Nukkumaijatar

Näin sellaista unta, että seurustelin erään julkisuuden henkilön kanssa, hän oli meillä ja suuteli minua, minusta tuntui hiukan vastenmieliseltä, vaikka tykkäsin hänestä kovasti, hänellä oli varmaan sitten pahanhajuinen hengitys.

Vähän ajan päästä hän lähti huoneestani pois, minä sillä aikaa jäin huoneeseeni odottelemaan häntä, hän oli jo niin kauan poissa, että ajattelin että aikookohan hän varastaa jotain, sitten päätin mennä katsomaan, missä hän on, heti kun avasin huoneeni oven, hän oli tulossa takaisin huoneeseeni. Kysyin "miksi viivyit noin kauan?" hän vastasi syyllisen näköisenä jotain ihan ympäri pyöreää, kunnes hän tunnusti nolona, että hän valmisteli minulle yllätystä.

Sitten minä huomasin, että hän oli laittanut yllätykseksi minun takin taskuuni todella paljon erilaisia karkkipusseja.

Sen jälkeen minulla oli tosi paha olo, kun olin epäillyt poikaystävääni, että hän varastaa jotain.

Mitäköhän tällainen uni tarkoittaa?
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uni voi kertoa turhasta luottamuksen puutteestasi. Sellainen epäileminen luo vain huonoa henkeä suhteisiin. Toisella on ihan "hyvät jauhot" (karkit) pussissa:) Ole luottavaisempi.

Äänestä
  • Kiitos kovasti :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö__18 kirjoitti:

Näin sellaista unta, että seurustelin erään julkisuuden henkilön kanssa, hän oli meillä ja suuteli minua, minusta tuntui hiukan vastenmieliseltä, vaikka tykkäsin hänestä kovasti, hänellä oli varmaan sitten pahanhajuinen hengitys.

Vähän ajan päästä hän lähti huoneestani pois, minä sillä aikaa jäin huoneeseeni odottelemaan häntä, hän oli jo niin kauan poissa, että ajattelin että aikookohan hän varastaa jotain, sitten päätin mennä katsomaan, missä hän on, heti kun avasin huoneeni oven, hän oli tulossa takaisin huoneeseeni. Kysyin "miksi viivyit noin kauan?" hän vastasi syyllisen näköisenä jotain ihan ympäri pyöreää, kunnes hän tunnusti nolona, että hän valmisteli minulle yllätystä.

Sitten minä huomasin, että hän oli laittanut yllätykseksi minun takin taskuuni todella paljon erilaisia karkkipusseja.

Sen jälkeen minulla oli tosi paha olo, kun olin epäillyt poikaystävääni, että hän varastaa jotain.

Mitäköhän tällainen uni tarkoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu