Unessani istuin kuskin paikalla autossani ja vieressäni istui tuttu nainen. Olimme pysähtynee-nä eli moottori ei ollut käynnissä. Tietä pitkin edestäpäin (mun suuntaani) käveli musta-pukuinen
mies: tummanruskeat (lähes mustat) hiukset ja partaa kasvoissaan. Mielestäni musta hattukin. Mies näytti vanhalta, mutta ehkä partakin vanhen-si häntä ?
(Hän ilm. oli sama mies, johon olen ihastunut. Olenkin live-elämässä joskus kuvitellut millai-selta hän näyttäisi vanhana :)
Tunnistin miehen jo ennen kuin oli kohdallani, sanoinkin naiselle: "Tunnen hänet".
Nainen sanoi: "Kyllä sekin tuntee Sinut, koska katsoo Sua." Sitten kohdallani mies (käveli kus-kin eli minun puoleltani autoa) osoitti minua jonkin aikaa puisella kävelykepillään (vaakata-sossa). Keppi ei ihan riittänyt autooni asti, melko lähelle kuitenkin. Katsoin keppiä: tummahkoa puuta ja sen alapää oli musta. Muistan, kiinnitin huomioni mustaan väriin kepissäkin.
Toisessa viime yön unessa olin korkealla huoneis-
tossa, tavallaan torni, upeat näkymät (korkeita rakennuksia ja Eiffelin torni) ja isot lasi-ikkunat. Sieltä menin moottoripyöräilijöiden kerhotilaan, jossa piti yöpyä jonkin mies-bussikuskin huoneessa: sängyllä taisin istuakin, mutta yöpymään en jäänyt. Tuntui: bussikuski oli väliaikaisesti antanut huoneensa käyttöön.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäinen unesi voi viitata isään ja sinun suhdettasi häneen. Olet oman elämäsi ohjaksissa ja se on hyvä asia eikä vanha masentunut (musta hattu, keppi ja parta)isäsi enää pysyt koskettamaan elämääsi.
Toinen uni kertoo, että elämässäsi on uusia näköaloja. Tähystelet elämääsi korkealta. Et uskalla kuitenkaan täysin heittäytyä johonkin asiaan vaan vain väliaikaisesti.
Tulkitsemisesta kiitoksia! Nykyään isäni ei enää yhtä kiivaasti olekaan koettanut määräillä minua.