Voisiko minulla olla listeria-bakteerin aiheuttama infektio ?
Oireina on itsepäinen yskä (en polta), ajoittaisia lieviä pahoinvoinnin tunteita ja huimausta, niska on hieman jäykkä.
Hiuksia lähtee aina jonkin verran suihkussa käydessäni.
Oksensin melkein yhtenä aamuna ulos lähtiessäni, sekä lisäksi on ollut ajoittaisia vilunväristyksiä, joihin ei ole mitään syytä.
Väsymystä ei ole ollut, päinvastoin olen ollut hyperaktiivinen, vaikka unensaannista on ollut vaikeuksia.
Merkittävintä on, että olen laihtunut 17 kg ehkä kolmen kuukauden aikana.
Laboratoriokokeissa ei ole esiintynyt mitään hälyyttävää, edes tulehdusarvot eivätkä maksa-arvot eivät ole korkeat.
Aikaisemmin kolmisen vuotta sitten luonani asuva veljeni sai ehkä ruokamyrkytyksen seurauksena aivokalvontulehduksen, ja sen seurauksena vaikeita komplikaatioita. On nyt toipunut melko hyvin.
Itse epäilen, että syynä on ollut joku ulkopuolinen henkilö, joka on saastuttanut ruokaa/juomaa meidän oltua huoneistosta ulkona.
Epäilen näitä henkilöitä viranomaisiksi, koska minulla on ollut hankaluuksia viranomaisten kanssa internetin seksikuvien lataamisten kanssa ainakin viimeiset yli kymmenen vuotta ja nyt viimeisten vuosien ajan he ovat epäilleet minun tehneen jonkun rikoksen, jota he eivät ole pystyneet selvittämään.
Lopuksi englanninkielistä tekstiä listeria-bakteerista, mitä löysin netistä :
What are the symptoms of listeriosis? A person with listeriosis has fever, muscle aches, and sometimes gastrintestinal symptoms such as nausea or diarrhea. If infection spreads to the nervous system, symptoms such as headache, stiff neck, confusion, loss of balance, or convulsions can occur.
How does Listeria get into food? Listeria monocytogenes is found in soil and water. Vegetables can become contaminated from the soil or from manure used as fertilizer.
A blood or spinal fluid test (to cultivate the bacteria) will show if you have listeriosis.
Listeria is a hardy bacteria with lots of opportunities to spread. It can continue to grow in freezing temperatures, proliferating in sealed packages or on the walls of refrigerators. At the upper end, it survives limited exposure to temperatures of up to 170 degrees.
Listeria usually does not pose a serious threat to most healthy people, causing only mild gastrointestinal rumblings. However, the bacteria can be devastating for "high-risk populations," including the elderly and people with compromised immune systems - anyone with AIDS, kidney disease, diabetes, cancer or other serious health conditions. Listeriosis can cause meningitis (inflammation of brain and spinal cord areas) and encephalitis (inflammation of the brain) among these vulnerable groups. Symptoms include nausea, vomiting, diarrhea, body aches (particularly a stiff neck), chills and headaches.
The Centers for Disease Control says about 250 people die and 1,100 become ill each year from listeriosis, a 23% death rate. By way of contrast, e.coli and salmonella kill 3% of those they make ill.
Listeria-bakteeri-infektio
1
2364
Vastaukset
- Daadidaa
Hei!
Jos kirjoitit viestin vakavissasi, olet ihan selkeästi avun tarpeessa. Mielestäni hiustenlähtö johtuu selkeästi laihtumisesta, myös mahaoireet saattavat olla sitä perua.
Laihtumisesi lisäksi olen huolissani univaikeuksistasi ja hyperaktiivisuudestasi.
Viranomaiset eivät käy ihmisten asunnoissa heidän poissaollessaan. Myöskään kukaan ei ole saastuttanut ruokaanne tai juomaanne, se on selkeästi harhaluulo.
Ota yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon, siellä varmasti löydetään ratkaisu ongelmiisi. Voit myös mennä juttelemaan ihan tavalliselle lääkärille noista asioista. Älä jää yksin, hanki apua! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432776Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 931245
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128