Pilailupuoti

Moro,
en ole ennen tilannut kyseisestä firmasta kun en myöskään ennen ole Halloween-asua tarvinnut. No oma puku toki jo hyvissä ajoin hankittu ja vaatekaapissa
odottaa. Mutta isäntä vielä tarvisi pukineen. Kun ei ole yhtä ripeä käänteissään kuin meikäläinen niin jäi tietysti taas viime tippaan.

Nyt se vihdoin viimein löysi mieleisen asun Pilailupuodista, mutta kauankohan sieltä mahtaa postikuljetus kestää? Onko mahdollista saada 3.11 mennessä? Kertokaaa te, jotka olette sieltä tilanneet. Ja paljonko postituskulut ovat? Onko hinta-laatu kohdillaan?
45072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hesan Piliksessä taitaa olla tähän aikaan aikamoista sutinaa, joten saattaa olla parasta soittaa johonkin muuhun Pilikseen. Niitähän on tosi monella paikkakunnalla.

Ja soita ihmeessä heti, että ennättävät tilata Hesasta haluamasi asun, ellei heidän omassa varastossaan ole, mikäli meinaat saada asusi postin kautta ajoissa.

Postikulut on luultavasti ihan Postin hinnaston mukaiset, ja postiennakkomaksuhan siihen tulee päälle.

Olen itse tilannut Piliksestä tavaraa, jo toimitus on todella nopeeta :)
Ja vaatteet ei ole kyllä hinnalla pilattuja.

Käsityöihmisenä sanoisin, etten kolmenkympin vuoksi viitsi itse alkaa kaivamaan konetta esille, ja lähteä etsimään kankaita ym. somisteita asuun.

Äänestä

Punanaamiosta sain paketin ainankin kolmessa päivässä. Kun on maksanut tilauksen siitä pari postipäivää....eli hyvin kerkee ainankin sitä kautta. :) hyvää halloweenia :)

Äänestä
  • selailin eri naamiaisasujen myyjiä ja huomasin Punanaamiolla olevan monia eri tapoja joilla he toimittaa paketin perille joten päädyin sieltä tilaamaan. Nyt odotellaan... Hauskaa Halloweenia!

    Äänestä

KYLLÄ KESTÄÄ IHAN SAAKELIN KAUAN TILAUKSET VAIKKA SUOMESSA ASUU

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaika kirjoitti:

Moro,
en ole ennen tilannut kyseisestä firmasta kun en myöskään ennen ole Halloween-asua tarvinnut. No oma puku toki jo hyvissä ajoin hankittu ja vaatekaapissa
odottaa. Mutta isäntä vielä tarvisi pukineen. Kun ei ole yhtä ripeä käänteissään kuin meikäläinen niin jäi tietysti taas viime tippaan.

Nyt se vihdoin viimein löysi mieleisen asun Pilailupuodista, mutta kauankohan sieltä mahtaa postikuljetus kestää? Onko mahdollista saada 3.11 mennessä? Kertokaaa te, jotka olette sieltä tilanneet. Ja paljonko postituskulut ovat? Onko hinta-laatu kohdillaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu