Yövuoron ihanuudet

Rambe

Taas tylsä yövuoro edessä aattelin kun pomo ilmoitti ettei ole tilauksia ja sitä myöden työtä.
Pakko sitä kumminkin oli oltava töissä jos mielis palkan saada.
Puolenyön aikaan alkoi niin puuduttaa jouten olo joten päätin lähteä työpaikan punttisalilla
käymään haluttikin niin vietävästi.
Punttisalilla oli hiljaista tähän aikaan yöstä niin mielessä kävi jos menis pukuhuoneeseen
helpottamaan oloa.
Laskin housut jalastani ja istuuduin pukuhuoneen pitkälle penkille ottaen seisovan kullini
käteeni alkaen runkkaamaan kullia hitaasti nauttien.
En ehtinyt montaa minuuttia nauttia olo tilastani silmät kiinni kun kuulin oven käyvän.
Kirosin mielessäni itsekseen aikeessani vetäistä housut takaisin jalkaani mutta en ehtinyt
mitään tehdä kun miesten pukuhuoneen ovi jo avattiin. Olin unohtanut sulkea oven ja
nyt ovella seisoi kaksi naisvartijaa silmät seisoen päässä tuijottaen vuoron minua ja vuoroin
seisovaa kulliani.
Alkuhämmennyksestä selvittyään blondi vartija sanoi kaverilleen ”Että eikös vartijan työhön
kuulu auttaa miestä hädässä” Tumma hiuksinen vartija nyökkäsi blondille ”tottakai”.
Blondi siirtyi luokseni rohkeasti ottaen tykyttävän kullin pehmoisten käsiensä syleilyyn.
” Mukavan kokoinen kyrpä sulla, toivottavasti siitä on kahdelle kiimaiselle naisvartijalle
riittävästi iloa ” Blondi sanoi nuollaisten pitkän vedon kullin vartta pitkin.
Brunette vartija alkoi riisumaan samalla vaatteitaan kun blondi alkoi imemään kulliani.
Autoin brunetten rintaliivien riisumisessa päästäen uhkeat rinnat vapauteen suukotellen
kumpaakin terhakkaana nöpöttävää nänniä blondin jatkaessa nautinnollista suihinottoa.
Brunette otti vielä pikkuhousunsa pois paljastaen karvattoman kauniin pillunsa.
Blondi lopetti suihin oton ja alkoi myös riisumaan itseään.
Siirsin pitkän penkin keskelle pukuhuonetta ja asetuin selälleni makuulle siihen ja pyysin
brunetten tulemaan seisomaan hajareisin kasvojeni eteen jotta sain alkaa kielelläni varovasti
lipomaan naisen klitorista ja pillua. Huomasin kuinka pillu alkoi vähitellen kostumaan
käsittelyssäni ja brunette alkoi huohottamaan nautinnosta. Tunsin samalla kun toinen
vartija alkoi taas imemään kulliani hitaasti mutta niin nautinnollisen hellästi.
Burunette alkoi vapisemaan orgasmin lähestyessä vääjäämättä ja työnsin sormeni
liukkaaseen pilluun samalla jatkaen klitoriksen kutkuttamista kielellä. Naisella oli täysi työ
pitää itseään pystyssä kun hän laukesi siinä vaiheessa kun aloin vielä sormella hyväillä
hänen g-pistettään pillun sisältä. Tunsin pillun sykkivän ihanasti sormeni ollessa vielä sisällä.
Naiset vaihtoivat paikkaa blondi halusi ehdottomasti kokea saman käsittelyn.
Blondilla oli vain pieni tupsu pillun yläpuolella muuten hän oli karvaton. Nuolaisin pitkän
vedon ja tunsin kuinka nainen värähti nautinnosta.
Brunette hyväili rauhallisesti käsillään kyrpää suukotellen välillä terskaa ja välillä imaisten
kullin kostean lämpimään suuhunsa…aah !
Jatkoin pillun lipomista minkä pystyin ja tunsinkin blondin olevan herkässä pillun kostuessa
entisestään ja kaksi sormea työntyikin helposti märkään pilluun, nainen vavahteli nautinnosta
ja tiesin olevani oikeilla jäljillä jatkaessani samalla tapaa klitoriksen nuolemista ja sormilla
pillun hyväilyä. Tunsin kuinka brunette lopetti suihinoton istuutuen päälleni ja upottaen
kullin syvälle pilluunsa…parahdus vain kävi huuliltani kostean lämpimän pillun alkaessa
lypsää kullia niin ihanasti.
Blondi vartija alkoi ulista hiljaa nautinnon käydessä sietämättömäksi työnnellessäni sormia
liukkaassa vaossa kielen kutkuttaessa klitorista. Tunsin kuinka pillua sykkimään puristumaan
sormieni ympärillä blondin lauetessa huohottaen lysähtäen naamani päälle jalkojen pettäessä.
Sain nostettua blondin varovasti ylöspäin ja istumaan taakseni keräämään voimia.
Brunette ratsasti huohottaen päälläni saaden jo toista orgasmia peräjälkeen sanoen ” kuinka
herkäksi minut oikein saitkaan kielityölläsi ,uuh ” nousten hetken päästä pois päältäni.
Nousin seisomaan ja komensin blondin eteeni ja työnsin kyrpäni takaapäin pilluun.
Blondi otti tukea seinästä ja lykki vastaan minkä kerkesi. Tunsin olevani jo todella herkässä
ja tiesin että takaapäin asennossa en laukea niin helposti ja pystyin samalla hyväilemään
rintoja. Vartija huohotti voimakkaasti kyrpäni hieroessa joka työnnöllä g-pistettä eikä kauaa
tarvittu kun blondi tärisi orgasmissaan pillun lypsätessä kaluani.
Halusin laueta brunetten uhkeitten rintojen väliin ja pyysinkin brunetten eteeni istumaan.
Vartija puristi ihanat rintansa kullini ympärille ja alkoi vatkata kulliani niiden kanssa tunsin
rintojen aiheuttaman hieronnan olevan liikaa herkässä olevalle kyrvälleni ja laukesinkin
hetkessä sperman ryöpsähtäessä naisen kasvoille ,kaulalle ja rinnoille ,ooh että teki hyvää.
Brunette hymyili viehkeästi päästäen kullini käsittelystään. Hetken siinä lepäiltyämme
siirryimme yhdessä suihkuun ja lopulta pukemaan päällemme.
Loppu yövuoro menikin mukavasti muistellen tapahtunutta.

