Meillä on 6kk ikäinen poikakissa ja tänään huomattiin, että suu on koko ajan hieman auki ja välillä pureskelee kuin suuhun olisin takertunut jotain. Kateltiin sitten suuhun mutta mitään vikaa ei näkynyt. Huomattiin sitten nämä pennun kulamhampaat. Elikkäs, molemmilla puolilla ylhäällä on kahdet kulmahampaat. lähempänä etuhampaita oleva hammas on paksu ja hieman kaareva, toinen taas suora ja terävä. Eli tämä toinen hammas on maitohammas mutta kumpi niistä? Ja kokeilin hieman liikuttaa, mutta eipä mikään niistä kulmahampaista liikkunut. Luulisin että tämä suun auki pitäminen johtuu siitä, että yläkulmahampaat ottavat alahampaisiin kiinni. Minkä ikäisenä kissoilta yleensä lähtee nämä kulmahampaat? Ja mitä jos ei lähde niin täytyykö tosiaan lähteä eläinlääkäriin poistattamaan hampaita? Ja eikö hampaan pitäisi kasvaa vanhan tilalle, eikä viereen?
Pennun kulmahampaat
5
3155
Vastaukset
- että se
hammas joka on isompi on se vaihtunut hammas. Kissallahan hampaat vaihtuvat noin puolen vuoden iässä, eli siis hampaat varmaan vaihtuvat kissalla si juuri näihin aikoihin.
Soita eläinlääkärille ja kysy. Siellä osataan kertoa tarviiko sitä poistaa vai tippuuko se toinen aikanaan itsestään.:) - lähtevät itsestään
Oma pentuni juuri vaihtoi hampaita. Uudet hampaat kasvavat valmiiksi vanhojen viereen ja vanhat tippuvat sitten pois. Eli hetken pennulla on tuplahampaat suussa :)
Meilläkin vanhojen lähtö kesti aika kauan, aloin jo ihmetellä että eivätkö ne aio tippua ollenkaan, mutta yhtenä päivänä molemmat vanhat hampaat olivat poissa.
En löytänyt hampaita mistään, joten todennäköisesti pentu on niellyt ne.- kissallani
kulmahampaat eivät lähteneet itsestään, vaan lääkäri joutui ne vetämään irti.
- kiinni
niin kissan leuka väsyy ja voi tulla kipuja ja stressiä. KAnnattaa näyttää lääkärille.
- nöpönukka
kissani on kohta 7 kk ja tänään näin yhden hampaan irtoavan. nyt näyttäisi aivan kuin se olisi lohjennut vain osittain. kuinka helposti nuo hampaat/ien tulehtuu?
miten yleensä hoidatte kissanne suuta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4536514Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1773864Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1082516Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251989Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1291390Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751295- 671134
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771049- 441003