en juo ennee.
kossu on
pahhoo
2367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kossuun koskenna,Santtu on luipakkoo juotavvoo
Vodka eli votka ja sen raaka-aine ei ole maailman tärkeimpiä asioita. Silti on hyvä, että EU:n maatalousministerit ovat päätyneet sopuun, joka on Suomenkin kannalta hyvä kompromissi.
Suomi ja muut ”alkuperäiset” votkamaat kuten Ruotsi ja Puola ovat vaatineet, että votkaksi saa nimittää vain viljasta tai perunasta valmistettua maustamatonta viinaa. Saman tapaista alkoholia voidaan valmistaa monesta muustakin bioaineesta. Tarjolla on erityisesti eteläisen Euroopan runsas viinirypäleylijäänä.
Nyt sovitun kompromissin mukaan oikean votkan raaka-aineeksi hyväksytään viljan ja perunan ohella sokerijuurikas. Votkaa voidaan kyllä valmistaa muustakin, mutta silloin raaka-aine on erikseen mainittava pullon etiketissä, vieläpä yhtä suurin kirjaimin kuin sana votka.
Votkan alkuperäisoikeuksien lopullinen varmistaminen on vielä monen mutkan takana, mutta sitova periaateratkaisu on hyvä saavutus. Yleensähän ajatellaan, että EU:n puheenjohtajamaan on vaikea ajaa omia erityisetujaan. Votkapäätöksestä tulee tässä suhteessa Suomelle pieni plussa.
Votkaoikeudet ovat pieniä etuisuuksia verrattuna vanhan viini- ja viinamaan Ranskan itselleen hamuamiin erioikeuksiin, jotka koskevat konjakin, calvadosin ja shampanjan tuotenimien käyttöä. Toisaalta jos Venäjä olisi EU:n jäsen tai muuten voimissaan, se voisi vaatia koko votkan alkuperäisoikeuksia itselleen. Sieltähän se on kotoisin.
Votkan suomalaiskansallinen versio Koskenkorva on hyvässä turvassa ja suomalaisessa