Pelottaa tuo tuleva synnytys niin paljon, että en enää nuku öisin kun 3-4 tuntia. Kävelen öisin vaan edestakaisin ja mietin miten minun käy. Tuntuu että neuvolassa ei edes noteerata pelkoani. Eikä auttanut yhtään kun luin muutaman viestin alempaa repeämisestä... Mitä kivunlievityksiä suosittelette? Minä kun en edes niistä kamalasti tiedä, kun epiduraalin, niin en edes osaa sitten pyytää mitään. Mikä on paracervikaali ja missä vaiheessa se annetaan ja voiko sitä käyttää epiduraalin kanssa samaan aikaan? Onko jotain muita hyviä?
Synnytys pelottaa
36+2
171764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Synnyttäminen ei ollut läheskään niin kamalaa, kuin monissa tarinoissa puhutaan!
Olin opiskeluaikoinani tienaamassa sairaalassa siivoojana. Työpaikkanani oli mm. synnytysosasto, jossa olin pari kuukautta. Silloin vannoin ( 7 vuotta sitten) mielessäni, etten koskaan aio synnyttää, koska minulle jäi oven takaa tapahtumia kuulleena aivan kamala ja väärä kuva lapsen maailmaan saattamisesta. Olin varma, etten selviä synnyttämisestä ja että nimenomaan ponnistusvaihe koskee niin paljon ettei mitään määrää.
Juttu on kuitenkin niin, että nainen on luotu synnyttämään lapsi alakautta, juuri sieltä pienestä reiästä, jonka luulemme repeävän aivan käyttökelvottomaksi.
Oma poikani on nyt 5 viikkoa vanha. Synnytys oli pitkä ja rankka kokemus, muttei kivun tai pelon takia. Kipua on tottakai, sitä ei kukaan kiellä, mutta sen "laatu" on aivan jotain muuta, kuin sairaudesta johtuva kipu. Minulle synnytyksessä rankinta oli se, että väsyin unettomuuden takia.
Kun haluat lievittää kipujasi ja hankalaa oloasi, aloita se mahdollisimman pehmeillä keinoilla ja lisää niiden tehoa sitä mukaa kun väsyt, tai tarvitset lisäapua.
Ensimmäisenä kokeile suihkua. Ei mitään 2 minuuttia vaan pitkään ja hartaasti. Eri lämpötiloilla, ja eri asennoissa. Auttaa suht kauan. Myös amme on must! Hieronta on hyväksi! Pyydä kiestäsi tai kätilöä hieromaan lujaa supistuksen aikana niitä kohtia joissa kipu tuntuu. Itsellä pakotti jalkoja ja alaselkää. Sitten voit kokeilla ilokaasua. Sitten ilokaasua ja hierontaa yhdessä. Jne...jne..
Parakervikaalipuudutus voidaan laittaa sitten, kun kohdunsuu on jo jonkin verran auki, muistelen että yli 5 cm. Sen avulla vähennetään kohdunsuun alueen kiputuntemusta.
Epiduraalin jätin itse viimeiseksi oljenkorreksi, ja vasta sitten otettavaksi, kun muut eivät auta ja voimat ehtyvät. Itsellä ajoitus meni nappiin, sain levättyä pari tuntia ja sitten pääsin ponnistamaan.
Yritä päästä pois nyt pelkotilastasi, koska se vie sinulta voimat ja kipukynnyksesi madaltuu hyvin paljon. Voin kertoa, että synnyttäminen on yksi hienoimmista kokemuksista, jota nainen voi kokea!
Sinä selviät siitä! Itsellä tuli pieniä repeämiä, mutten kyllä tuntenut niiden syntyä ollenkaan. Ei sellaisia yksityiskohtia edes tajua..Tuntemusta ei voi verrata mitenkään siihen, että yrittäisit tunkea itse pimppiisi jotain "ylisuurta". Se venyy kyllä ja on tarkoitettu juuri siihen tapahtumaan!
Tsemppiä!
Kuulun iän puolesta riskiryhmään, ku oon 38v. ja ekakertalainen synnytysasioissa ja sainkin sovittua sektion, kun pelotti niin paljon. Lisäksi pelko oli aiheellistakin ahtaan lantio vuoksi. Eli eise aina oo se luontevin tapa se alatiesynnytys. Viikot on nyt 25 4 eli vielä ois 12-13 viikkoa leikkaukseen. Ei pelota enää niin paljon...
Kyllä siitä selviää. Muista pyytää ajoissa helpotusta,heti kun siltä tuntuu.Itse pelkäsin synnytystä kun odotin esikoista, mutta ei se niin kamalaa ole,usko vaan.Se on aivan ihana tunne kun saa oman pienokaisen syliin-kaikki kipu unohtuu!Itse sain paracervik.puudutuksen X 2,suosittelen,vei tunnon alapäästä(vain pään syntyminen tuntui hetken repivältä kivulta).Mun mielestä supparit oli kaikkein kivuliaimmat ja kun vielä näki käyrältä..."ei taas suppari tulossa!"mä huusin!Kaikkea helpotusta kannattaa pyytää mitä mieleen tulee.Kyllä sinä selviät!
p.s. Odotan nyt toista ja tunnustan, että pikkasen pelottaa tuleva koitos.Ekasta aikaa jo yli 8vuotta=)
tosihyvä puuduts. rentona vaan siinä pukkailin.... heh ei tuntunu missään.
ei mitkään suihkut ja ammeet auttanu yhtään,pahens vaan.sain epiduraalin eikä tuntunu enää missään.ponnistus vaihekin tuntu kun ois paskantanu.
ja tohon että kipu unohtuu kun saa vauvan syliin ei kyllä pidä kaikilla paikkaansa
Sain esikoiseni 5kk sitten. Vietin odotuksen loppuajan netissä lukemassa synnytysjuttuja. Tämmöisillä palstoilla on ihan kauheita juttuja ihan oikeesti eikä ne pidä paikkaansa. Mulla suureni asiat ihan kauheesti mielessä. Lopuksi minulla oli aivan vääränlainen kuva synnytyksestä siihen verrattuna mitä se oikeasti oli. Kerro minulle mieltäsi pelottavat asiat, niin mä kerron sulle miten se oikeasti menee. Joohan!
Siis ne mitkä pelottavat on ensinäkin kipu ja ennen kaikkea repeäminen tai että paikat menee lopullisesti hajalle tai käyttökelvottomiksi tai että lapselle käy jotain jos en vaikka jaksakaan työntää sitä ulos ajoissa. ystäväni meinasi kuolla verenhukkaan ja menetti synnytyksessä tajuntansa kivun takia. Pelottaa myös jos tapahtuukin joku hoitovirhe, mistä välillä kuulee tai että kuuluun siihen pieneen prosenttimäärään jotka kuolevat synnytykseen tai komplikaatioihin tai jos en minä niin lapsi... Ehkä naurettavaa jonkun mielestä, mutta pelkoni on todellista!
Kaikkea palkoa ei tietysti saa pois, koska se kuuluu raskauteen ja hormooniheittelyihin, mutta mä yritän poistaa sun turhaa pelkoa, koska mä kärsin siitä itse ja tiedän sen todella hirveän tunteen. Mulla myös oli vertailukohteena siskoni paha synnytys ja pelkäsin et napsahtaa myös mulle kun oli sukulainenkin. Mutta jokaisella ihmisellä on oma juttunsa, oma synnytystarinansa. Ja mä olen niitä todella paljon kuullu, ja vain siskollani on ollut paha synnytys. Siis haluan sanoa, että se on todella harvinaista että tulee todella paha synnytys.
Mä synnytin Taysissa. Oli pitkä synnytys, kestoltaan 14 tuntia. Pitkissä synnytyksissä on se hyvä puoli, että epiduraalin saa siinä vaiheessa kun synnytyspoltot ovat lieviä, ja epiduraalia pidetään loppuun asti. Eikä se aika tuntunut edes pitkältä. Mulle oli koko raskauden ajan hoettu, et synnytyskivut ovat menkat x 10, mulla ei pitänyt paikkaansa. Siis meinaan ne kivut ennen kun epiduraalin sai. Olisin voinut ne jollain kolmella kertoa. Lisäksi supistusten välillä on täysin kivutonta. Ja yksi supistus ei kestä kauaa. Mä olisin saanut myös muita kipulääkkeitä ennen epiduraalia jos olisin tarvinnu, mutta kun en tarvinnu.
Se synnytyspäivä oli kuin mikä tahansa päivä, tajunta ei laskenut, olin fressinä koko ajan.Mulla oli ennen synnytystä hyökkäävä asenne hoitohenkilökuntaa kohtaan, en luottanut niihin. Mutta kun synnytys koitti, niin oli todella hyvä palvelu, mitään ei tarvinnut vaatia, vaan sen sai kun kysyin. Synnytyksessä vauvan sydänäänet alkoivat heittelehtimään, niin vauvan päästä otettiin happiarvoja koko ajan. Jos niissä olisi ollut pienikin heitto, oltaisiin menty hätäsektioon välittömästi. Lääkäri oli synnytyksessäni mukana. En osannut ponnistaa. Sain vauvaa vain vähän alaspäin ja lääkäri veti sen imukupilla ylös.
Mulle tehtiin episiotomia, eikä sen tekeminen sattunut yhtään. Siihen laitettiin muutama tikki ja ne suli pois itsestään.
Haluan sanoa vaan, että nykyään on niin loistava synnyttää. On hyvät kivunlievitykset, tehohoitoa tarvittaessa ja pätevä henkilökunta. Ja jos totta puhun, niin mä muistan mun synnytyksen lähestulkoon kivuttomana. Olin kuvitellut sen kivun niin kauheeksi, et kun se synnytys tuli, niin ajattelin että pah. Ei se sattunutkaan!
Itse asiassa, mä luulen ettei sektio eroa paljonkaan alatiesynnytyksestä. Siellä maataan pöydällä lääkkeissä ja vauva tulee ulos.
Ja moni asia siinä synnytyksessä tapahtuu niin ettei huomaakaan. Raskausaikana kuvittelin kaikki synnytyksen vaiheet mielessäni elävästi, mutta tosi paikan tullen sitä vaan on ja kätilöt hoitavat monet asiat puolesta.
Mä pidin synnytystäni suhteellisen normaalina. Ehkä se oli aika pitkä verrattuna yleiseen kaavaan. Että en usko et mun synnytys oli mikään liian helppo.
Niin joo, se piti vielä sanoa, et mä toivoin koko ajan et vauva syntyisi etuajassa, ettei se olisi liian iso ja mahtuisi tulemaan. Mutta synnytyksessä vaan huomasin, et kyllä sieltä naisen lantiosta mahtuu tulemaan isompikin lapsi ja paljon parempi on sit syntymän jälkeen hoitaa isompaa ja vähän vanhempaa lasta.
Tsemppiä sulle. Mun kirjoitus on aikamoista sepustusta et koita saada selvää. Ja kysele vaan kaikkea niin mä vastaan.
Ja voipi olla et sun pelko menee ohi just ennen synnytystä. Mulla oli se pahimmillaan just viikolla 36. Kun aikasi pohdit, niin kyllästyt pian itsekin pelkäämään ja haluat vaan jo mahastasi eroon. heh.
tai niin luulen, sillä itselläni on neljä, ja joka kerta olen pelännyt, vielä viimeistäkin pelkäsin. Se pelko vaan on olemassa, sille ei voi mitään. Luulen että suurin pelko liittyy juuri siihen kipuun, miten ne kestää! Jos niitä nainen ei kestäisi, ei kukaan tekisi lapsia.
Itse olen joka kerta vältellyt lukemista toisten synnytyskertomuksia. Toiset ovat hyviä, ja on tosi julmiakin kertomuksia. Kaikki on varmaan tosia, sillä jokainen kokee synnytykset erilaisina.
Pelko myös lisää sitä tuskaa.
Jokaiselle auttaa eri kivunlievitykset toisella tapaa kuin toiselle, ja joistakin ei ole mitään hyötyä.
Ei ole olemassa konstia, millä pelko poistuu, mutta itse koin mieheni läsnäolon kaikkein parhaaksi, kun sain puristaa ja tarrata jostain kiinni. Purin jopa hänen puseronsa hihaa! Vaikei hänkään pystynyt kipua poistamaan, niin se turvallisuuden tunne, että oli joku läheinen lähellä, josta pitää kiinni!
Nainen on tehty kestämään synnytyskipu, ja kaikki on sen arvoista.
Olen viikolla 25 tai sinnepäin ja myös synnytyspelon kourissa. Olen saanut muutaman paniikkikohtauksen raskausaikana ja epäilen että ne johtuvat juuri pelosta. Olen kaksi kertaa maininnut asiasta neuvolassa, mutta en ole tullut hullua hurskaammaksi. Meidän neuvolanhoitaja on yksinkertaisesti HUONO! Lisäksi mainitsin ultrassa, että haluan käydä pelkopolilla, mutta kätilö kysyi vain miksi haluat pelkopolille (että pelottaako viisaudenhampaan poisto vai kenties hypoteettinen syöpä)! Juupa juu, se sitä hyvin hoidettusta neuvonnosta jne. En ole vielä varannut aikaa, kun asiaa hoitava henkilö ei ollut keskussairaalassa paikalla tuolloin ja jokseenkiin jatkuvan kyselyn tuloksena ajanvaraamiseen on tullut kamala kynnys. Mieheni on tietoinen asiasta ja on tukena kaiken aikaa, mutta ei tietenkään osaa kuvitella miltä minusta tuntuu. Olen oikeasti alkanut toivomaan, että vauva syntyisi mahdollisimman pienenä, jottei tarvitsi ängetä mitään kamalan suurta itsestään ulos. Itsekästä, tiedän, mutta en voi asialle mitään.
Minua ei pelota niinkään kipu, vaan kontrollinpuute. Se, etten saisi päättää omista asioista. Esimerkiksi, haluan että minut enemmin leikataan, kun käytetään imukuppia. Muutaman tutun vauvalla on tullut happivajaus liiallisen "alakautta hinnalla millä hyvänsä" odottamisen vuoksi. Lisäksi en halua, että välilihaani leikataan, mutta pelkään ettei näillä haluamillani asioilla ole sairaalassa mitään merkitystä. Pelkään myös, että joudun selviämään tilanteesta yksin - olen joutunut selviämään lapsuudesta saakka (liian) monista asioista yksin.
Mikäli asiasta mainitsee tuttaville, saa kuulla vain ärsyttävää sössötystä "kyllä se siitä", "ei se niin kamalaa ole" jne. skeidaa. Paras kommentti on tuo usein kuultu "kaikki pelkää synntystä varsinkin raskauden alkuvaiheessa, mutta se menee ohi", kamalaa asian vähättelemistä! Minäkin tiedän että pelko on todellista pelkääjälle ja on alentavaa, mikäli se yritään vähätellä pois, sillä valitettavasti se ei todellakaan pelkoa poista.
Olisiko ketjua lukevilla kokemusta eri sairaaloiden pelkopoleista? Onko siellä asenne parempi, mitä neuvolassa? Olen kovasti kiinnostunut vaihtoehtokivunlievityksistä yms, mutta en saa neuvolanhoitajalta mitään apua. Onko asian tiimoilla olemassa yhdistystä tms? Olen kylläkin tilannut rentoutus CD:n. Onko kokemuksia siitä, jos on toiveita synnytykseen liittyen, noudatetaanko niitä, vai ovatko lupaukset pelkkää sanahelinää?
Olen kovasti yrittänyt kuvitella ihanaa vauvaa ikään kuin palkintona, mutta se saa vaan pelkäämään etten osaa olla äiti - oikeanlainen äiti. Uuuh ja puuh!
Tsemppiä kaikille meille pelkoisille!
Mulla oli todella kova epäluottamus hoitohenkilökuntaa kohtaan ja ajattelin, että mun pitää synnytyksessä vaatia kaikkea. Kun siellä sitten olin, niin en osannut vaatia yhtään mitään vaan luotin ihan täysin henkilökuntaan, joka on pätevää. Meille jopa sattui pelkäämäni asia, eli vauvan sydänäänet alkoivat heittelehtimään, mutta en edes ollut ajatellut vaativani sektiota ja lääkäri sanoi, että otetaan näyte päästä ja jos se näyttää hapenpuutetta niin sitten mennään sektioon ja vauhdilla. Nykyään ollaan kaikesta todella tarkkoja. Ja se imukuppi oli nykyaikainen, todella pieni läpyskä joka roikkui metalliketjusta ja se kävi niin kätevästi se imukupilla ulosveto.
Niin ja en osannut pyytää mitään kipulääkkeitäkään, etenin täysin muiden ehdoilla ja hyvin meni. Minulle kuitenkin tarjottiin koko ajan lääkkeitä.
Pelkopolilla on hyvä jutella peloista. Itse puhuin aina kun jonkun kätilön juttusilla olin, ihan äitiyspoliklinikalla.
Niin joo, ja mulle tuli kontrollinmenetys synnytyksessä. Mua itketti ja pelotti enkä oikein osannut ponnistaakaan, mutta hyvin meni silti. Kyllä ne sen vauvan sieltä ulos ottaa keinolla millä hyvänsä. Ja kun se on syntynyt, olet ikionnellinen että uskalsit. Olet siitä ylpeä ikuisesti.
Paracervikaalista... Vaikka onkin paikallispuudutus, niin se vie parhaimmillaan pois kaikki kivut (kokemusta on). Kuitenkin riippuu paljon lääkärin ammattitaidosta, miten hyvin se auttaa. Aina se ei poista kipua juurikaan (kokemusta tästäkin), mutta siinä tapauksessa voi saada epiduraalin tai spinaalin.
Paracervikaalin käyttö ei siis sulje pois järeämpiä puudutuksia. Jos se toimii, niin loistavaa, mutta jos ei, niin kokeillaan sitten seuraavaa. Ja paracervikaalin voi saada aina uudestaan, kun edellisen puudutuksen teho hiipuu.
Tämä on siis avautumisvaiheen puudutus. Suunnilleen samaan paikkaan voidaan laittaa puudutus myös ennen ponnistamista (pudendus nimeltään), jolloin se poistaa ponnistamisvaiheen kipua.
Mutta siis, minäkin suosittelen aloittamaan pehmeämmistä keinoista. Kätilöt osaavat suositella kuhunkin tilanteeseen sopivia kivunlievityskeinoja. Hierontaa, vyöhyketerapiaa, aqua-rakkuloita, akupunktiota, liikkeellä oloa... Kannattaa kysyä, mitä kaikkea omassa sairaalassa on saatavilla.
Ennen ilokaasua voi kokeilla vaikka happimaskia. Kun keskittyy maskista hengittämiseen, voi se vähentää kipua, vaikka kaasu olisi vain happea.
Ja se suihku, siellä kannattaa olla, tai ammeessa. Usein auttaa rentoutumaan, jolloin synnytys etenee paremmin ja kivut vähenevät. Lisäksi vesi pehmittää välilihaa, mikä vähentää repeämiä ja välilihan leikkaamisen tarvetta.
...että mitä eroa on spinaalilla ja epiduraalilla?
Spinaali on vissiin vähän tehokkaampi puudutus ja sitä ei mielestäni saa laittaa lisää, kun taas epiduraalia saa lisätä montakin kertaa. Spinaali sopii nopeisiin synnytyksiin, jonka vuoksi sitä ei yleensä ensisynnyttäjille anneta.
Mä ainakin ottaisin epiduraalin, kuten otinkin. Siinä laitetaan selkään katetriletku ja puuduteainetta lisätään letkun kautta elimistöön.
pelkää, elämää se vain on ja kaikki mikä ei tapa se vahvistaa. Itse koin melko kammottavan synnytyksen heinäkuussa ja sain jokaikisen kipulääkkeen mitä mahdollista, mutta olen onnellinen että sain sen kokea ja nyt haaveillaan jo toisesta. Synnytys on vain pieni hetki elämää ja voi mikä palkinto siitä onkaan seurauksena! Hyvin se menee, luotat vain itseesi ja hoitohenkilökuntaan. Toivottavasti näistä sanoista on edes hiukan apua!
Hei vielä! Kirjoitin aiemmin otsikolla myös minua pelottaa. Soitin pelkopolille keskussairaalaan ja kävin siellä "neuvolan ohi", kun ei sieltä mitään apua tullut.
Käynti oli todella helpottava! Kätilö kertoi kivunlievityksestä yksityiskohtaisesti ja realistisesti. Käsittelimme myös muita aiheita ja lopuksi kätilö sanoi, että voi tulla uudelleen, jos siltä tuntuu. Pelko ei ole kokonaan poissa, mutta huomattavasti enemmän hallittavissa. Suosittelen lämpimästi pelkopolia myös muille pelkääjille!
Yksi vinkki muuten minkä sain oli - että älä kuuntele anoppia yms. haahuja, jotka kertoo huonoista synnytyskokemuksista ja sama koskee nettien keskustelupalstojen kipuhehkutusta. Positiivisiakin kokemuksia kuulemma on, vaikka niistä ei niin paljoa puhuta, mitä negatiivisista.
Tsemppiä!
Itse ennen synnytystä pelkäsin kaikkein eniten juuri niitä mahdollisia repeämiä ja epiosotomiaa. En halunnut välilihaani leikattavan ollenkaan! Siinä synnyttäessäni kuitenkin huomattiin välilihani olevan tiukka ja alkoivat sitä siinä sitten varmuuden vuoksi puudutella.. Ja ainoa ajatukseni oli, että tehkää ihan mitä tahansa!!! Ei siksi, että kipu olisi ollut sietämätön, vaan koska halusin lapseni pois synnytyskanavasta turvallisesti. Kyseessä oli siis aivan tavallinen synnytys, joten hätää ei ollut, silti koin asian siinä tilanteessa noin.
Enpä olisi itsestäni uskonut! ;)