Merkki vaihtui !!

Vsku

Skenikin yhteistaival loppui meidän perheessä toistaiseksi.
Samalla vaihtui merkkikin.
No aikansa kutakin, mutta todettakoon vielä että reilut 2v. ovat sujuneet ongelmitta ja ilman ylimääräisiä käyntejä pajalla. ( Takaisin kutsu kamppanjoita lukuunottamatta. Tosin nippusiteet käsijarru vaijerissa saivat minut iloisesti hymyilemaan putsaillessani jarruja.)

Joten eipä jäänyt paha maku loppujenlopuksi merkistäkään.

9

3361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Köpi69

      Se nippusiteillä kiinnittäminen on suoraan maahantuojalta tuleva ohje. Eikä mikään LPA.n oma viritys.

      • Vsku

        Tiedostin asian.
        Se että silloin kun kävin näyttämässä autoa minulle sanottiin takaisinkutsun sisältävän vaijerin oikean reitityksen tarkastuksen.
        Korjaamopäälikön antaessa autoni avaimet, hän totesi kaiken olevan kunnossa eikä autooni tarvinnut tehdä mitään.

        Mitä niihin nippusiteisiin tulee vaijjerin läpiviennin kohdalla, eipä niistä nippareista ole hyötyä kun ne on jätetty löysäksi, tarkoituksena pitää vaijjerin päässä oleva holkki reiässään, epäonnistuneesti sekin nippusiteen kiristyksen huolimattomuudesta.

        Paukahteli käsijarrua kytkettäessä ennen huoltoa ja alkaen jonkin ajan "huollon" jälkeen uudelleen paukahtelun.


    • Perheellinen

      Ja mikä sai valitsemaan juuri kyseisen mallin?

      • Vsku

        Se mikä ratkaisi vaihtokohteen oli:

        - Ainainen tilantarve
        - Hyvitys edellisestä
        - Chrysler Voyager:in myötämielinen hinnan pudotus useilla tuhansilla syksyllä.

        ( Vaimon vuotuinen ajomäärä tipahti roimasti, kulutus sitten hieman nousi vastaavasti. Mutta olenhan kuulemani mukaan verovelvollinen.)

        Joo !!!
        Olen kuullut kaikenlaista negatiivista Chrysleristä, mutta niin esim. Renaultistakin.

        Rellu pelitti hyvin itselläni tai oikeastaan vaimollani, mutta katotaan nyt kuinka "vaimon" käy. No aika näyttää.

        ( Auto ei tosin ole aivan "uunituore", vaan hieman käytetty jonka valitsin.)


      • sen verran
        Vsku kirjoitti:

        Se mikä ratkaisi vaihtokohteen oli:

        - Ainainen tilantarve
        - Hyvitys edellisestä
        - Chrysler Voyager:in myötämielinen hinnan pudotus useilla tuhansilla syksyllä.

        ( Vaimon vuotuinen ajomäärä tipahti roimasti, kulutus sitten hieman nousi vastaavasti. Mutta olenhan kuulemani mukaan verovelvollinen.)

        Joo !!!
        Olen kuullut kaikenlaista negatiivista Chrysleristä, mutta niin esim. Renaultistakin.

        Rellu pelitti hyvin itselläni tai oikeastaan vaimollani, mutta katotaan nyt kuinka "vaimon" käy. No aika näyttää.

        ( Auto ei tosin ole aivan "uunituore", vaan hieman käytetty jonka valitsin.)

        että pirun mukavia kärryjä, mutta kokoluokassaan halvan hankintahinnan vastapainona valitettavasti jumalattoman kalliita käyttökustannuksiltaan.


      • positiivisia
        sen verran kirjoitti:

        että pirun mukavia kärryjä, mutta kokoluokassaan halvan hankintahinnan vastapainona valitettavasti jumalattoman kalliita käyttökustannuksiltaan.

        Vakuutuksethan tuossa melko kalliita on, bensaakin palaa melko railakkaasti. Isäukolla vm.2002 Voyager, jolla ajettu 255000km ilman vikoja. Mukava peli, ainoana haittana pitäisi alustan ruostesuojausta, alusta alkoi faijan kärryssä kukkia jo ekan talven jälkeen. Suojausta kannattaisi harkita.


      • Vsku
        sen verran kirjoitti:

        että pirun mukavia kärryjä, mutta kokoluokassaan halvan hankintahinnan vastapainona valitettavasti jumalattoman kalliita käyttökustannuksiltaan.

        Selvittelin tuossa vakuutuksia ja yhtiöiden välillä oli eroja aika lailla.
        Kilpailutuksen ansiosta vakuutusmaksut eivät nousseet kohtuuttomasti.

        Mitä huoltoihin tulee enpä käyttänyt Relluakaan merkkihuollossa rahastettavana kuin huollonilmaisimen kuittauksissa. ( Jarrujen putsauksesta erehdyin maksamaan 50e kerran.)

        Motonet tuntee hienosti osia Voyaggeriin kuten Relluunkin.

        Pollttoaine kulutus nousee muutamia litroja verrattuna 2.0 Relluuni.
        Kulutuksen nousu ei paljoa hetkauta, koska mm. mja on kertonut näillä sivuilla automaatin vievän lähes samanlaisia kulutuslukemia automaatillaan. Eikä automaatin toiminta ole jouhevinta Skenikissä hänen mukaansa. Mikäli olen tulkinnut kirjoituksia oikein.


        ( Työkaverini mukaan hänellä keskikulutus pysyy "nätillä" ajolla n.12-13l/100km. Auto on samanmoinen mihin itse vaihdoin.)

        Voyager josta tein kaupat on kuitenkin automaatilla ja koneen koko 3.3l.
        No katotaan nyt kummoinen auto on.

        Vastapalloja saa laittaa !


      • Vsku
        positiivisia kirjoitti:

        Vakuutuksethan tuossa melko kalliita on, bensaakin palaa melko railakkaasti. Isäukolla vm.2002 Voyager, jolla ajettu 255000km ilman vikoja. Mukava peli, ainoana haittana pitäisi alustan ruostesuojausta, alusta alkoi faijan kärryssä kukkia jo ekan talven jälkeen. Suojausta kannattaisi harkita.

        Täytyy paneutua asiaan.


    • kapteeni nemo

      Omistin aikoinani voyagerin, tämän uusi koppaisen ja olin todella pettynyt auton vikaisuuteen ottaen huomioon sen attä auto on kallis uutena.

      Sähköviat olivat sen murhe, moottorin ohjaus yksikkö pox, ajonesto, tulpanjohdot usein pox, etujarrulevyt syöpyivät nopeasti, käsi eli se jalalla painettava jarrupoljin on rakennettu pellistä, kannattaa olla tarkkana miten sitä polkee, maksoi 270e kun jouduin vaihtamaan, muutenkaan se ei ole luotettava eli sen varaan autoa ei kannata missään nimessä jättää, autom titaa olla hiukka erinlainen.

      Laadullisesti auto tyydyttävä, ei mitenkään hyvin tehty, takaluukku esim vaikea sulkea, oven sisäverhoukset alkaa irrota vanhemmiten kun oven lyö kiinni, vapaana olevat penkit pitävät ääntä ajettaessa.

      Automaattilaatikoiden kanssa ollut ongelmia kestävyydessä, monia on jolle tehty 2te remontti sen takia, ainakin öljyn vaihtojen kanssa saa olla tarkkana, eli sitä öljyä mitä pitääkin laatikkoon eikä mitään muuta.

      Bensan kulutushan on mahtavaa, eli alle 10l ei käytännössä pääse. Auto on lämmin talvella ja lähtee hyvin käyntiin, kyyti on hyvä joskin takapään jousitus on heikko, eli nuo lehtijouset eivät kanna ismpaa kuormaa kunnialla, toivottavasti siinä on nivomatic.

      Moottori söi öljyä koko ajan mitä se mulla oli, eli kaksi kertaa joutui 10tkm matkalla lisäämään, autolla oli ajettu 50tkm kun ostin sen.

      Eli aika samanlaine kuin Scenicin autona se on, hyvine ja huonoine puolineen, mutta parempi ajaa se on huomattavastikkin kun scenikki ja tilaa siinä on ruhtinaallisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      319
      3762
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2068
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1713
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1685
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1440
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1225
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1176
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1133
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      984
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      914
    Aihe