Olen lääkärin kehotuksesta tehnyt valituksen sosiaalivakuutuslautakunnalle diabeteslääkkeen korvattavuudesta. Lautakunnan hylkäävässä päätöksessä ei oteta huomioon kysymystäni miksi pari vuotta kayttämääni lääkkeen vaikutusta veriarvoihin ei huomioida. Vielä ihmettelen miksi vastaus on ruotsinkielinen vaikka tein valituksen suomeksi. Kuuluuko Kelan jonka talutusnarussa myöskin sosiaalilautakunta tuntuu olevan henkilöstöpolitiikkaan rekrytoida vain ns v-maisia henkilöitä jotka ei muuta osaa tehdä kuin hylkääviä päätöksiä ja sitten tulostaa tietokoneella olevat valmiit päätökset lakipykälineen postitettavaksi nöyrille alamaisille. Ihmettelyni aihe siis on onko Kela vai lääkäri sairaudesta oikeassa. Kokemusiini Kelasta kuuluu myöskin melkein 800 € korvauksia joita en ollenkaan halunnut enkä ollut niihin oikeutettu, ne vaan maksettiin useana eränä tililleni estelyistäni huolimatta ja lopputulokseksi yritettiin tietysti että olen antanut vääriä tietoja vaikken mitään tietoja ole antanutkaan. Aiheesta oli kolme eri käsittelijää samana päivänä tehneet viisi erilaista päätöstä eikä yksikään ollut oikein, johan postimieskin katsoi sairasta pikään kun kaikki päätökset yhtäaikaisesti toi. Sain kaikkiaan kolmetoista kirjettä, soitin kelalle kolme kertaa ja kävin paikan päällä kahdesti ennekuin tämä kolmen viikon savotta päättyi. Vertailkaa ja kertokaa kokemuksianne.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4722090- 1631377
- 791253
- 951224
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1881184- 1141157
- 101805
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.58776- 47753
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58705