GPS

Moro.

Tarkoituksena ostaa perusveneilykäyttöön kännykän kokoinen GPS-kapula. Mutta tietämätön eksyy leveän tarjonnan viidakkoon, eikä tiedä mihin kiinnittää huomiota.

Mitään ylimääräisiä hilavitkuttimia ei tarvii olla, ihan vain perusvehje. Mikä se sitten olisi? Ei myöskään tarvitse olla uusinta uutta mallia, toimiva vanhempikin käynee...

Kokemuksia ja neuvoja kiitollisena vastaan otetaan.

Lienee tässä vaiheessa myös tarpeen korostaa, että meikäläisen navigointi tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa kartan ja kompassin avulla, ei niinkään elektroniikan. Ehkä kuitenkin olisi hyvä omistaa gepsi, vaikkapa vain varmuuden vuoksi.
71273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos kehottaisin ostamaan Garminin, olisi joku toinen heti väittämässä Magellania paremmaksi!

Lienee kuitenkin käynyt niin, että nämä kaksi merkkiä ovat erottuneet markkinoilla hinta/laatu-suhteeltaan suositeltavimmiksi ja vertailutestien voittajiksi. Monta valmistajaa on ehtinyt jo poistuakin näyttämöltä. Itseäni kiinnostaisi tällä hetkellä kenties eniten Garmin GPS 12 XL.

Maahantuojien nettinäkyvyyden kanssa taitaa olla vähän niin ja näin. Valmistajien nettisivustoilla tuotteisiin voi tutustua vaikkapa seuraavissa osoitteissa:

http://www.garmin.com/marine/products.html
http://www.magellangps.com/en/products/index.asp

Laitteita voi löytyä lähimmän venetervikeliikkeen hyllystä. Asiantunteva myyjä kyennee opastamaan.

GPS-asiaa löytyy myös mm. linkistä http://at8.abo.fi/pvk/lo1999n2/gps.htm

Äänestä
  • ... mm. siksi, että se sopii myös vaelluskäyttöön ja veneilykäyttöön siinä on välttämättömät antenni- ja ulkopuolinen DC -liitäntä ja myös dataliitäntä jos innostuu kykemään laitteen PC:hen. Mallia on tehty pitkään ja rakenne on käytössä hyväksi todettu.

    Äänestä

  • Pentti kirjoitti:

    ... mm. siksi, että se sopii myös vaelluskäyttöön ja veneilykäyttöön siinä on välttämättömät antenni- ja ulkopuolinen DC -liitäntä ja myös dataliitäntä jos innostuu kykemään laitteen PC:hen. Mallia on tehty pitkään ja rakenne on käytössä hyväksi todettu.

    Itelläni on jo varmaan 10 v vanha Garmin 48. On toiminut moittettomasti, näppärän kokoinen ym..
    12 XL on käsittääkseni vastaava, mutta modernim-
    pi malli. Kun vaihdan, vaihdan ilman muuta Garmi-
    niin.

    Äänestä

  • riku kirjoitti:

    Itelläni on jo varmaan 10 v vanha Garmin 48. On toiminut moittettomasti, näppärän kokoinen ym..
    12 XL on käsittääkseni vastaava, mutta modernim-
    pi malli. Kun vaihdan, vaihdan ilman muuta Garmi-
    niin.

    Kannatta ostaa Garmin 2. Peruskepseistä paras ja halvin. Sitä ei heti arvaakaan kuinka hyvä toiminto se näytön kääntäminen on....

    Äänestä

  • nikke kirjoitti:

    Kannatta ostaa Garmin 2. Peruskepseistä paras ja halvin. Sitä ei heti arvaakaan kuinka hyvä toiminto se näytön kääntäminen on....

    Omassa käytössä Garmin ollut virheetön.
    Tärkeä valintapointti on että laittetta voi käyttää veneen verkkovirralla peli kun on
    patterisyöppö.
    Laitat vielä sellaiseen paikka missä näet sen ajaessa.

    Äänestä

Itse en lähtisi ostamaan garmin ns. vanhoja malleja esim.12,koska niissä on mm. näytön laatu ja koko sekä muutkin toiminnot jääneet niin paljon jälkeen uusimmista malleista.76 malli olisi varmaan hyvä valinta veneily ja ulkoilu käyttöön.On kaikin puolin parempi kuin vanhat mallit ainoa miinus puoli on n.170 e kalliimpi hinta.Mutta en lähtisi säästämään siinä

Äänestä

Toi Garmin 12 -perusmalli on riittävä, siihen saa akkuvirtakaapelin kuin myös PC-kaapelinkin jota olen käyttänyt reittien lataamiseen merikartta-CD:ltä johon se on pistämätön peli.
Sisäinen antenni on riittävä ainakin purkkarikäytössä - on toiminut myös kajuutassa. Antenniliitin on vain yksi vikapaikka ja vuotokohta veden sisäänmenolle lisää.
Olen käyttänyt myös GPSII:sta ja GPS48:a enkä ole nuista löytänyt yhtäkään ominaisuutta lisää jota oisin oikeasti tarvinnut.

Garmin kaapelit Ari Torpoströmiltä postitse - hieno palvelu miehellä - suosittelen. Ota yhdistelmäkaapeli jossa on tup.syt liitin akkusähkölle ja datakaapeli PC:tä varten samassa paketisssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hukassa kirjoitti:

Moro.

Tarkoituksena ostaa perusveneilykäyttöön kännykän kokoinen GPS-kapula. Mutta tietämätön eksyy leveän tarjonnan viidakkoon, eikä tiedä mihin kiinnittää huomiota.

Mitään ylimääräisiä hilavitkuttimia ei tarvii olla, ihan vain perusvehje. Mikä se sitten olisi? Ei myöskään tarvitse olla uusinta uutta mallia, toimiva vanhempikin käynee...

Kokemuksia ja neuvoja kiitollisena vastaan otetaan.

Lienee tässä vaiheessa myös tarpeen korostaa, että meikäläisen navigointi tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa kartan ja kompassin avulla, ei niinkään elektroniikan. Ehkä kuitenkin olisi hyvä omistaa gepsi, vaikkapa vain varmuuden vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu