NO onkos tullut

Tiehallinnon kelikameroiden mukaan Pudasjärvellä ja muuallakin siellä Lapissa näkyy olevan jo täysi talvi. HAHAA, se on teille Aslakeille aivan oikein, että talvea riittää yli puolet vuodesta. Eihän teillä siellä koskaan oikein kunnon kesää olekaan. Täällä Pohjanmaalla sensijaan on vielä melkein rantakelit.
16998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Asun itsekin täällä pohjanmaalla ja voin sanoa että täällä ei ole mitään mikä olisi parempaa kuin esim.pohjoispohjanmaalla.Täkäläiset ovat tasamaan tallaajia kateellisia ihmisiä ja aivan luusereita kaikki.Loskakeliäkin on melkein puolet vuodesta.Kyllä kunnon talvi ja tunturimaisemat on aivan jotain muuta.Edellisen kommenteistakin sen jo näkee minkälaisia täkäläiset ovat.Muutamme pohjoiseen täältä heti kun vain on mahdollista emmekä haikaile takaisin.

Äänestä
  • Kylläpä puhut asiaa, meni hiljaseksi tuo jankuttaja... palailin tuossa syyslomalta Kainuun puolesta ja kyllä siellä paljon talvisemmalta kelit näytti kuin täällä pudiksella, mutta onneksi on täälläkin jo vähän lunta. Tosi ikävää semmonen loska ja pimeä tihkusateinen keli. Ei tuosta tyhjän länkyttäjästä kannata pulttia ottaa, oman typeryytensä ja tietämättömyytensä tuo vain esiin. Aivan ihanaa kun on lunta maassa, viime talvena piti jo jännittää, että tuleeko musta joulu tänne "Pudasjärven lappiin", kun vasta joulukuun puolella satoi pysyvän lumen, toivottavasti tämä lumi ei sula pois. Pohjanmaalainenkin voisi tulla tänne ihailemaan tuntureita ja tykkypuita, pois sieltä loska keleistä. Olet vain kateellinen, myönnä jo pois.

    Äänestä

  • "Muutamme pohjoiseen täältä heti kun vain on mahdollista"

    Terve menoa vain, eipä täällä Pohjanmaalla tuollaisia juntteja ja vätyksiä kaivatakaan. Täällä asuu oikeita ihmisiä, eikä vellihousuja ja "kunnan jauhojen" syöjiä niinkuin jossain Jumalan selän takana Pudasjärvellä.

    Mites muuten sinne persläpeen muutat, eihän siellä ole edes töitä. Toisin on taas täällä Pohjanmaalla. Täällähän on koko maan matalin työttömyysprosentti. Töiden perässä sinäkin olet ilmeisesti sieltä Jumalan selän takaa ihmisten ilmoille tullut.

    Äänestä

  • Jorgos kirjoitti:

    Kylläpä puhut asiaa, meni hiljaseksi tuo jankuttaja... palailin tuossa syyslomalta Kainuun puolesta ja kyllä siellä paljon talvisemmalta kelit näytti kuin täällä pudiksella, mutta onneksi on täälläkin jo vähän lunta. Tosi ikävää semmonen loska ja pimeä tihkusateinen keli. Ei tuosta tyhjän länkyttäjästä kannata pulttia ottaa, oman typeryytensä ja tietämättömyytensä tuo vain esiin. Aivan ihanaa kun on lunta maassa, viime talvena piti jo jännittää, että tuleeko musta joulu tänne "Pudasjärven lappiin", kun vasta joulukuun puolella satoi pysyvän lumen, toivottavasti tämä lumi ei sula pois. Pohjanmaalainenkin voisi tulla tänne ihailemaan tuntureita ja tykkypuita, pois sieltä loska keleistä. Olet vain kateellinen, myönnä jo pois.

    Te sitten jaksatte jankuttaa siitä, kuinka teillä MUKA on valoisaa. HAHAA, tosiasiahan on, että siellä Jumalan selän takana päivän pituus vuoden pimeimpään aikaan on KAKSI tuntia lyhyempi kuin täällä. Samoin aurinko ei siellä nouse kuin hiukan horisontin yläpuolelle. Täällä se taas paistaa joulukuussakin oikein komeasti.

    Äänestä

  • junteille kuuluu kirjoitti:

    Te sitten jaksatte jankuttaa siitä, kuinka teillä MUKA on valoisaa. HAHAA, tosiasiahan on, että siellä Jumalan selän takana päivän pituus vuoden pimeimpään aikaan on KAKSI tuntia lyhyempi kuin täällä. Samoin aurinko ei siellä nouse kuin hiukan horisontin yläpuolelle. Täällä se taas paistaa joulukuussakin oikein komeasti.

    sitten vaikka onkin? Sehän on ihan tosiasia että talvella täällä pohjoisessa päivä on lyhyempi kuin etelässä. Voi hyvä isä nähköön teidän joidenkin kommentteja..

    Äänestä

  • junteille kuuluu kirjoitti:

    Te sitten jaksatte jankuttaa siitä, kuinka teillä MUKA on valoisaa. HAHAA, tosiasiahan on, että siellä Jumalan selän takana päivän pituus vuoden pimeimpään aikaan on KAKSI tuntia lyhyempi kuin täällä. Samoin aurinko ei siellä nouse kuin hiukan horisontin yläpuolelle. Täällä se taas paistaa joulukuussakin oikein komeasti.

    ...tarkkaan näköjään tiedät tämän seudun asioista. Oletkos kenties asunut joskus täällä? Ainakin tuota kiinnostusta tuntuu riittävän.

