...ihmisten keskuuteen. Samaan rooliin jämähtäminen on pahinta, mitä ihminen voi päättää elämälleen tehdä! Siinä ei kehity, ei kasva eikä lainkaan ELÄ.
En tarkoita, että pitäisi lotrata viinalla tai matkia vapaa-ajan vietossa muita, pistämällä kalenterin joka päiväksi täyteen iltaan asti. Tarkoitan vain sitä, että jos on tympääntynyt omaan elämäntilanteeseen, niin sitten kuuluisi toimia! Mikään, yhtikäs mikään, ei tapahdu itsestään.
Ei ole deadlinea sillä, milloin voisi muuttaa elämäänsä. Miksi olisi? Muutoshan on ihmisestä itsestä kiinni.
Ylös, ulos, lenkille!! Ei jäädä nyhjöttämään sisälle. Pitää tehdä edes jotain, jokaisen. Kaikki me yksinäiset ollaan ihan samassa tilanteessa: ei uskalleta tutustua vieraisiin ihmisiin. Tästä ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin. Paskat me siitä, mitä jotkut yksittäiset ihmiset meistä ajattelevat (huom. jos edes ajattelevat yhtikäs mitään - ihmiset tuppaavat olemaan nykyisin aika flegmaattisia). Meidän TÄYTYY yrittää. Olemme ihania, arvokkaita ihmisiä ja jokainen meistä ansaitsee mieleisensä elämän.
Vaikka meitä pelottaa, niin me menemme hammasta purren, vatsaan sattuen, tekemään jotain sellaista, mitä emme ole aikaisemmin kokeilleet. Vaikka meitä jännittää, me teemme sen silti, sovitaanhan? Nyt ei ole kyse mistään baareista, diskoista, yökerhoista ja muista sekavista tilanteista, vaan ihan arkipäivästä, jossa voimme toimia hyvin eri tavoin. Ei jänistetä mahdollisia tulevia kolhuja, eihän? :) Jokainen tietää, että kodin ulkopuolella kaikki on ennalta-arvaamattoman ahdistavaa, mutta myös elämää rikastuttavaa. Vaikka me olemme epävarmoja ja heikoilla, niin teemme silti siirron eteenpäin. Voimme palata heti samantien kotiin nuolemaan haavoja, mutta luovuttaa ei saa, jos ei ole edes yrittänyt. :)
En tarkoita, että pitäisi lotrata viinalla tai matkia vapaa-ajan vietossa muita, pistämällä kalenterin joka päiväksi täyteen iltaan asti. Tarkoitan vain sitä, että jos on tympääntynyt omaan elämäntilanteeseen, niin sitten kuuluisi toimia! Mikään, yhtikäs mikään, ei tapahdu itsestään.
Ei ole deadlinea sillä, milloin voisi muuttaa elämäänsä. Miksi olisi? Muutoshan on ihmisestä itsestä kiinni.
Ylös, ulos, lenkille!! Ei jäädä nyhjöttämään sisälle. Pitää tehdä edes jotain, jokaisen. Kaikki me yksinäiset ollaan ihan samassa tilanteessa: ei uskalleta tutustua vieraisiin ihmisiin. Tästä ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin. Paskat me siitä, mitä jotkut yksittäiset ihmiset meistä ajattelevat (huom. jos edes ajattelevat yhtikäs mitään - ihmiset tuppaavat olemaan nykyisin aika flegmaattisia). Meidän TÄYTYY yrittää. Olemme ihania, arvokkaita ihmisiä ja jokainen meistä ansaitsee mieleisensä elämän.
Vaikka meitä pelottaa, niin me menemme hammasta purren, vatsaan sattuen, tekemään jotain sellaista, mitä emme ole aikaisemmin kokeilleet. Vaikka meitä jännittää, me teemme sen silti, sovitaanhan? Nyt ei ole kyse mistään baareista, diskoista, yökerhoista ja muista sekavista tilanteista, vaan ihan arkipäivästä, jossa voimme toimia hyvin eri tavoin. Ei jänistetä mahdollisia tulevia kolhuja, eihän? :) Jokainen tietää, että kodin ulkopuolella kaikki on ennalta-arvaamattoman ahdistavaa, mutta myös elämää rikastuttavaa. Vaikka me olemme epävarmoja ja heikoilla, niin teemme silti siirron eteenpäin. Voimme palata heti samantien kotiin nuolemaan haavoja, mutta luovuttaa ei saa, jos ei ole edes yrittänyt. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko sä sitten yrittänyt, vai muutenko vaan tsemppaat?
Mutta suunnitelmissa on ihan lähiaikoina
Itselläni on muutama kaveri, mutta yksinäisyyttä sinänsä tuo naisystävän puute. Ja juuri itseäni tsemppaamalla ja väkipakolla olen yrittänyt itseäni siltä osin motivoida. Sama homma kuntoilussa. Opiskelussakin olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin nyt hyvin pitkästä aikaa, tosin jokseenkin vahingossa koska on muutamia ryhmätöitä pukannut eteen. Lievä puheliaisuuden lisääminen näissäkin on tuonut tulosta: jotkut tervehtivät vielä kurssin jälkeenkin.
Mukavaa, että jotkut tällä palstalla ovat edistyneet. :)
Itselläni on edistyminen ahdistavasti edessä. Mutta toivosta en luovu.