Kiinnostuksella haluan kuulla, millaisia kokemuksia sinulla on adoptiosta.
Tarkoitan sinusta, joka olet ns. otettu kasvatuskotiin?
Mitä sulle tänään kuuluu yms?
Kiitti lämpimimästi etukäteen.
Tarkoitan sinusta, joka olet ns. otettu kasvatuskotiin?
Mitä sulle tänään kuuluu yms?
Kiitti lämpimimästi etukäteen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
..ei liity noi jutut tälle palstalle. Tänne palstalle kirjottelee adptoivat tai adoptoineet.
Adoptoiduille on oma palstansa.
löytynee?
Kyllä juuri tällä palstalla voivat kirjoitella adoptiota suunnittelevat, adoptoineet, asiasta jotain muuta kautta tietävät tai kiinnostuneet sekä itse adoptoidut.
Eipäs lokeroida ihmisiä ja annetaan kaikken kukkien kukkia!!!
Mitä väliä sillä on?
Sulla on oikea perussuomalainen asenne, että kun ja jos kirjoitat palstalle, jonne ei hellan tuutlis sentään saisi kirjoittaa, niin kyllä HETI alkaa kellot soimeen.
Painu pois palstalta...mitä täältä haet?
Minä olen aikuinen adoptoitu. En voisi kirjoittaa adoptiosta mitään ruusuista enkä edes hieman positiivista kirjoitelmaa. Jos kirjoittaisin tälle palstalle totuuden, minulle vastattaisiin, että "hae hoitoa" ja "ota lääkkeesi". Sen takia en todellakaan kirjoita tänne tarinaani. Toinen syy oman tarinani kirjoittamatta jättämiseen on se, että minun tarinani on minun ikioma tarina, jonka minä jaan vain luotettavien ja itse valitsemieni ihmisten kanssa. Minulla ei ole mitään halua kirjoittaa tarinastani julkista versiota, vaikka toimin aktiivisesti adoption parissa. Sinä voit kirjakaupasta käydä ostamassa Anu Myllärin kirjoittaman kirjan "Adoptoitu", niin saat lukea yhden adoptoidun tarinaa.
Ymmärrän sua oikein hyvin.
Niin ja olet oikeassa.....ei täällä kannata kertoa (välttämättä) omia asioitaan.
Parempi lainata se kirja, jonka nimen annoit mulle.
Kiitti sulle vaivannäöstäsi ja KAIKKEA HYVÄÄ!!!
Adoptoitu vuonna -69
tarina on yksilöllinen, kuten kaikkien muidenkin ihmisten. Kahta samanlaista elämäntarinaa ei maailmasta löydy. Yksi kirja adoptiosta ei kerro yhtään mitään.
luettavaksi on: Kenen lapsi. Siihen on kerätty aikuisten(useat jo keski-ikäisiä) adoptoitujen (myös au)henkilöiden kokemuksia, miten ovat kokeneet elämänsä, erityisesti kuinka ovat kaivanneet juuriaan ja biosukuaan. Jäi päällimmäisenä mieleen, että varsin monella oli ikään kuin yksi palapelin pala hukassa - eheytyminen ja tasapaino, vaikka päällisin puolin oli selviytynyt elämässä.
Se puuttuva pala oli puuttuva tieto/edes yksi tapaaminen biovanhemman/sukulaisen kanssa.
Veri on vettä sakeampaa - varsin monella.
Oikein hyvää.
Itse en adoptoisi lasta itselleni, sillä kokemuksesta tiedän, ettei se kannata.
Sitä ei kuitenkaan ole ns. ihan oma lapsi, vaikka saisi kuinka paljon hellyyttä ja muuta.
Kiitokset kysymästäsi.
Mitäpä itsellesi kuuluu?
Pyydään ottamaan huomioon, että adoptiolapset tulevat kotiin omiksi lapsiksi, siis omaan kotiin.
Sijaislapset sen sijaan sijoitetaan ns. kasvatuskotiin kuten ennen vanhaan sanottiin, nykyään puhutaan sijaiskodeista tai sijaisperheistä.
Adoptioäiti
onko hän kasvatuslapsi vai adoptiolapsi, jos koti on pysyvä. Sen sijaan on tietysti lapselle väliä sillä, kasvaako hän omien biologisten vanhempiensa lapsena vai vieraiden kasvattamana.
Minusta adoptiovanhemman on hyvin tärkeätä tiedostaa, ettei adoptiolapsi ole hänen biologinen lapsensa. Lapsella on oma historiansa ja ehkä jopa biologiset vanhemmat elossa jossain, mistä adoptiovanhempi ei useinkaan tiedä mitään, ja se on heidän vain hyväksyttävä.
Tämä on adoptiovanhemmille itsestään selvää(ainakin nykyjään, joskus saattoi olla toisin):
'...Lapsella on oma historiansa ja ehkä jopa biologiset vanhemmat elossa jossain, mistä adoptiovanhempi ei useinkaan tiedä mitään, ja se on heidän vain hyväksyttävä....'
t. 10 vuotta (adotio)äitinä ollut
Tänä päivänä adoptioneuvonnassa painotetaan juuri tuota, että adoptiolapsella on biologinen suku. Aikaisemmin on ollut toisin, mutta onneksi kokemuksesta on opittu!
Kun lapsi adoptoidaan uuteen kotiin, katkeavat siteen entiseen sukuun. lapsi saa tuolloin uuden suvun itselleen.
Yleensähän lapsi perii sukunsa? Eipä peri biovanhempiaan!
Minä tiedän adoptioperheitä joissa lapsi on otettu omaksi lapseksi loppuelämän ajaksi.Mutta en tiedä yhtään adoptioperhettä joka olisi palauttanut saamansa lapsen.
Minä tiedän sijaisperheitä jotka ovat palauttaneet lapsen. Lapsen kanssa elämä ei olekaan tuntunut niin mukavalle kuin alunperin oli ajateltu. Miksi kannattaisi vaivata itseään vaikealla lapsella, kun lapsen kerran voi palauttaakin.
Lapsi oli tarkoitus sijoittaa lopuelämäksi, mutta sijaisperhe päätti toisen.
Ja se oli todella kurjaa lapselle, jos en sanoi jopa että järkyttävää!!!
En halua tällä kirjoituksella kertoa että kaikki sijaisperheet on huonoja. Minua vain ärsyttää kun ihmiset rinnastavat adoptioperheen sijaisperheeseen. Nei eivät oel sama asia ja niistä ei tule samaa asiaa.
Toisessa lapsesta tulee lainkin mukaan oma eikä häntä voi haluatessa palauttaa.
Se on lapsen kasvun kannalta hyvin tärkeää.
Adoptiolasta ei voi palauttaa, vaikka tahtoisi. Adoptiolapsi voidaan tietty ottaa huostaan niinkun muutkin lapset ja huostaanottoja adoptioperheistä tapahtuu. Osa sijaisperheiden lapsista palautetaan sellaisista syistä, kun perhe väsyy yhteis työhön bioperheen kanssa. Monet haluu adoptioperheeksi just sen takia että ei tarttis tehdä tuota yhteis työtä. Se jätetään lapsen omaksi tehtäväksi sit aikuisena ja siitäkin saattetaan syyllistää lasta. JOs adoptioperheitten olis pakko pitää yhteyttä koko ajan yhteyttä bioperheeseen niin harvempi haluaisi adoptoida ja adoptiolapsiakin varmaan palautettaisiin enemmän bioperheisiin tai lastenkoteihin. Valitettavaa mutta totta. Tietenkin sijaisperheissä on paljon niitäkin jotka haluaa rahaa siitä. Adoptoijien joukossa niitä ei ole kun adoptiosta ei saa rahaa. Osa adoptioperheista taas haluaa monikulttuurisen eksotiikkalapsen. yök..Bioperhe ja syntymä kulttuuri on paras. Sen jälkeen syntymäkulttuuri ja hyvä lastenkoti, sijaisperhe tai vastaava. Adoptio ei ole toisikse paras vaihtoehto.
Adoptiolapsen saaminen vie todella paljon aikaa.
Adoptiovanhemmat joutuvat todella miettimään ovatko valmiita ottamaan lapsen. Sijaislapsen saa paljon nopeammin ja siinä saa esittää monenlaisia toivomuksia.
