miksi näin

Stasin listat on määrätty salaiseksi koska moni vielä nykyään politiikassa toimivia henkilöiden nimet ovat
tällä listalla jopa maan johtoon kuuluvia henkilöitä.
Ainoan nimen joka on julkistettu on kansanedustajan Pentti Tiusanen, herää kysymys miksi ainoastaan hänen nimi on vuodatettu julkisuuteen, onko ollut asialle poliittiset vastustajat ?
70 ja 80 luvulla jokainen merkittävä politiikassa mukaan oleva niin oikealta kuin vasemmalta oli
Suomi-Neuvostoliiton seuran jäsen varmasti tulisi mielenkiintoista luettavaa kun joskus KGB:n arkistot avataan.
70 ja 80 luvulla elättiin suomettumisen aikaa ja on sen aikaisten politiikka olla sopivasti rähmällään
Idän suuntaan, oli fakta, ja olosuhteiden pakko.
Pidän epäreilu lyödä poliittinen vastustaja asioille jotka ovat tapahtuneet yli 30 vuotta sitten.
minäkin ajattelin aivan eri tavalla 20:nä kun nyt 50:nä.
Joten toivon että asioista voi olla eri mieltä mutta henkilökohtaisuuksiin ei pidä mene.

Perussuomalainen

4

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konservatiivi

      Kyllä arvostelu kuuluu demokratiaan ja julkishenkilöiden on kestettävä arvostelu, kovakin arvostelu ja varsinkin silloin, kun puhutaan tosiasioista.

      Jos jotakin on tapahtunut, niin se on tapahtunut. Tästä pitää voida kirjoittaa julkisesti, olipa kysymyksessä sitten vaikkapa kansanedustajasta, josta julkisen sanan onkin kirjoitettava kriittisemmin kuin tavallisesta kadun tallaajasta.

      Hyvää syksyn jatkoa ja vaalimenestystä Perussuomalaisille!

      • Juho Eerola

        Kiitos tuestasi Perussuomalaisille.
        Olen tässä asiassa hyvää puoluetoveriani jyrkempi. Minun mielestäni vakoilu kommunistisen hirmuvallan piikkiin ei ole asia, jota tulee unohtaa. Tiusasen lisäksi pitäisi tuoda vain ne muutkin nimet julki. Nähtäisiin missä käsissä ovat SDP, Kokoomus ja etenkin Kepu. KGB:n ja Stasin palkoilla oli paljon väkeä, jotka nyt vallan kahvassa vielä istuvat.
        Kuitenkin alatyylinen, henkilöön kohdistuva vittuilu on eri asia kuin poliittinen kannanotto.


      • MOT ohjelma kun yhdessä sittemmin poistetussa viestiketjussa nimimerkki Hans kiitos teille
        oli kyseinen ohjelman teksti.
        Ohjelma esitettiin vuona 2000 muistan katsoneeni sen silloin mutta halusin virkistää muistoni.
        Toiminta on ollut lähinnä opiskelija tovereiden tarkkailemista ja ilmiantamista.
        Ei se tietysti on hyväksyttävä ja tästä toiminasta saa arvostella, mutta asiapohjalla.


      • Hoono
        wonterghem kirjoitti:

        MOT ohjelma kun yhdessä sittemmin poistetussa viestiketjussa nimimerkki Hans kiitos teille
        oli kyseinen ohjelman teksti.
        Ohjelma esitettiin vuona 2000 muistan katsoneeni sen silloin mutta halusin virkistää muistoni.
        Toiminta on ollut lähinnä opiskelija tovereiden tarkkailemista ja ilmiantamista.
        Ei se tietysti on hyväksyttävä ja tästä toiminasta saa arvostella, mutta asiapohjalla.

        Soomi.
        Se että ystäviään vakoilee ja ilmiantaa on todella anteeksiantamatonta,oli sitten nuori tai vanha.
        Ja sitä taakkaa tämä Max Tiusanen saa kantaa lopunelämäänsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      63
      3914
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      205
      3496
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      249
      2949
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      71
      2499
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      321
      1889
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      1622
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      12
      1537
    8. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1496
    9. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      18
      1496
    10. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      51
      1471
    Aihe