Kertokaa

Moi,

rakkaat ihmiset, minä tiedän tavan jolla meidän elämä muuttuu paljon helpommaksi ja meillä on jotain mahdollisuuksia parantua. Kertokaa äidille/kaverille/siskolle yms.

Olin kärsinyt bulimiasta melkein vuoden kun äitini sai selville mistä ne "ihme rakeet ja liat" vessanpöntössä joskus johtui. Oksensin ihan liikaa ja tukin suihkun viemärin enkä saanut sitä avattua.
Ensin vitutti aivan vietävästi, hävetti yms. Eihän äitikään tiennyt miten auttaa, teki kaiken aluksi ihan väärin, vei kahvilaan, yritti syöttää pullaa, ja lopulta kun kieltäydyin, pakotti katsomaan vierestä kun itse herkutteli ja minä kuolasin.

Nyt ollaan yhdessä otettu asioista selvää, voin puhua näistä ilman että menen hirveään häpeän tilaan, melkein normaalisti. EIlenkin äiti löysi mut huoneesta itkemästä kun oli niin paha olo. PIti sitten sylissä, ja vaikka jo olenkin "iso", niin miten hyvältä se tuntuikaan!

Nyt on oksentelu jo vähentynyt huomattavasti vaikken vielä hoitoihin pitkien jonojen ja vittumaisten lääkärien takia ole päässyt. Hoitosysteemit on muuten ihan perseestä.

Siis, nyt on mulla hyvä olo, parempi kuin pitkään aikaan. Jos on keittiön kaapista veljen ostama keksipaketti yhtäkkiä hävinnyt, niin se osaa jotenkin selittää, tietäen että mun ongelma on kuitenkin vähentymässä. Ihanaa kun se melkein ymmärtää, vaikkei kuitenkaan!

Jaksamisia kaikille! Se on pirun rankaa, parantua nimittäin, hitosti rankempaa kuin olla sairas.
0204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


läheiselle kirjoitti:

Moi,

rakkaat ihmiset, minä tiedän tavan jolla meidän elämä muuttuu paljon helpommaksi ja meillä on jotain mahdollisuuksia parantua. Kertokaa äidille/kaverille/siskolle yms.

Olin kärsinyt bulimiasta melkein vuoden kun äitini sai selville mistä ne "ihme rakeet ja liat" vessanpöntössä joskus johtui. Oksensin ihan liikaa ja tukin suihkun viemärin enkä saanut sitä avattua.
Ensin vitutti aivan vietävästi, hävetti yms. Eihän äitikään tiennyt miten auttaa, teki kaiken aluksi ihan väärin, vei kahvilaan, yritti syöttää pullaa, ja lopulta kun kieltäydyin, pakotti katsomaan vierestä kun itse herkutteli ja minä kuolasin.

Nyt ollaan yhdessä otettu asioista selvää, voin puhua näistä ilman että menen hirveään häpeän tilaan, melkein normaalisti. EIlenkin äiti löysi mut huoneesta itkemästä kun oli niin paha olo. PIti sitten sylissä, ja vaikka jo olenkin "iso", niin miten hyvältä se tuntuikaan!

Nyt on oksentelu jo vähentynyt huomattavasti vaikken vielä hoitoihin pitkien jonojen ja vittumaisten lääkärien takia ole päässyt. Hoitosysteemit on muuten ihan perseestä.

Siis, nyt on mulla hyvä olo, parempi kuin pitkään aikaan. Jos on keittiön kaapista veljen ostama keksipaketti yhtäkkiä hävinnyt, niin se osaa jotenkin selittää, tietäen että mun ongelma on kuitenkin vähentymässä. Ihanaa kun se melkein ymmärtää, vaikkei kuitenkaan!

Jaksamisia kaikille! Se on pirun rankaa, parantua nimittäin, hitosti rankempaa kuin olla sairas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu