Hoh, onko mitään niin idioottimaista ja typerää, kuin ihastua? Sen jälkeen jossain vaiheessa kaikki on vaan yhtä hemmetinmoista sekoilua ja toivomista, että maa nielis tai muuttuisi edes näkymättömäksi. Sitä kärvistelee, kuin istuisi palavien hiilien päällä ja yrittää takoa järkeä, muutenkin jo ahtaaksi käyneisiin aivoihin.
Tämä on ihan hanurista, enkä jaksa enään..paha vain, että toi sydän on niin saamarin sinnikäs. Mutta kai sekin jossain vaiheessa väsyy. Väsyyhän?
nimim. Myyn puhelimeni, ryhdyn nunnaksi enkä koskaan enään poistu kotoa. Jos tulet vastaan laitan paperipussin päähän ja leikin kuollutta
Tämä on ihan hanurista, enkä jaksa enään..paha vain, että toi sydän on niin saamarin sinnikäs. Mutta kai sekin jossain vaiheessa väsyy. Väsyyhän?
nimim. Myyn puhelimeni, ryhdyn nunnaksi enkä koskaan enään poistu kotoa. Jos tulet vastaan laitan paperipussin päähän ja leikin kuollutta
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä ny! Ihastuminen on ihanaa, vain kohde voi olla väärä, eli idiootti tai hanurista. Täytyy vain täysillä heittäytyä tilanteeseen ja tunteeseen, niin se vastaiskukin tuntuu kovemmalta. Riittävän kova vastaisku varmistaa tai aiheuttaa sen, että kohde a pongahtaa pois kohteesta b yhtä nopeasti kuin on siihen osunutkin. (a=ihastunut, b=ihastuksen kohde)
No jaa, ei tässä kyllä lähdetä täysiä mitään päin. Ihastus ja rakkaus, kaksi eri asiaa. Perseestä on se, että tämmöiseen ihmiseen ei saisi eikä pitäisi olla ihastunut, ihminen itsessään ei ole perseestä, ihastuminen on.
Jos tässä heittäytyisi tunteidensa valtaan, niin todennäköisintä olisi, että muut saisi sydänsuruja ja minä jäisin taas ihmettelemään, että millainen ihminen peilistä takaisin katsookaan.
Olen yrittänyt ihan kaikki konstit, että unohtuisi. Olla ilkeä/typerä/inhota/vihata. Hupsankeikkaa, yksi päivä huomasin vain, että aivosolut ovat kadonneet ja nyt mietin puhelimen myymistä sekä nunnaksi ryhtymistä paperipussin ostamista.
Eikä siinä mitään, helppoahan tämä olisi, jos toinen ei metsästäisi katsetta ja olisi sellainen kuin on. Eipä siinä osaa olla hirveän ilkeä ja silmiinkään ei voi olla katsomatta loputtomiin ilman hyvää syytä. Ja kun katsoo...*huokaus*.
Joku joskus sanoi, että tälläiset tyhmyydeet laimenee ajan myötä..minulla vaan pahenee. Mitenköhän, kun vuosia menee lisää eteenpäin?
Luojan kiitos, voin lohduttautua sillä, etten tunne ihmistä niin hyvin kuin jotkut muut (vaikka toisinaan paremmin kuin muut), joten luultavasti olisi ihan sekundaa koko äijä. Ja vaikka ei olisi niin mitä väliä...kun mikään ei tule todellisuutta olemaan ikinä.
Mutta helvetinmoista se on kärvistellä näin ja sen lisäksi viellä potea karmeaa moraalista kankkusta asioista joille ei mitään loppujen lopuksi voi, vaikka yrittänyt on.
Joissain ihmisissä kai on vain sitä kemiaa ja sille ei mitään voi...kun vain olisi joku tuntematon ihminen, jonka kanssa ei tarvitsisi olla tekemissä pahemmin..mutta kun lähipiirissä:(
Ihan perseestä!
tänne nettiin .. sen jälkeen kaikki on PeeCeestä ja jotenkin siistimpää ...
täällä todellisuus kaikkoaa ja unohtaa meidät tänne. eikä meistä tule enää yhteiskuntakelpoisia.
ihan cool, et turha kelata mitään noin raskaita juttuja.