Itkujen iverrys!

Soittoaikani neurologilleni oli n. tunti sitten! Painostuksestani huolimatta hän ei suostunut kertomaan minulle lukuina, mitkä maksa-arvoni ja Na-pitoisuuteni ovat! Maksa-arvot ovat kuulemma parantuneet syyskuun puolivälistä, mutta Na laskenut (äänestänsä päätellen huomattavasti).

Hänen mielestään minulla on nyt "niin tehokas lääkitys", että seuraavaksi pitäisi miettiä, ovatko nuo esim. koko viime yön ajan saamani aurat ja pari pientä kohtausta mielikuvitukseni tuotetta!!! Kyseenalaistin hänen "juttunsa" toteamalla, että väärä lääkitysthän voi provosoida kohtauksia! Hän ei yleensäkään tuntunut pitävän aura-tuntemuksiani minään keskustelun arvoisena asiana (vaikka ne ovat niin lamaannuttavia, että en voi koko päivänä tehdä muuta kuin maata sängyssä). "Olen kuulemma parhaassa mahdollisessa hoidossa"!!

Onneksi minulla on tapaaminen sosiaalihoitajan kanssa perjantaina, aion kyllä vaatia neurologin vaihtoa! Nyt tiputetaan pikkuhiljaa Neurotol Slow -annostani, mutta vain 200 mg yhteensä! Lääkemääräykset hän kyllä voi tehdä puhelimessa, mutta ei sairauslomaa antaa! Oksettaa koko muikki.
181193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Menet sinne missä verikokeet otettiin tai vaihtoehtoisesti sinne missä neurosi on töissä.

Ilmoitustiskillä isket kelakortin nokan eteen ja vaadit viimekertaisen verikokeen tulokset printattavaksi.

Itse saan joka kerta tiskiltä A4:sen paperin, josta löytyy otetut arvot ja suluissa on suositusarvot eli ylä- ja alarajat.

Jos kieltäytyvät antamasta, niin kysy mihin lakiin/pykälään moinen perustuu ja tottakait näytät heille potilaan oikeuksista sen "Tiedon saannin ymmärrettävästi":))

Äänestä
  • Soita ja pyydä verikokeiden tuloksia kirjallisena kotiisi sairaanhoitajalta. Ei pitäisi olla ongelma. Puhelimella asiat yleensä hoituvat myös.

    Pyydät kauniisti tuloksia, koska tarvitse niitä seurataksesi omaa terveyttäsi ja se on todellakin omassa intressissäsi. Jos ei pyytämällä onnistu, niin vaadit ja karjut... silloin tottelevat tai iskevät luurin kiinni. En tosin tiedä, että osaatko huutaa, itseltäni se tarvittaessa onnistuu ja tehonnut monta kertaa.

    Nuo suositusarvot on todellakin tärkeitä, että tiedät, että missä niiden pitäisi liikkua, joten jos siinä automaattisesti, niin erinomaista. Täten saat infoa.

    Jos kieltäytyvät antamasta, niin asiakaspalvelussa he eivät todellakaan tiedä, että mihin lakipykälään asia liittyy, arvelisin ainakin näin. Sellaisesta he yleensä vittuuntuvat ja niillä nousee karvat pystyyn ja sanovat, että tämä on käytäntö, jota talossa noudatetaan ja heidän ei tarvitse kaivaa mitään lakipykäliä Sinulle. Jos oikeasti joku sairaanhoitaja tietää lakipykälät, joilla toimii, niin hieno homma, mutta vahvasti epäilen!

    Pärren sanoma, että tieto on saatava ymmärrettävästi on todellakin hyvä pointti... valitettavasti se ei toteudu monestikaan, mutta toivottavasti nyt ainakin antavat ne yksinkertaiset labra-arvot, jotka todellakin on saatavilla numeraalisina.

    Äänestä

Merkillistä, että ei anna lukuina arvoja. Ei hänellä siihen pitäisi olla mitään syytä, että ei antaisi. Pyydä vielä sähköpostilla ja laita lukukuittaus. Jos haluaa itseään hoitaa myös lääkärin ohella on tarkat luvut hyvä tietää... itse ainakin olen seurannut niitä, vaikka suoraan sanoen en ole niistä paljoakaan ymmärtänyt. Sanoisiko ne sinulle jotain?

Niin, jos joku sanoo olevansa paras mahdollinen hoitaja epilepsiaasi, niin voihan hän ollakin todellinen asiantuntija... kerro kuka hän on? Minäkin haluan parhaaseen mahdolliseen hoitoon ja jos ei oikeasti ole paras mahdollinen neurologi, niin ainakin hänellä on joku ihmeellinen persoonallisuushäiriö itsellään myös, joka tuskin kovin harvinaista lääkäreilläkään. Toivottavati et ole tulkinnut hänen sanomisiaan väärin ja anna vaan rohkeasti nimi julki, jos kerta on noin sanonut. Tosin muista, että tarvittaessa sun pitää pystyä todistamaan juttusi toteen, että ei tulisi ketään mustamaalattua.

Äänestä
  • Enköhän nyt saa ne tulokset jotakin kautta Pärren ja sinun neuvojesi ansiosta. Ja kyllä minulle maksa-arvot ja Na-arvot sanovat aika paljonkin; muita juttuja voi opetella.

    Niin kauan kun olen samassa laitoksessa hoidettavana en ryhdy nimiä julkistamaan; olet ehkä kuullut sellaisesta kuin kollegiaalinen lojaalius! Aika painava juttu. Lisäksi, olisin toki voinut käyttää soittooni kommariani, jossa on äänitysmahdollisuus. Mieheni, joka on mm. lakimies vahvisti ajatukseni, että en voi noin vain nauhoittaa puhelua; siihen tarvitaan vastapuolen lupa etukäteen saatuna.

    En ole mitään väärin tulkinnut, mutta suojelen itseäni. Jokainen meistä haluaa parasta mahdollista: mene Mäntytien Neurologian kuntoutuspolille.

    Äänestä

  • Telle kirjoitti:

    Enköhän nyt saa ne tulokset jotakin kautta Pärren ja sinun neuvojesi ansiosta. Ja kyllä minulle maksa-arvot ja Na-arvot sanovat aika paljonkin; muita juttuja voi opetella.

    Niin kauan kun olen samassa laitoksessa hoidettavana en ryhdy nimiä julkistamaan; olet ehkä kuullut sellaisesta kuin kollegiaalinen lojaalius! Aika painava juttu. Lisäksi, olisin toki voinut käyttää soittooni kommariani, jossa on äänitysmahdollisuus. Mieheni, joka on mm. lakimies vahvisti ajatukseni, että en voi noin vain nauhoittaa puhelua; siihen tarvitaan vastapuolen lupa etukäteen saatuna.

    En ole mitään väärin tulkinnut, mutta suojelen itseäni. Jokainen meistä haluaa parasta mahdollista: mene Mäntytien Neurologian kuntoutuspolille.

    "että en voi noin vain nauhoittaa puhelua; siihen tarvitaan vastapuolen lupa etukäteen saatuna".

    Ei taida aivan pitää paikkaansa.

    Omaan käyttöön kuulemma saa nauhoittaa ilman lupaa (erään lakimiehen neuvo).

    Itse en ole lakimies, mutta sellaisia neuvoja olen saanut, että vain omaksi muistin virkistyksesi voit nauhoituksen tehdä.

    Ota siinä sitten niistä lakimiehistä ja heidän neuvoistaan selvää:(

    Saamani tiedon mukaan jopa vak.yhtiöiden korvauskäsittelijät pystyvät puhelut nauhoittamaan ja siitä ei asiakkaalle kerrota.

    Tälläisiä tiedonmurusia on tapaturmani aikana korviini kantautunut.

    Äänestä

  • old_profile_11012 kirjoitti:

    haluan nauhoitusta käyttää, siihen kyllä lupa tarvitaan. Siis jos päätyisimme johonkin "potilasoikeudenkäyntiin", nauhoitukseni ei siellä pätisi ilman vastapuolelta ennakkoon pyydettyä nauhoituslupaa.

    Omaan käyttöön toki, mutta Hugo tuossa aiemmin mainitsi, "toivottavasti voit todistaa". En suinkaan voi. Vaikka minulla olisikin nauhoitus, en saisi sitä todistamistarkoituksessa käyttää.

    Äänestä

Itkujen itku, ei kait sul oo R.R Neurona ?
Jos on niin se ei tajua mitään ennen
kuin pitkän tappelun kanssa.
Näistä kaikista nyt puhut sille Sosiaalihoitajalle ja katsot,
että hän ottaa heti asiasi käsittelyyn,
hän on Sinua varten ja ajaa Sinun asioitasi.

Monestihan on niin ettei s-lomaa saa puhelimen kautta,
kun ei ole potilasta nähnyt,
mutta kait olet jo varannut hänelle sen käyntiajan ja jos et niin varaa heti ja suosittelen,
että pyydät myös neurologin vaihtoa
jos kerran on noin epäpätevä tyyppi.

