Tunnen itseni vialliseksi.

Marja-Miina

Tuntuuko koskaan siltä, kuin olisit jotenkin viallinen ihminen? Itsestäni tuntuu tältä nykyään jatkuvasti. Olen täynnä vikoja ja virheitä, enemmän kuin muut. On eräs tuttu jonka olen tuntenut jo 10-vuotiaasta eikä meillä ole enää mitään yhteistä. Hänhän on "täydellinen." Osaa kaiken ja oppii kaiken heti, hänestä tulee maisteri ja hän ei kai ikinä epäonnistu missään. Hän käy myös säännöllisesti yliopiston bileilloissa.

Tuntuu, kuin olisin epäonnistunut koko elämässä. Jatkuvasti jonkinlainen syyllisyys painaa mieltä. Tunnen olevani häpeäksi ja taakaksi vanhemmilleni. Syyllisyys, että olen niin huono kaikessa enkä osaa elää oikein. Olen ujo ja se on myös pilannut elämäni. En kai olisi tässä jos olisin menevä ja äänekäs. Epäonnistun KAIKESSA!

Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja kuin en kuuluisi joukkoon. Onneksi ostin tämän tietokoneen niin nyt voin kuluttaa kaikki viikonloppuni tv:n katsomisen lisäksi surffaamalla!

2

903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jalfo

      Mietin kirjoituksesi myötä miksi jotkut pärjäävät niin "mainiosti" elämässä. Sitten tajusin että maailma on rakentunut keskivertojen ihmisten liukuportaaksi, ääripäiden vaikutuksesta. Se, joka pärjää täydellisesti onkin plus-tavallinen, eli tavallinen . Geenit, meemit ja kulttuurit ne vaan tässä jyllää.

    • Ainoa ihminen joka tuntee olonsa samanlaiseksi.. Minua vaivaa sama asia ujous ja ysinäisyys. Aina erossa kaikesta ei ystäviä eikä mitään. Oli ne ajat joilloin oli kavereita mutta ne on taakse jäänyttä elämää. Nyt on vain ainoastaan koira. Olen yksin kaikki viikonloput ja vapaa aikani .. puhelin soi kerran vuodessa ja puhelin lasku onkin vain se perusmaksu.. noh säästyy siinä rahaa mutta olishan se kiva soittaa jollekkin. Toivon itse että elämäni muuttuisi parempaan suuntaan mutta aika epätoivoiselta tämä näyttää. Ei jaksa enää .. tuntuu vain että kaikki on minun syytä ja että olen aiheuttanut kaikki itse, jotenkin vain tulee se itse syyllistämisen tunne mutta miksi ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      340
      10126
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2902
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      282
      2269
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      122
      2066
    5. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      34
      1850
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      97
      1642
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      140
      1581
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1507
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      58
      1343
    10. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1046
    Aihe