Mulla on semmonen, että aina kun jossain on enemmän porukkaa, jännitän aina tätä kohtausta. Jännittämisen aikana on vähän saman tyylinen olo, kuin alkaisi itkeä tai haukotella, mutta ei kuitenkaan. Sitten jossain kohdassa tämä kohtaus alkaa, esim. jos opettaja kysyy jotain ja muut kiinnittää huomionsa minuun. Tällöin minä jotenkin aina oudosti panikoin, jotenkin aina ihme olo tulee ja sydän saattaa hypätä kurkkuun, ja se ihme "itkuinen olo" nousee kymmenkertaisesti. Usein tämä päättyy siihen että punastun, jolloin se menee melko nopeasti ohi. Kohtauksen aikana minulla menee myös vedet usein silmiin, joka on erittäin nolottavaa, koska muut varmasti luulevat, että itken. Kaiken lisäksi olen poika.
Kuulostaako nämä oireet paniikkihäiriöltä? Mitä mieltä olette, onko tämmönen vaiva, missä muut varmaan luulee, että itken, nolottava, tai mitä ajattelette "itkupilleistä"? Itse olen jo itsemurhaakin pohtinut tämän tautta, ja eilenkin tuli taas kännit vedettyä ja kiivettyä liikuntahallin katolle, mutteihan siitä mitään tullut. Kohta mulla ei ole enää kait yhtään kaveria, ja tyttöystävästä saa vain unelmoida. Olen 17-vuotias ja lukiossa.
Kuulostaako nämä oireet paniikkihäiriöltä? Mitä mieltä olette, onko tämmönen vaiva, missä muut varmaan luulee, että itken, nolottava, tai mitä ajattelette "itkupilleistä"? Itse olen jo itsemurhaakin pohtinut tämän tautta, ja eilenkin tuli taas kännit vedettyä ja kiivettyä liikuntahallin katolle, mutteihan siitä mitään tullut. Kohta mulla ei ole enää kait yhtään kaveria, ja tyttöystävästä saa vain unelmoida. Olen 17-vuotias ja lukiossa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että olisko ihan paniikkihäiriötä, mutta kiusalliselta vaivalta kuulostaa. Toivoisin, että ottasit yhteyttä lääkäriin joka vois tehdä diagnoosinja mitä kautta voisit saada lääkityksen ym. kuntoon. Itsemurhaa älä edes mieti! Tähän sairauteen on kyllä apukeinoja. Varmasti pystyt lukion suorittamaan kun nyt otat itseäs niskasta ja meet lääkäriin. En usko ,että kavereitta jäät ja kyllä sä vielä sen tyttöystävämkin löydät :) Tsemppiä!
Juu ite kärsin kanssa paniikista ,mutta sen vojn sanoo että tuollee ei kannata ajatella sulla on kuule "nuori mies" koko elämä eessä kyllä se siitä, ja noihi juttuihin voi myös vaikuttaa murros ikä, kyllä se siitä.. koita hakee vaikka jtn apua esim: joltai lukio terv hoitajalta koita saaha vaikka jollekkin psygolokille aikaa... ei siinä ite oon kärsiny pia vuode näistä oireista ja sen sanon et mitä enemmä pähkit sitä helpommi saat kohtauksii.
Moikka!
Mä sain pari vuotta sitten jonkun ahdistus/paniikkikohtauksen (se oli kylläkin kotona yksien bileiden jälkeen...). Musta tuntu että mä sekosin...tärisin vaan ja ajatukset laukkas hulluna. Aloitin terapian (jossa käyn edelleen) ja sain lääkityksen joka ainakin katkas sen paniikintunteen mutta muuten kyllä teki olon turraksi tai zombimaiseksi. Tosin kaikki on yksilöllistä.
Tällä hetkellä mulla on kans tollasta että jos joudun ihmisten katseen kohteeksi tai vaikka vaan jos kävelen ulkona ja vastaan kävelee ihmisiä, niin tulee vedet silmiin. Ei mua varsinaisesti itketä mut en tiedä mikä siinä on, kai jotenkin hämennyn...? Eli edelleen mullakin sos. jännittämistä ja muutenkin oon paljon yksin. Oon 20v.
Lukio oli muutenkin stressaavaa aikaa, ja saattaa jo itsessään laukaista pahempiakin jännitys/stressioireita. Mulla on kyllä taustalla isäni alkoholismiakin et sekin on omalta osaltaan varmaan tehnyt musta jännittyneisemmän ihmisen.
Halusin vaan sanoa ettet ole yksin, meidän kahden lisäks on vielä monia muitakin.
Voimia sulle, hae apua itsellesi!
p.s Elämä ei tunnu aina helpolta mutta jokaisella on omat ongelmansa, kellään ei aina pyyhi hyvin. Yhdessä selvitään!
Joo, mullakin on tuo, että jos kävelee kadulla, niin aina kun tulee ihmisiä vastaan, niin menee vedet silmiin. On kyllä pirullinen vaiva. Mutta on mukava kuulla, etten ole ainut "sekopää" tällä planeetalla :) Pitäis vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lampsia sinne koulupsykologin juttusille, sitä vaan tulee aina mietittyä, että "ensi viikolla sitten".
Selvästi muuten tuo alkoholi vaan pahentaa ongelmia, vaikka en sitä hirveästi juokaan. Syyslomaa edeltävänä perjantaina menin pippaloihin, ja vedin tietysti pään täyteen, ettei vaan tulisi mitään siellä pippaloissa. Sen jälkeen on paljon herkemmin tullut esille tuo vaiva, mutta kun alkoholi on siitä pirullinen aine, että se tehoaa ainakin vähän aikaa ja saa olon tuntumaan mukavaksi.
Mäkin oon paljon miettinyt tota alkoholijuttua, nimittäin sillon kun sain sen paniikkikohtauksen niin just olin siis edellisenä iltana vetänyt pään täyteen, koska mulla oli jo sillon sellanen olo, et "kohta jotain tapahtuu" tai olin ainakin tosi poikki...Silti sen kohtauksen jälkeenkin mun ensimmäinen huoli oli suunnilleen että nyt en voi juodakaan vissiin enää kun on lääkitys jne. Se kertonee kai sitten jotain miten tärkeenä pidin juomista kuitenkin, vaikken nyt ollutkaan aina etunenässä jossain bileissä, mut usein kuitenkin join just v.loppuisin, ja yleensä aina kännit.
Muutenkin kun oon nähny mitä helvettiä on elää alkoholiongelmaisen läheisenä niin en todellakaan halua samaa tapahtuvan itselleni. Voi olla et aikaisempi (siis ennen sitä kohtausta..) juominen on vaikuttanut siihen että kohtaus tuli (yhdessä stressin kanssa...). Aina oon kokenut alkoholin pakotienä stressaavasta olosta mut viime aikoina oon todella yrittänyt kiinnittää siihen huomiota, varsinkin nyt taas kun kokeilen uutta lääkettä.
Muutenkin tuntu että lukioaikana oli aika usein jotain bileitä (varsinkin siinä loppupuolella...)ja aika moni kuitenkin niissä kävi, tosin itelläni on vissiin sitten ainakin ollut jonkunlainen ongelma juomisen suhteen koska yleensä poikkeuksetta halusin vetää kännit. Vaikka moni muukin sitä teki, niin mulla oli vissiin jo "pohjalla" jännittämistä ja stressiä joten olin herkempi alkoholin vaikutuksille...?
Oon tässä jopa miettinyt et lopetan kokonaan (tai ainakin jokskuks aikaa) juomisen. Se pahentaa tätä mun ongelmaa vaan. En enää ees koe suoranaista nautintoa juomisesta, muutenkin tää suomen juomakulttuuri on aika kaksinaismoralistinen; toisaalta naureskellaan kännijutuille mutta halveksitaan juoppoja...
p.s voi olla et sul on suurempi kynnys mennä juttelemaan vaivastas kun oot poika mut ehdottomasti kannattaa lähteä jostain liikkeelle, ja ajatella että tekee sen omaksi parhaakseen...kirjottele, zemppiä!
Mulla on ihan sama juttu! Kun opettaja antaa vuoron vastata niin mulle tulee semmonen tosi ihmeellinen olo ja kun puhun niin tuntuu et suu kävis vaan, mut joku muu puhuis... :( Se on todella ilkee tunne... :( Ei oo täällä paljon näkyny 17 vuotiaita poikia aiemmin kärsimässä näistä ongelmista, mutta on lohduttavaa että on myös toista sukupuolta edustavia kohtalotovereita. Mulla tulee kyllä paljon pahempiakin kohtauksia ja tuntuu usien niiden aikana et kuolen... :( Olis mukava alkaa mailaileen... :) Olis hyvä jakaa näitä tuntemuksia jonkun kanssa... :) Jos vaan sais sun maili ossan... Ja mulle saa kyllä mailailla, jos haluaa... :)
Joo, jos laitat sähköpostiosoitteesi, niin mie laitan sitä kautta mun messenger osoitteen. Siinä messengeri osoitteessa kun on koko nimi, ja sitä en kehtais tänne sivuille pistää. Mutta jos sulla ei ole messengeriä niin tossa on mun toisen sähköpostin osoite: [email protected], sinne saa pistää viestiä :)
sosiaalisten tilanteiden pelolta kuin ihan "itse"
paniikkihäiriöltä.
Mutta, apua pojat tarvitte, menkää puhumaan siellä kouluissanne ekaksi vaikka terveydenhoitajalle.
Tsemppiä! Maailma ei kaadu tähän!
Hei! Itsellänikin on ollut vastaavanlaisia tuntemuksia, aina yläasteesta ja lukiosta lähtien. Nykyisin olen jo vähän yli 20v. Olen hakenut apua oireisiini, niin kannattaa varmasti sinunkin tehdä, vaikka tuntuisikin vaikealta. Voit saada esim. jotain lääkettä ja mahdollisesti myös esimerkiksi keskusteluapua. Lääkäreillähän on täysi vaitiolovelvollisuus, asiasi eivät saa tulla muiden tietoon. Ja jännittävän olon muodostuminenhan ei ole sentään mikään maailman hirvein asia, joten ehkä voisin mainita asiasta vaikkapa isällesi tai äidillesi. Netistä löytyy varmasti myös lisätietoa. Olen itsekin pärjännyt ja varmasti pärjäät sinäkin, tsemppiä...