G:TEKISITKÖ ABORTIN

SAISIT TIETÄÄ, ETTÄ TULEVALLA LAPSELLASI TULEE OLEMAAN VAIKEA KEHITYSVAMMA ?

-Sara
392608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

En voi olla varma kosak en ole mosieen tilanteeseen koskaan onneksi joutunut. Todennäköisesti en. Riippuu täysin millaisesta vamamsta olisi kyse ja kuinka sen kanssa voi elää, perhe mukaanlukien. Mutta pääsääntöisesti yksin vamman perusteella, sanoisin nyt että en ja koputan puuta ettei se valinta koskaan eteen tule.

***

Äänestä

kyllä

Äänestä

tekisin ihan varmasti.En luultavasti itse jaksaisi päiväkään ilman kyyneliä ja mielestäni lapsi "kärsisi" siitä...

Äänestä
  • mutta tuo on vain ja ainut syy miksi sellasen tekisin!tuossa asiassa pitää ajatella jo muitakin ku itteesa,esim.lasta!

    Äänestä

jos tulisin raskaaksi (ikä 19v) tekisin abortin oli kyse terveestä tai sairaasta lapsesta.

Kuitenkin, jos lapsi olisi ihan toivotusti/rakkauden hedelmä suhteessa, jossa olisin vanhempi, mies olisi sellainen jonka kanssa voisin kuvitella eläväni pidempäänkin ja suhde olisi kestänyt sen verran pitkään (3v..?) että tietää ja tuntee toisen jo sen verran hyvin että on aavisusta että tulisiko siitä perheestä mitään, niin sitten täytyisi miettiä rankasti..

Ainahan elämässä voi sattua ja tapahtua, syntyneellä lapsella voi olla vaikea keskittymishäiriö (mikä oman vammaisten, erityisnuorten ja lasten kanssa tehdyn työn perusteella jopa rankempaa kuin esim. lievän autistisen tai down-syndroomaisen lapsen hoito) eli ei kaikkeen voi varautua vaikka haluaisi terveen lapsen tai lapsi terve päällisin puolin olisikin.

Mikäli lapsella tosiaan olisi niin vakava vamma, että pitäsi loppu elämä toimia hoitajana, kylvettää ja syöttää ja vaihtaa vaipat aikuisiälle asti.. Siinä tapauksessa raskaus kyllä hyvin todennäköisesti päätettäisiin siihen.

Näin todella surullisen ja koskettavan dokumentin perheistä, joissa oli synnytetty tai saatu pidettyä hengissä jo viikolla 25-26 syntynyt lapsi. Lapsilla oli erittäin vaikeita kehitysvammoja. Osa perheistä sanoi olevansa erittäin onnellisia lapsestaan - heidän lapsensa kuitenkin olivat yksiä niistä joiden aivovauriot eivät tarkoittaneet lapsen ympärivuorokautista hoitoa lapsen koko elämän ajan. Niissä perheissä joissa taas tämä oli koettu.. Isät ja äidit korostivat että rakastivat koko sydämestään lapsiaan (no kuka nyt ei rakastaisi?) mutta no.. He jättivät kysymyksen ilmaan. Oli selkeää että jos heille olisi kerrottu realistisesti (sitäkin nimittäin kritisoitiin, osa perheistä koki että tieto ei ollut riittävää, osa koki että tieto riittävää mutta siitä huolimatta olisivat valinneet toisin) mitä tuollaisen lapsen hoito olisi todellisuudessa, he eivät olisi pitäneet lasta.

En itse ainakaan kykenisi pysymään järjissäni jos ensimmäinen lapsistani olisi vaikeavammainen ja jonka takia muut myöhemmin syntyvät lapset joutuisivat "kärsimään".

Kärsimisestä tuli mieleen, että itse tunnen henk.koht. itseni ikäisen naisen, jolla nyt n.15-vuotias vaikeasti kehitysvammainen sisarus joka vaatii juuri tuota vaippoja ja pesua ja syöttämistä. Hän on katkera koska koko hänen ikänsä hänen vanhemmillaan ei ollut eikä ole aikaa hänelle, ei edes hänen pahimmissa kuohuissaan teini-iässä. Hän ymmärtää, mutta hän on murheellinen ja kovin etäinen vanhemmistaan. Sitä en toivoisi kenellekään.

Äänestä

..Vammoja voi olla monenlaisia. Tekisin abortin jos lapsi todetaan ettei kykene elämään ihmisen arvoista elämää. Eli Terminä Kasvis kai tutunpi. Letkuruokinnalla jne... Niin ei se ole ihmisen elämää, se olisi vajanaista sellaista.

Abortoimiseen en kyllä lähtisi jos olisi tiedossa ettei vauva eläisi kovinkaan pitkään syntymäsnä jälkeen, vaan antaisin raskauden mennä loppuun ja antaisin vauvan elää edes ne hetket joita kykenee elämään.

Äänestä

Lapsettoman on vaikea tuohon vastata,
koska se on vaikea ajatella jos ei ole raskaana ollut, oma lapsi on kuitenkin aina oma lapsi,
sairas tai terve.
Itse kolme keskenmenoa kokeneena voin sanoa
antavani jokaiselle lapselle mahdollisuuden elää.

Äänestä
  • Vaikeasti kehitysvammaista päivittäin hoitavana voin sanoa, että en jaksaisi, jos hän olisi oma lapseni. Hän on 5 vuotias, täysin autettava, vaipoissa. Ei ota kontaktia, ei varmuutta ymmärtääkö puhetta.
    Olen raskaana ja jos VARMUUDELLA tietäisin, että tulossa on vaikeasti kehitysvammainen lapsi, tekisin abortin, koska tiedän, että elämä tulisi olemaan liian rankkaa!!

    Äänestä

  • ..jos tutkitaan että jollakin syntyvällä lapsella voi olla vakava vamma niin se tieto voi muuttua raskauden aikana tai lapsen synnyttyä.

    Tieto ei koskaan voi olla 100%.
    Ja vammaiseksi luultuja on syntynyt terveinä.
    On varmaan järkyttävää jos tulee abortoitua terve lapsi?

    Tieto lisää tuskaa.
    Tiedän ihmisiä jotka ei halua etukäteen selvittää olisiko heidän lapsensa mahdollisesti vammainen.

    Entä jos joku tulee raskaaksi, lapsi todetaan vammaiseksim raskaus keskeytetään ja nainen ei enää ikinä tule raskaaksi?

    Vastaus kysymykseesi:
    Minä luulen että en ikinä voisi päättä alkanutta elämää.

    Mutta en tiedä mitä todellisuudessa tekisin jos lapsella todellaisiin hyvin pahoja ja monenlaisia vammoja.
    Ehkä kysyisin useamman lääkärin mielipidettä ja jos kaikki ovat sitä mieltä että lapsi ei voi elää, niin ehkä sitten...
    Mutta luulen että en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi jos lapsi todettaisiinkin abortoitaessa terveeksi. :(
    Kaikilla on oikeus elää ja vammainen lapsi saa apua myös yhteiskunnalta.

    Entä jos minun vammani olisi todettu odotusaikana ja minut olisi siksi abortoitu?
    Minusta se olisi ihan hirveää... :(

    Äänestä

  • ..että... kirjoitti:

    ..jos tutkitaan että jollakin syntyvällä lapsella voi olla vakava vamma niin se tieto voi muuttua raskauden aikana tai lapsen synnyttyä.

    Tieto ei koskaan voi olla 100%.
    Ja vammaiseksi luultuja on syntynyt terveinä.
    On varmaan järkyttävää jos tulee abortoitua terve lapsi?

    Tieto lisää tuskaa.
    Tiedän ihmisiä jotka ei halua etukäteen selvittää olisiko heidän lapsensa mahdollisesti vammainen.

    Entä jos joku tulee raskaaksi, lapsi todetaan vammaiseksim raskaus keskeytetään ja nainen ei enää ikinä tule raskaaksi?

    Vastaus kysymykseesi:
    Minä luulen että en ikinä voisi päättä alkanutta elämää.

    Mutta en tiedä mitä todellisuudessa tekisin jos lapsella todellaisiin hyvin pahoja ja monenlaisia vammoja.
    Ehkä kysyisin useamman lääkärin mielipidettä ja jos kaikki ovat sitä mieltä että lapsi ei voi elää, niin ehkä sitten...
    Mutta luulen että en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi jos lapsi todettaisiinkin abortoitaessa terveeksi. :(
    Kaikilla on oikeus elää ja vammainen lapsi saa apua myös yhteiskunnalta.

    Entä jos minun vammani olisi todettu odotusaikana ja minut olisi siksi abortoitu?
    Minusta se olisi ihan hirveää... :(

    varmaan retorinen kysymys?

    "Ja vammaiseksi luultuja on syntynyt terveinä.
    On varmaan järkyttävää jos tulee abortoitua terve lapsi?"

    Jos sen abortoi, siitä ei tule terve lapsi.

    Äänestä

Mä myönnän että oon vähän vammaiskammoinen...

Jos suhteellisen ajoissa (ennen rv 12-15) todettaisiin että vaikea kehitysvamma lapsella, todennäköisesti tekisin abortin, vaikka muuten oon hyvin aborttia vastaan. Se vain olisi niin iso asia, ettei sitä toivo kellekään, ei muille, ei itelle, ei lapselle. Voi kuulostaa pahalta, mutta ei sellainen kehitysvammaisen elämä minusta oo oikein hmm..kunnon elämää.

Mieheni on samoilla linjoilla kanssani. Tietenkään kun ei ole asiasta kokemusta, ei voi kuin kuvitella.

Äänestä

en tekisi aborttia

Äänestä
  • Sä et voi tietää jos et ole tilanteeseen itse joutunut.Mä tiedän,tekisin päätöksen keskeytyksen puolesta ja olen se jo kerran vaimoni kanssa tehnyt.Ja voin kertoa se päätös ei ole helppo,mutta sen kanssa täytyy elää.

    Äänestä

esim. lapsivesi tai istukkanäytteellä saatu niin kyllä tekisin.

kunnioitan suuresti heitä jotka eivät asian antaisi vaikuttaa, enkä todellakaan väheksy vammaisia tai heidän vanhempiaan. itseni vain tuntien ei minusta olisi loppuiäkseni jäämään kotiin hoitamaan pahimmassa tapauksessa täysin toiminta- ja kommunikointikyvytöntä, vuosien saatossa aikuisen kokoiseksi kasvavaa lasta. mutta eipä sydämeni helpolla voisi laitokseenkaan häntä sulkea.

siksi tekisin.

Äänestä

Elämä syntymästään vammaisena voi olla elämisen arvoista siinä missä terveenäkin. Mutta ei vaikeasti vammaisena ja ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevana, tiedottomana muusta maailmasta. Silloin on vain viisainta antaa mahdollisuus olla syntymättä julmaan maailmaan kärsimään.

Äänestä

Pitänee olla eriävä mielipidekin tähän keskusteluun eli en tekisi missään tapauksessa aborttia, mikäli lapselleni ennustettaisiin kehitysvammaa.

Vanhemmaksi ryhtyessään on mielestäni tiedostettava se seikka, että lapsesta ei koskaan tule juuri sellaista kuin odotit. Vaikka vauva syntyy terveenä, niin hän voi sairastua 5-vuotiaana esim. epilepsiaan tai 13-vuotiaana hän voi alkaa käyttää huumeita: tuollaisissakaan yllätystapauksissa vanhemmilla ei ole palautusoikeutta.

Toiseksi lapsivesipunktiot ja muut ennusteet eivät ole koskaan 100 % varmoja. Esimerkiksi erästä opiskelukaveriani luultiin kehitysvammaiseksi, kun hän oli vielä sikiö. No, ihan terve tyttö tuli, joten ei ollut lääketiede autuaaksitekevä tällä kertaa. Vastaavasti kaikki sairaudet ja vammat eivät edes näy seulonnoissa, vaan lapsi osoittautuu kehitysvammaiseksi vasta syntyessään.

Kaikki aina toteavat ymmärtävänsä, kun en halua tietää tulevan lapseni sukupuolta. Tärkeintähän on saada terve lapsi. Se on minulle tärkeää, mutta lisään aina, että omahan se sairaskin lapsi on ja tervetullut meille juuri sellaisenaan.

Äänestä
  • Vanhemmaksi ryhtyessään on todellakin tiedostettava se seikka että lapsesta tulee millainen tulee kasvatuksen, ympäristön yms vaikutuksesta. Tuskin kukaan odottaa pikkuprinsessaa tai prinssiä ja että elämä on ruusuilla tanssimista. Vanhemmuus on suuri vastuu ja haaste.

    Mielestäni on parempi antaa lapselle mahdollisuus siihen itsenäiseen onnelliseen elämään. Vammainenkin ihminen on onnellinen, mutta en kestäisi ajatusta siitä että vammainen lapseni tiedostaisi kertaakaan elämässään tilansa ja olisi siitä surullinen. Tai tuntisi syyllisyyttä.

    Olen raskaana, edessä niskapoimu-ultra ja seerumitutkimus. Ja siitä lisätutkimukset jos siltä näyttää.

    Ja jos lapselle epäillään todella vakavaa vammaa niin olemme mieheni kans päättäneet että abortti tehdään. Lapsen ja myös omaksi parhaaksemme. Sydän särkyisi mutta en päätöstä katuisi.

    Äänestä

Olen työskennellyt vammaisten parissa, vastaus on siis kyllä.

Mutta jos joskus lapsen haluaisin, niin silloin tuskin on väliä onko se terve vai ei. kyllä siis vain vahinkoraskauden sattuessa, tarkoituksellista ei olisi aikomus tehdä ihan vähään aikaan...

Äänestä

Olen miettinyt tätä usein. Yhden keskeytyksen olen kokenut, joten kovin mielelläni en lähde toista kokemaan! Raskaudessa kuten elämässäkin on aina riskinsä: lapsi saattaa vammautua synnytyksessä tai myöhemmin tapaturmassa.

Toisaalta saada tieto vammasta etukäteen on aika paha: silloin ehtii miettimään (ehkä liikaakin?), että jaksaako hoitaa vaikeavammaista ja pystyykö kohtaamaan kaikki vaikeudet. Ja sitten taas toisaalta ei voi tietää, että miten vamma oikeasti vaikuttaa elämään ja kuinka paha se oikeasti onkaan. Onhan raskausajan diagnoosit joskus olleet väärässäkin ja lapsi on ollut terve tai vain lievästi vammainen...

Vammaisia lapsia nähneenä tiedän, että elämä voi olla hankalaa, mutta voi se olla rikasta hankaluuksista huolimattakin. Kai se on se, että miten ihminen itse elämäänsä ja lapsen vammaan suhtautuu!

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en luultavasti keskeyttäisi. Miehen nälökulmaa en osaa sanoa, mutta toki hänenkin mielipiteensä painaisi vaakakupissa.

Äänestä

vaiken vamman asteesta. esimerkiksi downin syndroomalapset ovat ihania, aurinkoisia ja aina hyväntyuulisia, joten itselleni se ei olisi syy tehdä aborttia.

ystäväni odotti vauvaa, jolla todettiin vaikea vesipää. viiden lääkärin mielipiteet olivat enemmän abortin kannalla, koska lapsi ei olisi elänyt syntymän jälkeen kuin hetken letkuissa ja laitteissa, jos olisi edes selvinnyt synnytykseen asti. he taipuivat aborttiin, mikä oli todella vaikea ratkaisu.

päätökset eivät koskaan ole helppoja, kun on sairaudesta kyse. mutta aborttia ehkäisynä en hyväksy. se on tyhmyyttä.

Äänestä
  • "esimerkiksi downin syndroomalapset ovat ihania, aurinkoisia ja aina hyväntuulisia, joten itselleni se ei olisi syy tehdä aborttia. "
    Ottakaa ihmiset selvää asioista ennen kun teette noin isoja päätöksiä. Downeja on monen asteisia, mistä ihmeestä tuollainen väite tulee?

    Itselläni kokemusta 5 vuotiaasta downista joka on kaikkea muuta kun tuota. On toki valloittava tapaus hyvälle tuulelle sattuessaan, mutta sen tiedän, että jos joskus tulen raskaaksi ja saan tietää että lapsi on kehitysvammanen niin abortti on melko varma päätös.
    Tämä downi on itseppäinen, huolestuttavan omaehtoinen ja täysin autettava (osaa kyllä syödä, pukea, käydä vessassa silloin kun haluaa) eikä voi päästää hetkeksikään silmistä. Hän käyttäytyy todella agressiivisesti; Satuttaa toisia lapsia useita kertoja päivässä; lyö, hyppää päälle, repii hiuksista, vaatteista, puree jne.. Ja voimaa riittää kun pienessä kylässä, varsinkin suuttuessaan. Ei osaa puhua, ymmärtämis-puolesta on vaikea sanoa omaehtoisuuden vuoksi. Ei osata vielä arvioida mille tasolle hän kasvaessaan kehittyy, mutta totuus on se, että täysin itsenäinen elämä tuskin tulee kysymykseen hänen kohdallaan. Terveiden lasten kohdalla vanhemmat voivat huokasta kun lapsi täyttää 18v. (tai no aikasemminkin) mutta näiden lasten hoito on elinikäistä ja todella raskasta.

    Äänestä

  • Aina aurinkoisia ja iloisia,eivätpä taida olla on paljon niitä jotka ovat agressiivisia ja pärjäävät vain laitos hoidossa.Katsos kun me tavikset näemme vain ne joilla menee "hyvin" emme niitä joilla ei mene.

    Äänestä

...ja tekisin abortin joka tapauksessa.

Ellei pystyttäisi todentamaan, että kannan sisälläni tulevaan uutta Einsteinia, jolloin saattaisin uhrautua maailman vuoksi. Se taas ei ole mahdollista, joten aina on vain YKSI ja AINOA vaihtoehto: abortti!

Äänestä

Meillä on 3 poikaa josta vanhin pojista on vaikeasti monivammainen( cp-vamma,näkövamma,epilepsia ja kehitysvamma) ja hän on 8 v ja pikkuveljet 4 ja 2 v.Poika on täysin autettava,syötettävä, vaipat vaihdettava jne.Ymmärtää puhetta,mutta komminikoi ääntelyllä,itkulla,naurulla ja käsimerkeillä eli viittomilla.Poika on nauravainen, iloinen ja osaa tehdä kiusaa,jos vain haluaa,yleensä nauraa sen jälkeen.Kaikki vammat johtuu hapen puutteesta
raskauden aikana.Jos olisin tiennyt etukäteen, että poikani on monivammainen, niin en silloinkaan olisi tehnyt aborttia! Oma lapsi on rakas ja toivottu,odotettu, omaa lihaa ja verta..Kaikilla lapsilla on oikeus saada elää,olipa terve tai sairas.Vammaisilla on oikeus elää tässä yhteiskunnassa.Onhan pojan hoito raskasta ja sitovaa, mutta kumminkin niin palkitsevaa ja antaa meille niin paljon.Onhan hän sentään oma lapsi,oma yksilönsä.

Äänestä
  • Kyllä on se kuinka olet elämän puolesta :) Itsekkin äitinä koen asiat vähän ristiriitaisesti kykenisinkö abortoimaan, ja ylempänä on kyllä vastaus että Aborttiin tod.näk. päätyisin. Helppoa se näin on sanoa, kun en ole raskaana nyt eikä tilanteessa koskaan ole oltu.

    Mutta jokaisen äidin pitäisi ymmärtää elämän arvo, oli se sitten kyse alkiosta, sikiöstä, taikka pienen pienestä vauvasta. Säälittävää ettei näin ole.

    Paljon jaksamista sinne teille ja Hymyn täytteisiä päiviä :)

    Äänestä

  • loukata mutta ehkä sinun on helppo sanoa noin nyt kun olet lapsesi kanssa elänyt.Mutta mutta kun olisit raskaana ollessasi saannut tietää olisi tilanne ollut aivan toinen.Edelleenkään en väitä että eikö kirjoittamasi asia olisi silti pitänyt paikkaansa.Katsos kun jälkeen päin on aina helppo olla viisas.

    Äänestä

  • Ukri kirjoitti:

    loukata mutta ehkä sinun on helppo sanoa noin nyt kun olet lapsesi kanssa elänyt.Mutta mutta kun olisit raskaana ollessasi saannut tietää olisi tilanne ollut aivan toinen.Edelleenkään en väitä että eikö kirjoittamasi asia olisi silti pitänyt paikkaansa.Katsos kun jälkeen päin on aina helppo olla viisas.

    Etukäteen voinut tietää että lapsi kasvaa kohdussa hapenpuutteessa. Vaurioita on niin laaja lista, että siitä varmasti löytyy jokaiselle joku syy, miksi luopua lapsestaan kun ei olisi syntyessään ollutkaan 10 vauva. Mutta itse miettien, et on se Ääripää tapaus jossa minä henk.koht. päätyisin enään aborttiin.
    Lapsemme hän olisi vaikka ei Ihan terveen papereita saisikaan. Minun ja isän aikaan saama.

    Mikä teidän lapsen kohtalo oli? Näin suoraan kysyttynä.

    Äänestä

  • CaroLuna kirjoitti:

    Etukäteen voinut tietää että lapsi kasvaa kohdussa hapenpuutteessa. Vaurioita on niin laaja lista, että siitä varmasti löytyy jokaiselle joku syy, miksi luopua lapsestaan kun ei olisi syntyessään ollutkaan 10 vauva. Mutta itse miettien, et on se Ääripää tapaus jossa minä henk.koht. päätyisin enään aborttiin.
    Lapsemme hän olisi vaikka ei Ihan terveen papereita saisikaan. Minun ja isän aikaan saama.

    Mikä teidän lapsen kohtalo oli? Näin suoraan kysyttynä.

    Raskauden loppuvaiheessa napanuora oli mennyt 3 kertaa kaulan ympäri.Poika ei saanut riittävästi happea ja ravintoa.Lisäksi oli vihreää lapsivettä.poika oli kakannut veteen.Koitti synnytyksen aika,supistuksia tuli ja sydänäänet laskivat ja hätäsektio tehtiin.Poika oli happikaapissa kuukauden verran,2 vko paikallisessa sairaalassa.Hänet hätäkastettiin ja siirrettiin yliopistolliseen sairaalaan.Poika taisteli elämästään.2 viikkoa oltiin sairaalassa ja poika alkoi virkistymään.Päästiin kotia ja elettiin vauvaperheen arkea.Oli se ilon päivä!

    Äänestä

  • Ukri kirjoitti:

    loukata mutta ehkä sinun on helppo sanoa noin nyt kun olet lapsesi kanssa elänyt.Mutta mutta kun olisit raskaana ollessasi saannut tietää olisi tilanne ollut aivan toinen.Edelleenkään en väitä että eikö kirjoittamasi asia olisi silti pitänyt paikkaansa.Katsos kun jälkeen päin on aina helppo olla viisas.

    Jälkiviisautta, höpö höpö..Näköjään luet mun ajatuksia kuin avointa kirjaa.Kai minä nyt itse tiedän mitä ajattelen asiosta.Jos olisin nyt raskaana,minulle sanoittaisiin että tulee toinen vammainen lapsi.Olisin tehnyt saman päätöksen kuin vanhemman pojan kohdalla.Olen sitä mieltä että,abortti on murha ja minä en hyväksy sitä.Terve tai sairas,kaikilla on oikeus elää!Vammaisillakin on oikeus elää tässä yhteiskunnassa samalla tavalla kuin ns.terveillä.Toivottavasti tämä asia tuli selväksi.Sinä voit olla abortin puolesta,mutta minä olen sitä vastaan.Kaikilla on oikeus omaan mielipiteensä.

    Äänestä

olisi aivan varma asia, niin kyllä. Kaikella kunnioituksella vammaisia ihmisiä kohtaan, kyllä silti: jos kyseessä on TODELLA vaikea vamma, ei ihminen itsekään voi elää kovin täysipainoista elämää. En siis ajattele niinkään itseäni vanhempana, vaan sitä syntymätöntä ihmistä. Tarkoitan, että jos itse esimerkiksi joutuisin onnettomuuteen, jonka seurauksena olisin lähes tai täysin toimintakyvytön, en usko, että haluaisin elää sellaista elämää. Minulle sellainen olisi kuolemaa pahempi kohtalo. Miksi toivoisin toiselle ihmiselle samaa?

Asia erikseen, jos kyseessä on lievempi kehitysvamma. Silloin kyllä pitäisin lapseni.

Äänestä

, kun en ole itse ollut moisen asian edessä, mutta näin järjellä mietittynä: KYLLÄ!

Äänestä
  • Jos tietäisin että lapsi ei koskaan voisi elää itsenäistä elämää niin tekisin abortin.

    Montaa kehitysvammaista lasta hoitaa vanhemmat, sitten kun vanhemmista aika jättää joutuu lapsi laitokseen. Äitini on työskennellyt tällaisessa ja kertoi kuinka monikaan näistä ei ymmärrä miksi äiti on hylännyt, miksi äiti ei enää hoitanut ja miksi joutui laitokseen.

    Minusta tämä tuntui niin kamalalta että lapsi luulee että äiti on hylännyt. Siksi tekisin abortin.

    Äänestä

kamalaa luettavaa itseasias nää teitien tekstit. Jos raskaus on edennyt esim.20vko:lle, niin mietitään abortoidakko eli tappaakko lapsi vai ei. Sehän on kehittynyt lapsi, vertauskuvana voimme miettiä, että jos synnyttäisit lapsesi niin tappaisitko sinä sen, jos näkisit että se olisi poikkeava jossain suhteessa? tämä kansa on jo ihan skitso... ymmärrän kyllä alle rv10 abortin tehneet, koska sikiö ei ole niin kehittynyt, mutta senkin just ja just. Myös vaikeasti kehitysvammainenkin voi nauttia elämästä, jos hänen vanhempansakkin nauttii ja rakastaa häntä. Ihmiset herätkää!! kohtahan suomessa vallitsee kunnon hävitysvimma jos tää jatkuu tätä tahtia, poikkeavat henkilöt veke ja niin edelleen, sitäkö me itsekkäät terveet kakkanaamat haluamme?? mä en muuten ainakaan....nimit.terveet on aika tylsiä

Äänestä

oikein abortoida lapsi sen takia että on kehitysvammainen. Eettisesti ajateltuna, eikö kaikilla ole oikeus elämään? Eihän ole laillista syrjiä eläviäkään ihmisiä vamman vuoksi. Sikiö on jo "jonkinasteinen" ihminen, ainakin 9.vkon jälkeen, koska silloinhan sikiö alkaa tuntemaan kipua. Eikö ole elävän olenno merkki se, että tuntee kipua? Ei ole oikein jaotella lapsia niihin, joilla on oikeus elää ja joilla ei ole..

Mutta kuitenkin ymmärrän sen, että ei ole varmasti helppoa pitää huolta kehitysvammaisesta lapsesta, varsinkin jos vamma on niin paha ettei lapsi kykenisi ikinä itsenäiseen elämään. Mutta koitin tuoda esille noita eettisiä ajatuksia..

Äänestä
  • Miltä se tuntuu kun tietää että lapsi tuntee kipuja ehkä koko elämänsä tai istuu koko elämänsä pyörätuolissa tai pahimmassa tapauksessa makaa sängyssä eikä pysty koskaan elämään normaalia elämää? Miltä sinusta tuntuisi olla täysin autettavana? Niin noh eihän kehitysvammainen lapsi tiedä edes paremmasta kun ei välttämättä ymmärrä maailmasta tuon taivaallista.
    Muista kehitysvammoista en niin tiedä mutta esimerkiksi downeilla on taipumusta infektioherkkyyteen, joka voi viedä lapsen pienestä nuhastakin muutamaksi viikoksi sairaalaan ja sitten kaikki muut sairaudet: hengitystie-infektiot, sydänviat(todetaan n. 40-50% downeista), ruuansulatuskanavan-sairaudet, uniapnea, korva ja silmäsairaudet sekä suun ja hampaiston sairaudet. Eli siis lääkäriä lääkärin perään. Omasta kokemuksestani voin sanoa myös sen, että kaupungin ja kelan tarjoama kuntoutuskaan ei todellakaan ole riittävää.

    Kaikilla on oikeus elämään, mutta onko kehitysvammasten lasten elämä ihmisarvoista elämää? Itse en haluaisi sitä itselleni, en ystävälleni en edes vihamiehelleni, miksi siis antaisin sen tapahtua lapselleni?

    Äänestä

  • Tiedätkö miksi joitakin asioita kutsutaan eetisiksi kysymyksiksi?

    Siksi, että ne ovat filosofisia kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Ne perustuvat ihmisen omiin näkemyksiin ja moraaliin.

    Siksi ei voi sanoa esimerkiksi eettisenä totuutena, että kaikilla on oikeus elämään, sillä eettistä totuutta ei ole olemassa.

    Eli vastaus kysymykseesi; eikö kaikilla ole eettisesti ajateltuna oikeus elämään, on kaikessa monimutkaisuudessaan on ja ei, se riippuu vastaajasta.

    Sama laki joka kieltää syrjinnän, itse syrjii vammaisia. Vammaiset mm. pakotetaan eläkkeelle suoraan lapsilisiltä, joka syrjäyttää automaattisesti mm. työelämästä ja jatko-opinnoista.

    Sikiön kivun tunteminen perustuu uskomuksiin, joiden pohjalta pro-life edustajat ovat tehneet tutkimuksiaan (henkimaailman tieteisiin perustuvaa tutkimusta siis). On eettisesti jokaisen oma asia millaisia tutkimuksia uskoo; luonnontieteisiin perustuvissa tutkimuksissa positiivisimmissa on havaittu, että lapsella on jo mahdollisuudet kivun tuntemiseen (ei mitenkään todisteta että tuntisi) viimeisellä raskaus kolmanneksella. Joku laittoi aiemmin hyviä linkkejä raskauden etenemiseen ja tutkimuksiin kivun tuntemisesta, kannattaa selailla keskusteluja muutaman viikon takaa...

    Elävän olennon merkiksi voisi enemmän kuvitella sen, että on vetyorgaaninen yhdistelmä, koostuu elävistä soluista; eläähän mm. kasvit ynnä muut asiat jotka eivät kykene tuntemaan kipua, kipu on aivotoimintaa, sitä ei kaikilla elävillä olennoilla ole. On aivan todella varmaa, että ihmisen alkio on elävä olento solusta yksi saakka.

    Natsisaksan aikaan oli erittäin luonnollista eritellä ihmiset niihin joilla on oikeus elää ja joilla ei. Nykyaikan Kiinassa eletään hyvin paljon samaa ilmiötä, saati kaikissa maissa joissa käydään sotaa. Ihmisellä on luonnostaan oikeus eritellä eläimistä kenellä on oikeus elää ja kenellä ei. Nämä ovat niitä eettisiä valintoja, joita tehdään päivittäin, niihin ei vaikuta siis vain oma maailman kuva vaan myös vallitseva kulttuuri. Kukaan meistähän ei voi tällä hetkellä elävänä Suomessa sanoa, että ei olisi vaikka omin käsin surmannut juutalaisia, mikäli eläisikin Natsina keskieroopassa rotupuhdistuksen aikana. Me tiedämme itsemme vain nyt, kukaan ei voi siirtää itseään olevaksi toisessa tilanteessa toiseen aikaan.

    Äänestä

Minun ei tarvinnut edes miettiä vastaustani sen enempää. Minä en vaikeasti vammaista lasta tähän maailmaan synnytä! Jos en voi saada täysin tervettä lasta, olen sitten mieluummin kokonaan ilman tai vaikka adoptoin.

Äänestä

todennäköisesti kyllä. Tilannetta muuttaisi kenties se, jos lasta olisi yritetty monta vuotta hedelmällisyyshoitojen avulla.

Äänestä

Tekisin abortin riippumatta siitä olisiko sikiöllä kehitysvamma vai ei. Ja ennen kuin moista edes pystyisi tutkimaan. Onneksi kuukautiset on säännölliset ja runsaat, joten jos ehkäisy pettää niin sen ainakin pitäisi näkyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JOS kirjoitti:

SAISIT TIETÄÄ, ETTÄ TULEVALLA LAPSELLASI TULEE OLEMAAN VAIKEA KEHITYSVAMMA ?

-Sara

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu