tulkoon vaikka kuinka loskaa silmille, niin antaa vaan tulla.
Miten käsittelet tunteitasi? Onko sinulle kehittynyt iän mukana eräänlainen tunteiden siivilä, joka päästää tietyt tunteet läpi,mutta toisia ei?
Minun siiviläni fuskaa ajoittain ja päästää kaiken läpi. Silloin tunnen itseni yksinäiseksi, kaikki tunteet nousevat pintaan jne. Halipula yms. Samalla laskeutuu eteen myös myös puomi joka estää etsimästä mitään, toivomasta mitään... Ohihan se menee, kun otan Buranan ja juon lasin vettä :)
Kovalla hetkellä vain päätän, että tätä en ajattele. Piste. Enkä mieti, piste.
Ratkaisemattomat asiat ovat energiasyöppöjä. Se on tullut opittua elämän varrella.
Onkohan miesten ja naisten välillä eroa ns. tunteiden käsittelyssä?
Miten käsittelet tunteitasi? Onko sinulle kehittynyt iän mukana eräänlainen tunteiden siivilä, joka päästää tietyt tunteet läpi,mutta toisia ei?
Minun siiviläni fuskaa ajoittain ja päästää kaiken läpi. Silloin tunnen itseni yksinäiseksi, kaikki tunteet nousevat pintaan jne. Halipula yms. Samalla laskeutuu eteen myös myös puomi joka estää etsimästä mitään, toivomasta mitään... Ohihan se menee, kun otan Buranan ja juon lasin vettä :)
Kovalla hetkellä vain päätän, että tätä en ajattele. Piste. Enkä mieti, piste.
Ratkaisemattomat asiat ovat energiasyöppöjä. Se on tullut opittua elämän varrella.
Onkohan miesten ja naisten välillä eroa ns. tunteiden käsittelyssä?
Vastaukset 55
Vanhimmat
mutta koska poistat aloitukses, en näe mitään syytä vastata tämän enempää.
Tuntuu turhalta,koska olen monesti erehtynyt sepostamaan tosissanikin...
on aina se ensimmäinen tunne kun siivilä pettää.
Ihan ymmärrettävää ja luonnollista,kun kaikki turha katoaa ympäriltä,,niin yksinäisiä loppujen lopuksi ollaan kaikki.
Kaikkienhan on pakko aika ajoin työntää tunteita sivuun,että juuri siinä hetkessä jaksaisimme mennä eteenpäin!Tunteet kuitenkin ovat siellä taustalla ja tulevat pirskatti vieköön esille joskus ihan väärään aikaan.
Kimurantteja juttuja nämä tunneasiat,mutta uskon,että tärkeintä on tunteitten olemassaolo.
olla kivikova ihminen.. Sitten ollaan jo toisessa äärimmäisyydessä. Jos siivilä menee täysin tukkoon ja mitkään tunteet eivät pääse pinnalle - mikään ei tunnu miltään, mikä ei kosketa.. Eihän se ole ihmisyyttä enää.
ensin ajattelin vastata tähän rekkaamattomana, mutta se olisi epäreilua!!! Anna heittää vain loskaa silmille, käännä toinenkin poski! Joskus se on sen arvoista.
Tänään juuri olen ajatellut noita samoja asioita... Syitä löytyy paljon tai kai se on tämä yksinäisyys.
Minulla ei sellaista varsinaista siivilää ole, nauran ja itken yhtä helposti sekä näytän myös, kun olen kiukkuinen ja vihainen, harvemmin kyllä kiukuttelen, vihainen tyttärille tai sitten jollekin asialle, mesoan ja pauhaan, itken ja nauran yhtä aikaa - tasapainoinen vanhempi??? Kyllä tunteita pitää saada näyttää, oli ne sitten hyviä tai huonoja, varsinkin kun huonot kasautuu menee siihen liian paljon energiaa pitää niitä sisällään ja sitten lopuksi "poksahtaa".
Tällä hetkellä olen tosi onneton - uskallan sen nyt tässä sanoa, vaikka syitä en kerrokaan. Minä puran pahan mielen itkemällä silmäni turvoksiin, katsomalla nyyhkyleffoja ja kuuntelemalla suomalaista poppia duurissa, kun ei ole ihmistä kenen kanssa niitä jakaa...tai en halua vaivata ystäviäni.
Vihapäissäni lähden lenkille potkimaan kiviä oli ilma sitten mikä tahansa, lenkiltä tullessa kaikki näyttää selvemmältä ja pystyy sitten keskustelemaan asioista.
Ikävät asiat on käsiteltävä, jossakin vaiheessa. Näin uskon ja tiedän kokemuksesta, ettei ihminen voi iän kaiken sulkea sisäänsä kaunaa ja pahaa mieltä. Kroppa alkaa oireilla ja tulee tämä muoti-ilmiö eli burn-out.
Voimia!
Jos koen, että minua kohdellaan väärin. Mieluummin väistän kuin ryhdyn taistelemaan asian puolesta. Eli jonkinkaltainen marttyyrius -probleema.
On helpompi älähtää silloin, kun jotain läheistä loukataan, mutta itseäni en ole oppinut puolustamaan tarpeeksi hyvin.
Siis marttyyrius on yksi pahimmista ongelmistani. Siihen, kun lisätään perfektionismi, ylitunnollisuus, kiltteys.. Ja kaikki nämä ominaisuudet tuovat omat suodattimensa.
Juttelin erään ystäväni kanssa aiheesta ja hän mainitsi erään luonteenpiirteeni - tietynlaisen ilkeilyn (auts!). Ja jos pohdin hiukan eteenpäin, niin huomaan että tietynlainen huumorintaju ja ilkeily tasapainottavat mukavasti luonnettani :). Pitävät huolen, ettei minusta tule pyhimystä. Kuten äitini sanoisi olen herran enkelin perssulka ;). Ja äidithän tunnetusti tuntevat lapsukaisensa..
Toisaalta mielestäni ilkeilen vain ihmisille, jotka ansaitsevat sen ;).
nauratti mua..
Ne Äidit!
Niiskulle terveisiä,ettei se perimmäinen viesti katoaisi.
Minä en kumarra ketään, jos lastani loukataan. JOS loukkaajana on joku esim. asiakaspalvelussa toimiva henkilö tms. Hitsit, että saa huutia sellainen.
Mutta totta: Itseään on paljon vaikeampi puolustaa.
Tädillä on kyllä kuvaava ilmaisutaito :)
Tuollaiset kommentit läheiseltä omaiselta auttavat pitämään jalat maassa :).
Pitäisi oppia pitämään puoliaan omissa asioissaan jo senkin tähden, että loukkaava ihminen luultavasti toistaa käytöstään uudelleen ja uudelleen. Jos sinä tai minä kestämme sen oman opitun mallin mukaisesti, niin kestääkö seuraava ihminen?
Toisaalta oman jaksamisen tähden olisi opittava pitämään puoliaan. Elämä on myös ainutkertainen, joten olisi opittava pitämään puoliaan, ettei toiset torpedoi omaa hyvää oloa :).
Yksinäinen kaipaa kohdetta, jolle peilata tun-
teensa, ennenkuin niistä kasvaa muissa itse-
sääliltä näyttäviä piirteitä. Yksin ollessa on
taas helpompi käydä läpi sitä tunteiden kir-
joa, mikä on saattanut aiheuttaa mielipahaa.
Punnittuaan aikansa ja etsimällä verrokkeja
menneestä, saatetaan huojentuneena huo-
mata, että eipä se niin pahasti kirpaisekaan.
Tässä vaiheessa mustempi mieli voi kasvat-
taa muuriaan entisestään.
Toisille halaus on usein kuin suklaata söisi.
Itse olen usein kuunnellut naisten tunteiden
purkausta todella vaikeasti käsiteltävistä vai-
keista asioista ja kuuntelun päätteeksi olka-
pään tarjoaminen hetkeksi keventää kummas-
ti tunnelmaa ja seuraava tapaaminen kulkee
arkisesti iloisemmissa merkeissä. Nainen
avautuu herkemmin miehelle, kuin mies mie-
helle.
Miehet purkavat harvoin toisilleen syvimpiä
tuntojaan. Kyse on pitkälle ihmistuntemukses-
ta, luottamuksesta ja, uskokaa, myös älyk-
kyydestä. Älykäs osaa lukea kuuntelijan ruu-
miinkielestä ja tunnusteluja seuraavista reak-
tioista, että tässä on kaveri, jolle voi uskoa
vaikeitakin asioita pelkäämättä niiden julki-
tuloa vääriin korviin. Tässä kohtaa alkaakin
todellisen ystävyyden puntarointi. Jos tämä
luottamus saa säröjä, loppuu vakavien asioi-
den ja henkilökohtaisuuksien vuorovaikutus.
Ystävyydestä, jos sitä olikaan, katoaa se
lukko, joka estää ajautumasta erilleen. Uutta
lukkoa ei ostetakaan kaupan hyllyltä. Se
vaatii hinnakseen muuta kuin mammonaa.
Käyn yleensä tuntojeni kanssa melkoista
Jaakobinpainia. Voittava näkemys antaa uu-
den mahdollisuuden, häviävä passiiviuden.
Itse olen vaikea tapaus. Päästän harvoja lä-
helle, mutta ne harvat saavat lojaalin auttajan.
kaksi eri asiaa.Tätä kannattaa miettiä!
Pyrinkin vastauksessani. Ne ovat todellakin kaksi
eri asiaa. Yksinäisyys on tila, johon on joudut-
tu. Yksinolo tila, johon hakeuduttu.
hakeuduttu, syystä tai toisesta...
On asioita, joita ei voi murehtia liikaa, muuten menettää vähäisenkin järkensä. Joskus ne pulppuaa väkisin pintaan. Silloin valitettavasti tulee liian helposti otettua viinaa.
Siitähän ei asiat parane. Mut Niis-Kukka, miehet on ihan yhtä herkkiä kuin naiset. Ehkä jotkut miehet pitää asioita liikaa sisällään. Se on vähän semmoinen yhteiskuntaamme ja kulttuuriimme sisäänrakennettu malli siitä, mikä on miehen rooli.
että näinhän se valitettavasti menee.
Hitsit, miksi miehen pitää olla niin macho? Onko sinä muka väärin, jos mies itkee ja näyttää, että tuntuu pahalle?
Ei ole.
että näin se menee. Ja me naiset, hitsit, vielä taidetaan odottaa mieheltä tietynlaista Macho-henkisyyttä...
siksi kaksi melko samanlaista viestiä. Sori.
Olenkohan vähän yksinkertainen ihminen, jos vastaan kysymykseen: En mitenkään. Annan kaikkien tunteiden tulla ja mennä, en rajoita niitä mitenkään.
Tiedän perheeni ja tuttujen, sekä työtoverien joutuvan koville silloin, kun suutun. En vaan pysty rajoittamaan sitä mitenkään. Kun suutun, niin suutun.
Ja toiselta äärilaidalta. Kun olen hyvällä tuulella, huomaan sen tarttuvan myös muihin ja saan sitä kautta läheisiltäni hellyyttä ja hyvää mieltä.
Elämä on helppoo, kun ei tarvitse ajatella mitä voi tunteilleen tehdä tai pohtimisen pitäisikö jotain tehdä...antaa mennä vaan...
Ikävä tuottaa niisku-myy sinulle pettymys. Tiedän, että odotit jotain syvällisempää.
tomppa nyt kyllä unohdit kanssaihmiset,eli ei mitään väliä kun sun tunteet tulee vain esille!
...miten käsittelet tunteesi? Vastasin siihen täysin rehellisesti. En todellakaan ajattele työtoveriani, jos suutun. En ajattele mitä mieltä hän on siitä. En ajattele salliiko hän sen minulle.
joku meillä mättää?
Työympäristössä pitäisi pystyä hillitsemään itsensä. Mikään ei ole rasittavampaa työympäristössä kuin yksilöt, joiden tunne-elämän mukaan eletään. Valitan. Tämä on mielipiteeni.
Vapaa-ajalla saat käyttäytyä kuten käyttäydyt, mutta työelämässä pitäisi olla toisin.. Paitsi jos joku käyttäytyisi minua kohden tavallasi, niin luultavasti ottaisin marttyyrin asenteen eli aikani jupisisin, antaisin kaikkien mielipiteitesi seuraavan kahden viikon ajan mennä korvieni ohitse ja mitä muuta nyt marttyyrina keksisin..
..anteeksi kaikilta lukijoilta ja koetan tästä lähtien kertoa tunteistani niin kuin te haluatte tunteita hillittävän!
Hmm.. Se oli mielipide ja tämä on keskustelua. Toisaalta eikö ole hyvä huomata, miten eri ihmiset ajattelevat asiasta? Tarkoituksena ei ole moralisoida tai loukata.. Toisaalta näet, miten kukin suhtautuu asiaan. Eli ole vain oma itsesi. Jokaisessa on ne hyvät ja huonot puolet.
loukkasin,ei ollut tarkoitus..
...pitkävihainen, sorken hyväksytty. Kaikki OK.
pusit sulle..
..pusi ja maistui mansikalle. Tuntui hyvältä munaskuita myöten...
elämä on
Mahtaillaan jatkossakin !
Mulla ei ole rohkeutta antaa palaa eli huutaa kurkku suorana, jos jokin mättää. Viimeiseen asti yritän sinnitellä, etten loukkaisi toista. Ja toisaalla sitten mutisen yksikseni, että johan on... sieltä.
Sulla on hyvä tyyli ja kaipa sen läheisetkin sitten on oppinu ymmärtämään. Kaikki ok, niin kauan kuin et kurista ketään silloin kun olet vihainen tms :)
Sillä, pitäähän vähän katsoa,missä suuttuu ja missä ei. Tai siis, että missä voi päästää ärräpäät ulos ja potkia vaikka seiniä.
En osaa kuvitella meidän Tomppaa irvistelemässä poliisisedille tai kamppailemassa mummoja, kun ahistaa ;)
...väkivaltainen, älä pelkää. En kajoa ihmisiin...
...katsos kun vanhukset ja lapset eivät aiheuta minulle suuttumista, no ehkä on poikkeuksia, mutta todella harvoin.
Aikuinen ihminen taas kestää hetkellisen kimpaantumisen ja joillekin jopa on ihan hyvä näyttää, että he ärsyttävät. Jopa poliisille, en kunnioita minkäänlaisia auktoriteettejä.
Vitsinä voit kommenttini käsitellä.
Aikuisen on pakko olla aikuinen, jos meinaa elämässä pärjätä. Ja aikuisuuteen kuuluu myös tietty kontrolli - sekä oman itsen että yhteiskunnan puolelta :)
riko lakeja, enkä asetuksia!
hyvää. Siiviläkin siinä ehkä puhdistuu - ainakin osaksi.
Kun minulla on räytymispäivä tai -ilta, niin yritän miettiä, mitä minulla on. Sen sijaan, että murehtisin, mitä minulla ei ole.
Mutta kuten sanoin. Ratkaisemattomat asiat syövät ihmistä - ja syvältä ;)
Eikö em. kieli siitä, että ihmisten on vaikea tulla toimeen tunteidensa kanssa? Että ihan kaikkea ei pää kestä. Nehän turruttaa, katkaisee ahdistukselta yms. sen terävimmän kärjen jne.
Miksi niiden käyttö on niin yleistä? Kuulin, että hyvin suuri osa työssäkäyvistä ihmisistä käyttää jonkinlaatuista lääkettä. Jännityksen lieventämiseen tms.
Myös nuoret ovat ihan samassa jamassa. Siis; mistä tämä johtuu? Onko nykyajan ihminen "heikompi" kuin ennen vai maailmako on muuttunut kovemmaksi? Vaaditaanko meiltä enemmän kuin joskus agraariyhteiskunnassa elettäessä?
turruta, ne ei vie sulta tunteet pois. Eikä poista ongelmaa. Ne vaan yksinkertaisesti nostaa serotoniinitasoa, niin ettet enää ole niin suruissasi tai epätoivoinen. Rauhoittavat ovat asia erikseen.
Kyllä niitä minun mielestä tuputetaan ihan liian helposti. Niiden avulla on niin helppoa tavallaan hoitaa pelkät oireet, voi rauhassa unohtaa itse sairauden syyt.
Siihen en usko, että ennen oli helpompaa. Ei ehkä ollut niin paljon valinnan oikeuksia kuin nykyään, mutta olikohan elämä silti onnellisempaa? En usko. Ihmiset vaan alistui kohtaloonsa eri tavalla.
...ne tunteet aiheessasi liikkuvat siivilän läpi: itseesi vaiko ulospäin? Tykkään, että siinäkin on monenlaista liikennettä eli jotkut ottaa kaiken sisälle ja sulkee sinne ja jotkut taas päästää samoin tein takaisin tai joku ei päästä mitään sisälle jnejne.Siksi mä tätä kysyn, koska en itse aina täysin tiedä miten paljon sitä imee/aistii ympäriltään pelkästään muiden tunteita ja kuinka paljon joku tunne on lähtöisin vaikkapa huonosti nukutusta yöstä. Jotta en sekoaisi enempää sanoihini, niin tunteet ovat niin mieletön kerrostuma sieltä sun täältä ja tärkeintä on pitää jonkinmoinen tietoisuus missä itsensä kanssa menee sekä yrittää käsitellä niitä minkä kykenee. Kannatan ehdottomasti avoimuutta pahoinvoinnin ilmaantuessa ja mitään ei sais pitää sisällä, koska ajan kanssa lumipalloista tulee lumivyöryjä. En nyt tarkoita huutamista keskellä aamumetroa ja sitten vaan mumisee lähtiessä, että kylläpä ottaa elämä päähän ja ukko siinä sivussa, vaan on kyettävä antamaan itselleen oikeus tuntea niinkus tuntee. Saa olla tunteissaan niin tyhmä ja lapsellinen kuin huvittaa, eikä koko ajan pohtia mikä olisi oikein ja sopivaa.
Niin päin, että tunteet kulkee itseen päin. Ikään kuin yläpuolelta. Me ollaan se maitotonkka siellä alhaalla ;)
Ihminen ei voi elää tunteiden armoilla. Sehän tässä on se pointti. Paljon tosiaan vaikuttaa se, miten olet nukkunut ja miten paljon olet joutunut painamaan asioita "taka-alalle".
...siis mitä on valmis kestämään ja näkisin, ettei mitään kaadeta ylhäältä vaan vuorovaikutus on tasaveroista.Sitä joko suostuu ottamaan vastaan tai sitten ei, joka on kai tärkeä asia tiedostaa vaikkakaan ei toimisi käytännössä.
Mulla on mielikuva, että tunteet ohjaavat hyvinkin paljon meitä ihmisiä ja vaikka sitä käyttäisi järkeä se ei oikein innosta ketään.Ihan kuin ajan henki kannustaisi sellaiseen hyvin yksilölliseen elämäntapaan, jossa minäminäminä olen se eka joka julistaa mikä on kivaa ja mikä ei ja muista viis.
Tunteet olen vuosien tiimellyksissä joutunut jättämään syrjään. Näköjän se on, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää eli joudun nyt käymään terapiassa mietimässä näitä juttuja. Todella naurettavaa, mutta ei voi mitään!
Hitsi. Uskallat myöntää, että olet käynyt terapiassa.
Ei ole outoa minullekaan. Toivottavasti ennakkoluulot moista apukeinoa vastaan ovat karisemassa. Oma anoppini tosin pelotteli, ettei minua hyväksytä lasten huoltajaksi, koska olin käynyt terapiassa erokriisin aikanakin.
Että silleen. Mutta eikö se juuri todista sitä, että ihminen kantaa vastuuta sekä itsestään, että lapsistaan.
Mutta eihän tunteita voi kahlita! Nehän tekevät just niin kuin tykkäävät; rakkaus, viha, kateus, ilo, suru, myötätunto...
Tekojaan ja sanojaan voi kontrolloida, siis sitä, miten tunteet tulevat esiin, vai tulevatko ollenkaan.
Mutta vahvat tunteet joita ei päästetä pintaan... sitähän varmasti tarkoitit. Ehkä ne jollain tavalla syövät sisintä, aikaa myöten. Vaivaavat ja aiheuttavat kenties fyysisiäkin ongelmia, henkisistä puhumattakaan. Burana lääkkeenä yksinäisyyteen? Ei varmaan kaikkein vaarallisin resepti, mutta tuskin kovin tehokaskaan.
Miesten ja naisten välillä saattaa eroja olla, mutta keskimääräisten erojen perusteella ei tietenkään voi väittää, että "hän on mies ja siksi tunneköyhä".
tulemaan pintaan. Jos et rakasta, niin et rakasta ja sillä siisti.
Jos et tunne hellyyttä, niin voit toki yrittää näytellä sitä, mutta mitä sillä sitten voitat?
Maksullinen "rakkaus" on erikseen.
Tunteita ei voi pakottaa esiin, mutta eipä niitä voi pakottaa myöskään "olemaan olematta". Jos tuntee rakastavansa, niin tunne on todellinen, vaikka hokisi itselleen, ettei rakasta. Äääähhh.... en osaa selittää.
Mutta onhan rakkaus myös tahdon asia! Kun tunne on olemassa ja myönnetty, ja saatu parhaassa tapauksessa vastarakkauttakin, tarvitaan vain sanoja ja tekoja tunteen ruoaksi, myötä- ja vastoinkäymisissä, niin rakkaus pysyy elossa ja kasvaa.
Maksullinen "rakkaus"... vie puheenaiheena ihan liian kauas, mä kun ymmärrän vain romanttisen rakkauden, platonisena tai eroottisena.
tytteli, älä nyt sitä buranaa kovin paljon syö! Se on tulehduskipulääke ja niiden on todettu lisäävän riskiä saada sydänkohtaus. Ota mieluummin vaikka panadolia tai aspiriinia. Tosin aspiriiniakin kohtuudella, se ärsyttää mahaa ;((
Kiitti vinkistä. Se nyt oli vaan vitsi ;) Älä hätäile...
sitä, että tunteet pysyvät kontrollissa. Ainakin ulospäin. Katsokaas lapsia; mitä pienempi lapsi, sitä vapaammin hän purkaa kaiken ulos. Mitä isommaksi tulee, sitä enemmän hän osaa vähän kontrolloida tekemisiään ja puheitaan.
Ajatellaanpas mykkäkoulua. Sehän on kykenemättömyyttä purkaa kiukkua ja sanoa ääneen asioita, jotka mättää. Vai onko?
Itse suutun vaikenemalla. Vasta viimeisessä tingassa annan loskan tulla ulos.
ihastelin erään henkilön rohkeutta myöntää, että hän on käynyt terapiassa käsittelemässä tunteitaan.
Toivottavasti ennakkoluulot ovat väistymässä myös meidän tavisten keskuudessa. Julkkisten terapiat on asia erikseen ;)
Itse kävin terapiassa erokriisin aikana. Ex-anoppini tokaisi, että "Kuinka voit kuvitella, että sinusta on lasten huoltajaksi, kun käyt sellaisessa paikassa". Juupa...
Ehkä se just on sitä, että kantaa vastuuta...
Oma ammattini pakotti kasvattamaan itsehillintää.
Siispä ylimääräiset paineet purkautuivat vapaa-
aikana. Joskus sitä sitten suuttui aivan pienistäkin asioista ja piti saratella kaikki ulkoa muistamansa kirosanat. Joskus piti paiskata
ovikin kunnolla kiinni. Hullua, mutta totta.
En ollut muutoin väkivaltainen, mutta helpotti kummasti...
Onneksi lähimmäiset ymmärsivät mistä se todellisuudessa voi johtua ja olivat vain hiljaa. Tosi viisasta, eihän sitä yksinään pitkään jaksa "hillua".
Vielä äkkipikaisempi oli eräs työkaverini. Kerran kun hän korjasi autoaan ja tuuli painoi
vähänväliä ovea hänen päälleen. Viimein hän paiskasi oven niin kovasti auki, että peukalo meni nurin, sijoiltaan, hmm.
Meitä on moneksi, kun ei osata itkeä...
?