Miksi ihmeessä te kuukausikaupalla vouhkaatte siitä, miten me vl uskomme. Eikö Suomessa ole uskonnonvapaus uskoa ihan niin kuin haluaa?
Ja silloin 70-luvulla kun ette kerran halunneet uskoa niin kuin me, olihan teillä täysi vapaus olla uskomatta samalla tavalla, mutta silloin suljitte itsenne pois meidän joukostamme.
Tässä toteutuu Raamatun sana "anna meidän itseämme sinun nimelläsi nimittää, me kyllä itse vaatetamme itsemme."
Eli siitähän tässä on kysymys että te sisimmässänne tunnette levottomuutta. Jos teillä olisi suloinen rauha, ei teillä olisi mitään syytä koko ajan rääpiä sitä, miten me mistäkin asiasta ajatellaan.
Itse te omilla kirjoituksillanne olette osoittaneet, että teillä on aivan erilaiset uskonkäsitykset. Teillähän on täysy vapaus uskoa vaikka puujumalaan, mutta turha ajatella, että me pitäisimme teitä uskonveljinä tai sisarina koska ette sitä ole.
Meillä vl on sydämellä Jumalan rauha eikä ole mitään tarvetta kirjoitella esim helluntailaisten tai jehovien palstoilla ja kerjätä heidän hyväksymistään omalle uskollemme.
Totta kai jos joku esim helluntailainen minulta uskoni perustusta henkilökohtaisesti kysyy olen
valmis vastaamaan.
Ja silloin 70-luvulla kun ette kerran halunneet uskoa niin kuin me, olihan teillä täysi vapaus olla uskomatta samalla tavalla, mutta silloin suljitte itsenne pois meidän joukostamme.
Tässä toteutuu Raamatun sana "anna meidän itseämme sinun nimelläsi nimittää, me kyllä itse vaatetamme itsemme."
Eli siitähän tässä on kysymys että te sisimmässänne tunnette levottomuutta. Jos teillä olisi suloinen rauha, ei teillä olisi mitään syytä koko ajan rääpiä sitä, miten me mistäkin asiasta ajatellaan.
Itse te omilla kirjoituksillanne olette osoittaneet, että teillä on aivan erilaiset uskonkäsitykset. Teillähän on täysy vapaus uskoa vaikka puujumalaan, mutta turha ajatella, että me pitäisimme teitä uskonveljinä tai sisarina koska ette sitä ole.
Meillä vl on sydämellä Jumalan rauha eikä ole mitään tarvetta kirjoitella esim helluntailaisten tai jehovien palstoilla ja kerjätä heidän hyväksymistään omalle uskollemme.
Totta kai jos joku esim helluntailainen minulta uskoni perustusta henkilökohtaisesti kysyy olen
valmis vastaamaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jesajas propheetta tuossa mainitsemassasi kohdassa ennustelee Nebukadnessarin hyökkäystä Israeliin ja Juudaan. Luulisin. En jaksanut kovin laajasti lukea.
että kaikille tulisi tietoon millaisia Raamatun vastaisia valheoppeja vl-likkeessä opetetaan.
Sinä saat uskoa näihin ihmisoppeihin, ei sitä uskoasi voi kukaan sinulta pois ottaa eikä haluakaan. Tätä on uskonnonvapaus.
Toinen asia on, että yleisellä ja julkisella keskustelupalstalla saa kuka tahansa esittää vaikkapa kritiikkiäkin vl-liikkeessä omaksutusta uskonkäsityksestä sinulta lupaa kysymättä. Tätä on sananvapaus.
...Ovat molemmat voimassa ja lailla turvattuja rakkaassa kotimaassamme Suomessa.
>>
Miksi ihmeessä te kuukausikaupalla vouhkaatte siitä, miten me vl uskomme.
>>
Tämä palsta on sitä varten rakennettu ja olemassa että täällä keskustellaan vl-uskosta. Miksi pitää vouhkata siitä että täällä on vapaus ilmaista käsityksensä ja mielipiteensä?
>>
70-luvulla kun ette kerran halunneet uskoa niin kuin me, olihan teillä täysi vapaus olla uskomatta samalla tavalla, mutta silloin suljitte itsenne pois meidän joukostamme.
>>
70-luvulla simputitte säälittä tuhansia vilpittömiä uskovaisia ja vaaditte hylkäämään entisen uskon väärähenkisenä, jonka vuoksi jopa vuosikymmeniä laulettuja uskovaisten lauluja kiellettiin ja sensuroitiin:(
Säälittä heititte "saatanan haltuun" ja "helvetin matkalaisiksi" yli tuhat uskovaista, jotka erotitte "erehtymättömästä Jumalan valtakunnastanne", vaikka nämä olisivat halunneet vain uskoa syntinsä anteeksi kuten ennenkin. Älä siis kehtaa väittää perättömiä.
>>
Jos teillä olisi suloinen rauha, ei teillä olisi mitään syytä koko ajan rääpiä sitä, miten me mistäkin asiasta ajatellaan.
>>
Mietipä tuota toisin päin. Jos teillä vl:illä olisi rauha, niin ei teitä noin kamalasti häiritsisi että täällä ihmisillä on vapaus sanoa mielipiteensä ja käsityksensä vl-uskosta.
>>
Meillä vl on sydämellä Jumalan rauha
>>
Kirjoituksesi kyllä viestittää ihan päinvastaista;)
>>
eikä ole mitään tarvetta kirjoitella esim helluntailaisten tai jehovien palstoilla ja kerjätä heidän hyväksymistään omalle uskollemme.
>>
On jokaisen oma asia mistä aiheesta on kiinnostunut. On kyllä absurdia tulkita "hyväksymisen kerjäämiseksi" jos on erimieltä uskonkäsityksistä, -käytännöistä ja opista. En ole huomannut että kukaan olisi missään "kerjännyt hyväksyntää" sen enempää vanhoillislestadiolaisilta, helluntailaisilta kuin Jehovan todistajiltakaan. Tuossa on kyse vain vl:ien omasta luulottelusta, joka surullisesti kertoo kuinka harhaisesti yritetään nostaa itseä jalustalle:(
hyökkäävä mieli
Tämä on avoin keskustelupalsta, keskustele lestadiolaisuudesta.
Kaikki saavat osallistua ja tuoda oman näkemyksensä esille, kunhan noudattavat suomi24 sääntöjä. (eri kuin vl-säännöt)
Suomessa on uskonnonvapaus eikä kukaan ole sitä kieltämässä tällä palstalla.
VL-uskoa kohtaan on kirjoitettu kritiikkiä ihan yhtä lailla kuin muitakin uskontoja kohtaan noilla muilla palstoilla.
Myös vl:t esittävät mietä ei-uskovia tai eriseuraisia kohtaan kritiikkiä tällä palstalla, joista sinun avauksesi on yksi monista.
Avauksesi on kritiikkiä meitä ("te vouhkaatte" - et yskilöinyt ketään) kohtaan, jossa esität omia näkemyksiäsi meidän sisimmästä. Olisiko meidän se sinulta kiellettävä? Mitä mieltä olet?
"Meillä vl on sydämem rauha". Näin kirjoitit ja sehän se on tärkeintä, mutta voit vain puhua omasta puolestasi, et sanoa "meillä". Tämä on yksi asia mitä osa tämän palstan lukijoista kritisoi.
mutta ei onneksi kaikilla ry:läisilläkään ole se käsitys, että 70- luvulla olisi toimittu oikein. Toivoa selviämisistä siis on!
Omasta puolestani on itsekään voi ajatella, "että me pitäisimme teitä uskonveljinä tai sisarina, koska ette sitä ole", sinun sanoja lainatakseni. Joka uskoo hoitokokousten ja henkioppien oikeellisuuteen, on eri uskossa kuin minä. Tuollainen oppi ei perustu Raamattuun.
Muisto vanhoilta seura-ajoilta : "Tämä maailma on niin pimeä, että himmeäkin valo näkyy". Jospa minunkin kirjoitteluni olisi jollekin valona tänä pimeänä maailman aikana. Terveisin sirkka
...Omasta puolestani en itsekään...
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää.
hyvä elää ja uskossa kuolla. Sano lapamato.
Täällä kritisoidaan. Jahah, ne muutamat noin tuhannesta meistä eronneista ovat nyt tuomassa tälle vl sadantuhannen joukolle omaa "valkeuttaan". Mielenkiintoista.
näin aidan toiselta puolen katsoen.
vaan kysymys on siitä uskosta, mikä Ry:lläkin oli ennen hoitokokouksia. Muistatko niitä aikoja, vai oletko niitä koskaan kokenutkaan ?
Muistatko sitä raamatunkohtaa, kun Jeesukselta kysyttiin jotenkin tähän tapaan: Vähäkö on niitä, jotka taivaaseen pääsevät? Jeesus vastasi: Varokaa, ettei kenkään teitä viettele.
Lopun ajoista on kirjoitettu: Löytyneekö uskoa maan päältä.
Ystävällisin terveisin sirkka