Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

halut-kaukosuhde

Eli poikaystäväni lähti heinäkuussa armeijaan. Olen huomannut tämän vaikuttaneen haluihini jotka ennen olivat lähes kadoksissa puolen vuoden ajan e-pillereiden syönnin vuoksi. Vaihdoin pillerit nuva ring ehkäisyrenkaaseen. Osittain haluni ovat varmasti palanneet myös renkaan käytön ansiosta, joka vaikuttaa paikallisesti (eli hormonit eivät mene verenkiertoon, jolloin mielikin saattaisi olla maassa ja näin ollen aiheuttaa haluttomuutta)

Mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia siitä että onko yhtäkkiä alkanut kaukosuhde(intti tms.) vaikuttanut halujen kasvamiseen..? Itselläni tuntuu, että välillä haluttaisi koko ajan riippumatta paikasta ja ajasta ja tämä alkaa jo tuntua kiusalliselta, vaikka tiedänkin sen olevan aivan normaalia. Ennen poikaystäväni armeijaan lähtemistä seksiä tuli harrastettua useasti vikossa ja nykyään määrä saattaa olla kerran 1-2 viikossa.. Eli tällä on varmasti myös merkitystä.

Mutta olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia. Asiallisia vastauksia odotan kiitos! :)

..muidenkin kokemuksia halukkuudesta saa tulla kuin vain kaukosuhteiden omaavien :)
71197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mies intissä ja koko ajan panettaa :D!

Äänestä
  • kai joku muukin voi käydä tyydyttämässä teidät, ei se vene soutamalla kulu.

    Äänestä

  • no hyvä että jollain muullakin sama juttu :D alkaa pikkuhiljaa tuntua kiusalliselta tää :D

    Äänestä

Rengas toimii kuten pilleritkin, ja hormonit menevät verenkiertoon.

Äänestä
  • rengas toimii vain paikallisesti ja tämän vuoksi ei mene verenkiertoon. sen on ihan ammatti-ihmiset minulle kertoneet!! tämän vuoksi rengas ei aiheuta mielialan muutoksia..

    Äänestä

  • tuuliaa kirjoitti:

    rengas toimii vain paikallisesti ja tämän vuoksi ei mene verenkiertoon. sen on ihan ammatti-ihmiset minulle kertoneet!! tämän vuoksi rengas ei aiheuta mielialan muutoksia..

    Siis tottakai hormoneja vapautuu myös verenkiertoon mutta rengas vaikuttaaa enemmän paikallisesti jolloin vereen vapautuvien hormonien määrä jää erittäin pieneksi verrattuna pillereihin. Tätä oli tarkoitukseni sanoa. Anteeksi väärin-ilmaisuni :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuliaa kirjoitti:

Eli poikaystäväni lähti heinäkuussa armeijaan. Olen huomannut tämän vaikuttaneen haluihini jotka ennen olivat lähes kadoksissa puolen vuoden ajan e-pillereiden syönnin vuoksi. Vaihdoin pillerit nuva ring ehkäisyrenkaaseen. Osittain haluni ovat varmasti palanneet myös renkaan käytön ansiosta, joka vaikuttaa paikallisesti (eli hormonit eivät mene verenkiertoon, jolloin mielikin saattaisi olla maassa ja näin ollen aiheuttaa haluttomuutta)

Mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia siitä että onko yhtäkkiä alkanut kaukosuhde(intti tms.) vaikuttanut halujen kasvamiseen..? Itselläni tuntuu, että välillä haluttaisi koko ajan riippumatta paikasta ja ajasta ja tämä alkaa jo tuntua kiusalliselta, vaikka tiedänkin sen olevan aivan normaalia. Ennen poikaystäväni armeijaan lähtemistä seksiä tuli harrastettua useasti vikossa ja nykyään määrä saattaa olla kerran 1-2 viikossa.. Eli tällä on varmasti myös merkitystä.

Mutta olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia. Asiallisia vastauksia odotan kiitos! :)

..muidenkin kokemuksia halukkuudesta saa tulla kuin vain kaukosuhteiden omaavien :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu