Alukset

Olin mummolani saunarannalla ja perheeni, tyttäreni ja poikani olivat seurassani, ehkä myös joitakuita muitakin ihmisiä, illan vietossa.
Taivas oli poutainen ja hiukan punertava auringonalaskun aikaan.
Ylhäältä alkoi kuulua kummaa piipitystä, ja aloin katsella mitä kummaa tapahtuu.
Ensi tuli poutapilvien seasta nopea alus, kuin raketti, piti hirmu metakkaa, ohitti saunarannan ja poistui näkyvistä.
Sen perään tuli toinen alus, kuin linja-auto, mutta ilman pyöriä, ja laskeutui rannalle. Ihan hiljaa ja rauhallisesti. Aluksen sisällä oli henkilöitä, lapsia ja aikuisia, vaaleahiuksisia ja keskustelivat keskenään. Astuin sisälle ja olin aivan ihmeissäni. Sitten heräsin.
Mitä uni tahtoo sanoa??
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unesta tulee mieleen jokin yllättävä tapahtuma joka tulee koskettamaan elämääsi ja samalla perhettäsi. Jotenkin tulee sellainen olo vielä että liityisi kuitenkin työasioihin tai muuhun sellaiseen yhteisöön johon kuulut, tämä yllättävä ja äkillinen tapahtuma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nappekisu kirjoitti:

Olin mummolani saunarannalla ja perheeni, tyttäreni ja poikani olivat seurassani, ehkä myös joitakuita muitakin ihmisiä, illan vietossa.
Taivas oli poutainen ja hiukan punertava auringonalaskun aikaan.
Ylhäältä alkoi kuulua kummaa piipitystä, ja aloin katsella mitä kummaa tapahtuu.
Ensi tuli poutapilvien seasta nopea alus, kuin raketti, piti hirmu metakkaa, ohitti saunarannan ja poistui näkyvistä.
Sen perään tuli toinen alus, kuin linja-auto, mutta ilman pyöriä, ja laskeutui rannalle. Ihan hiljaa ja rauhallisesti. Aluksen sisällä oli henkilöitä, lapsia ja aikuisia, vaaleahiuksisia ja keskustelivat keskenään. Astuin sisälle ja olin aivan ihmeissäni. Sitten heräsin.
Mitä uni tahtoo sanoa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu