kun synnytys alkaa

Supistukset ensin alkaa harvakseltaan voi tulla silloin tällöin ja sitten pikkuhiljaa voimistuvat, tihenevät ja muuttuvat kivuliaimmiksi. Meillä on matkaa yli 100 km ja ei kenenkään ole tarvinnut kantaa odottavaa äitiä autoon(olen synnyttänyt kolme lasta) Kyllä ne vauvat sieltä aikanaan tulee, kyllä sinäkin tiedät sitten millon sun pitää lähteä. Hauska ilmaisu "kontata" kipujen kanssa, sellaista en yhdenkään raskauden kohdalla ole tehnyt :). Mukavaa odotusta sinulle, synnytykset oli ainakin minulle aivan ihana kokemus.

Ennakko-odotuksesi on aika lailla sama kuin minulla aikoinaan esikoista odottaessani. :)

Toisin kuin aiempi vastaaja, minä ihan oikeasti kärsin kipujani siellä lattianrajassa. :) En kontannut, mutta kyykistelin ja hakkasin lattiaa kädelläni. Jälkikäteen tuntuu tällaisen hillityn käytöksen naiselle käsittämättömältä, mutta kai sillä hetkellä kuvitteli alakerran naapureiden häiriköimisen auttavan (kerrostalo). :D

Tosin tuon hakkaamisen sisältäneen kipupisteen jälkeen lähdimme sairaalaan (meillä vain 10 min. matka), jossa olin 5 senttiä auki (on kuulemma hyvä saavutus ensisynnyttäjältä). Mies ei kantanut sairaalaan, sillä vaikka lapsi onkin tulossa, äidit eivät (yleensä) ole toimintakyvyttömiä. Kävely oli hidasta, mutta onnistui - supistuspausseja taisi kyllä olla pakko pitää (meillä parkkipaikalle 3 min. kävelymatka).

Itse varauduin maailman hirveimpään kipuun, sellaiseen, että luulen kuolevani. Se oli ihan hyvä taktiikka - koskaan en kuvitellut lähteväni tästä maailmasta, mutta en sitten yllättynyt kivun voimakkuudesta. :) Sitä paitsi kun odottaa pahinta, helpotus on suuri - kun lapsi oli syntynyt, olin vähän ihmeissäni, että tässäkö tämä oli. Toki synnytystuskat (erityisesti supistukset) ovat kovimpia kipuja, joita olen koskaan tuntenut.

Loppupeleissä pitää muistaa ihmisten kipukynnyksen eri tasot (itselläni kipukynnys melko korkealla) ja se, että eri ihmiset kestävät erilaista kipua eri tavoin. Henkilökohtaisesti synnytän mieluummin kuin menen ilman puudutusta hammaslääkärin penkkiin. Varsinkin, kun siitä synnytyksestä saa niin tavattoman ihanan palkinnon. :)

Niinpä - alapäästä kuului pieni poksahdus ja sitten tuntui vettä valuvan. Ei sitä paljon tullut (ehkä 1 dl???), mutta lattia kastui kuitenkin. Lapsivettähän se oli ja lähdimme sairaalaan rauhallisesti tunnin kuluttua. Mulla oli vain heikkoja supistuksia harvakseltaan. Tästä "poksahduksesta" kesti vielä reilut 24 h ennenkuin poikamme syntyi. Supistukset voimistuivat siis hyvin hiljalleen. Tavallisimmin synnytys alkaa supistuksilla (ei lapsiveden menolla), ja se vaihe kesti minulla lähes vuorokauden.

Snnytys ei ollut paha kokemus, päälimmäisenä mielessä näin jälkikäteen oli sen ihmeellisyys ja liikuttunut mieli. Ainakaan synnytyksen takia ei lapsiluku tule yhteen jäämään, se oli positiivinen kokemus. Tsemppiä sinulle, tulet varmasti pärjäämään!

supistukset alkoivat illalla kuuden maissa heti säännöllisinä 10 min. välein, eivät sattuneet kuitenkaan.
Kymmenen maissa kävimme sairaalassa, koska raskausviikkoja oli vasta 35, tällöinkään vielä eivät olleet kivuliaita.
Lähettivät kotiin parin pillerin kera, piti ehkä lopettaa supistukset.
Kolmen maissa kivut oli jo aika kovat, mutta kävelemään pystyi, ja lähdimme sairaalaan ( 30 min. matka).
Matkalla luulin jo, että lapsi syntyy matkalla, kun muka niin paljon sattui.
Lopulta kävi kuitenkin niin, että lapsi syntyi vasta seuraavana iltana, ja kivut olivat aivan mahtavat iltapäivästä lähtien, olin puolitajuton, en pystynyt kävelemään, makasin, istuin ja oksensin.
Epiduraalin sain kaksi kertaa sen päivän aikana, ja se oli hyvä, suosittelen.
Kuitenkin, vaikka olin ollut puolikuollut kivusta, kun lapsi syntyi ei enää sattunut yhtään, ja kaikki oli hyvin :).
Kaikki kivut unohtuu sillä hetkellä, kun saa nähdä oman lapsensa.
Eli rohkeutta ja uskallusta vaan, kyllä se siitä. Ja muista, että kaikki synnytykset ovat erilaisia, ensisynnyttäjälläkään ei aina ole ihan kamala synnytys!