Pakko se on alkaa valmistautumaan siihen että isäni kuolee ja aika pian, luulisin. iiem jouluna hän oli terve, urheilullinen mies, täynä alämänvoimaa ja iloa. Sitten todettiin mahasyöpä, leikattiin mahalaukku pois, ruokatorvesta osa pois, sädetettiin, ja annettiin sellaiset kuurit solusalpaajaa, että jo sivuoireet olivat vittaa elämän. Hän kuitenkin jakoi käydä ne läpi kaikki ja luulimme päässeemme voiton puolelle. Nyt sitten viipalekuvaukset tulokset: levinnyt maksaan ja keuhkojen välisiin imusolmukkeisiin. Jateketaan solusalpaajaa suuremmilla annoksilla.. toivoa on enää vähän, sanoi lääkäri, mutta ehkä se pitkittää elämää. Onkohan se kuitenkaan enää ihmisarvoista elämää, kipuineen, sivuoireineen? Isäni on 64 vuotias. Huomenna menen hänen luokseen, taas.
En tiedä jäisinkö sairaslomalle, vai yrittäisinkö auttaa häntä työni ohella. Matkaa hänen luokseen on parisataa kilometriä.
Pelottaa. En ole vielä menettänyt yhtään läheistäni, aikaisemmin.
En tiedä jäisinkö sairaslomalle, vai yrittäisinkö auttaa häntä työni ohella. Matkaa hänen luokseen on parisataa kilometriä.
Pelottaa. En ole vielä menettänyt yhtään läheistäni, aikaisemmin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jää ihmeessä siraslomalle jos vaan pystyt.
jää sairauslomalle jos vaan työt antaa myöten. nyt on tärkeämpää olla isäsi luona ja tukena kuin töissä, työt odottaa/hoituu kyllä. isällesi olet korvaamaton, töissä et. jos et ole isäsi tukena nyt kun hän sitä eniten tarvitsee, kadut myöhemmin. näitä viimeisiä hetkiä hänen kanssaan et saa takaisin.
Itse olen kokenut syövän kahdella eri tavalla...sisareni kuoli syöpään 49-vuotiaana, pari vuotta myöhemmin sairastuin itse.
Toisaalta työ antaa sinulle muuta ajattelemista, toisaalta sinun on muistettava pitää huolta myös itsestäsi eli jos tuntuu siltä ettet jaksa sekä työtä että isäsi tukemista niin ota ihmeessä "sairaslomaa"!
Jäin liian myöhään mielestäni sairaslomalle, koko ajan töissä oli pelko ja ahdistus että mitenköhän vanhempani jaksaa ja kuinka isäni voi.
Viikkoa ennen hänen kuolemaansa jäin sairaslomalle.Tätä ei pitäis sanoa, mutta olisi todellakin pitänyt jäädä aiemmin. Syövän loppuvaiheessa maannantaina hän oli vielä "normaali" voimissaan ja iloinenkin. Torstaina hän oli jo tajuton.
Se viimeinen mahdollinen aika on myöskin arvokasta. Olen kiitollinen että olin edes viimeisen viikon isäni lähellä, työt kyllä odottaa...sairaus ei..
Isäni päätti ettei enää ota lisää solusalpaajaa, ei jaksa enää. Syöpä kuulemma ärhäkkää laatua ja lääkärin sanojen mukaan ei enää parannettevissa. En itsekään usko lisähoitoihin, koska juuri hoitojen aikana syöpä levisi maksaan ja keuhkojen taakse.
Ymmärrän päätöksen olla jatkamatta hoitoja, sivuvaikutukset olivat jo aiemmin kauheita.
Nyt sitten ... puhutaan avoimesti... surraan... koetetaan lievittää kipuja, morfiini ei tunnu riittävän, mutta kotona hän haluaa olla edelleen ja sen ymmärrän. Hoitohenkilökunnan taholta huonoja kokemuksia, mutta hän on ollutkin kirurgisella puolella, ei syöpäosastolla, vielä.
Päätin tehfä vielä töitä, ,mutta niin että heti tarvittaessa irtoan siitä ja lähden. Tein sen selväksi isälleni, että heti kun hän haluaa tulen. Hän ei kuitenkaan ole yksin, vaan vaimonsa kanssa, hyvissä rakastavissa käsissä. Olen kuitenkin varautunut lähtemään sinne taas milloin tahansa jos apua tarvitsevat tai vain tukea...
Kuoelman jälkeen olen joka tapauksesa hänen vaimonsa tukena... siitäkin puhuttiin.
ihmiseltä! Kunpa minulla olisi ( ollut) tukena samanlaisia ihmisiä kun sairastuin.. NO, onneksi ( ehkä) minulla on vielä aikaa jäljellä. Ehkä osasin aikoinan olla sisareni tukena...
Voimia Sinulle!