Ja kaikki tapaukset joissa tiedän että sijaislapsi on palautettu, ei ollut kyse siitä että sijaisperhe ei olisi jaksanut tai halunnut pitää yhteyttä lapsen biologisiin vanhempiin vaan syyt oli itsekkäämmät.
Mutta turhaa kai minä siitä sinulle kirjoitan kun näyttää siltä että et halua kuulla faktoja vaan tuoda julki vain sen kuinka huonoksi vaihtoehdoksi koet adoption. Harmi kun et pysty näkemään tuon ajatuksesi vuoksi sitä kuinka huono tilanne lapselle voi olla ilman omaa vakituista perhettä.
Ja tiedän että mikä tahansa lapsi voidaan ottaa huostaan, mutta arvelisin että huostaanottoja tapahtuu eniten biologisissa perheissä sillä niissä vanhempia ei sitä ennen neuvota eikä heitä tarvitse todeta valmiiksi vanhemmiksi. Bilogisen perheen voi muodostaa hyvin moni, vaikka heistä monikaan ei olisi valmis sitä vastuuta kantamaan.
Kyllä minusta lapsen etu on tärkeintä ja se on haettava jokaiselle lapselle. Minusta on todella raakaa jättää lapsi vaille omaa kotia sen vuoksi että muka lastankoti tai sijaisperhe olisi parempi vaihtoehto.
Minä taas olen kanssasi eri mieltä siitä että adoptiolapsia muka palautettaisiin enemmän bioperheisiin tai lastenkoteihin, jos adoptioperheen pitäisi pitää yhteyttä bioperheeseen.
Jos minä saisin adoptiolapsen niin minulle olisi tärkeintä lapsen hyvin vointi. Jos todettaisiin että yhteydenpito on lapsen parasta ja bioperhe sitä vaatisi, niin sitten pitäisin yhteyttä.
Mutta kuinka moni bioperhe haluaa pitää yhteyttä? Minusta heitä ei voi siihen velvoittaa ilman heidän omaa tahtoaan.
Ja olisiko se lapsen parasta?
Ymmärrän kyllä että olisi parasta jos kaikki lapset saisivat elää onnellisen lapsuuden rakstavassa ja kasvattavassa bioperheessä, mutta kun se ei ikävä kyllä ole kaikille lapsille mahdollista.
Kirjoitit myös että joku voi haluta monikulttuurisen eksotiikkalapsen. Minä taas luulen että jos joku niin ajattelisi niin hän pullahtaisi pois adoptioneuvonnasta. Ei ne adoptioneuvonnan antajat mitään tyhmiä ole. Ja toisekseen adoptiolasta haluavia on paljon ja lapsia tulee adoptioon siihen määrään verrattuna vähän.
Omiksi lapsiksi mutta mitä sanot siihen, jos häntä ei kohdellakaan samanarvoisesti, kuin omia, saatuja lapsiaan?
Minä kasvoin omassa kodissa ottolapsena.
Aina mietin, miksi oma biologinen äitini hylkäsi minut.
Se jätti jäljet, joita ei voi parantaa mutta joiden kanssa vain on osattava elää.
Sitähän asiaa ei noin vain voi eikä pysty hyväksymään.
Aina olen pikkutytöstä lähtien miettinyt ja fundeerannut, mikä mussa oli niin huonoa, että omaäitini antoi minut pois.
Kyllä on väliä, missä biologiset vanhemmat elävät ja asuvat.
Omat juurensa on jokaisella oikeus tietää!
Kyllä varmasti perii biologiset vanhempansa.
Näin on käynyt mullekin.
Oli ilo ja helpotus huomata, kuinka samanlainen biologinen äitini on, kuin minä.
Ei tarvitse enää miettiä, miksi käyttäydyn siten, kuin käyttäydyn.
Jokaisella adoptoidulla on OIKEUS saada tietää biologisista vanhemmistaan!!!!
Se on elintärkeää!!!!!!!!!!!
Adoptoitu lapsi,kerran 60 luvulla, adoptoitiin uuteen omaan kotiin.
Biologinen äiti halusi lapsensa takaisin ja sai hänet.
Taas, kun äidille tuli huonot olot, hän palautti lapsen takaisin perheeseen.
Samaa jatkui vaikka kuinka, kunnes kasvattiäitini päätti, että nyt riitti.
Lapsi lähti kuitenkin biologisen äitinsä matkaan ja on....kai siellä edelleenkin...tosin aikuinen jo nyt.
Sitten ottivat minut.
Kiitos tiedosta.
Mahtavaa tietää tuo asia.
Itse olen adoptiolapsi ja nyt minulla ja miehelläni on kaksi suloista kaksostyttöä.
Mikäli vielä haluamme lapsia, voimme alkaa harkitsemaan sijaislasta mieluummin, kuin adoptiolasta.
Ei ole ollut helppoa olla adoptiolapsi!
Tarkoitin että adoptiovanhemmalle on itsestään selvää että lapsella on biologiset vanhemmat. Ja että adoptiovanhemman on se hyväksyttävä.
Tottakai lapsen on saatava tietää biologiset juurensa !
En nyt oikein ymmärtänyt pointtiasi, koska jos adoptio on virallinen ja lainvoimainen, sen jälkeen olet adoptiovanhempiesi lapsi lain edessä ja perit heidät, et biologisia vanhempiasi. Tähän voi puuttua vain testamentilla jos biovanhempasi viimeisessä tahdossaan testamenttaavat omaisuutensa sinulle.
Olisihan se hassua että adoptoitu lapsi perisi biovanhempansakin automaattisesti, mitä merkitystä adoptiolla sitten edes olisi?? Kyllä se lopullinen vanhemmuuden menetys juridisesti on kun antaa lapsensa adoptoitavaksi.
Siinä olet oikeassa että jokaisen on hyvä tietää juurensa, mutta JOSKUS siinä säästää itseään pettymykseltä kun ei ihan kaikkea tiedä.
Varmasti monissa sisarussarjoissakin joissa kaikki ovat biolapsia, joku tuntee aina tulleensa huonommin kohdelluksi kuin muut, vaikka näin ei olisikaan. Varmasti jokaista lasta rakastetaan ja pyritään tasapuolisuuteen. Itse ainakin rakastan adoptiolasta ehkä enemmänkin kuin biologista, ehkä juuri hänen valoisan ja ihanan luonteensa takia, eikä tarvitse nähdä lapsessa omia "huonoja" piirteitään. On täysin naurettavaa ajatella että vain biologiset näkökohdat määräisivät kuinka paljon lasta rakastetaan ja kuinka kohdellaan. Varmasti jokainen joka haluaa omaa lihaa ja verta olevan lapsen, ei ala rankkaan adoptioprosessiin lainkaan.
Adoptiolapsi perii biologiset vanhempansa jos adoptio on vahvistettu ennen vuotta ???jotain???
- vuosilukua en nyt muista.
Tämän jälkeen tehdyissä adoptioissa ei adoptiolapsi enää peri biovanhempiaan.
Mutta toivon että ainoa motiivisi ei ole se, että sijaislapsen saa nopeammin.
Jokainen lapsi ansaitsee rakastavan kodin, on sitten synnyin-, adoptio- tai sijaisperheessä.
Sijaislapsella on takana jo oma eletty elämä, sillä yleensä he eivät ole vauvoja.
Ja mielestäni erityisesti juuri muualla syntynyt lapsi tarvitsee tasapuolisuutta, rakkautta ja läsnäoloa.
Minusta on kiva kuulla että te haluatte täydestä sydämestänne ottaa uuden, muualla syntyneen lapsen perheenne jäseneksi. Toivon että sitoudutte siihen loppuelämäksenne, jos se on sosiaalityöntekijöiden mielestä lapsen paras.
Hyviä sijaisperheitä tarvitaan.
Sillä ei ole helppoa olla sijaislapsi, joka on monesti saanut kokea paljon enemmän negatiivisia asioita perheeseen tulleessaan kuin adoptiolapsi.
Vaikka en arvostakaan kaikkia sijaisperheitä heidän ehkä jopa kieroutuneidenkin motiiviensa vuoksi, niin nostan silti hattua jokaiselle hyvälle, lapsen parasta ajattelevalle sijaisperheelle.
En tiedä onko joskus menneisyydessä voinut toimia niin että ensin antaa lapsensa adoptioon ja sitten ottaa lapsen pois?
Nykyään se menee niin että yleensä lapsi annetaan adoptioperheelle vasta sitten kun biologisen äidin harkinta-aika on ohi. Eli adoptio on siinä vaiheessa peruuttamaton. (Tosin joissakin harvoissa tapauksissa lapsi saatetaan antaa perheeseen jo ennen harkinta-ajan päättymistä.)
Mutta miten on jos lapsi annetaan sijaisperheeseen biologisen äidin omalla suostumuksella? Voiko hän ottaa lapsensa takaisin? Luulisin että silloin olisi yleisempää ottaa lapsi pois.
Sillä adoptio on harkinta-ajan jälkeen peruuttamaton.
Sijaislapsen kohtalo ei ole peruuttamaton. Mutta yleensä lapsi menee sijaisperheeseen vain siinä tapauksessa että hänen vanhempansa eivät ole kykeneviä hänestä huolehtimaan (koskaan?!).
Mutta sitä ihmettelen kirjoituksessasi, että olet adoptoitu ja silti kirjoitat kasvattiäidistä, et adoptioäidistä. Mitä tarkoitat tuolla kasvattiäidillä? Vai onko ennen puhuttu adoptioäidin sijaan kasvattiäidistä?
Ennenhän adoptiolapsesta käytettiin nimitystä ottolapsi.
No onneksi historia on historiaa!
Minulla ei ole yhtään lasta, joten ehkä olen jäävi kirjoittamaan vastausta.
Mutta minusta teidän kummankin kirjoitus oli hyvä!
On varmasti totta että aina kaikissa perheissä on lapset vähän eri rooleissa.
Aiempi kirjoittaja kirjoitti:
"Omiksi lapsiksi mutta mitä sanot siihen, jos häntä ei kohdellakaan samanarvoisesti, kuin omia, saatuja lapsiaan?"
Tätä varmasti mietitään ja varmaan juuri tuon vuoksi suomalaisia adoptiolapsia ánnetaan vain lapsettomille perheille.
Ja varmaan siksi myös jotkut maat antaa lapsia vain lapsettomille.
Vanhemmat kohtelevat helposti lapsiaan epätasa-arvoisesti. Huomaamattaankin! Itse olen siksi ajatellut että en siksi halua synnyttää yhtään lasta vaan jos saisin lapset muualta.
Rakastan kaikkia lapsia.
Mutta silti minullekin tulee varmasti aikanaan mietittäväksi että miten kohtelen saamiani lapsia.
Ja minusta adoptioäiti joka vastasi olikin kivasti miettinyt asiaa.
On varmasti tärkeää että tiedostaa sen että helposti lapsia tulee kohdeltua epätasa-arvoisesti. Minusta on suurempi vaara silloin jos vanhemmat ei ollenkaan ajattele asiaa, on sitten kyse omista tai muualta saaduista lapsista.
Kaikilla lpasilla on yhtäläinen oikeus vanhempiensa rakkauteen!
Ja jokaisen vanhemman kannattaa miettiä miten toteuttaa sen käytännössä.
toisessa viestissä sanoit ettei sinua pätkääkään kiinnosta biosuku ja ne vaan jahtaa sua ja blaablaa...ja nytkö on ääni kellossa muuttunut???
kaikki kahjot tänne kirjottelee.....
Sinun kirjoituksesi oli myös hyvä.
Tällä ja monilla muilla palstoilla ehkä liikaakin puhutaan adoptiolapsen huonommasta asemasta perheessä vaikka totta on on että kaikki perheen lapset ovat erilaisia ja ehkä vanhemmat suhtautuvat heihin hiukan erilailla vaikka rakastavatkin jokaista ja pyrkivät tasa-arvoisuuteen. Meidänkin biolapsi oli lääketieteellinen ihme lapsettomuuteen tuomitulle, mutta ei häntä sen takia ole hemmoteltu pilalle tai pidetty ei-biologista parempana. Jokainen vanhempi jolla on useampi lapsi voi katsoa peiliin ja miettiä omaa suhtautumistaan lapsiin, olenko varmasti tasapuolinen. Jos adoptioon on lähtenyt täydestä sydämestä ja ottanut lapsen ehdoitta omaan perheeseensä, ei sillä ole kovin paljon väliä kenen geeneistä lapsi on saanut alkunsa.
