sosiologia on poliittista propagandaa

http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf



Käsillä oleva pamfletti osoittaa, että sosiobiologiaa koskevat yhteiskunnalliset pelot ovat aiheettomia.
Sosiobiologia ei ole vaaraksi tasa-arvolle vaan ainoastaan monien humanistien hellimille epärealistisille
ihmiskäsityksille. Pamfletti paljastaa myös miten alaa viime aikoina kohdanneet hyökkäykset perustuvat tahallisille tai tahattomille väärinkäsityksille.


Näiltä osin teos sopisi sosiobiologian tai evoluutiopsykologian oppikirjaksi. Toiseksi, tapa jolla edellä mainittujen humanistien argumentaatio kumotaan, on hyökkäävyydestään huolimatta erittäin hauska. Tulevaisuuden tieteenhistorioitsijat tulevat nauttimaan tästä pamfletista Œ ja ihmettelemään sitä, miten vaikea psykologian ja biologian suhde joskus olikaan humanisteille sekä humanistisesti ajatteleville yhteiskunta- ja luonnontieteilijöille.


Tieteeseen kuuluu onneksi myös kestämättömien hypoteesien ja teorioiden kumoaminen sekä niiden korvaaminen paremmilla. Tässä suhteessa sosiobiologia on vahvoilla, kuten pamfletin lukijat tulevat huomaamaan. Richard Dawkins arvioi alaa John Alcockin Triumph of Sociobiology -kirjan (2001) takakannessa seuraavasti: ie[e]i ole väliä, kutsutaanko sitä sosiobiologiaksi, käyttäytymisekologiaksi,
evoluutiopsykologiaksi tai jopa geenin itsekkyydeksi... riemuvoitto on oikea sana.


Humanistien sosiobiologiaa koskeva asenneongelma saattaa samalla olla oire vakavammastakin sairaudesta, joka onkin päällimmäinen syy tämän pamfletin kirjoittamiseen. Yhteiskunnassamme tuntuu olevan valloillaan monenkirjavia tiedettä vieroksuvia suuntauksia, joista Pietarisen edustaman ekohumanismin ohella voidaan mainita yhteiskuntatieteissäkin kukoistava postmoderni relativismi, feministinen irrationalismi ja tietenkin mitä erilaisimmat taikauskon ja siihen liittyvän uskomuslääkinnän muodot.

Rigoristinen idealismi ja pessimistisromanttinen utooppisuus tarjoutuvat kuin itsestään vaihtoehdoiksi
ikävälle ja harmaalle tieteelle. Tosiasiat eivät aina jaksa kiinnostaa. Filosofia on paljon hauskempaa,
siinä kun saa väittää lähes mitä tahansa. T

Humanistien epätieteellisyydellä ja mustamaalauksella on siis pitkät perinteet. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat jo aivan liian pitkään nauttineet rajatonta valtionapua ja kansalaisluottamusta tieteensorto-ohjelmansa pönkittämiseksi. Tällainen hegemonia tylsistyttää väistämättä yhteiskunnallista ilma-piiriä.


http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf

kaikki sen tietää kirjoitti:

http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf



Käsillä oleva pamfletti osoittaa, että sosiobiologiaa koskevat yhteiskunnalliset pelot ovat aiheettomia.
Sosiobiologia ei ole vaaraksi tasa-arvolle vaan ainoastaan monien humanistien hellimille epärealistisille
ihmiskäsityksille. Pamfletti paljastaa myös miten alaa viime aikoina kohdanneet hyökkäykset perustuvat tahallisille tai tahattomille väärinkäsityksille.


Näiltä osin teos sopisi sosiobiologian tai evoluutiopsykologian oppikirjaksi. Toiseksi, tapa jolla edellä mainittujen humanistien argumentaatio kumotaan, on hyökkäävyydestään huolimatta erittäin hauska. Tulevaisuuden tieteenhistorioitsijat tulevat nauttimaan tästä pamfletista Œ ja ihmettelemään sitä, miten vaikea psykologian ja biologian suhde joskus olikaan humanisteille sekä humanistisesti ajatteleville yhteiskunta- ja luonnontieteilijöille.


Tieteeseen kuuluu onneksi myös kestämättömien hypoteesien ja teorioiden kumoaminen sekä niiden korvaaminen paremmilla. Tässä suhteessa sosiobiologia on vahvoilla, kuten pamfletin lukijat tulevat huomaamaan. Richard Dawkins arvioi alaa John Alcockin Triumph of Sociobiology -kirjan (2001) takakannessa seuraavasti: ie[e]i ole väliä, kutsutaanko sitä sosiobiologiaksi, käyttäytymisekologiaksi,
evoluutiopsykologiaksi tai jopa geenin itsekkyydeksi... riemuvoitto on oikea sana.


Humanistien sosiobiologiaa koskeva asenneongelma saattaa samalla olla oire vakavammastakin sairaudesta, joka onkin päällimmäinen syy tämän pamfletin kirjoittamiseen. Yhteiskunnassamme tuntuu olevan valloillaan monenkirjavia tiedettä vieroksuvia suuntauksia, joista Pietarisen edustaman ekohumanismin ohella voidaan mainita yhteiskuntatieteissäkin kukoistava postmoderni relativismi, feministinen irrationalismi ja tietenkin mitä erilaisimmat taikauskon ja siihen liittyvän uskomuslääkinnän muodot.

Rigoristinen idealismi ja pessimistisromanttinen utooppisuus tarjoutuvat kuin itsestään vaihtoehdoiksi
ikävälle ja harmaalle tieteelle. Tosiasiat eivät aina jaksa kiinnostaa. Filosofia on paljon hauskempaa,
siinä kun saa väittää lähes mitä tahansa. T

Humanistien epätieteellisyydellä ja mustamaalauksella on siis pitkät perinteet. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat jo aivan liian pitkään nauttineet rajatonta valtionapua ja kansalaisluottamusta tieteensorto-ohjelmansa pönkittämiseksi. Tällainen hegemonia tylsistyttää väistämättä yhteiskunnallista ilma-piiriä.


http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf

Edelleen "unohdit" vastata, miten sosiologia ei ole muka tiedettä?

Poliittinen propaganda on saattanut olla totta sosiologian kohdalla joskus 70-luvulla, harvemmin nykyään. Valitettavasti.

kaikki sen tietää kirjoitti:

http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf



Käsillä oleva pamfletti osoittaa, että sosiobiologiaa koskevat yhteiskunnalliset pelot ovat aiheettomia.
Sosiobiologia ei ole vaaraksi tasa-arvolle vaan ainoastaan monien humanistien hellimille epärealistisille
ihmiskäsityksille. Pamfletti paljastaa myös miten alaa viime aikoina kohdanneet hyökkäykset perustuvat tahallisille tai tahattomille väärinkäsityksille.


Näiltä osin teos sopisi sosiobiologian tai evoluutiopsykologian oppikirjaksi. Toiseksi, tapa jolla edellä mainittujen humanistien argumentaatio kumotaan, on hyökkäävyydestään huolimatta erittäin hauska. Tulevaisuuden tieteenhistorioitsijat tulevat nauttimaan tästä pamfletista Œ ja ihmettelemään sitä, miten vaikea psykologian ja biologian suhde joskus olikaan humanisteille sekä humanistisesti ajatteleville yhteiskunta- ja luonnontieteilijöille.


Tieteeseen kuuluu onneksi myös kestämättömien hypoteesien ja teorioiden kumoaminen sekä niiden korvaaminen paremmilla. Tässä suhteessa sosiobiologia on vahvoilla, kuten pamfletin lukijat tulevat huomaamaan. Richard Dawkins arvioi alaa John Alcockin Triumph of Sociobiology -kirjan (2001) takakannessa seuraavasti: ie[e]i ole väliä, kutsutaanko sitä sosiobiologiaksi, käyttäytymisekologiaksi,
evoluutiopsykologiaksi tai jopa geenin itsekkyydeksi... riemuvoitto on oikea sana.


Humanistien sosiobiologiaa koskeva asenneongelma saattaa samalla olla oire vakavammastakin sairaudesta, joka onkin päällimmäinen syy tämän pamfletin kirjoittamiseen. Yhteiskunnassamme tuntuu olevan valloillaan monenkirjavia tiedettä vieroksuvia suuntauksia, joista Pietarisen edustaman ekohumanismin ohella voidaan mainita yhteiskuntatieteissäkin kukoistava postmoderni relativismi, feministinen irrationalismi ja tietenkin mitä erilaisimmat taikauskon ja siihen liittyvän uskomuslääkinnän muodot.

Rigoristinen idealismi ja pessimistisromanttinen utooppisuus tarjoutuvat kuin itsestään vaihtoehdoiksi
ikävälle ja harmaalle tieteelle. Tosiasiat eivät aina jaksa kiinnostaa. Filosofia on paljon hauskempaa,
siinä kun saa väittää lähes mitä tahansa. T

Humanistien epätieteellisyydellä ja mustamaalauksella on siis pitkät perinteet. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat jo aivan liian pitkään nauttineet rajatonta valtionapua ja kansalaisluottamusta tieteensorto-ohjelmansa pönkittämiseksi. Tällainen hegemonia tylsistyttää väistämättä yhteiskunnallista ilma-piiriä.


http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf

insinööriksi yllättävän sanavalmis. pää kiinni painajainen