ajoista.
Mitä tulee mistäkin vuodesta mieleen. Jos vaikka aloitetaan vuodesta 1940.
Mitä tuo vuosi tuo kenenkin mieleen?
Vuosilukua voi tietenkin kukin muuttaa muistoilleen sopivaksi.Eikä sitten mitään kirjan pituisia tarinoita ;)
Mitä tulee mistäkin vuodesta mieleen. Jos vaikka aloitetaan vuodesta 1940.
Mitä tuo vuosi tuo kenenkin mieleen?
Vuosilukua voi tietenkin kukin muuttaa muistoilleen sopivaksi.Eikä sitten mitään kirjan pituisia tarinoita ;)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lähdit aika kaukaisesta ajasta. Me 30-luvulla syntyneet olimme juuri koulumme alkaneet. Taisi koulunkäynti ainakin minun koulussani katketa Talvisodan ajaksi.
Vuosi -40 oli kylmä. Lunta oli paljon.
Kotimme oli kohtalaisen uusi hirsirakennus, jossa ei vielä ollut ulkovuorauksia. Nurkat jäätyivät sisäpuoleltakin. Pikkuveljelleni piti panna sisälläkin kintaat käteen.
Talvisota oli meneillään, mutta en minä varmaankaan vielä osannut sotaa pelätä. Evakkoja alkoi saapua meidänkin pitäjään, ja heille kerättiin vaatteita ja huonekaluja. En usko, että ruokapuoli vielä tuolloin olisi ollut pahana. Uskon, että söimme sodasta huolimatta tavalliseen tapaan, olihan syksyllä satu marjat ja sienet, ja perunat maasta.
Lapsen mielessä menee varmasti sota- ja pula-ajat sekaisin siten, että ei muista, milloin mikäkin murhe oli meneillään. Kovin yksipuolista ja vitamiiniköyhää ruoka sitten alkoi olla myöhemmin, ja muistan, että kesällä saadut naarmut eivät parantuneet, vaan märkivät viikkokausia. Vieläkin on jokunen arpi jäljellä märkineistä hyttysenpuremista, jotka eivät parantuneet, vaan kutisivat ja ahdistivat koko kesän.
Ei sitä silloin ihmetelty. Niinhän kaikilla oli. Aikuisilla oli muutakin murehtimista.
se sota-aika ja sen jälkeinen elämä : puutetta oli kaikesta. Ruuasta , vaatteista, kankaista. Muitan kun äitini ompeli itse vaatteita lapsilleen. kangasta sai ns. "tiskin alta " toisin sanoen vähän niinkuin salaa kaupasta hyllyn alta.
Ei ollut yhtään minkään näköisiä koneita apuna, kuten nyt. Tosin äiditkin enimmäkseen kotona, suurten lapsilaumojen kanssa.
Mutta eipä liioin ollut huume- ja alkoholi ongelmaa, sellaisena kuin tänäpäivänä.
Oli täysi työ selviytyä arjen kourista aina seuraavaan päivään.
Ja saada perheelle ruokaa ja vaatetta !!
Kankaat olivat niin kortilla, että ei niitä pystytty tiskin alta myymään. Kupongeilla ei juuri mitään saatu.
Kaikki vanhat vaatteet käytettiin moneen kertaan, ikkunaverhoista saatiin kesäleninkejä. miesten vanhoista puvuista pienennettiin ns. kävelypukuja, kaikki villalanka käytettiin viimeistä pätkää myöten sukkiin, pipoihin ja villatakkeihin.
Ihmisillä oli lampaita villoja ja lihaa antamassa. Kauheita kutisevia villasukkia kadehdittiin kavereilla, kun itsellä oli moneen kertaan purettuja, parsittuja ja paikattuja kotikutoisia sukkia.
Pahimpana pula-aikana sai olla tarkkana joka ikisestä vaatekappaleesta. Jos kadotti, ei mitään toivoakaan saada uutta tilalle.
Monilla ikäihmisillä on niin muisti mennyt, etä ei ole mitään jäänyt mieleen noin kaukaisesta ajasta.
Kyllä tässä tuntee itsensä dinosaurukseksi.
Kyseleppäs vähän tuoreempia aikoja, kuten taistolaisuuden värittämää 70-lukua!
Alle viisi vuotiaana ollessani on hämärästi jäänyt mieleeni pieni kiusanteko.
Asuimme noin puolivälissä kirkonkylän ja halilan parantoloitten välillä pienessä torpassa, metsän keskellä ja kirkkotien varrella.
Me kolme sisarusta täytimme hiekalla paperi pussin ja laitoimme sen tielle, niinkuin se olisi pudonnut jostain.
Itse menimme metsikö suojaan kurkille.
Harvoinhan sitä tietä kukaan kulki, mutta tiesimme silloin että oli kirkosta paluu-aika.
Tuli ensimmäinen isäntä kirkkokärryineen ja huomasi pussin, pysähtyi ja otti sen käteensä ja aukaisi.
Kova kiroilu alkoi, "saamarin kakarat, ettekö parempaa keksi"
Oli kai jo kirkossa kiroilunsa anteeksi pyytänyt.