Onko leskellä oikeus myydä oman puolikkaansa mökistä?

Jos tietäisin että äitini on myynyt yhdelle oman osuutensa, niin katkaisisin suhteeni häneen.
Minä olen se joka loppu kädessä, tosi tarpeen tullen hänestä kannan huolta ja autan tarpeen mukaan.
Mutta se tarkoittaa todellista tarvetta, sillä äitini on onneksi vielä hyväkuntoinen.
Mutta jos hän on niin puolueellinen, että myy yhdelle, pilkkahintaan oman osuutensa mökistä, niin saa hoitaa hänen asiansa sitten muut.

Aina väärin kohdeltu!

Tietäisi edes missä mennään. kirjoitti:

Jos tietäisin että äitini on myynyt yhdelle oman osuutensa, niin katkaisisin suhteeni häneen.
Minä olen se joka loppu kädessä, tosi tarpeen tullen hänestä kannan huolta ja autan tarpeen mukaan.
Mutta se tarkoittaa todellista tarvetta, sillä äitini on onneksi vielä hyväkuntoinen.
Mutta jos hän on niin puolueellinen, että myy yhdelle, pilkkahintaan oman osuutensa mökistä, niin saa hoitaa hänen asiansa sitten muut.

Aina väärin kohdeltu!

Meillä kävi juuri näin.
Äitini kävi pitkän matkan takaa hoitamassa ja huolehtimassa isoäitini asioista.

Isoäidin dementoitumisensa alkoi jo 1990 luvun alussa, diagnoosi tosin tuli vasta 2000-luvulla, tässä välissä mm rahanarvo ja ilmeisesti lapsuuden puute oli jättänyt tunteen, että rahaa pitää olla. Tämän tajusimme vasta perunkirjoituksessa: Hesassa asunut poika oli ostanut pilkkahinnalla, 1980-luvun perunkirja-arvolla maatilan isoäidin osuuden asumisrasitteella... Jättäen kaksi sisarusta täysin ulkopuolelle. Sattuihan se, henkisesti etenkin äitiini - oman äitinsä "loukkaus", vaikka varmaan tehty vain dementikkona. Ja vaikutti sisarusten suhteeseen, mitä ei enää ole.

Asia selvisi meille noin vuosi sitten kun isoäiti kuoli. Oikeusjuttua emme viitsineet käynnistää, sillä 10 vuotta on kuitenkin pitkä aika ja oikeustoimet kalliita. Oppirahat maksttu luottamuksesta. Yhtäkään kuolinpesää en itse suosittele jätettäväksi voimaan tuolla opilla vaan perinnönjako heti voimaan - jos haluaa omat perintönsä varmistaa...

Tietäisi edes missä mennään. kirjoitti:

Jos tietäisin että äitini on myynyt yhdelle oman osuutensa, niin katkaisisin suhteeni häneen.
Minä olen se joka loppu kädessä, tosi tarpeen tullen hänestä kannan huolta ja autan tarpeen mukaan.
Mutta se tarkoittaa todellista tarvetta, sillä äitini on onneksi vielä hyväkuntoinen.
Mutta jos hän on niin puolueellinen, että myy yhdelle, pilkkahintaan oman osuutensa mökistä, niin saa hoitaa hänen asiansa sitten muut.

Aina väärin kohdeltu!

Milloin alihintaan myyminen katsotaan lahjaksi, jolloin luovutus olisi tältä osin ennakkoperintöä?

Hiukan lyhyesti sanottu tuo käräjäoikeuden osuus, mutta ellei jakovaatimuksen esittänyt osakas saa mieleistään sopua aikaan, niin hän voi hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaksi itse esittämäänsä pätevää ja suostumuksensa antanutta henkilöä. Käräjäoikeus pyytää lausunnon muilta osakkailta ennen pesänjakajan määräämistä.
Määräämisen jälkeen varsinaisista kustannuksista vastaa pesä, eli osakkaat osuuksiensa suhteessa. Pesänjakajalla on laki turvanaan ja hän kuulee osakkaiden toiveita jonkin aikaa, mutta tekee aikanaan jaon ilman sopuiluakin, josta voi tehdä valituksen 6 kk kuluessa.
Mikäli pesässä on riittävästi rahaa, niin voi olla, että "kaikille kaikenlaista" periaatetta vastaan 1/6 osakkaat saavat rahaa, mutta 4/6 osakas saa mökin. Ellei pesässä ole jaettavaksi rahaa, niin silloin 1/6 osuuksista pitäisi tehdä sopuisa kiinteistökauppa, jossa ostaja maksaa pesän ulkopuolisesta rahasta 4% vs.veron.
Virkajaossa tasapuolisen jaon tekemiseksi voi lopputuloksena olla myös se, että mökki myydään eniten tarjoavalle, että kaikki osakkaat saavat perintönsä rahana. Kiinteistön myyntiin pesänjakaja tarvitsee käräjäoikeudelta luvan. Tämän perusteella suosittelen laihempaakin sovintojakoa, että mökki pysyy suvussa.

lisuke kirjoitti:

Hiukan lyhyesti sanottu tuo käräjäoikeuden osuus, mutta ellei jakovaatimuksen esittänyt osakas saa mieleistään sopua aikaan, niin hän voi hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaksi itse esittämäänsä pätevää ja suostumuksensa antanutta henkilöä. Käräjäoikeus pyytää lausunnon muilta osakkailta ennen pesänjakajan määräämistä.
Määräämisen jälkeen varsinaisista kustannuksista vastaa pesä, eli osakkaat osuuksiensa suhteessa. Pesänjakajalla on laki turvanaan ja hän kuulee osakkaiden toiveita jonkin aikaa, mutta tekee aikanaan jaon ilman sopuiluakin, josta voi tehdä valituksen 6 kk kuluessa.
Mikäli pesässä on riittävästi rahaa, niin voi olla, että "kaikille kaikenlaista" periaatetta vastaan 1/6 osakkaat saavat rahaa, mutta 4/6 osakas saa mökin. Ellei pesässä ole jaettavaksi rahaa, niin silloin 1/6 osuuksista pitäisi tehdä sopuisa kiinteistökauppa, jossa ostaja maksaa pesän ulkopuolisesta rahasta 4% vs.veron.
Virkajaossa tasapuolisen jaon tekemiseksi voi lopputuloksena olla myös se, että mökki myydään eniten tarjoavalle, että kaikki osakkaat saavat perintönsä rahana. Kiinteistön myyntiin pesänjakaja tarvitsee käräjäoikeudelta luvan. Tämän perusteella suosittelen laihempaakin sovintojakoa, että mökki pysyy suvussa.

Varsinkin kun tämä yksi ihminen on pitänyt mökkiä kuin omanaan jo ainakin 20v. Ja mökille muita on kutsuttu kerran vuodessa kylään, josta olen kohteliaasti kieltäytynyt jo varmaan 10 vuotta, sillä tilanne on risonut minua.
Nyt juonitellaan selkäni takana, onko se reilua.
Toki saa tehdä omaisuudellaan mitä tykkää, mutta jos niin, en ole käytettävissä jos apua tarvitaan, on meinaan mennyt bensaa ja muita kuluja äitiini, jonka muut ovat välttäneet.

Joku täällä kirjoitti, että ei tarvitse kaikille kertoa jos myy omaisuuttaan, tekisitkö sinä niin lapsillesi?

Itse olen kaikkille pojilleni tasapuolinen ja jos olen lainannutkin rahaa, niin olen sen muille kertonut, senkin varalta jos jotain sattuu, niin on tiedossa.
Olen antanut kaikille lapsilleni pesämunaa, ja yhdelle paljon muuta apua, koska asuu samalla paikkakunnalla, joten on helppo antaa, niin olen sen korvannut muille pienellä rahakorvauksella, kun he ovat mm. rakentaneet.

Mutta oikeutta, ei niinkään lakia, vaan puhdasta äidin rakkautta kaipaisin, vieläkin!