Lohtajan "johtaja"

Kunnanhallitus ei ohtajalla valinnut hyvistä hakijoista johtajaa??

Päteviä naisia olisi tarjolla, miksi heitä halutaan nöyryttää uudella hakukieroksella?
3782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Selvä.Mikä asia Lohtajalla muka muuttuis vaikka olisi nainen tai mies johtajana? sitäpaitsi nainen johtajana ei ole kovinkaan mielkekäs ajatus mutta Lohtajan kohdalla sillä ei paljoakaan merkitystä kuka tätä tuppu kylää johtaa kuiteski se kaatuu tai yhdentyy esim himangan kans ja himangalla on myös Lohtajan kunnan johtaja siihen vaan paras tottua,ja sitäpaitsi osatanhaan Lohtajalla säästää pappilan koivutki myytiin nigerian lasten hyväks vaikka omasa kunnasaki ihmiset rypeee köyhyydessä olis siinä pienen priorisoinnin uudelleen järjestämisen aika:) Lohtajalla kun ei muuteskaan ole kesäisin kuin se ohtokari! ja wattaja josta kiistellään ja puhutaan joka lohtajan huoltsikalla vuodesta toiseen mutta mikään ei muuti armeija tasan tarkkaan ottaa wattajan jos haluaa ei siihen wattaja mielisten pärinät auta.

Äänestä

Miksi valita uusi johtaja kuntaan joka joutuu yhdistymään jonkun toisen kanssa. Uudelle johtajalle joudutaan sitten keksimään joku teennäinen virka.

Äänestä
  • Sitä kun Kirkonkylällä asioita hoitaa aina vaan samat naamat jotka suosii sukulaisiaan kunnan virkoihin kun ne saadaan puskettua sivustalle niin (ehkä) sitten jopa tämä lohtajan kunta voisi edes teoriassa hiukan uudistua ja parantua ja loppuisi se kirkonkylä ainoastaan" keskeinen ajattelu ja lopuisi se pennin venyttäminen niin olis asukkailla muutakin kuin se ohtokari vain kesäisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syyslehti&& kirjoitti:

Kunnanhallitus ei ohtajalla valinnut hyvistä hakijoista johtajaa??

Päteviä naisia olisi tarjolla, miksi heitä halutaan nöyryttää uudella hakukieroksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu