juhlat

Mitkäs muutkaan vaikuttavat ihmisen ajatteluun kuin hänen omat kokemuksensa? Jos on ollut läpi ala-asteen syrjittynä ja epähaluttuna, tottakai tuntee olonsa sellaiseksi automaattisesti myös myöhemmin. Itselleni on käynyt niin, että ala-asteella en "kelvannut" porukkaan enkä yläasteella. Se vaikuttaa siihen, etten pysty menemään mihinkään juhliin, jossa on paljon ihmisiä, vaikka toisaalta tiedän että pystyisin menemään sinne aivan samanlailla kuin muutkin. Mutta se tunne.. se tunne on pään sisällä ihan hirvittävä! Koko tunnelma menee pilalle, kun itsellä on vääristyneet "linssit" (vääristynyt omakuva). Jatkuvasti vain miettii, miten voisi vahingossa nolota itsensä ja että milloin, mihin aikaan juhlista tulee koko joukon syrjimäksi. Siispä on lähdettävä ajoissa pois, koska alkaa liikaa ahdistaa. Itsellä on näin.

Mutta silti uskon siihen, että voin joskus tulevaisuudessa pitää juhlissa olemisesta ja vieraisiin ihmisiin tutustumisesta. Nyt se tuntuu kaukaiselta ja ihan mahdottomalta ajatukselta, mutta jos nöyrryn "linssieni" vaihtoon (ajattelutapojeni muuttamiseen), saattaa olla että paranen kammostani. Itsestähän se on loppujen lopuksi kiinni. Ei pidä jäädä siihen, mihin muut ihmiset toisen jättävät. Pitää jatkaa sinne asti, minne haluaakin.

Saattaa tulla jotenkin tyhjä ja surullinen olo, vaikka yleensä sinnittelen juhlissa loppuun asti.

Joissain sukujuhlissa tai vastaavissa, voi tulla tosipaha ja surullinen olo, ja tunne siitä ikäänkuin olisi kuumetta 38 astetta. Kyllä minä niissä aina jotenkin loppuunsaakka selviän ja iän myötä ei vaivaa enää niin paljon.

Olen introvertti persoona ja katsoin jostain dokkarista, että introvertit persoonat voivat reagoida fyysisesti vaikkapa meluun. Olen ajatellut ,että kun kymmeniä ihmisiä kälättää päällekkäin tämä voisi laukaista tuon.

Nuorempana 6 vuotta sitten sain työpaikan ruokahuoneessa viimeisimmän paniikkikohtauksen, kun pienessä huoneessa oli kymmeniä ihmisiä ja mieletön kälätys. Purin vaan hammasta yhteen ja kohtaus meni ohi, kun syötyäni pääsin pois.

Joskus ihan pienenä 7-vuotiaana muistan ruvenneeni itkemään koulussa, kun sijaisen aikana kaikki vaan kilju ja melusta tuli todella pahaolo.

Ihmisten päällekkäinen kälätys on ainakin minusta pahinta melusaastetta ja se nimenomaan laukaisee minulla sen tilan, jossa tulee todella surullinen olo ja samalla voi pahoin. En ole koskaan mitannut vielä kuumetta, mutta uskon oikeasti, että minulla nousee myös joskus kuumetta noissa tilanteissa.