Sulla on oikeus saada tietää kaikki
sua koskevat tiedot ja vetoat sun
oikeuksiin jos noin hankala.

Aina täytyy jaksaa tapella oikeuksistaan
vaikka on kuinka sairas ja sitähän
ei sairaana enään jaksaisi,
kun ei jaksaisi sairastaakaan.

Tsemppiä Telle ja älä anna periksi.

Voima haleja !

Äänestä
  • No jopas. On muuten nainen, josta sai huonon kokemuksen vastaanotolla ja uskomaton tappelu. Lopullinen lausunto oli kuitenkin omalla kohdallani kaikkea muuta kuin oli antanut olettaa.

    Jos tarkoitan samaa, niin on muuten pahin lääkäri, joka itsellenikin on sattunut ja muistan, että lopetin ajan vielä kesken kaiken, kun huusin jo ja lähdin vetämään pois itkien. Nyt on vain oletusta, että tässä on kyse samasta tyypistä.

    Äänestä

  • Hugo. kirjoitti:

    No jopas. On muuten nainen, josta sai huonon kokemuksen vastaanotolla ja uskomaton tappelu. Lopullinen lausunto oli kuitenkin omalla kohdallani kaikkea muuta kuin oli antanut olettaa.

    Jos tarkoitan samaa, niin on muuten pahin lääkäri, joka itsellenikin on sattunut ja muistan, että lopetin ajan vielä kesken kaiken, kun huusin jo ja lähdin vetämään pois itkien. Nyt on vain oletusta, että tässä on kyse samasta tyypistä.

    Kiva kun olet saapunut palstalle
    pitkän tauon jälkeen,
    ehdin jo sua kaivata =)

    Mä oon nyt ollut hoitelemas omia
    asioitani ja iltaisin,
    kun oon koneelle tullut nää keskustelut
    ei ota auetakseen,
    joten en jaksa venaa puolta tuntia,
    et saan 3 textiä luettua.

    Sä oot älyn väläys =)

    Äänestä

neurotoli tekee jo ihmeitä!Itseltäni tiputettiin kyseinen määrä pari kuukautta sitten ja herään aamuisin paremmin herätyskellon enkä ole niin väsynyt.

Vaihda neurologia.Omaa mielikuvituksen tuotetta?On siinäkin lääkäri kun tuommoista esittää ennen kun on asia varmasti tutkittu.
Neurologisi oli kyllä siinä oikeassa että varmasti olet parhaassa mahdollisessa hoidossa.Sinun pitää vaan jaksaa lääkekokeilut.

Äänestä
  • Kuulostiko oikeasti parhaalta mahdolliselta hoidolta? Jotain mätää tuolla Neurolla on, sillä potilas pitäisi kyllä osata ottaa myös vastaan. Toimii kyllä alan opettajanakin, mutta on niitä huonoja opettajakin.

    Niin ja Ansku, paras mahdollinen hoito voi olla tuon asiantuntemuksen osalta sitä... potilasinfon osalta et voi väittää samaa?

    Äänestä

  • Hugo. kirjoitti:

    Kuulostiko oikeasti parhaalta mahdolliselta hoidolta? Jotain mätää tuolla Neurolla on, sillä potilas pitäisi kyllä osata ottaa myös vastaan. Toimii kyllä alan opettajanakin, mutta on niitä huonoja opettajakin.

    Niin ja Ansku, paras mahdollinen hoito voi olla tuon asiantuntemuksen osalta sitä... potilasinfon osalta et voi väittää samaa?

    väittäisi että info toimii, mutta lääkityshoidon kanssa kaikki mahdollinen ja parasta hoitoa varmaan saa, ainakin lääkityksen kannalta.Tuosta tiedon kulkupuolesta en menisi niinkään sanomaan,sillä ei hirvittävästi herätä luottamusta potilaan ja lääkärin välillä tuommoinen tietojen pimitys.

    Äänestä

Olin niin huonovointinen, että en päässyt perjantaina sosiaalihoitajaa tapaamaan, uusi yritys ensi keskiviikkona. Kaikin keinoin yritän kyllä vaihtaa neuroani, sillä en ole päässyt häntä vielä KERTAAKAAN tapaamaan, ja hän ei puhelimessa kyllä kuuntele minua laisinkaan. Tuntuu siltä, että hän itse joutaisi johonkin "hoitolaitokseen". Olen nukkunut ja kouristellut pari päivää peräkkäin, nyt on rauhallista. Mikähän siinä sitten on, että minulla on joka aamu rintalihakset ja reisi -sellaiset ihan kipeinä, kuin olisin vähintään johonkin painiotteluun yön aikana ottanut osaa!

Anteeksi, muisti pätkii tälläkin hetkellä niin, että en muista, mitä kaikkea minun piti sanomani...Ai niin, se R.R. oli ensimmäinen Mäntytiellä minut vastaanottanut neuro, pintapuolinen, mutta silloin en kyllä itsekään mitään tajunnut, olin ihan pihalla ja pelästynyt koko diagnoosista. Hän oli silloin kesälomittajana tällä nykyiselle neurolleni, joka on M.K. (olen kuullut hänestä, siis M.K:sta, kaikkea muuta kuin positiivista palautetta).

Seuraavaksi pitää tsempata keskiviikkoon, sairauslomani loppuu jo 7.11, en ole työkuntoinen, eikä minulla ole varaa toistamiseen mennä yksityiselle neurolle. Tapaamisaikaa vain ei tunnu löytyvän!!! Olen niin väsynyt, että sama se, menen sitten sossuun...

Olen niin pelännyt, että menetän tai olen jo menettänyt toimintojeni hallinnan, mm. kirjoittamisen, joka sentään on ammattini, että keskityin aivan kauheasti tämän viestin laadintaan, ehkä tähän n. tunnin verran meni. Juuri siitä syystä saatan kuulostaa (jos mahdollista) vieläkin virallisemmalta kuin aiemmin!

Mutta, kiitos Sauvatar, Hugo, Ansku ja kaikki muut ;)))Palaan sitten paremmilla voimilla!

Äänestä
  • t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

    Äänestä

  • mulla on sulle ehdotus =)
    Lue gmail.

    Äänestä

Säkin olet kadonnut ???

Eihän maa ole sinua nielaissut,
joten kerroppa kuulumisia eli
miten on vointisi ja joko
lääkityksisssä muutoksia ym...

Äänestä
  • Ihan hengissä olen, ainakin toistaiseksi, mikään ei ole mennyt niin kuin piti. Olen ollut niin masentunut, että en ole jaksanut edes vierailla palstalla.

    Kerron enemmän sitten kun jaksan.

    Ja sinulle Sauvatar, mailaan jossakin vaiheessa gmailiisi.

    Kaikkea hyvää kaikille.

    Ps. Ihanaa, että muistit kysellä "perääni" ;)

    Äänestä

  • Telle kirjoitti:

    Ihan hengissä olen, ainakin toistaiseksi, mikään ei ole mennyt niin kuin piti. Olen ollut niin masentunut, että en ole jaksanut edes vierailla palstalla.

    Kerron enemmän sitten kun jaksan.

    Ja sinulle Sauvatar, mailaan jossakin vaiheessa gmailiisi.

    Kaikkea hyvää kaikille.

    Ps. Ihanaa, että muistit kysellä "perääni" ;)

    Mä tuun ens kerralla sun mukaa
    laittaa noi pösilöt ojennukseen !!!!

    Voimahaleja paljon ja koita kerätä
    voimia.
    Älä anna periksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Telle kirjoitti:

Soittoaikani neurologilleni oli n. tunti sitten! Painostuksestani huolimatta hän ei suostunut kertomaan minulle lukuina, mitkä maksa-arvoni ja Na-pitoisuuteni ovat! Maksa-arvot ovat kuulemma parantuneet syyskuun puolivälistä, mutta Na laskenut (äänestänsä päätellen huomattavasti).

Hänen mielestään minulla on nyt "niin tehokas lääkitys", että seuraavaksi pitäisi miettiä, ovatko nuo esim. koko viime yön ajan saamani aurat ja pari pientä kohtausta mielikuvitukseni tuotetta!!! Kyseenalaistin hänen "juttunsa" toteamalla, että väärä lääkitysthän voi provosoida kohtauksia! Hän ei yleensäkään tuntunut pitävän aura-tuntemuksiani minään keskustelun arvoisena asiana (vaikka ne ovat niin lamaannuttavia, että en voi koko päivänä tehdä muuta kuin maata sängyssä). "Olen kuulemma parhaassa mahdollisessa hoidossa"!!

Onneksi minulla on tapaaminen sosiaalihoitajan kanssa perjantaina, aion kyllä vaatia neurologin vaihtoa! Nyt tiputetaan pikkuhiljaa Neurotol Slow -annostani, mutta vain 200 mg yhteensä! Lääkemääräykset hän kyllä voi tehdä puhelimessa, mutta ei sairauslomaa antaa! Oksettaa koko muikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu