Hei,
löytyisiköhän täältä miehiä ja naisia, jolla olisi mielipidettä asiaani.
Olen vajaa kolmekymppinen nainen ja odotan onnellisena avomieheni kanssa esikoistamme. Raskaus on sujunut hyvin ja ollaan jo reippaasti yli puolivälin. Vanhempani asuvat monen sadan kilometrin päässä ja näemme harvoin. Olen aina ollut ehkä vähän enemmän ns. "isin tyttö" ts. pidän nykyäänkin enemmän puhelimitse yhteyttä isäni kuin äitini kanssa. Siinä tulee yleensä sitten samalla kerrottua terveiset äidilleni, ja toisinpäin.
Nyt kun olen raskaana, kaipaisin enemmän keskusteluja myös äitini kanssa, luonnollisesti. Olenkin usein soittanut hänelle, isän kännykän sijaan, ja ollaan juteltu kaiketa, myös raskaudesta jne. Ongelma on se, että äitini juo aika paljon, enkä siedä häntä jos huomaan hänen juoneen yhtään. Kuulen puhelimessakin heti, jos äitini on maistellut ja lopetan puhelun tällöin yleensä melko tylysti. Olen sanonyt äidilleni, ettei soita kun on humalassa. Näiden puheluiden jälkeen olen ollut raivoissani, surullinen ja usein itken.
Viime syksynä, ennen raskauttani, otin pari kertaa vanhempieni luona käydessä, äidin kanssa pahasti yhteen. Juuri tuon juomisen takia. Vaikutti siltä, että viina alkoi viedä jo liikaa, humalassa jo keskellä päivää. Sitten ilmeisesti uudenvuoden lupauksena tms. äitini oli oli kokonaan juomatta noin puoli vuotta. Oli tosi ylpeä uudesta terveellisestä elämäntavastaan, liikkui säännöllisesti jne. Siihen aikaan, keväällä tulin raskaaksi ja soittelimme ja juttelimme usein. Olin aina puheluiden jälkeen hyvällä tuulella ja onnellinen äidistäni.
Nyt luulen, että äitini on alkanut taas juomaan.... :( Soittelu on vähentynyt, ts. äiti ei enää soita minulle, vaan kuulumiset hoidetaan isän välityksellä. Olen pari kertaa soittanut äidille, mutta huomannut äänestä, että on juotu. Äiti ei ilmeisesti uskalla soittaa minulle, kun kiukuttelen hänelle siitä puhelimessa??
Olen kuitenkin äärimmäisen surullinen, ettei äiti enää soita minulle ja kysy kuinka voin? Odotan hänen ensimmäistä lastenlastaan!!!!!!! Miehelläni on ihana äiti, joka kertoo omista raskauksistaan ja kysyy usein kuinka voin, mutta ei se omaa äitiä korvaa...
Mitä ihmettä voisin tehdä? Tiedän, ettei aikuista ihmistä voi pakottaa lopettamaan juomaan (=olen sen nähnyt valitettavasti jo isäni kohdalla). Mutta miten saisin mielenrauhan tässä asiassa. Olen myös äidilleni vihaisena sanonut, että jos ei pysty selvinpäin olemaan, en IKINÄ mene käymään vauvan kanssa siellä! Isäni on jo "menetetty tapaus" ja on oikeasti siedettävä, rauhallinen ja mukava itsensä hiprakassa. Mutta jostain syystä en siedä äidilleni yhtään alkoholia, hänestä tulee todella ärsyttävä ja TYHMÄ juodessaan...
Onko teillä kellään mitään viisasta sanaa tähän. MInua ahdistaa suunnattomasti ja itken tämän asian vuoksi nykyään usein. No, ehkä raskaushormonitkin vaikuttaa....
löytyisiköhän täältä miehiä ja naisia, jolla olisi mielipidettä asiaani.
Olen vajaa kolmekymppinen nainen ja odotan onnellisena avomieheni kanssa esikoistamme. Raskaus on sujunut hyvin ja ollaan jo reippaasti yli puolivälin. Vanhempani asuvat monen sadan kilometrin päässä ja näemme harvoin. Olen aina ollut ehkä vähän enemmän ns. "isin tyttö" ts. pidän nykyäänkin enemmän puhelimitse yhteyttä isäni kuin äitini kanssa. Siinä tulee yleensä sitten samalla kerrottua terveiset äidilleni, ja toisinpäin.
Nyt kun olen raskaana, kaipaisin enemmän keskusteluja myös äitini kanssa, luonnollisesti. Olenkin usein soittanut hänelle, isän kännykän sijaan, ja ollaan juteltu kaiketa, myös raskaudesta jne. Ongelma on se, että äitini juo aika paljon, enkä siedä häntä jos huomaan hänen juoneen yhtään. Kuulen puhelimessakin heti, jos äitini on maistellut ja lopetan puhelun tällöin yleensä melko tylysti. Olen sanonyt äidilleni, ettei soita kun on humalassa. Näiden puheluiden jälkeen olen ollut raivoissani, surullinen ja usein itken.
Viime syksynä, ennen raskauttani, otin pari kertaa vanhempieni luona käydessä, äidin kanssa pahasti yhteen. Juuri tuon juomisen takia. Vaikutti siltä, että viina alkoi viedä jo liikaa, humalassa jo keskellä päivää. Sitten ilmeisesti uudenvuoden lupauksena tms. äitini oli oli kokonaan juomatta noin puoli vuotta. Oli tosi ylpeä uudesta terveellisestä elämäntavastaan, liikkui säännöllisesti jne. Siihen aikaan, keväällä tulin raskaaksi ja soittelimme ja juttelimme usein. Olin aina puheluiden jälkeen hyvällä tuulella ja onnellinen äidistäni.
Nyt luulen, että äitini on alkanut taas juomaan.... :( Soittelu on vähentynyt, ts. äiti ei enää soita minulle, vaan kuulumiset hoidetaan isän välityksellä. Olen pari kertaa soittanut äidille, mutta huomannut äänestä, että on juotu. Äiti ei ilmeisesti uskalla soittaa minulle, kun kiukuttelen hänelle siitä puhelimessa??
Olen kuitenkin äärimmäisen surullinen, ettei äiti enää soita minulle ja kysy kuinka voin? Odotan hänen ensimmäistä lastenlastaan!!!!!!! Miehelläni on ihana äiti, joka kertoo omista raskauksistaan ja kysyy usein kuinka voin, mutta ei se omaa äitiä korvaa...
Mitä ihmettä voisin tehdä? Tiedän, ettei aikuista ihmistä voi pakottaa lopettamaan juomaan (=olen sen nähnyt valitettavasti jo isäni kohdalla). Mutta miten saisin mielenrauhan tässä asiassa. Olen myös äidilleni vihaisena sanonut, että jos ei pysty selvinpäin olemaan, en IKINÄ mene käymään vauvan kanssa siellä! Isäni on jo "menetetty tapaus" ja on oikeasti siedettävä, rauhallinen ja mukava itsensä hiprakassa. Mutta jostain syystä en siedä äidilleni yhtään alkoholia, hänestä tulee todella ärsyttävä ja TYHMÄ juodessaan...
Onko teillä kellään mitään viisasta sanaa tähän. MInua ahdistaa suunnattomasti ja itken tämän asian vuoksi nykyään usein. No, ehkä raskaushormonitkin vaikuttaa....
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hei,
yritän kirjoittaa tähän jotain, mikä toisi valoa synkkyyteen. Olen tuon "Omistushaluinen"-ketjun ap. ja haluaisin nyt puolestani tuoda lohtua jollekin, koska olen itse saanut ihanilta ihmisiltä tukea.
Kuten nämme, ongelmat voivat olla moninaisia näiden esikkoisoäitien suhteen. Minä luulen, että äitisi on kyllä innoissaan raskaudestasi ja iloinen siitä, mutta häpeää itseään ja sitä, että on taas sortunut juomaan. Sinulle suuri hatunnosto siitä, että olet päättänyt olla viemättä lastasi isovanhempien huomaan, koska he ovat selvästikin alkoholisoituneita.
Se on kyllä totta, että emme pysty muuttamaan vanhempiamme. Sinänsä hienoa, että äidilläsi on ollut kuiva kausi. Ehkä hän ihastuu pikku prinsessaanne/-prinssiinne siinä määrin, että se on riittävä sysäys juomisen lopettamiseksi.
Ja ne raskaushormonit. Kuule, ne saavat harmaatkin asiat näyttämään sysimustilta. Yritä kaikesta huolimatta iloita raskaudestasi, sillä se on loppujen lopuksi äärettömän lyhyt aika.
Tsemppiä ja onnellisempaa odotuksen jatkoa!
Alkoholisti yleensä häpeää juomistaan, ja vähentää siksi yhteyttään ulkomaailmaan. Mitä pahempi tilanne, sen harvemmin henkilö muistaa, ei hän sitä ilkeyttään tee. En myöskään suosittele uhittelua, "en tule ikinä lapsen kanssa käymään..." sillä siitä henkilö vetäytyy entistä enemmän kuoreensa kun annetaan ymmärtää ettei hän kelpaa tai häntä ei kaivata. Etenkin kun kyseessä on noin iso asia ihmiselle, kuin oma lapsenlapsi. (Ja toki lapsellasikin on oikeus isovanhempiin, jos siis muutoin välit ovat kunnossa.)
Ymmärrän että vanhempien juominen tekee surulliseksi ja itkettää, itse olen sitä enemmän tai vähemmän pienestä pitäen katsellut. Mutta ei siinä aikuinen ihminen saati lapsi pysty oikein mitään tekemään jos joku heittää elämänsä hukkaan. On kuitenkin ihan kohtuullista vaatia ettei hän soita teille humalassa, etenkään sen jälkeen kun saatte lapsen. Tietysti voisi myös alkoholistien tukiryhmää ja vastaavia hoitoja suositella, mutta kaikkihan noita eivät suostu edes kokeilemaan.
Voimia sinne, ja hyvää loppuodotusta. Ole onnellinen, että ympärilläsi on kuitenkin paljon läheisiä ihmisiä jotka välittävät, vaikka ymmärrän etteivät ne tietty omaa äitiä tuossa tilanteessa korvaa.
Ennen kysyttiin, miksi Jeppe juo? Nyt kysytään, miksi mummo juo?
Ette voi ohjailla aikuisen ihmisen juomista. Hän rajoittaa juomistaan vasta kun itse oivaltaa sen haitat.
jos mummo juo, niin hän ei ole sopiva isovanhempi lapsenlapselleen ja kärsii itse seuraukset.
"jos mummo juo, niin hän ei ole sopiva isovanhempi lapsenlapselleen ja kärsii itse seuraukset."
Vai niin. Papasta ei puhuta mitään. Suurin osa juopoista on kuitenkin miehiä ja monet isoisiä, ja kovasti heitä arvostetaan kuitenkin.
Mies saa juoda.
Mutta naisihminen, äiti, peräti mummu!!!
Herraijjumala, kärsiköön seuraukset!
Naiselta on aina vaadittu enemmän. Hänellä pitää olla kulissit kunnossa. Naiset itse ovat halveksimassa ensimmäisinä radaltaan suistunutta sukupuolensa edustajaa. Kysyä siis sopii, miksi mummu juo. Jepen kaverina varmaan.
On 100 tapaa juoda. Oletan, että tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kysymys rapajuoposta, koska tytär halauisi pitää yhteyttä.
Olet väärällä palstalla.
Tämä on todella:
PALSTAN Otsikosta
Isovanhempien jutut
Tervetuloa mummut ja vaarit, ukit ja mummit, isoäidit ja isoisät keskustelemaan lapsista ja lapsenlapsista.
Anoppi ja appi palsta tai Äitien jutut on oikeampi paikka.
Anoppi & appi
Keskustele anopista ja appiukosta.
Äitien jutut
Tuuleta hetki ajatuksiasi täällä. Pääroolissa on äiti itse, ei lapsi tai isä.
Kovin moni; mummu / vaari, ukki / mummi, isoäiti / isoisä ei käytä tietokonetta.
Pyynnöstämme on perustettu paikka, jossa saisi keskustella juuri palstan otsikon mukaan Isovanhemmuudesta.
Kumma ettei siihen saa mitään rauhaa.
Palstalta poistuu hiljaa, He joille tämä on tarkoitettu valitusta ja haukkumista ei jaksa kuunnella.
Juoppoja on, täällä et heitä muuta.
Tietysti äitisi voi katsoa näppeihinsä asenteesi on todella tukeva ja asiallinen. Kasvatuksessaan on unohtanut empatian ja inhimillisyyden.
Hakeudu tutustumaan asunnottomien pariin, ehkä alkaisi näkyä muutakin kuin napanöyhtää.
sun täytyy nyt varmaan valittaa ylläpitoon, kun tänne kirjoitellaan asiattomia viestejä?!?
Kyllä tämä aihe liittyy myös isovanhemmuuteen, senhän huomaa tyhmempikin. Sitä en taas ymmärrä, miksi kehotat menemään anoppi ja appi -foorumille, alkuperäinenhän kirjoittaa omasta äidistään.
Jos täällä kirjoittelisivat vain isovanhemmat, ei täällä kovin montaa viestiä päivittäin liikkuisi. Onneksi edustat yksin omaa kantaasi ja muut isovanhemmat, jotka tänne kirjoittelevat ovat empaattisia ja osaavat ajatella oman napansa ulkopuolellekin.
Mikä lie vastaajan ongelma.
Sinulle: "jokaiselle odottajalle", kirjoitin tälle palstalle mm. sen vuoksi että saisin kommentteja isovanhemmilta. Heiltä, joilla on lapsia ja lapsenlapsia. Ehkäpä jollain heistä olisi kokemusta ja jokin viisas sana jaettavaksi aiheesta. Haenkin vuorupuhelua heidän kanssaan.
"Kovin moni; mummu / vaari, ukki / mummi, isoäiti / isoisä ei käytä tietokonetta."
Minun ikäisten (kolmekymppisten) vanhemmat tänä päivänä ovat hyvin usein jo mummoja ja pappoja, iältään 50 -vuotiaasta ylöspäin. Heistä hyvin moni käyttää työssään ja vapaa-ajallaan tietokonetta ja internetiä. Nyt en siis puhukaan omista isovanhemmistani, jotka ovat jo yli 70 -vuotiaita.
"Anoppi & appi
Keskustele anopista ja appiukosta.
Äitien jutut
Tuuleta hetki ajatuksiasi täällä. Pääroolissa on äiti itse, ei lapsi tai isä."
Anoppi ja appi eivät liity nyt ongelmaani ollenkaan, äitien jutut -palstalla taas on minun ikäisiäni äitiä kirjoittamassa, harvemmin siis esim. äitini ikäisiä.
"Juoppoja on, täällä et heitä muuta.
Tietysti äitisi voi katsoa näppeihinsä asenteesi on todella tukeva ja asiallinen. Kasvatuksessaan on unohtanut empatian ja inhimillisyyden."
En ole täällä toki myöskään maailmaa parantamassa ja juoppoja muuttamassa. Olen täällä, kyllä, täysin itsekkäistä syistä. Onhan tämä minun ongelmani. Tiedän, että alkoholistin juomisen lopettaminen on lähdettävä hänestä itsestään. Ja edellinen kirjoittaja oli oikeassa todetessaan, että äitini ei ole ns. "rapajuoppo". Hän on mielestäni kasvattanut minut ja siskoni erittäin mallikelpoisesti, unohtamatta empatiaa ja inhimillisyyttä. (Mitä sitten tuolla kommentilla tarkoititkaan). Valitettavasti tämä alkoholiasia on nyt tullut kuvioihin vasta vanhemmalla iällä. Ja en missään nimessä haluaisi riitoihin äitini kanssa, hän on minulle hyvin rakas. Ammattini puolesta tiedän erittäin paljon alkoholin vaikutuksista elimistöön, joten olen huolissani. Tämä huoli saa minussa aikaan niin voimakkaita tunteita, että taannun kokeilemaan lapsellisia temppuja vedotessani äitiini, kuten tuota uhkailua ja kiristystä. Tiedän, ettei se ole oikea tie. Ehkä pitäisi yrittää päinvastoin kannustavampaa tapaa, kuten "tulisimme varmasti useammin käymään, kun tietäisin täällä olevan vastassa selviä ihmisiä..." tms. Tunteet vaan vellovat niin voimakkaina, ettei järjellä ole aina näiden asioiden kanssa mitään tekemistä...
Toki voin vaihtaa kanssasi ajatuksia myös asunnottomista, sille tarkoitetulla palstalla. Olenko mielestäni itsekäs, kun haluan keskustella täällä OMASTA ongelmastani, enkä asunnottomien ongelmista?
Pahoittelen, jos olen jollain tavalla loukannut sinua, enkä voi sille mitään, jos tämä kirjoitukseni mielestäsi pilaa palstan idean.
Täytyykö koko maailman pyöriä yhden raskautesi ja ensimmäisen lapsesi ympärillä? Ehkäpä äitisi on jo sen verran iäkäs ettei sellaiset asiat enään pahemmin innosta.
Mikä oikeus sinulla on vaatia ehdotonta raittiutta äidiltäsi kun et isältäsikään vaadi? Hyväksy heidät sellaisena kun he ovat, kai heillä on jo oikeus ottaa silloin kun huvittaa ilman saarnojasi.
Pian saat oman kiukuttelevan pikkukakaran niin siinä on tekemistä sen verran ettei äidille enään tarvitse kiukutella. Äidilläsi on jo oikeus omaan elämäänsä ja elää sitä siten kun tahtoo. Ehkä äitisi pelkää että tuot lapsen hänen hoidettavakseen eikä häntä enään kiinnosta sellainen. Tunnut vaativan äidin raittiutta vaan sen takia että saat ilmaisen lapsenvahdin.
Hyväksy se että kuu ja aurinko ei välttämättä pyöri napasi ympärillä kun lasta odotat. Elä ja anna muidenkin elää...
En vaivaudu vastaamaan provoihin...
Jos vanhemmillesi alko maistuu niin sama ongelma voi kohdata itseäsikin, ei tarvitse paljookaan vastoinkäymisiä kuten ero tms.
Ei se syyllistämisestä parene, tappelun sijaan keskity nyt onnelliseen odotukseen ja keskustele muiden kiinnostuneiden kanssa mielenkiinnon kohteestasi. Ehkä se äitisikin kiinnostuu sitten kun näkee lapsenlapsensa. Älä nyt turhaan tuputa jos se kränää aiheuttaa.
ollut provo vaan ihan asiaa. Mikä sinä olet vaatimaan vanhemmiltasi raittiutta. He ovat oman osuutensa tehneet, nyt heillä on aikaa tehdä mitä haluavat. Hyväksy heidät sellaisenaan. Käy kylässä. Lasta ei tietenkään tarvi jättää alkoholia nauttineitten huostaan hoitoon, mutta kyllä he lasta pystyvät pitämään ja rakastamaan hieman ottaneinakin. Juohan ne lasten vanhemmatkin ja aika paljonkin nykyään, silti lapset tulevat hoidetuksi!
Minulla raskauteni on vasta alussa, mutta suhde omaan äitiin muuttui sillä sekunnilla kun asiasta hänelle kerroimme.
Hän haukkuin minut niin järkyttävin sanoin, etten edes niitä voi tässä toistaa. Pointtina oli, että lapsen hankkiminen on jotakuinkin tyhmintä mitä voin/voimme tehdä ja että meistä tulee huonoja vanhempia!
En olisi uskonut omalta äidiltäni moista, varsinkin kun sanat ovat vailla todellisuuspohjaa. Nykyään emme paljon soittele, anteeksipyyntöä en ole saanut ja joka kerta kun pakon sanelemana joudun kanssaan olemaan yhteydessä on nainen niin kylmän ja katkeran kuuloinen etten häntä enää äidikseni tunnista.
Tiedän että kyse on joistain hänen ongelmistaan tms. ja raskausuutinen vain laukaisi jonkin ryöpyn, mutta tää vetää niin surulliseksi etten osaa sitä kuvailla. Varsinkin kun itse olen tilanteeseen rejellisesti syytön.
Tsemppiä sinulle myös siis, tilanne ei ole aivan samanlainen mutaa surkea äitisuhde tapaus kuitenkin.
Hän voi pelätä eroja ja lasten heitteille jäämistä kun täällä ei mikään suhde enään kestä.
Epäiletkö ettei äiti tunne tytärtään vaan on aivan väärässä pelkoineen? Ehkä hänellä on itsellä ollut rankkaa lasten kanssa, eikä halua samaa kohtaloa sinulle?
Tuli mieleen, että haluaisitko hakeutua alkoholistien läheisten vertaistukiryhmään tai muutoin hakea keskusteluapua?
Hyvää odotusaikaa kaikesta kertomastasi huolimatta!
t.alkoholisti-isän aikuinen tytär
Äitisi elämä alkoholisoituneen isäsi rinnalla ei liene helppo.
Entä jos hän on masentunut, eikä kestä tilannetta selvinpäin.
Häpeä ja väsynyt pettyminen omaan itseen ei helpota tilannetta.
Ehkä hän on katkera myös siitä, että hyväksyt isäsi juomisen, mutta et äitisi lankeamisia.
Se että olisit rakastava tytär, voisi olla se voimavara, mitä äitisi tällähetkellä tarvitsee.
Lapsena sait äitisi hyväksymisen kasvaaksesi ehjäksi vanhemmaksi, nyt äitisi tarvitsee sinun sanojasi.
Kerro hänelle, että hän yhä on sinulle rakas.
Minunkin äitini on juonut niin kauan kuin muistan jonkin verran, hoitanut kuitenkin työnsä ja lapset. Muuten lapsuus oli kyllä aikamoista perhehelvettiä. Kun olin teini-ikäinen, äiti vihdoin erosi ja lähti lapsikatraan kanssa ja me päästiin kukin omille jaloilleen joten kuten. Nuorin sisarukseni on lievästi kehitysvammainen ja asuu edelleen äidin kanssa. Katkera olen kuitenkin äidille, kun hän jatkoi juomistaan eron jälkeen. Jotenkin olen kuitenkin ollut äidille lojaali ja kiitollinen siitä että hän jaksoi meidät aikuisiksi kasvattaa kaikista vaikeuksista huolimatta. Äidin juominen on kuitenkin alkanut ärsyttää enemmän kun itse on päässyt jaloilleen ja varsinkin kun sai omia lapsia. Jotenkin tuntuu että ne lapsuuden kipeät asiat on jäänyt puhumatta. "Virtahepo olohuoneessa" on edelleen olemassa vaikka aikuisia ollaankin. Nyt kun äiti vanhenee on minulla huolta hänestä muutenkin. Meillä on pitkä välimatka eikä me nähdä kovin usein. Esikoisen syntymän jälkeen vielä lyhensin käyntejä pariin päivään, ettei rasitettaisi toisiamme puolin eikä toisin. Esikoisen syntymän jälkeen äitini kerran toilaili kännissä, kun olimme kylässä ja silloin suutuin ja sanoin, että minua ahdistaa niin paljon, että en voi vauvaa täällä hoitaa, jos juot. Hän pyysi anteeksi seuraavana päivänä (se oli eka kerta kun hän on milloinkaan anteeksi juomistaan pyytänyt, vaikka kaikkea lapsuudessa on sattunut ja riitoja tullut kun hän on juonut ..yleensä seuraavana aamuna ollaan kuin ei mitään olisikaan) Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen jouduin remontin takia olemaan kylässä viikon ja välit kiristyivät niin että minä pakkasin laukut ja lähdin pois. Sen jälkeen ei ole soittoa kuulunut, nuorimman siskoni kanssa kuulumisia vaihdetaan, kuvia olen lähettänyt. Usean kuukauden jälkeen soitin että ollaan ohikulkumatkalla, mutta kun hän oli humalassa, en halunnut mennä ja sain kuulla aikamoisen saarnan millainen narsisti yms. olen. Kesällä käytiin ohimennen, mutta hän oli hieman humalassa ja jännitti, kuten minäkin, niin eipä paljon puhuttu. Välit on aikalailla poikki, enkä tiedä miten korjata tilanne, meillä kun ei kotonakaan paljon anteeksi pyydelty eikä rakkautta osoitettu...
Minähän se syntipukki olen kun lähdin ovet paukkuen, mutta toisaalta en tiedä kauanko pitäisi jaksaa. Tuntuu niin turhalta matkustaa monta sataa kilometriä äidin luo jos siellä olo ahdistaa, suututtaa ja masentaa äidin juomisen takia. Jos koko lapsuuden ja nuoruuden on olosuhteiden pakosta joutunut sietämään jos mitä, varhaisaikuisuus on mennyt toipumiseen, niin täytyykö vieläkin jaksaa?
Anteeksi kun tästä tuli tällainen omakohtainen tilitys (aika harvalle olen tästä pystynyt puhumaan), en tiedä vastasinko mihinkään kysymykseen, mutta ehkä tämä kertomus kannustaa siihen että älä pistä välejä poikki, tämä vasta kipeää tekee. Ota vähän etäisyyttä, mutta pidä välit jonkinlaisina.
Hei
nyt vihdoin sellainen kirjoitus, jossa joku ilmeisesti vähän ymmärtää tuntojani...
En missään nimessä olekaan katkaisemassa välejä äitiini, vaikka huonolla hetkellä saatan siitä hänelle vihjaista. Stressiä aiheuttaa se, että sinne kylään mennessämme, en ikinä tiedä mikä on vastassa. Olen äärimmäisen helpottunut aina jos huomaan äidin olevan selvinpäin ja todella osoitan sen hänelle aina.
Jos vastassa on humalainen äiti. Yritän sietää, mutta yleensä pari päivää on jo liikaa ja olen hiljainen, vetäydyn omiin oloihini jne. Saatan sanoa tosi pahasti, jos toinen sössöttää eikä tajua olla hiljaa. Sillon menen muka nukkumaan ja itken ja vannon mielessäni, että lähden heti aamulla, ennen kuin muut herää enkä enää ikinä tule takaisin. Aamuun mennessä olen kuitenkin usein leppynyt.
Pointti oli juuri se, että tunnen hirveää syyllisyyttä siitä, miten käyttäydyn äitiäni kohtaan hänen ollessaan humalassa. Aivan kuin minun pitäisi se vaan hyväksyä...
Teidän kaikkien kirjoituksista saakin sen kuvan, että minä olen itsekäs paskiainen ja syypää tähän pahaan olooni.
Olen itse mummi ja juon aika paljon yleensä viikonloppuisin,ellei muuta ole.Koen syyllisyyttä/häpeää varsinkin silloin,kun lapseni saa tietää juomisesta.Hän tietää soittaessa,että olenko juonut vai ei,mutta riitaa ei tule koskaan.Mietinkin tässä sitä seikkaa,että onko nämä muut äidit/mummit osanneet arvostaa ja rakastaa lapsiaan,vaikka onkin jonkinasteinen a-ongelma?Sanoa se ääneen ja halata aidosti?Luulen,että siksi minä en riitele,koska sanon ja näytän heille,kuinka paljon he merkitsevät minulle.Olen myös ollut rehellinen heitä kohtaan.
Kerron asioistani ja kyselen heidän kuulumisia.Olisiko,niin,ettei pitäisi painaa alemmas enää alistettua?
Sinä nuori tyttönen,mitä voisin antaa neuvoksi?
Kirjeen kirjoitus äidillesi,jollei muu kontakti auta.Kertoisit omista tunteistasi ja pyytäisit äitisikin tekemään samoin.Jokin hänen mieltä painaa,ehkäpä pelko,että ei näe sinua enää,koska juo?
Mieti,älä syyllistä itseäsi ja muitakaan!
Koita jaksaa!