7

14363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missu

      mmm..

    • Isukki

      Jos sit vielä opettelisit käyttämään rivinvaihtoa oikeissa paikoissa ja silloin, kun se on todella tarpeen, niin olisi huomattavasti mukavampaa lukeakin noita juttujasi... Nyt luin sitä noin 10 riviä ja päätin odottaa sit taidokkaammin kirjoitettua versiota....

      • Rouva avulias

        Taas tylsä yövuoro edessä, aattelin kun pomo ilmoitti ettei ole tilauksia ja sitä myöden työtä. Pakko sitä kumminkin oli oltava töissä jos mielis palkan saada.

        Puolenyön aikaan alkoi niin puuduttaa joutenolo, joten päätin lähteä työpaikan punttisalilla käymään haluttikin niin vietävästi.

        Punttisalilla oli hiljaista tähän aikaan yöstä niin mielessä kävi jos menis pukuhuoneeseen helpottamaan oloa.

        Laskin housut jalastani ja istuuduin pukuhuoneen pitkälle penkille ottaen seisovan kullini käteeni alkaen runkkaamaan kullia hitaasti nauttien.

        En ehtinyt montaa minuuttia nauttia olotilastani silmät kiinni, kun kuulin oven käyvän.

        Kirosin mielessäni itsekseen aikeessani vetäistä housut takaisin jalkaani, mutta en ehtinyt mitään tehdä kun miesten pukuhuoneen ovi jo avattiin.

        Olin unohtanut sulkea oven ja nyt ovella seisoi kaksi naisvartijaa silmät seisoen päässä tuijottaen vuoron minua ja vuoroin seisovaa kulliani.

        Alkuhämmennyksestä selvittyään blondi vartija sanoi kaverilleen, että "Eikös vartijan työhön kuulu auttaa miestä hädässä”. Tummahiuksinen vartija nyökkäsi blondille ”tottakai”.

        Blondi siirtyi luokseni rohkeasti ottaen yykyttävän kullin pehmoisten käsiensä syleilyyn. ”Mukavan kokoinen kyrpä sulla, toivottavasti siitä on kahdelle kiimaiselle naisvartijalle riittävästi iloa”, blondi sanoi nuollaisten pitkän vedon kullin vartta pitkin.

        Brunette vartija alkoi riisumaan samalla vaatteitaan kun blondi alkoi imemään kulliani.

        Autoin brunetten rintaliivien riisumisessa päästäen uhkeat rinnat vapauteen suukotellen kumpaakin terhakkaana nöpöttävää nänniä blondin jatkaessa nautinnollista suihinottoa.

        Brunette otti vielä pikkuhousunsa pois paljastaen karvattoman kauniin pillunsa. Blondi lopetti suihinoton ja alkoi myös riisumaan itseään.

        Siirsin pitkän penkin keskelle pukuhuonetta ja asetuin selälleni makuulle siihen ja pyysin brunetten tulemaan seisomaan hajareisin kasvojeni eteen jotta sain alkaa kielelläni varovasti lipomaan naisen klitorista ja pillua.

        Huomasin kuinka pillu alkoi vähitellen kostumaan käsittelyssäni ja brunette alkoi huohottamaan nautinnosta. Tunsin samalla kun toinen vartija alkoi taas imemään kulliani hitaasti mutta niin nautinnollisen hellästi.

        Burunette alkoi vapisemaan orgasmin lähestyessä vääjäämättä ja työnsin sormeni liukkaaseen pilluun samalla jatkaen klitoriksen kutkuttamista kielellä.

        Naisella oli täysi työ pitää itseään pystyssä kun hän laukesi siinä vaiheessa kun aloin vielä sormella hyväillä hänen g-pistettään pillun sisältä. Tunsin pillun sykkivän ihanasti sormeni ollessa vielä sisällä.

        Naiset vaihtoivat paikkaa blondi halusi ehdottomasti kokea saman käsittelyn. Blondilla oli vain pieni tupsu pillun yläpuolella muuten hän oli karvaton. Nuolaisin pitkän vedon ja tunsin kuinka nainen värähti nautinnosta.

        Brunette hyväili rauhallisesti käsillään kyrpää suukotellen välillä terskaa ja välillä imaisten kullin kostean lämpimään suuhunsa…aah !

        Jatkoin pillun lipomista minkä pystyin ja tunsinkin blondin olevan herkässä pillun kostuessa entisestään ja kaksi sormea työntyikin helposti märkään pilluun, nainen vavahteli nautinnosta ja tiesin olevani oikeilla jäljillä jatkaessani samalla tapaa klitoriksen nuolemista ja sormilla pillun hyväilyä.

        Tunsin kuinka brunette lopetti suihinoton istuutuen päälleni ja upottaen kullin syvälle pilluunsa… parahdus vain kävi huuliltani kostean lämpimän pillun alkaessa lypsää kullia niin ihanasti.

        Blondi vartija alkoi ulista hiljaa nautinnon käydessä sietämättömäksi työnnellessäni sormia liukkaassa vaossa kielen kutkuttaessa klitorista.

        Tunsin kuinka pillua sykkimään puristumaan sormieni ympärillä blondin lauetessa huohottaen lysähtäen naamani päälle jalkojen pettäessä. Sain nostettua blondin varovasti ylöspäin ja istumaan taakseni keräämään voimia.

        Brunette ratsasti huohottaen päälläni saaden jo toista orgasmia peräjälkeen sanoen ”kuinka herkäksi minut oikein saitkaan kielityölläsi, uuh ” nousten hetkenpäästä pois päältäni.

        Nousin seisomaan ja komensin blondin eteeni ja työnsin kyrpäni takaapäin pilluun. Blondi otti tukea seinästä ja lykki vastaan minkä kerkesi.

        Tunsin olevani jo todella herkässä ja tiesin että takaapäin asennossa en laukea niin helposti ja pystyin samalla hyväilemään rintoja.

        Vartija huohotti voimakkaasti kyrpäni hieroessa joka työnnöllä g-pistettä eikä kauaa tarvittu kun blondi tärisi orgasmissaan pillun lypsätessä kaluani.

        Halusin laueta brunetten uhkeitten rintojen väliin ja pyysinkin brunetten eteeni istumaan. Vartija puristi ihanat rintansa kullini ympärille ja alkoi vatkata kulliani niiden kanssa tunsin rintojen aiheuttaman hieronnan olevan liikaa herkässä olevalle kyrvälleni ja laukesinkin hetkessä sperman ryöpsähtäessä naisen kasvoille, kaulalle ja rinnoille, ooh että teki hyvää.

        Brunette hymyili viehkeästi päästäen kullini käsittelystään. Hetken siinä lepäiltyämme siirryimme yhdessä suihkuun ja lopulta pukemaan päällemme.

        Loppu yövuoro menikin mukavasti muistellen tapahtunutta.


    • Hmm.....................

      olisko tää tapahtunut SUKE:ssa??????

      • ville

        Mikä on SUKE?


    • aa

      Töissä d-vuorossa. Työpaikka tais selvitä tosta kertomuksesta.

    • Daneon

      Se oli todella huono.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      531
      5769
    2. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      99
      1955
    3. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      19
      1951
    4. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      107
      1759
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      62
      1568
    6. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      28
      1567
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1315
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      59
      1184
    9. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      66
      1035
    10. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      995
    Aihe