Se on kuules semmoinen juttu, ttä tämä adoptioasia ottaa senverran välillä koville, että itse ei aina tiedä, mitä mieltä asioista on.
KAHJO OLET SINÄ, KUN ALOIT HAUKKUMAAN!!!
WUH SULLE HULLU IDIOOTTI!!!!!
Ja täyttä totta.
Mut kasvatettiin siten, kun siinä perhessä lapset kasvatettiin.
Ei otettu koskaan huomioon, että tuohan ei olekaan samaa verta ja lihaa.
Se jätti syvät jäljet, joiden kanssa painiskelen.
Sinulle,IHANAA TALVEA!!
koska nykyisessä vahvassa adoptiossa adoptiota ei VOI PURKAA. Aikaisemmassa ns heikossa adoptiossa oli säädös, että adoption voi purkaa, mikäli aikuinen adoptiolapsi oli törkeällä tavalla loukannut vanhempiaan. Biologisenkin lapsen voi tällä tavalla tehdä perinnöttömäksi.
Monet adoptiovanhemmat kuitenkin katuvat adoptiota ja antavat lapsen tuntea sen nahoissaan. Adoptiovanhemmat ovat sijaisvanhempiin rinnastettavia siinä mielessä, että he kasvattavat toisten ihmisten lasta, jolla on oma perimänsä, ja jonka taipumukset voivat olla aivan erilaiset kuin adoptiovanhempien, ja jota adoptiovanhempien voi olla vaikea ymmärtää.
Tavallisessa bioperheessä ainakin toinen vanhemmista tai ehkä molemmatkin tuntevat olevansa lapsensa kanssa ikään kuin samasta puusta veistettyjä ja ymmärtävät tätä luonnostaan. Adoptioperheessä ei välttämättä näin ole. Monelle adoptoidulle on helpotus tavata biologiset vanhempansa ja havaita kuinka samnlaisia nämä ovat kuin hän itse.
sinulle 69!
En ymmärrä mikä sinua risoo. Sen ymmärrän että koville ottaa mutta kerrotko "ihan rauhallisesti" mitä sinä haluat...haluatko niitä biovanhempia lähellesi vai kauas pois? Miksi sinulla on noin suuret agressiot? Miten asioiden pitäisi mennä että saisit mielenrauhan? Sinä sattaisit reagoida asioihin voimakkaasti ilman adoptiotaustaasikin vai onko niin että selität kaikki henk.koht ongelmat adoptiolla?
Siihenhän on hyvä vedota kun kaikki vituttaa.
Meillä jokaisella on omat kriisit elämässä jotka pitää läpikäydä ilman että kaivellaan menneisyydestä asioita joihin voidaan vedota kun kaikki nyppii...
kerro toiveistasi ja "rauhallisesti" kiitos koska riehuminen ei auta sinua eikä muita.
adoptiovanhemmat ja biologiset vanhemmat jos adoptio on vahvistettu ennen vuotta 1980. Silloin lakia uudistettiin ja uuden lain mukaan perii vain adotiovanhemmat( sen suvun). Huomioitava siis myös, että perintöoikeus ulottuu myös muuhun sukuun perintökaaren mukaisesti.
Hiljattain läheinen tuttu - adoptoitu sodan jälkeen - sai todellisen yllätyksen. Hän oli ainoa biologisen veljensä - yksineläjän -perijä ja sai siten aika suuren perinnön - satojatuhansia euroja.Tähän mennessä on perinyt tätejä ja molemmat isänsä vuosien kuluessa.
biologisen lapsen taipumukset on monesti hyvin erilaiset kuin hänen vanhempiensa.
Vai mistä muuten tulee tulee heteropariskuntien homoseksuaalit, rikolliset, ja mistä syntyy vuosikymmeniä kestävät riidat?
Jos joku haluaa ihan itsensä kaltaisen lapsen eikä kloonaus onnistu, niin kannattaa kuvitella itsensä lapseksi ja olla hommaamatta yhtään omaa lasta.
Täällä maan päällä kun ei kertakaikkiaan oo kahta samanlaista ihmistä!
..mitä yleistystä.
Minä ainakaan en koe mitään samankaltaisuutta kumpaankaan vanhempaan.
Olen kaikin tavoin ihan erilainen.
Jos oikein mietin niin löydän samankaltaisuutta joidenkin kauempien sukulaisten kanssa.
ADOPTIOLAPSI tulee kotiin omaksi lapseksi, saa perheen sukunimen, perimysoikeuden jne. Adoptio vahvistetaan oikeudessa, eikä sitä voi enää muuttaa myöhemmin.
SIJAISLAPSI/KASVATTILAPSI sen sijaan tulee vain kasvatettavaksi, kun omat vanhemmat eivät siihen kykene. Sijaislapsi voidaan koska tahansa siirtää takaisin bio-vanhemmilleen, eli sijoitus ei koskaan ole 100% pysyvä, kuten adoptiossa. Kasvattilapsella on bio-vanhempien sukunimi ja hänen juridiset vanhempansa ovat nuo biobanhemmat.
Kasvattivanhemmat ovat vain huoltajia.
Adoptioäiti
Toki pitää muistaa tuo, että adoptiolapsellakin on biovanhemmat jossakin, eikä heitä sovi unohtaa. Biovanhemmat ovat osa lapsen elämää, vaikka eivät olekaan läsnä.
Eikä lapselta myöskään saa salata hänen adoptiotaustaansa.
Adoptioäiti
Ja nainen joka piti lasta rintaansa vasten, sanoi: Puhu meille lapsista. Ja hän sanoi: Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. Pojissaan ja tyttärissään elämä ikävöi itseään. Teidän lapsenne tulevat teidän lävitsenne, mutta eivät teistä. Ja vaikka he ovat teidän kanssanne, he eivät kuulu teille. Te voitte antaa heille rakkautenne, mutta ette ajatuksianne. Sillä he ajattelevat itse. Te voitte antaa kodin heidän ruumiilleen, mutta ette heidän sieluilleen. Sillä heidän sielunsa asuvat huomispäivän taloissa, joihin te ette voi jalallanne astua, ette edes unissanne. Te voitte pyrkiä olemaan heidän kaltaisiaan, mutta älkää yrittäkö tehdä heistä itsenne kaltaisia. Sillä elämä ei kulje takaperin eikä jää kiinni eiliseen. Te olette jouset, joista teidän lapsenne sinkoutuvat kuin elävät nuolet. Jousimies näkee maalin ikuisuuden polulla, ja hän taivuttaa teidät voimallaan, että hänen nuolensa lentäisivät väkevinä ja kauas. Olkaa iloiset Jousimiehen kädessä. Sillä niin kuin hän rakastaa lentävää nuolta, hän myös rakastaa lujaa jousta.
Kahlil Gibran
Minusta ei näe päälle päin, että minut olisi synnyttänyt eri ihminen, kuin omat vanhempani. Minun puheestani ei sitä huomaa, ystäväni ihmettelevät asiasta kuullessaan, että miksi en asiasta puhu?
Miksi puhuisin, minulle ei ole kasvatuskotia vaan ihan oikea koti, josta olen omaa elämää lähtenyt rakentamaan jo monta vuotta sitten, johon kuitenkin olen aina tervetullut palaamaan. Äitini ei ole minulle vaan äiti vaan hänestä on tullut aikuisiällä yksi parhaista ystävistäni. Totta kai elämässäni on myös vaikauksia, kenellä ei olisi?
Itse olin hieman ihmeissäni tätä viestiketjua lukiessani, kuinka adoptiolapsia ja sijaiskodissa asuvia lapsia rinnastetaan toisiinsa. Eikö kuitenkin ehjä koti ole lapsen elämässä yksi hienoimmista asioista. Itse en olisi tahtonut elää kahdessa perheessä, silloin luultavasti olisin tuntenut itseni hylätyksi ja hämmentyneeksi siitä kuka olen.
Olen kuitenkin onnekas. Tuttavapiirissäni tiedän muutaman muun adoptoidun ihmisen ja osalla elämä ei ole mennyt niin helposti kuin minulla. Itse en voi kuvitella, että minun vanhempani olisivat koskaan voineet kasvattaa minua paremmin kun ovat tehneet.
Katkeruus, erilaisuus tai hylätyksi tuleminen eivät ole minun elämääni vaivanneet. Silloin kun ajattelen niitä ihmisiä, jotka ovat minut alulle saattaneet, tunnen ainoastaan hieman pelkoa ja surua heidän puolestaan, sillä en tiedä olisinko itse koskaan niin raskaasta asiasta selvinnyt kuin oman lapsen pois antamisesta.
Sinä kirjoitit oikein nätisti elämäsi tarinaa.
Olen onnellinen puolestasi.
IHANAA, että koet asian positiivisesti.
Minä taas en voi kokea, sillä en saanut tarpeksi rakkautta ja ymmärrystä omassa adoptiokodissani.
Jostain syystä ajattelen kuitenkin, että parempi mun oli kasvaa aikuiseksi äitini kanssa, kuin biologisen.
HYVÄÄ JA REIPASTA TALVEN JATKOA SINULLE!!!
Mä olen myös nuori aikuinen adoptiotyttönen. Mä menin heti synnytyssairaalasta sijaisperheeseen. Mun bioäiti oli nuori opiskelija ja suhde bioisään oli mun syntymän jälkeen hankala. Äiti ei halunnut kuitenkaan antaa mua adoptioon. Mun bioäiti on tapaillut mua noin kahdesti vuodessa koko mun elämän ajan. Adoptio virallistettiin sinä kesänä ennenkuin aloitin koulun. Mun adoptioperheessä oli mua ennen yksi sijaislapsi, joka myös adoptoitiin. Hän teki valitettavasti itsemurhan pari vuotta sitten. Sitten on vielä 9 vuotta nuorempi pikkusisko, joka on adoptiovanhempien biolapsi. Mä olen todella onnellinen siitä, että olen saanut tavata bioäitiä koko elämän ajan. Olen aina tiennyt tausta-asiat ja sen, että mun bioäiti ja bioisä rakastaa mua. Tapasin jo lapsena biomummit ja biopapan. Tiesin etukäteen siitä, että mulle on tulossa biologisia sisaruspuolia, tiedän biovanhempien opiskelut ja ammatit, ulkonäöt, harrastukset ja elämän juttuja. Meillä tehtiin selväksi se, että mä asun ja elän adoptioperheessä. Siitä huolimatta olen kiitollinen siitä, että biot pitivät minuun yhteyttä, lähettivät valokuvia ja kertoivat asiat. En tuntenut itseäni hylätyksi kuin harvoin ja siihenkin auttoi adoptioperheen rakkaus. Nykyään asun jo yksin ja pidän hieman enemmän yhteyttä bioäitiini ja varsinkin bioäidin lapsiin. Musta on ihanaa, kun on paljon rakkaita sukulaisia. Mua helpottaa se, että mun ei tartte pelätä bioperheiden vointia eikä arvailla asioita. Minä tiedän ne. Tiedän myös adoptioperheen asiat ja sen että he rakastaa mua senkin jälkeen kun saivat oman biotyttären. Kuulun molempiin perheisiin, mutta en ole elänyt kahdessa perheessä. Toivottavasti saan joskus oman perheen ja lapsillani on sitten paljon sukulaisia. Bio- ja adoptiovanhempani tulevat hyvin toimeen keskenään. Hehän tapasivat jo silloin kun mä olin vauva.
myös jatkossa sinulle Do-ris! Omat kokemuksesi ovat kannustavia monelle adoptiolapselle. Suhteet biosukuun ei tarvitse loppua adoptioon.
Ikävä ja surullinen oli sinun adpotiosisaruksen kohtalo ja otan osaa.Tuli mieleen, että olisiko hänen mieli ollut tasapainoisempi, jos hänelläkin olisi ollut samanlainen yhteys omaan bioperheeseen? Pidä ja hoida kaikkia sinulle rakkaita ja tärkeitä ihmissuhteita. Mukavaa joulun odotusta!
Toivon sulle koko sydämestäni IHANAA ELÄMÄÄ ja KAIKKEA HYVÄÄ ELÄMÄN POLUILLASI!!!
T.Adoptiolapsi