Mitkä on

Syömiseen on pitänyt viimeisen vuoden aikana kiinnittää huomiota. 30 vuotiaana ja sitä ennen ei syömisjärjestyksellä ollut mitään väliä. Aina oli tasaisen pirteä.
Nykyään suuremman tai edes keskikokoisen aterian jälkeen iskee väsymys noin puoleksi tunniksi. Varmasti verensokeri silloin tipahtaa. Sen pystyy välttämään syömällä pieniä aterioita 6-7 kertaa päivässä. Eipä tuo elämää juuri haittaa mutta mietin että onko se jokin aikuisdiabeteksen ensioire.
Verenkuvamittaus tehtiin keväällä muust syystä. Siinä kuitenkin verensokeri oli OK.
31007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyselin diabetes puhujalta miksi diabetesta sairastavat nukkuu ja nuokkuu kun han puhuu niska alkoipunottaa

Äänestä

Diabetikolla verensokeri ei laske ruokailun jälkeen niin nopeasti, kuin terveellä (jää liian korkealle).
Diabetestä epäiltäessä pitäisi verensokeri mitata puolen vuorokauden paaston jälkeen ja jos silloin verensokeri on liian korkealla, niin sitten tehdään sokerirasituskoe, jonka perusteella voidaan jo päätellä sairastaako diabetestä.

Diabeteksen oireita on väsymys ja lisääntynyt virtsaamisen tarve

Äänestä

Tyypin 2 diabetes ei välttämättä anna mitään oireita. Oma sairauteni diagnosoitiin v. 2002 muista syistä otettujen labrakokeiden yhteydessä.

Klassiset db-oireet ovat väsymys, jano ja tihentynyt virtsaamistarve. Lisäksi mahdollinen laihtuminen (etenkin DM1) ja ärtymys kuuluvat joskus kuvaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensi oireet? kirjoitti:

Syömiseen on pitänyt viimeisen vuoden aikana kiinnittää huomiota. 30 vuotiaana ja sitä ennen ei syömisjärjestyksellä ollut mitään väliä. Aina oli tasaisen pirteä.
Nykyään suuremman tai edes keskikokoisen aterian jälkeen iskee väsymys noin puoleksi tunniksi. Varmasti verensokeri silloin tipahtaa. Sen pystyy välttämään syömällä pieniä aterioita 6-7 kertaa päivässä. Eipä tuo elämää juuri haittaa mutta mietin että onko se jokin aikuisdiabeteksen ensioire.
Verenkuvamittaus tehtiin keväällä muust syystä. Siinä kuitenkin verensokeri oli OK.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu