Apua tarvittaisiin.

Kuulostaa kyllä lievän masennuksen aiheuttamalta käytöshäiriön poikaselta. Joten kannattaakin reagoida ajoissa tuohon tilanteeseen. Poikasi tarvitsee nyt keskusteluapua, jos oma yrittämisesi ei auta, muista että kuitenkin olet hänelle tärkein tuki vaikka sitä ei huomaisikaan, kyseessä onkin pitkäaikaisempi vaikutus. Hän saattaa olla liian hämillään ymmärtääkseen itsekään omia reaktioitaan, joten olisi hyvä jos vaikka hänen isänsä osaisi olla häneen jollakin järkevällä tavalla yhteydessä ja selvittää hänelle ja ymmärrettävästi selittäisi, ettei tarvitse olla huolissaan eikä tuntea syyllisyyttä siitä, vaikka isä on joutunut sellaiseen paikkaan. Ja ettei hänen isänsä ole "paha ihminen", vaan on se sama isä kuin ennenkin kuten muutkin ihmiset. Ehkä hänelle on isän vankilaan joutumisessa jokin epäselvyys?

Mielestäni kontaktin luominen johonkin sellaiseen asiaan tai henkilöön joka purkaa hänen kanssaan tätä häntä mahdollisesti askarruttavaa tilannetta päivän valoon rakentavalla tavalla olisi toimivinta, mikäli epäilyksesi pitävät paikkansa.

Toisaalta poikasi on sen ikäinen että hänellä alkaa olla murrosiän kynnys lähellä ja juuri tuon ikäisten äitien on oltava erityisen tarkkana siitä, millaiseen kaveriseuraan lapsi alkaa ujuttautua tai jo kuuluu. Eikä kannata sinisilmäisesti luottaa siihen mitä pojat sanovat tekevänsä, vaan mieluiten itse varmistaa, mitä he oikeasti tekevät keskenään. Sellaisetkin asiat voivat hämmentää nuorta ihmistä, sarastavan puberteetin tuomat jutut. Voimia!