    Mutta itse asiassa varsinaista kaamostahan ei näillä korkeuksilla kestä kuin 2-3 päivää ja loppuaika talvesta on sitten sellaista kauniin sinertävää ainakin aamuisin ja iltaisin. Auringonvalon määrä menee sitten kesäaikaan aivan toisin päin näitten seutujen ja niitten lakeuksiesi kanssa. Vaan kyllähän sinä luonnollisestikin sen tiedät.

    Äänestä

  • Etkö mitenkään voisi tehdä meille palvelusta ja muuttaa jo nyt? Kuun vaihteessa vuokra-asunnotkin yleensä luovutetaan(tuskin tuollainen luuseri omistusasuntoa on saanut hankittua).
    Täällä Pohjanmaalla on se huono puoli, että teitä pohjoisesta leveämmän elämän perässä tulleita vätyksiä ja luusereita on aivan liikaa.

    Äänestä

  • muuta jo kirjoitti:

    Etkö mitenkään voisi tehdä meille palvelusta ja muuttaa jo nyt? Kuun vaihteessa vuokra-asunnotkin yleensä luovutetaan(tuskin tuollainen luuseri omistusasuntoa on saanut hankittua).
    Täällä Pohjanmaalla on se huono puoli, että teitä pohjoisesta leveämmän elämän perässä tulleita vätyksiä ja luusereita on aivan liikaa.

    ...sinulle! Tuo vuodatuksesihan saa aikaan varsinaisen muuttoryntäyksen Pudasjärvelle! Näköjään vieläpä aivan syntyperästä riippumatta. Täytynee ehdottaa sinulle "Vuoden pudasjärveläinen" -titteliä ensi kesänä, jos vain jostain saamme yhteystietosi. Kiitos vielä kerran!

    Äänestä

  • junteille kuuluu kirjoitti:

    Te sitten jaksatte jankuttaa siitä, kuinka teillä MUKA on valoisaa. HAHAA, tosiasiahan on, että siellä Jumalan selän takana päivän pituus vuoden pimeimpään aikaan on KAKSI tuntia lyhyempi kuin täällä. Samoin aurinko ei siellä nouse kuin hiukan horisontin yläpuolelle. Täällä se taas paistaa joulukuussakin oikein komeasti.

    Eikö tosiaankaan ole tullut pieneen mieleesi hakeutua pikimmiten psykiatrisen hoidon piiriin, sulla on pahemman kerran jäänyt levy päälle. pyörit siinä ja jankutat samaa tyhjää paskaa. Ota neuvo vastaan ja hekeudu HOITOON, tai sekoat lopullisesti noiden kommenttiesi tähden. Ettet vain ole joutilas, mitään saamaton, työtä vieroksuva, haiskahtaa tosi mädäntyneeltä nuo kirjoituksesi.

    Äänestä

Olet tainnut palelluttaa aivosi rannalla maatessasi siellä loskan ja räntäsateen seassa.

Äänestä

...tuntuu jostai syystä riittävän intoa seurata pohjoisen kelikameroita. Eihän tässä voi muuta kuin kiitellä mielenkiinnosta ja toivottaa tervetulleeksi tänne pohjolaan sieltä etelän lämmöstä. Kyllä meillä Aslakeilla täällä kelpaa! :)

Äänestä

Voi tuota lässyttäjää!!! Minä olen kulkenut ympäri maailmaa töiden perässä, mutta en kauniimpaa seutua tunne kuin on Pudasjärvi!! Ja niinkuin jo aiemmin olen tällä palstalla kirjoittanut, siellä myös talvi TUOKSUU ihan oikeasti!! Aikomus olisi jossain vaiheessa sinne kotikonnuille muuttaa takaisin myös minunkin perheineni!

Äänestä
  • Kateellinen on tuo yksi sekopää, jankuttanut jo samaa asiaa kuukausi tolkulla, eikä osaa enää lopettaa ja aivokapasiteetti ei oikeen parempaankaan tuotokseen riitä. Pakkohan noitakin on sietää.

    Äänestä

  • jorgos kirjoitti:

    Kateellinen on tuo yksi sekopää, jankuttanut jo samaa asiaa kuukausi tolkulla, eikä osaa enää lopettaa ja aivokapasiteetti ei oikeen parempaankaan tuotokseen riitä. Pakkohan noitakin on sietää.

    ...malttaisitte vain sietää: koko ajan on joku kuitenkin provosoimassa. Kunnon faktatieto kyllä lopettaa paskapuheet pikkuhiljaa.

    Äänestä

Oijoi, palaapas maantiedonkirjojen eteen ja katsos niillä silmillä jotka päässäsi on. Pudis ei ole Lappia. Ja vaikka kuinka mielipiteitä kysellään niin ei se niistä ole kiinni vaan rajoista. Ja talvella talvikelit, kesällä kesäilmat! Eikös se nyt päivänselvää ole. Mikä vika talvessa? Eikö kestä pakkasta? Vaiko lumitöitä? ;) Minusta ei ainakaa ois mukavaa, jos koko ajan ois ns. "kesä" talvella. Ja täällähän on paremmat kesät ku missää muualla... ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talvi Lappiin kirjoitti:

Tiehallinnon kelikameroiden mukaan Pudasjärvellä ja muuallakin siellä Lapissa näkyy olevan jo täysi talvi. HAHAA, se on teille Aslakeille aivan oikein, että talvea riittää yli puolet vuodesta. Eihän teillä siellä koskaan oikein kunnon kesää olekaan. Täällä Pohjanmaalla sensijaan on vielä melkein rantakelit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu