Tiedättekö sellaisen rock/iskelmämuusikon kun Kikka Laitinen. Hänellä on jo pitkä ura takana. Vanhat kunnon albumit "Kikka Laitinen Co." ja "Sinistä" ovat todella kovaa kamaa ja tänä vuonna ilmestynyt "Suomalaisia rakkaustarinoita" on todella hyvä albumi!
Kikka Laitinen
9
1103
Vastaukset
- Petrol Boy
Kikkahan vaikutti aikoinaan 80-90-luvuilla yhtyeessä Gasoline Girls & Petrol Boys. Yhtye tekaisi seuraavat albulit:
Rakkaudella tehty (Rockadillo, 1988)
Tulta ja hunajaa (Rockadillo, 1989)
Seikkailu G-duurissa (Rockadillo, 1990)
Hulababalulaa (AXR, 1992)- Vaikka yhden keskikaljan...
Tampereella Sun FM on soittaa usein Kikka Laitisen musiikkia.
- k.hallitus
No enpä tiedä enkä ole koskaan ennen kuullutkaan ko. naisen nimeä. Tuon GG&PB bändin nimen olen joskus aikoinaan kuullut muttei siitä muuta ole mieleen jäänyt, en muista että olisi kierrellyt samoilla lavoilla missä ns. Suomi rockin suurnimet 1980-luvulla.
Mutta hei, nyt Kikka Laitinen on nyt päässyt YLE:n hallitukseen! YLE verolla maksetaan tuon hallituksenkin palkka, jippii. - valitettavasti
Ei ole koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota. Lahjakas lauluntekijä.
- ooooooonnn
Aivan kauheeta musiikkia, laulaa hoilottaa suu ammollaan nenästä honottamalla.
- Anonyymi
No nyt taidat puhua Vilkkumaasta.
- Anonyymi00009UUSI
Kikka Laitinen on tehnyt pitkän uran lauluntekijänä ja muusikkona, suuri yleisö ei muista yhtään laulua, ei edes sitä "yhtä hittiä" .
- Anonyymi00010UUSI
Mul on hänen yksi levy jossa on kappale onnenkerjäläinen esim josta tuli pian hitti ja myös levy sisältää toisenkin hitin. Ansiot on kuitenki enemmän muualla kuin hiteissä vaan sanoisin kikan ansiot on hallituissa levykokonaisuuksissa.
- Anonyymi00011UUSI
ja kävi lapsus eli ostin vahingossa Gasoline girlsin vinyylilevyn koska mulla ei ole vinyyliä kun luulin että ostin CD levyn hah!
Gasoline girlsissä kikka laitinen vaikutti myös.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595930Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242541No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402125- 202075
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085