Puttaalla näyttää olevan Pasi Vallivaaran ympärille rakentunut mafiajoukkio. Mafian kärkikaartiin kuuluvat Tuomo Kärkkäinen, Matti Roivainen, Mirja Vehkaperä ja Jukka Vänttilä. Siinä ei kansanvalta ja totuus paljon paina.
Puttaalla oma mafia
14
3461
Vastaukset
- viksuja
väittämiä kertoo tosi paljon valliksen vastustajien tasosta mua hävettää teidän puolesta koska ette osaa itse hävetä
jos teillä olisi parempia konsteja korjata kunnan taloutta niin esittäkää vaikka täällä ei sitä suun soitolla paranneta mitään - kanssaihmistenne
kunnioittamista. Jos asiat riitelevät, ei niitä tarvitse henkilöistää.
- Vanha rouva
Ei ole pakko kunnioittaa kaikkia, kun kaikki eivät ole sen arvoisia. Kunnioitus ei tule itsestään. Se täytyy ansaita!
Olen myös sitä mieltä, että poliitikkoja ja julkisessa virassa olevia saa arvostella nimeltä, kun ovat hommaan ryhtyneet. Turha vetää huntuja eteen, ettei tiedettäisi, mitä mieltä omat luottamushenkilöt ovat. Reilu peli ja rehellisyys kunniaan! - ei voi
Vanha rouva kirjoitti:
Ei ole pakko kunnioittaa kaikkia, kun kaikki eivät ole sen arvoisia. Kunnioitus ei tule itsestään. Se täytyy ansaita!
Olen myös sitä mieltä, että poliitikkoja ja julkisessa virassa olevia saa arvostella nimeltä, kun ovat hommaan ryhtyneet. Turha vetää huntuja eteen, ettei tiedettäisi, mitä mieltä omat luottamushenkilöt ovat. Reilu peli ja rehellisyys kunniaan!reilusta pelistä puhuakkaan. Terveisin toinen vanha rouva
- Totuus on kerrottava
ei voi kirjoitti:
reilusta pelistä puhuakkaan. Terveisin toinen vanha rouva
Tällaisilla kommenteilla osoitat vain tietämättömyytesi ja sinisilmäisyytesi kunnan asioista.
Kunnioitusta ei ansaita oman edun tavoittelulla ja rahanahneudella, jotka kunnanjohtajalle ovat niin ominaisia.
Asiat pitää kertoa suoraan niin kuin ne ovat. - kaikesta huolimatta
ei voi kirjoitti:
reilusta pelistä puhuakkaan. Terveisin toinen vanha rouva
Tämä palsta on kaikkien käytössä samoilla ehdoilla. Siinä mielessä tämä on reilua. Olisi hyvä jos päättäjät uskaltaisivat osallistua keskusteluun ja perustella toimintaansa. Ehkä he sitten saisivat enemmän ymmärrystä.
- ole opettanut
Putaan mafialle, ettei kaikkia munia saa laittaa samaan koriin.
- Voi venäläinen malli
Ei Haukiputaalla mitään mafiaa ole, täällä on vain kommunisteja, eniten koko maassa.
- mikä reppana
Tälle kirjoittajalle voi vain antaa säälipisteitä. Yläpäässä ei säteile yhtään. Tainnut jäädä vanha levy pyörimään. Kannattaisi siirtyä pikkuhiljaa digiaikaan ja vaihtaa levyä.
- Voi venä..
mikä reppana kirjoitti:
Tälle kirjoittajalle voi vain antaa säälipisteitä. Yläpäässä ei säteile yhtään. Tainnut jäädä vanha levy pyörimään. Kannattaisi siirtyä pikkuhiljaa digiaikaan ja vaihtaa levyä.
Mafia on järjestäytynyttä, kommunismia taas ruokitaan epäjärjestyksellä, molemmat huonoja.
- #puttaanmafiavittuu
Haukiputaalla on tasan yks mafia ja siihen kuuluu og ville majavat vale yms hippomafia saatana
- jeesusmafia
voi kultapieni ku mä en sulle nyt voi mafiaksi muuttua.
ja mikä vitun hippomafia :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD en tiiä mut terhi on ainaki virtahepo - Haistapieru
Ottaako päähä vitun paskahousu ? :DD
- ALIAS MAFIOSO
MAFIA MAFIA MAFIA MAFIA!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803488Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.341578- 841451
- 1391109
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.721059- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91918Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.201776Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61737