seppo sanoo ettei suomalaisten turvavarustuksessa ole puutteita !!
Jokaisessa autossa on airbag!!
Kääriäinen puolustaa!!
4
545
Vastaukset 4
- kamiksissa
Miksi ne veitikat olivat silloin illalla siellä paukuttelemassa ? Kuka sen tietää, ei ainakaan Kääriäinen.
Näistä ei vissiin vastaa enää nykypäivänä kukaan ?
Niinkö ?- rauha-rouvan turvaaja
vetelät housuun kun alkoi kuulua muuta rapinaa kesken "ramboleikkien".
Ihan voisi omalla järjellä ajatella että jos on mukamas RAUHANturvaaja niin pitääkö sitä ylipäätään itse pelotella paikallisia yöllisellä paukuttelulla??
Harjoitellaan niitä yöammuntoja kotimaassa. Näyttää olevan harjoitus tarpeen..
Siksi toisekseen ei ne pimeänäkölaittetkaan autuaaksi tee. Jostakin kivikossa puolittain näkyvästä ihmisestä ei voi niillä vehkeillä havaita että onko se lintu vai kala..
- kp/m31
Minkähänmoisia välineitä Upseeriliiton mielestä näillä rauhanrurvaajilla pitäisi olla että ne antaisi suojan omien rynnäkkökivääritulitukselle.
Eihän sille anna suojaa kuin bunkkeri. Ollaankylläpahasti harhassa näissäkeskusteluissa. - Serder
Kerropa Seppo ja kertokoon myös Upseeriliitto, millä asialla Afganistanissa ollaan.
Onko kyseessä rauhanturvaoperaatio?
Silloin pitäisi riittää sellaiset vehkeet kuin Libanonin UNIFIL-joukoissa aikoinaan.
Vai onko kyseessä NATO-sodankäyntiin tutustuva taisteluharjoitusoperaatio, jolla pohjustetaan Suomen tulevaa NATO-jäsenyyttä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???582530- 1171338
- 1361166
- 771054
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk891003Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku18857- 118783
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä24742- 33724
Eläinpuisto on edellä Ähtärissä muut tulevat perässä eli maksumiehiä kaivataan
Näin totesi alueuutisissa täydellinen epäonnistuja entinen veneseppä . Hän vaati kuntaa osallistumaan uuden yhtiön omist62630