Pelko

Seisoin omassa huoneessani, vanhempani ja ystäväni ympärilläni. He puhuivat jostain, mutten kuullut mistä. Kaikki näyttivät iloisilta, minäkin nauroin.
Sitten seurasi pimeys. Ihmiset hävisivät ympäriltäni ja lattia katosi altani.Olin täydellisessä pimeydessä, kunnes näin hänet. Nuori poika mustissa vaatteissa käveli minua kohti. "Ei hullumman näköinen", ajattelin ja halusin puhua pojan kanssa.
"Hei", sanoin. "Olen Laura. Kuka sin..." En saanut lausettani loppuun, koska poika oli jo edessäni ja näytti vielä paremmalta kuin kaukaa. Poika katsoi minnuun mustilla silmillään.
"Mikset sinä pelkää?" hän kuiskasi vihaisena.

Heräsin säpsähtäen herätyskellon ääneen. Makasin omassa sängyssäni omassa huoneessani. Napsautin herätyskellon pois päältä ja nousin väsyneenä ylos. Huomasin olevani myöhässä ja puin nopeasti päälleni. Sitten kiiruhdin keittiöön aamupalalle. Syödessäni äitini asteli väsyneenä viereeni.
"Mitä sinä täällä näin aikaisin meluat?" hän kysyi. Äiti on aina ollut hyvin aamu-uninen, toisin kuin minä.
"Aikaisin? Olen jo myöhässä", mutisin ja hotkin muroni loppuun.
"Myöhässä mistä?" äiti kysyi. Siirryin peilin eteen ja harjasin ruskeat, hieman kihartuvat hiukseni.
"Myöhässä koulussa tietysti". Vastauksini selvästikin huvitti äitiä. Hän tuli luokseni ja halasi minua.
"Kultaseni, tänään on lauantai"

Tässä alku tarinasta jonka kirjoitin joskus, nyt haluan nähdä miten sen olisi voinut tehdä eri tavalla. :D
1242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mikset sä ite voi tätä jatkaa??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bake_neko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu