Pihassani on yli 30- vuotta vanhoja omenapuita, joista suurin osa Valkoista kuulasta. Miten ja mitä kohdin niiden oksia on leikeltävä, että niiden edelleenkin hyvä sato säilyy pitempään?
Vanhat omenapuut!
Crisseces
2729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
omenapuu ei saa olla pehko. Jyrkkiä eli lähes pystysuoria oksakulmia pitää välttää, ne repeävät suuren sadon painosta, samalla puu kasvaisi liian korkeaksi ja omenia olisi vaikea kerätä. Loivasti nousevat haarat ja oksat hyviä, niistä saa myös satoa poimittua vaikka käsin. nettihaulla löytyy varmaan hyviä ohjeita ja kaavakuvia. Sekä puutarhakirjoista lisää.
Moiks,
Jos puut on kauan olleet ilman leikkaamista, suosittelen leikkaamisen jakamista 2-3 vuodelle. Jos kerralla annat puulle liikaa turpaan, saat palkaksi vesiversoja, joista ei sitten hedelmiä tule. Siis reilusti, mutta maltilla. Haavanhoitoainetta sitten vain yli 2 euron kokoisiin leikkaushaavoihin.