Veitset? Aseet?

Luin joskus uskonnosta jossa luonnolla oli tärkeä osa. Siihen liittyi mm. miekan kautta luonnon tasapainon oppiminen. Luonnossa liikkuminen, yrtit ja luonnonhenkien palvonta.
En muista lähdettä, mutta voin katsella jos sen jostain löytäisi.

Ja tuo teräase juttu oli vähän "out of track"...

Hese kirjoitti:

Luin joskus uskonnosta jossa luonnolla oli tärkeä osa. Siihen liittyi mm. miekan kautta luonnon tasapainon oppiminen. Luonnossa liikkuminen, yrtit ja luonnonhenkien palvonta.
En muista lähdettä, mutta voin katsella jos sen jostain löytäisi.

Ja tuo teräase juttu oli vähän "out of track"...

Lue lisää

No sanotaanko, että kamppailulajeilla (teräaselähtöisillä) on tietyllä tavalla olemassa kytkentä uskonnolliseen maailmaan, etenkin kun mm. Japanilaiset asetaidot ovat moraalioppinsa ja harjoittelumetodiensa puolesta voimakkaasti Zen-Buddhalaisia tai sitten Shintolaisia. Myös Neo-konfutselaista oppia löytyy.
Athamehan ei ole "ase" vaan on rituaalinen väline, mutta sanokaas "luonnon uskovaiset", että jos harjoittelen luonnon harmonian etsimisen ja itsetutkimuksen hengessä Katanan kanssa (Katana = Japanilainen samurain pitkä miekka) katoja leikaten ilmaa, niin onko sekin rituaalista? Hullua, mutta minusta on, kyse ei ole käytännöstä, sillä en tarvitse tässä maailmassa miekkataitoja missään. (korjattakoon sen verran, että harjoitusversio on puoliterävä "tylsä" ja karaisematon Katana jota kutsutaan Iaitoksi.)

Aseharjoitus ja uskonto eivät siis sulje täysin toisiaan pois vaan täydentävät toisensa eheäksi kokonaisuudeksi. Miekan mestari on taivaan kanssa samaa mieltä, hän ei koskaan käytä taitojaan epäoikeudenmukaisesti tai pahaan. Todellinen miekan mestari on saavuttanut rauhan itsensä, muiden ihmisten ja luonnon kanssa, hän ei enää tarvitse miekkaansa. Miyamoto Musashi niminen Samurai ja miekan tien mestari hylkäsi miekansa ja tarpoi elämänsä loppupuolen läpi puumiekkaan turvaten. Tämä mies ei hävinnyt kertaakaan vihollisilleen, loppusaldo oli 60 onnistunutta vaaraan asettumista ja lopulta saavutettu rauhan tila, Musashi erakoitui ja muuttui oikeastaan omaa tietään kulkevaksi munkiksi.
Myös Choisao Ienao niminen miekkamies Japanista hylkäsi väkivallan ja ryhtyi Shindolaiseksi munkiksi ja sodankäynnin taidon opettajaksi. Tämä mies korosti uskontoa ja toisaalta käytännön taitoja.

1830-luvulla Morihei Ueshiba niminen alhaisesta suvusta lähtöisin oleva mies alkoi vaikuttaa Japanissa. Tämä Bujutsun (sotataidot) mestari hylkäsi myöskin väkivallan ja muutti Budon sisällön elämää suojelevaksi. Ueshiban elämäntyönä syntyi Aikido "Harmonisen voiman tie". Kyseessä on hyvin voimakkaasti uskonnollis-filosofinen taito, joskin syvä moraalinäkemys kehittyy hitaasti ja ensin keskitytään ihan vain tekniseen käytäntöön. Kuitenkin "Harmonisen voiman tie" on kokonaisvaltainen elämäntapa joka ulottuu minun nähdäkseni myös uskonnon puolelle.

"An ye harm none, do what ye will" voidaan tulkita mm. näin: (Huom! Kaukaa haettu tulkinta) Jos et opettele puolustamaan itseäsi, on todennäköisempää että sinulle käy huonosti jos henkilö X käy käsiksi. Näin ollen se, että et harjoittele itsepuolustusta on vahingoittamista."

Periaatteessa noin. Wiccalainen moraalikäsitys tuskin torjuu puolustavan "väkivallan" mahdollisuutta ja se, että ei osaa puolustaa toista tai itseään on minunkin nähdäkseni vahingoittamista tai ainakin se on elämän hukkaan heittämistä.
Sana "Bu" merkitsee "sotaisaa", mutta koska Kanji-merkissä on samurai torjumassa peitseä (naginata), on oikea tulkinta "aseiden pysäyttäminen" tai "väkivallan pysäyttäminen." "Do" taas merkitsee elämäntapaa tai henkistä tietä, jolloin itsepuolustusharjoittelun päämääräksi saadaan juuri väkivallan pysäyttämisen elämäntapa eli budo. Tämä taas vaatii itsekuria, rauhoittumista, ankaraa harjoittelua ja kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamista.
Budoka on oikeastaan viimekädessä se, joka toimii ainakin ideaalitilanteessa oikeudenmukaisesti, jos siis saavuttaa puhtaan omatunnon ja korkean moraalin jo harjoittelunsa aikana. Vanha sanonta "Budo on yksi kuoleman kanssa" merkitsee sitä, että tarpeen vaatiessa Budoka on valmis kuolemaan pelottomasti toisenkin ihmisen puolesta tai silloin kun on oikein kuolla taistellen (mm. äärimmäisen epätoivoinen itsepuolustustilanne jossa voi vain taistella loppuun.)Minä en henkilökohtaisesti pelkää kuolemaa, lähtökohtani on se, että minkä arvoinen elämä on jos siitä ei voi luopua? Jos ei uskalla kuolla, niin sitten ei oikeasti uskalla elääkään täysillä, toisin sanoen on jo kuollut vaikka elää, sillä pelko tukahduttaa ilon ja urheuden kohdata elämä. Minä olen täysin valmis jättämään tämän maailman jos jokin tilanne vaatii henkeni ja kuolen hyvällä omatunnolla vielä kaiken lisäksi, minä olen tehnyt niinkuin koen oikeaksi ja olen tehnyt parhaani. Olen kuolevainen ja tulen varmasti eräänä päivänä kuolemaan kuitenkin, tänään haluan elää ja nauttia niistä hetkistä jotka saan, toisaalta kuoleman tullessa haluan kokea senkin luonnollisena osana elämää ja lähteä sopusoinnussa. Kuolema ei ole mörkö, se on ihan oikeasti luonteva ja luonnollinen loppu elämälle.

Mielestäni budoka on myös ympäristölleen mahdollisuus aivan kuten oikeahenkinen Wiccacin. Kumpikin omaa tietään kulkeva tietää miten toimitaan oikein ja toimii myöskin omatuntonsa mukaan vaikka se jossain tilanteessa tietäisikin omaa loppua. Jos joutuisin joskus kuolemaan rakkaan ihmisen tai sivullisen takia, pitäisin sitä lähinnä kunnian osoituksena omaa tietäni kohtaan - täyttäisin velvollisuuteni loppuun asti. mieluummin kuitenkin valitsen elämän jatkamisen tien jos vain suinkin mahdollista, sillä turha kuolema turhassa tilanteessa on alhainen koiran kuolema - sitä ei voi arvostaa kukaan.

Huhu huh, menipä filosofiseksi taas vaihteeksi...jatkakaa.

kamppailija kirjoitti:

"An ye harm none, do what ye will" voidaan tulkita mm. näin: (Huom! Kaukaa haettu tulkinta) Jos et opettele puolustamaan itseäsi, on todennäköisempää että sinulle käy huonosti jos henkilö X käy käsiksi. Näin ollen se, että et harjoittele itsepuolustusta on vahingoittamista."

Periaatteessa noin. Wiccalainen moraalikäsitys tuskin torjuu puolustavan "väkivallan" mahdollisuutta ja se, että ei osaa puolustaa toista tai itseään on minunkin nähdäkseni vahingoittamista tai ainakin se on elämän hukkaan heittämistä.
Sana "Bu" merkitsee "sotaisaa", mutta koska Kanji-merkissä on samurai torjumassa peitseä (naginata), on oikea tulkinta "aseiden pysäyttäminen" tai "väkivallan pysäyttäminen." "Do" taas merkitsee elämäntapaa tai henkistä tietä, jolloin itsepuolustusharjoittelun päämääräksi saadaan juuri väkivallan pysäyttämisen elämäntapa eli budo. Tämä taas vaatii itsekuria, rauhoittumista, ankaraa harjoittelua ja kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamista.
Budoka on oikeastaan viimekädessä se, joka toimii ainakin ideaalitilanteessa oikeudenmukaisesti, jos siis saavuttaa puhtaan omatunnon ja korkean moraalin jo harjoittelunsa aikana. Vanha sanonta "Budo on yksi kuoleman kanssa" merkitsee sitä, että tarpeen vaatiessa Budoka on valmis kuolemaan pelottomasti toisenkin ihmisen puolesta tai silloin kun on oikein kuolla taistellen (mm. äärimmäisen epätoivoinen itsepuolustustilanne jossa voi vain taistella loppuun.)Minä en henkilökohtaisesti pelkää kuolemaa, lähtökohtani on se, että minkä arvoinen elämä on jos siitä ei voi luopua? Jos ei uskalla kuolla, niin sitten ei oikeasti uskalla elääkään täysillä, toisin sanoen on jo kuollut vaikka elää, sillä pelko tukahduttaa ilon ja urheuden kohdata elämä. Minä olen täysin valmis jättämään tämän maailman jos jokin tilanne vaatii henkeni ja kuolen hyvällä omatunnolla vielä kaiken lisäksi, minä olen tehnyt niinkuin koen oikeaksi ja olen tehnyt parhaani. Olen kuolevainen ja tulen varmasti eräänä päivänä kuolemaan kuitenkin, tänään haluan elää ja nauttia niistä hetkistä jotka saan, toisaalta kuoleman tullessa haluan kokea senkin luonnollisena osana elämää ja lähteä sopusoinnussa. Kuolema ei ole mörkö, se on ihan oikeasti luonteva ja luonnollinen loppu elämälle.

Mielestäni budoka on myös ympäristölleen mahdollisuus aivan kuten oikeahenkinen Wiccacin. Kumpikin omaa tietään kulkeva tietää miten toimitaan oikein ja toimii myöskin omatuntonsa mukaan vaikka se jossain tilanteessa tietäisikin omaa loppua. Jos joutuisin joskus kuolemaan rakkaan ihmisen tai sivullisen takia, pitäisin sitä lähinnä kunnian osoituksena omaa tietäni kohtaan - täyttäisin velvollisuuteni loppuun asti. mieluummin kuitenkin valitsen elämän jatkamisen tien jos vain suinkin mahdollista, sillä turha kuolema turhassa tilanteessa on alhainen koiran kuolema - sitä ei voi arvostaa kukaan.

Huhu huh, menipä filosofiseksi taas vaihteeksi...jatkakaa.

Lue lisää

Mitenkäs mielestäsi erilasiten tilanteiden turhuudet riippuvat toisistaan. Eikö oikeaa elämänviisautta olisi luopua periaatteista, ja silti pystyä saamana jokaisesta asiasta kaikki irti. Täysillä voi elää vaikka istuisi ja katselisi seinää. Ihminen on tavallaan ulkopuolisten määreitteiden orja, jos hänen ajatuksensa perustuvat tiettyjen tilanteiden kohtaamiseen jollain tietyllä tavalla. Tällöinhän nämä muut tavat jäävät kokonaan kokeilematta. Jos ihmienn ei pelkää kuolemaa, ei se tarkoita, että hänen olisi joka tilanteessa naurettava sille ja erikseen sitä osoitettava, silloinhan hän ajattelee kuolemaa enemmän kuin koskaan. Sinänsä on niin, että kuolema on osa elämää, mutta täysillä eläminen on myös laaja käsite, ja sitä voi kokea joka hetki, eikä eri asioita tarvitse erotella eri tasoille toisistaan.