Salapyydykseen joutunut karhu lopetettiin

Salapyydykseen joutunut karhu lopetettiin Sodankylässä
27.10.2006 19:14
Laittoman pyydysraudan vuoksi jalkansa katkaissut karhu jouduttiin lopettamaan Sodankylässä perjantaina.

Sodankylän pohjoisosassa Vuotson länsipuolella oli jo viikon ajan tehty havaintoja loukkaantuneesta karhusta. Perjantaina paikalliset metsästäjät pääsivät muutaman sadan metrin päähän karhusta ja totesivat sen loukanneen oikean etujalkansa. Paikalle saapui myös metsähallituksen Itä-Lapin erätarkastaja.

Eläinsuojelulain perusteella karhu päätettiin lopettaa. Samalla todettiin, että karhu on todennäköisesti 1-2 viikkoa aikaisemmin joutunut etutassustaan kiinni pyydysrautaan. Karhu on katkaissut itse jalkansa päästäkseen irti pyydyksestä.

Arviolta noin 3-vuotias uroskarhu oli löydettäessä myös lievästi nälkiintynyt.

Sodankylän poliisi tutkii tapausta metsästysrikoksena.

Poliisi pyytää vihjeitä mahdollisten laittomien pyydysrautojen asettajista. Vihjeet voi soittaa numeroon 07187 66015.

STT
17859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

vaikka se ei olisi laitonkaan, niin deaktivoikaa se, keppiä vaan sisälle että ansa laukeaa.

Äänestä
  • kantaa retuutin erämaista hanhenpyyntiin keppien varaan viritettyjä verkkoja poliisilaitokselle ja aina kun iso pyssy jossain kiivaammin paukkui, panin merkille etäisyyksiä, suuntia, kellonaikoja ym. ja muutoinkin harjoitin metsästyksen ja kalastuksen valvontaa.

    Ja mikä on palkka kaikesta tästä? Tappoukauksia saanut henkipatto olen ollut suurimman osan elämästäni ja nyt ennennäkemätön viha ja vaino niin nykyisen nimismiehen kuin useiden poliisienkin taholta.

    Eli mietityttää koko homma ja nykyään saa puolestani pyytää kuka mitenkin lystää ja isot pyssyt paukkua mielin määrin.

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    kantaa retuutin erämaista hanhenpyyntiin keppien varaan viritettyjä verkkoja poliisilaitokselle ja aina kun iso pyssy jossain kiivaammin paukkui, panin merkille etäisyyksiä, suuntia, kellonaikoja ym. ja muutoinkin harjoitin metsästyksen ja kalastuksen valvontaa.

    joka lähtöön.

    erikoisen?

    """ja nyt ennennäkemätön viha ja vaino niin nykyisen nimismiehen kuin useiden poliisienkin taholta."""

    Varsin harvinaista, että aina sama mies ongelmissa viranomaisten kanssa.

    Äänestä

  • tekee niin kirjoitti:

    erikoisen?

    """ja nyt ennennäkemätön viha ja vaino niin nykyisen nimismiehen kuin useiden poliisienkin taholta."""

    Varsin harvinaista, että aina sama mies ongelmissa viranomaisten kanssa.

    Minulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia minkään viranomaisen kanssa ennen kuin Sodankylään tuli poliisiksi poliisi, joka oli hakeutunut väärälle alalle ja nimismieheksi nimismies, josta ei ollut nimismieheksi.

    Meillä Lapissa on iät kaiket käytetty niin nimismiehen kuin poliisinkin toiminnassa tervettä maalaisjärkeä, mutta nykyisellään tämä terven maalaisjärjen käyttö on kielletty ja seurauksena on, erään jo edesmenneen poliisimiehen Apu-lehdessä käyttämiä sanoja lainatakseni, "seillainen Iittalan lakikomento, johon täällä ei ole totuttu".

    Tulos kaikesta on, että Sodankylässä tikittää suoranainen aikapommi ja on vain ajan kysymys, että Sodankylästä alkaa kuulumaan vieläkin kummempia, kuin on tähän asti kuultu. Kaikkien pinna kun ei kestä loputonta venyttämistä.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    joka lähtöön.

    myös poliisien joukkoon.

    sinä näytät nauttivan ainoastaan niistä jotka selittelevät.

    velihyvähyväveli asioista paljastuu?

    tehdä tehtävänsä? Surkeita kuvatuksia kadulla katseltavana?

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    kantaa retuutin erämaista hanhenpyyntiin keppien varaan viritettyjä verkkoja poliisilaitokselle ja aina kun iso pyssy jossain kiivaammin paukkui, panin merkille etäisyyksiä, suuntia, kellonaikoja ym. ja muutoinkin harjoitin metsästyksen ja kalastuksen valvontaa.

    Ja mikä on palkka kaikesta tästä? Tappoukauksia saanut henkipatto olen ollut suurimman osan elämästäni ja nyt ennennäkemätön viha ja vaino niin nykyisen nimismiehen kuin useiden poliisienkin taholta.

    Eli mietityttää koko homma ja nykyään saa puolestani pyytää kuka mitenkin lystää ja isot pyssyt paukkua mielin määrin.

    konnat, eli poliisit ja muut valvovat viranomaiset laitetaan ruotuun niin sitten minäkin kannan korteni yhteiseen kekoon. valvonnan varjolla on tehty paljon pahaa ja taloudellista vahinkoa on syntynyt itse olen sen nahoissani kokenut, että näyttöä on.

    Äänestä

  • isoimmat kirjoitti:

    Eli lainkuuliaisuus ja yhteiskuntarauha on jokaisen vastuuntuntoisen kansalaisen suoranainen kansalaisvelvollisuus. Mutta. Niin kauan kuin viranomaisten moraalinen taso on sitä luokkaa, kuin on, lienee viisainta pitä havaintonsa ja tietonsa ominaan.

    Jälleen tänään oli Lapin radion uutisissa juttua Sodankylän poliisin edesottamuksista. Eli loppua ei näytä tulevan.

    mitäkös juttua?

    Äänestä

vai valhetta? Sellaisia satuja sieltä.

Äänestä
  • uutisoi tänään saman asian.

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    uutisoi tänään saman asian.

    , mutta onko se totta?

    Äänestä

  • annetaan kirjoitti:

    , mutta onko se totta?

    tarkkaan totta.

    Eli tällaista täällä Lapissa ja julki tulee vain pieni osa metsästysrötöksistä.

    Äänestä

  • annetaan kirjoitti:

    , mutta onko se totta?

    totta. sodankylässä on viime aikoina ollut paljon salakaatoa ym. tai siis viime aikoina paljastunu niitä. ainahan niitä on. joskus jää vaan kiinni.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sodankylässä kirjoitti:

Salapyydykseen joutunut karhu lopetettiin Sodankylässä
27.10.2006 19:14
Laittoman pyydysraudan vuoksi jalkansa katkaissut karhu jouduttiin lopettamaan Sodankylässä perjantaina.

Sodankylän pohjoisosassa Vuotson länsipuolella oli jo viikon ajan tehty havaintoja loukkaantuneesta karhusta. Perjantaina paikalliset metsästäjät pääsivät muutaman sadan metrin päähän karhusta ja totesivat sen loukanneen oikean etujalkansa. Paikalle saapui myös metsähallituksen Itä-Lapin erätarkastaja.

Eläinsuojelulain perusteella karhu päätettiin lopettaa. Samalla todettiin, että karhu on todennäköisesti 1-2 viikkoa aikaisemmin joutunut etutassustaan kiinni pyydysrautaan. Karhu on katkaissut itse jalkansa päästäkseen irti pyydyksestä.

Arviolta noin 3-vuotias uroskarhu oli löydettäessä myös lievästi nälkiintynyt.

Sodankylän poliisi tutkii tapausta metsästysrikoksena.

Poliisi pyytää vihjeitä mahdollisten laittomien pyydysrautojen asettajista. Vihjeet voi soittaa numeroon 07187 66015.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu