Piraattien välitys = sakkoja 50000, teini-ikäisten hyväksikäyttö 15 päiväsakkoa. Että tällaista Suomessa. Omaisuus tärkeämpi kuin ihminen.
Suomessa omaisuus ihmistä tärkeämpi
_Sipael_
3238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitäpaitsi mitään fyysistä omaisuutta ei ole keneltäkään viety piratismissa. Kopiot valmistetaan ITSE, materiaali hankitaan ja kopioidaan & levitetään ITSE, ei varasteta toiselta.
Tekijänoikeusrikos, ei omaisuusrikos.
Niin - ja jutussa ainoa KÄYTTÄJÄ - ts. LAITONTA MATERIAALIA JAKANUT JA VASTAANOTTANUT - jätettiin syyttämättä ja hänelle annettiin 35e matkakuluja.
Sensijaan tapahtuneisiin tekijänoikeusrikoksiin SYYLLISTYMÄTTÖMÄT tuomittiin 50000 euron korvauksiin per nenä.
Tekijöitä rikoksilla ei ollut näitä n. 20 henkilöä. Varsinaisia syyllisiä RIKOKSIIN oli kaikenkaikkiaan ehkä 10000-50000 henkilöä. Nyt nuo 20 henkilöä kantavat vastuun TOISTEN TEKEMISTÄ RIKOKSISTA.
Aivan kuin rikollisten autonkuljettaja tuomittaisiin 5 muun tekijän suorittamasta pankkiryöstöstä, sen suunnittelemisesta ja 3 vartijan ampumisesta vain siksi että hän ajoi autoa ja varsinaisia ryöstäjiä ei saatu (tai välitetty ottaa) kiinni, vaikka turvakamerat kertovat ettei autonkuljettaja ollut edes pankissa ryöstöhetkellä. Lisäksi viiden muun tekijän tuomiot summattasiin ja lätkäistäisiin tälle autonkuljettajalle. Oikeudenmukaista? Tarpeellista? Järkevää?
Oikeusvaltio? Oikeusvaltio?
http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=14&news_id=200619176
Finreactor tapauksessa annettiin 10-30 päiväsakkoa.
Korvauksien määrästä osapuolet ovat vapaasti voineet sopiva. He olisivat vapaasti voineet sopia vaikka että finreactorin ylläpitäjät maksavat 100 miljardin korvaukset.
Sama vaikutus on ollut, jos kantaja on vaatinut isoja korvauksia, mutta vastaaja ei ole osannut niitä perusteiltaan kiistää, taikka jos niitä ei olla alkuunkaan kiistetty.