Ostin tulevalle tyttökummilapselle perinteisen kello-lusikan. Ja nyt mietin että tuliko ostettua vähän tylsä kuvio lusikkaan? Olisihan sielä ollut muutama muukin ihana lusikka esim karitsa (mutta se on jo perheessä). Ja prinsessa, mutta lusikan koko oli jotenkin pienempi ku muut lusikat..
Ja sit tuli jotenkin se kello ostettua...
Ja sit tuli jotenkin se kello ostettua...
Vastaukset 5
Vanhimmat
voi kauheaa, viitsitkin noudattaa perinteitä -hyi sua....kyllä vaan on kauheaa, ihan hirvittävää!
aikoinaan kummipojalle rakkaudella ja ajatuksella suojelusenkeli-kummilusikan ja vanhemmat pyysivät vaihtamaan sen toiseen lahjaan (ei lusikkaan). että teetpä niin tai näin, eivät vanhemmat kuitenkaan ole tyytyväisiä :-/
omat lapseni eivät saaneet kummilusikoita lainkaan, vaikka olisin sitä toivonut, siispä isoäiti osti heille mummi-lusikat, samanlaiset, kuin itse olen aikanani saanut :-)
niin, että sitä ei voi etukäteen tietää (paitsi vanhemmilta kysymällä), että mikä on toivottavaa, makuja kun on erilaisia. itse noudattamani periaate (sekä saajana, että antajana) on, että lahjahevosen suuhun ei katsota. eli että lahja on aina hyvä, kunhan antaja on ajatellut juuri lahjan saajaa sitä valitessaan. niin, että jos olet itse tyytyväinen valintaasi, on se varmasti hyvä, mutta jos tuntuu siltä, että jokin muu vaihtoehto olisi parempi, niin tee se ja sekin on hyvä.
jos sä tykkäsit kellosta niin ok.
mut se mikä mua särähtää korvaan ja pahasti on tuo lause: "Olisihan sielä ollut muutama muukin ihana lusikka esim karitsa (mutta se on jo perheessä)" siis hä?? joku muu kummi jo ostanut tytölle tommosen lusikan ja sä ostit toisen mut kellon? vai jollain muulla lapsella perheessä tuommoinen kummilusikka? siinä tapauksessa: so what??? se on SEN TOISEN LAPSEN LUSIKKA, ei sun kummityttös!!!
mua aina ärsyttää yli kaiken muun kun ihmiset lajittelee perheen lapsia (olkoon omia tai jonkun toisen). jos yhdellä on nallepuhipaita ni toiselle ei voi ostaa vaikka se varmaan tykkäis ku SIELLÄ ON JO YKSI??? toinen viedään kaks kertaa markkinoille ja toista ei kertaakaan kun "se on vasta kolme, ei se mitään tajua ja toinen on jo viisi"...
ja sitten ihmetellään mistä niitä katkeria sisarustappeluita syntyy ja viimeistään perinnönjaossa siitä haljenneimmasta kusipotastakin tulee kovin riidanaihe...
herätkää jo! JOKAINEN LAPSI ON YKSILÖ. ja jos _sinä_ haluat antaa jotain _omalle kummilapsellesi_ niin sinähän annat. muiden mielipiteillä ei siinä asiassa ole sijaa.
Minä ostin kummitytölleni pari vuotta sitten mielestäni todella kauniin kummilusikan, jossa oli enkeli, joka "nojasi" pergamenttiin, johon kummityttöni nimi kaiverretaan. Siskoni, siis kummilapseni äiti, ihastui lusikkaan täysin.
Mistä ostit tuon ihanan enkeli-lusikan?