Omistan nyt reilun vuoden ikäisen samojedin. Se on ensimmäinen ihan oma koirani, josta olen pitänyt huolta. Olen sosiaalistanut sen käymässä monissa eri paikoissa ja osoittanut monella eri tapaa olevani johtaja. Ja koira on hyväksynyt sen ja hyväksyy vieläkin. En siis ymmärrä mikä on vialla.
Johtajuudessa varmaankin vielä jotain, mutta tässä on myös jotain outoa.
Olemme perheeni kanssa omistaneet aikaisemmin useampiakin koirarotuja. Hankalin niistä oli ehkä erittäin nopeasti reagoiva ja ärhäkkä saksanpaimenkoirauros. Mutta sekään ei vedä vertoja tälle koiralleni.
Otin samojedin talviharrastuksien vuoksi ja myös sen takia, että vaikka onkin omapäinen, on se helposti koulutettava ja ystävällinen koira. Tämä yksilö on täysin vastakohta.
Sisällä, koira käyttäytyy hyvin. Jos on yksin kanssani. Ulkona, "show" alkaa. Vedetään remmistä (vaikka ollaan suoritettu pentukoulutuksia jne), rähistään, muristaan, haukutaan, purraan käsiä ja hypitään päälle. Ja tämä ei lopu kieltämällä, olemalla huomioimatta koiraa, komentamalla, yksin jättämisellä (hetkeksi), se vain jatkuu ja jatkuu niin kauan että ollaan kotona. Sen ei pitäisi (periaatteessa) saada mitään kauheaa stressiä ulkonaolosta, sillä käydään 4-5 krt päivä, pitkiä lenkkejä ja tuttuja paikkoja. Tämä nyt on alkanut siis murrosiässä, mutta en ole kuunaan nähnyt muiden koirien kanssa tällaista ja oletin tämän olevan vielä helppo koira. Jos helppoja koiria nyt on.
Kävimme nimeltämainitsemattoman ongelmakoirakouluttajan luona. Hän sanoi että ei koirassa näytä olevan mitään outoa, vastaa käskyihin jne ja käyttäytyy hyvin. Hän vain käski olemaan lujempi koiran kanssa ja sitten antoi ohjeita. Älkää ymmärtäkö väärin, en kohtele koiraani kuin vauvaa, olen sille tiukka, meillä on selkeät säännöt ja aikataulut.
Minusta vain tuntuu, ettei kukaan oikein ymmärrä asiaa. Puhutaan ettei ongelmakoiria ole tai että luonnevikaa ei ole olemassakaan. Minulle tämä koira alkaa näyttämään totuuden toista puolta, tai ainakin siltä tuntuu.
Joudun sulkemaan koiran usein johonkin huoneeseen, kun tulee vieraita. Totuttamisesta ja vieraiden ohjeistamisesta huolimatta, se ärhentelee ja komentelee vieraita. Ja ei toimi niin että koira on huoneessa niin kauan että se rauhoittuu, sillä se rauhoittuu vasta kun vieraat häipyvät!
Saa piikitellä siitä kuinka huono ihminen, kouluttaja ja omistaja olen, kaikki vika on minussa ja olen ottanut liian vaikean koiran.
Hae en kuitenkaan haukkuja, vaan neuvoja ja mielipiteitä, mikä saattaisi auttaa. On hyvin mahdollista, että olen syypää tähän, mutta kuulisin mielelläni mielipiteitä, mikä olisi saattanut aiheuttaa tällaisen käytöksen.
Koska kouluttajat ovat sanoneet suurpiirteisiä neuvoja ja kukaan ei ole oikein täälläpäin suostunut ottamaan koiraa "projektikseen". Kyseessä on siis koira joka on henkisesti ja fyysisesti hirveän vahva ja periksiantamaton. En odottanut tätä samojedilta, voin sanoa sen suoraan, joten voin myöntääkin sen, että käsissäni on vääränlainen koira.
En haluaisi kuitenkaan luopua koirasta (ja kysymys kuuluu, kuka valmiiksi huonosti käyttäytyvän koiran haluaisi riesakseen ottaa?) ja vaihtoehtona olisi jokin koirasuoja tai lopettaminen. En halua kuitenkaan luovuttaa koirani kanssa.
Mitä olette mieltä, voisiko kastrointi pehmentää koiraa?
Mielipiteitä, kaikenlaisia kiitos!
Johtajuudessa varmaankin vielä jotain, mutta tässä on myös jotain outoa.
Olemme perheeni kanssa omistaneet aikaisemmin useampiakin koirarotuja. Hankalin niistä oli ehkä erittäin nopeasti reagoiva ja ärhäkkä saksanpaimenkoirauros. Mutta sekään ei vedä vertoja tälle koiralleni.
Otin samojedin talviharrastuksien vuoksi ja myös sen takia, että vaikka onkin omapäinen, on se helposti koulutettava ja ystävällinen koira. Tämä yksilö on täysin vastakohta.
Sisällä, koira käyttäytyy hyvin. Jos on yksin kanssani. Ulkona, "show" alkaa. Vedetään remmistä (vaikka ollaan suoritettu pentukoulutuksia jne), rähistään, muristaan, haukutaan, purraan käsiä ja hypitään päälle. Ja tämä ei lopu kieltämällä, olemalla huomioimatta koiraa, komentamalla, yksin jättämisellä (hetkeksi), se vain jatkuu ja jatkuu niin kauan että ollaan kotona. Sen ei pitäisi (periaatteessa) saada mitään kauheaa stressiä ulkonaolosta, sillä käydään 4-5 krt päivä, pitkiä lenkkejä ja tuttuja paikkoja. Tämä nyt on alkanut siis murrosiässä, mutta en ole kuunaan nähnyt muiden koirien kanssa tällaista ja oletin tämän olevan vielä helppo koira. Jos helppoja koiria nyt on.
Kävimme nimeltämainitsemattoman ongelmakoirakouluttajan luona. Hän sanoi että ei koirassa näytä olevan mitään outoa, vastaa käskyihin jne ja käyttäytyy hyvin. Hän vain käski olemaan lujempi koiran kanssa ja sitten antoi ohjeita. Älkää ymmärtäkö väärin, en kohtele koiraani kuin vauvaa, olen sille tiukka, meillä on selkeät säännöt ja aikataulut.
Minusta vain tuntuu, ettei kukaan oikein ymmärrä asiaa. Puhutaan ettei ongelmakoiria ole tai että luonnevikaa ei ole olemassakaan. Minulle tämä koira alkaa näyttämään totuuden toista puolta, tai ainakin siltä tuntuu.
Joudun sulkemaan koiran usein johonkin huoneeseen, kun tulee vieraita. Totuttamisesta ja vieraiden ohjeistamisesta huolimatta, se ärhentelee ja komentelee vieraita. Ja ei toimi niin että koira on huoneessa niin kauan että se rauhoittuu, sillä se rauhoittuu vasta kun vieraat häipyvät!
Saa piikitellä siitä kuinka huono ihminen, kouluttaja ja omistaja olen, kaikki vika on minussa ja olen ottanut liian vaikean koiran.
Hae en kuitenkaan haukkuja, vaan neuvoja ja mielipiteitä, mikä saattaisi auttaa. On hyvin mahdollista, että olen syypää tähän, mutta kuulisin mielelläni mielipiteitä, mikä olisi saattanut aiheuttaa tällaisen käytöksen.
Koska kouluttajat ovat sanoneet suurpiirteisiä neuvoja ja kukaan ei ole oikein täälläpäin suostunut ottamaan koiraa "projektikseen". Kyseessä on siis koira joka on henkisesti ja fyysisesti hirveän vahva ja periksiantamaton. En odottanut tätä samojedilta, voin sanoa sen suoraan, joten voin myöntääkin sen, että käsissäni on vääränlainen koira.
En haluaisi kuitenkaan luopua koirasta (ja kysymys kuuluu, kuka valmiiksi huonosti käyttäytyvän koiran haluaisi riesakseen ottaa?) ja vaihtoehtona olisi jokin koirasuoja tai lopettaminen. En halua kuitenkaan luovuttaa koirani kanssa.
Mitä olette mieltä, voisiko kastrointi pehmentää koiraa?
Mielipiteitä, kaikenlaisia kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole huonoja koiria, on vain laiskoja ja tietämättömiä koiranomistajia.
Ja kaikissa roduissa on yksilöeroja, helppoa koiraa ei 100% varmuudella minkään rodun pennusta voi ennustaa.
Aina voi tehdä enemmän ja paremmin, jos koira oikkuilee.
Ja kastrointi kyllä sitten viimeistään tepsii niihin testosteroni-ongelmiin.
tämä on täysin tyypillistä,niinkuin sanoit murrosikäinen koira.vastaus on pääpiirteittäin siinä.monet opit mitä sille pentuna on opetettu lähtien kaikista arkirutiineista,PAM.voi muuttua murrosiässä kertalaakista.
pentu unohtaa lähes täydellisesti kaiken oppimansa ja helpoissakin rutiineissa,se saa näyttämään ettei koskaan olisi mitään oppinut.se on melkein sama ihmisen kanssa,murrosiässä sitä hormonit paukkuu laidasta laitaan ja mikään ei suju.tässä vaiheessa moni onkin OIKEASTI valmiina luopumaan koirastaan,koska tuntuu et kaikki menee päin helvettiä kirjaimellisesti.
olet yksi hyvin monista.uroksella paha murrosikä voi kestää puoleentoista ikävuoteen saakka ja alkaa sitten "helpottaa" ja järki alkaa palaa päähän.entinen riiviö onkin yks kaks mukava seuralainen ja maailman paras koira. :) näin se monesti on.missään tapauksessa ei kannata nyt pahimmassa/parhaimmassa vaiheessa luovuttaa,vaan nyt on oltava ihmisen kaikkein terävimmillään koiransa kanssa.
tässä iässä koiran voi pilata todella tehokkaasti,koska koira on itsekin hämillään ja itseluottamus on usein välillä nollassa joka johtaa monesti kaikkeen räyhäämiseen ja uhoon. liiallisella alistamisella ja kovalla koulutuksella ei päästä hyvään lopputulokseen. koiralle on tässä vaiheessa oltava jämäkkä,oikeudenmukainen ja ennenkaikkea lempeä johtaja ja jatkaa koiran kanssa aivan samoja rutiineja kuten varhaisempana pentunakin.
oppi ei välttämättä mene samalla tavalla perille,mutta samoin rutiinein kannattaa jatkaa. eri ongelmatilanteissa kannattaa miettiä järkeviä koulutuskeinoja ja toimia kuten reilu johtaja toimii. jämpti,mutta samalla lempeä ja ymmärtävä.koirasi elää tällä hetkellä pahinta myrskynvaihetta ja ei aina itsekään pysy perässä,kun kovasti tuulee. sinä ymmmärrät tämän ja osaat sen vuoksi toimia erittäin kärsivällisesti. :) kyllä se siitä.
Katso peiliin uudestaan. Huonolla omistajalla hyvä koira.
tosiaankin otsikko ei kyllä mistään parhaimmasta päästä ole.
Kiitos sinulle "Vanha koira" rohkaisevasta viestistäsi. En koirasta olisi mistään hinnasta luopumassa, mutta niin kuin tuolla jo aiemmin sanoin, en osannut tätä odottaa ja sanoin että on vääränlainen koira minulle, siis liian vaativa. Sen takia en ottanutkaan esim. rottweileriä. Mutta koska koiran olen ottanut siitä huolen pidän.
Joten nuo piikittelyt oli ihan turhaa ja varmasti sinä toinen silkalla ilkeydelläsi ne sanoit!
Ps. otsikko herättämässä huomiota.
Itselläni oli samanlainen koira luonteeltaan, tosin belgianpaimenkoira. Elin koiran kanssa 11 vuotta, kunnes sen selän kulumat veivät siltä jalat alta. Koira oli meille kaikille erittäin rakas.
Vie vuosia ymmärtää koiraa, todella ymmärtää yksilöä. Oman koirani kanssa tulin siihen tulokseen, että se on mustakipeä. Kertakaikkiaan mustasukkainen toisista ihmisistä ja eläimistä, jopa kännykästä ja TV:stä. Ongelma helpottuin, kun samaan aikaan huomioin koiraani, kun oli muita paikalla, kuitenkin antaen sen ymmärtää, että on käyttäydyttävä kunnolla. Koko ajan piti olla varuillaan. Koirani saattoi häntä heiluen näyttää hampaita ja yrittää näykkästä. Koskaan se ei purrut (mikäli se olisi purrut, olisin sen ilman muuta lopettanut), mutta sitä selvästi huvitti saada toiset kauhistumaan. Sitten se tuli mulle nauramaan, ett kato, mikä hannari, tyyliin. Vaikka tiesi, että joutui pois paikalta. Kutsuimme sitä pepsodentti-hymyksi.
Ulkona oli hankalaa jäädä juttusille puolituttujen kanssa, koska koira meni poikittain meidän väliin, ja katsoi tarkkaan, ettei toinen tullut liian lähelle tai tehnyt mitään äkkinäistä. Harvat oli ne kerrat, kun pystyi toisen koiranomistajan kanssa juttelemaan. Ongelmaa ei helpottanut se, että psyykkisesti sairas naapurini kivitti koiraani aidan yli, kun se haukkui, enkä ollut näkemässä. Hänellä oli kissa omalla puolellaan. Valitsin koiran hyvinvoinnin ja muutin pois.
Koiraa oppii lukemaan, ja sille on pidettävä tiukat rajat. Koskaan ei saa lyödä, eikä käyttää muutakaan väkivaltaa. Hyvä käytös on aina muistettava palkita runsailla kiitoksilla. Ja huonokäytös kasvattaa sinun omaa sietokykyäsi ja parantaa ennakoimisvaistoasi.
Omalle koiralleni paras talutushihna oli aika lyhyt, jolla sain sen pysymään lähelläni, eli hallinnassa. Kaulapanta koiralla oli, mutta ulkona se oli aina tanakoissa nahkavaljaissa, jotka todella piti ja kesti, vaikka olisin joutunut sen siitä kantamaan eteenpäin. Tässä lihasvoima kehittyi. Irti se sai olla keskellä metsää, jossa ei ollut muita paikalla. Ja silloin sitä juostiin ja kovaa. Yleensä hippaa toisen belgianpaimenkoirani kanssa.
Roduista ja rotumäärittelyistä huolimatta koira on oma yksilönsä. Isä ja äiti voivat olla vaikka kuinka menestyneitä, mutta pentu alkaa oman elämänsä omana itsenään, ei äitinsä tai isänsä kopiona. Sama pätee myös ihmisiin!
Koita kestää, kyllä se siitä. Muista, että koirasi tarvitsee rakkauttasi eniten, kun se vähiten sitä ansaitsee. En tarkoita lellittelyä, vaan kärsivällistä aikuista, joka hallitsee itsensä joka tilanteessa.