fumigatuksella?
>>Homepölyn aiheuttamat välittömät tulehdusmuutokset keuhkokudoksessa
Kari Reijula. Työterveyslaitos. 1992-1993.
Loppuraportti, tutkimustyö USA:ssa, 25 s.
Avainsanat: Homepölykeuhko, tulehdukset
Homepölykeuhkon akuutin vaiheen tulehdukseen liittyy lukuisia tekijöitä, joita ei vielä tunneta kyllin hyvin. Tässä tutkimuksessa kehitettiin koe-eläinmalli hiirissä, joille annettiin nukutuksessa sieraimien kautta Aspergillus fumigatus-homesienen itiöitä (1 milj. itiötä 50 ul:ssa keittosuolaa kerrallaan) tai liukoista A. fumigatus-antigeenia (2 mg/ml vahvuista antigeeniä 50 ul) kahden viikon ajan päivittäin. Tämän jälkeen eläimet olivat kaksi viikkoa ilman altistusta ja saivat tauon jälkeen vielä kerran joko annoksen itiöitä tai liukoista antigeeniä. Eläimet lopetettiin 5 vrk viimeisestä altistuksesta.
Koe-eläimiltä tutkittiin seerumin IgG-, IgG1- ja IgG2a-luokan A. fumigatus-spesifiset vasta-aineet ja veren eosinofiilien määrä ennen kokeen alkua, tauon jälkeen ja eläimiä lopetettaessa. Koe-eläimiltä saatiin keuhkojen, maksan, pernan ja munuaisten kudosnäytteet sieniviljelyä varten. Keuhkojen kudosnäytteiden histologia tutkittiin valomik-roskooppisesti.
Koe-eläinten seerumin A. fumigatus-vasta-aineet lisääntyivät merkittävästi niillä eläimillä, jotka saivat liukoista A. fumigatus-antigeenia kokeen aikana, mutta vain hieman niillä, jotka saivat itiöitä. Tämä sama havainto todettiin kaikissa tutkituissa IgG-luokissa. Näyttäisi siltä, että liukoinen antigeeni tuotti enemmän vasta-aineita kuin sieni-itiöt.
Kudosten sieniviljelyssä vain niiden koe-eläinten keuhkokudoksessa todettiin positiivinen sienikasvu, jotka olivat aivan viimeisessä vaiheessa (5 pv ennen koe-eläinten lopettamista) saaneet sieni-itiöitä. Muissa kuin keuhkokudoksessa sienikasvustoa ei löydetty.
Kudosnäytteiden histologiset tulehdusmuutokset olivat selvästi vaikeammat niillä eläimillä, jotka olivat saaneet altistuksen aikana A. fumigatus-homesienen itiöitä kuin niillä, jotka saivat liukoista antigeeniä. Tulehdukselle oli tyypillistä keuhkojen peribronkiaalinen ja interstitiaalinen tulehdus, jossa lähes poikkeuksetta oli mukana granuloomia. Lymfosyytit, histiosyytit, makrofaagit ja eosinofiilit olivat yleisimpiä tulehdussoluja keuhkokudoksessa. Jättisoluja, jotka sijaitsivat intra-alveolaaritilassa ja joiden sisällä oli proteiinipitoista massaa, oli nähtävissä lähes kaikilla koe-eläimillä, jotka olivat altistuneet A. fumigatukselle.
Merkittävä lisäys veren eosinofiilien määrässä nähtiin niillä eläimillä, jotka olivat saaneet liukoista A. fumigatus-antigeenia. Pyritään lisäämään astmadiagnoosin todennäköisyyttä eli altistus aiheuttaa keuhkoputkenkin tulehduksen sekä asp.fum. nostaa eosinofiilisten valkosolujen tasoa.
Tulokset viittaavat siihen, että konsentroitu liukoinen A. fumigatus-antigeeni saa aikaan merkittävämmän vasta-ainetuotannon ja eosinofiilien määrän kasvun verenkierrossa kuin sieni-itiöt. Keuhkotulehduksen kannalta merkittävämpi vaste nähdään puolestaan sieni-itiöillä. Konsentroitu homesieniantigeeni, jossa on ilmeisesti kasvustosta irronnutta allergeenista proteiiniantigeenia varsin paljon, saa aikaan vasta-ainetuotannon, ja itiöt eivät sitä sellaisenaan tee. Itiöt puolestaan voivat herättää voimakkaamman makrofagi-lymfosyytti-reaktion, jossa vasta-aineita ei olekaan mukana tai niiden määrä on vähäinen.
http://www.mela.fi/tt_perussivu.asp?path=694;1654;1684; 1693;1714;1965
>>Homepölyn aiheuttamat välittömät tulehdusmuutokset keuhkokudoksessa
Kari Reijula. Työterveyslaitos. 1992-1993.
Loppuraportti, tutkimustyö USA:ssa, 25 s.
Avainsanat: Homepölykeuhko, tulehdukset
Homepölykeuhkon akuutin vaiheen tulehdukseen liittyy lukuisia tekijöitä, joita ei vielä tunneta kyllin hyvin. Tässä tutkimuksessa kehitettiin koe-eläinmalli hiirissä, joille annettiin nukutuksessa sieraimien kautta Aspergillus fumigatus-homesienen itiöitä (1 milj. itiötä 50 ul:ssa keittosuolaa kerrallaan) tai liukoista A. fumigatus-antigeenia (2 mg/ml vahvuista antigeeniä 50 ul) kahden viikon ajan päivittäin. Tämän jälkeen eläimet olivat kaksi viikkoa ilman altistusta ja saivat tauon jälkeen vielä kerran joko annoksen itiöitä tai liukoista antigeeniä. Eläimet lopetettiin 5 vrk viimeisestä altistuksesta.
Koe-eläimiltä tutkittiin seerumin IgG-, IgG1- ja IgG2a-luokan A. fumigatus-spesifiset vasta-aineet ja veren eosinofiilien määrä ennen kokeen alkua, tauon jälkeen ja eläimiä lopetettaessa. Koe-eläimiltä saatiin keuhkojen, maksan, pernan ja munuaisten kudosnäytteet sieniviljelyä varten. Keuhkojen kudosnäytteiden histologia tutkittiin valomik-roskooppisesti.
Koe-eläinten seerumin A. fumigatus-vasta-aineet lisääntyivät merkittävästi niillä eläimillä, jotka saivat liukoista A. fumigatus-antigeenia kokeen aikana, mutta vain hieman niillä, jotka saivat itiöitä. Tämä sama havainto todettiin kaikissa tutkituissa IgG-luokissa. Näyttäisi siltä, että liukoinen antigeeni tuotti enemmän vasta-aineita kuin sieni-itiöt.
Kudosten sieniviljelyssä vain niiden koe-eläinten keuhkokudoksessa todettiin positiivinen sienikasvu, jotka olivat aivan viimeisessä vaiheessa (5 pv ennen koe-eläinten lopettamista) saaneet sieni-itiöitä. Muissa kuin keuhkokudoksessa sienikasvustoa ei löydetty.
Kudosnäytteiden histologiset tulehdusmuutokset olivat selvästi vaikeammat niillä eläimillä, jotka olivat saaneet altistuksen aikana A. fumigatus-homesienen itiöitä kuin niillä, jotka saivat liukoista antigeeniä. Tulehdukselle oli tyypillistä keuhkojen peribronkiaalinen ja interstitiaalinen tulehdus, jossa lähes poikkeuksetta oli mukana granuloomia. Lymfosyytit, histiosyytit, makrofaagit ja eosinofiilit olivat yleisimpiä tulehdussoluja keuhkokudoksessa. Jättisoluja, jotka sijaitsivat intra-alveolaaritilassa ja joiden sisällä oli proteiinipitoista massaa, oli nähtävissä lähes kaikilla koe-eläimillä, jotka olivat altistuneet A. fumigatukselle.
Merkittävä lisäys veren eosinofiilien määrässä nähtiin niillä eläimillä, jotka olivat saaneet liukoista A. fumigatus-antigeenia. Pyritään lisäämään astmadiagnoosin todennäköisyyttä eli altistus aiheuttaa keuhkoputkenkin tulehduksen sekä asp.fum. nostaa eosinofiilisten valkosolujen tasoa.
Tulokset viittaavat siihen, että konsentroitu liukoinen A. fumigatus-antigeeni saa aikaan merkittävämmän vasta-ainetuotannon ja eosinofiilien määrän kasvun verenkierrossa kuin sieni-itiöt. Keuhkotulehduksen kannalta merkittävämpi vaste nähdään puolestaan sieni-itiöillä. Konsentroitu homesieniantigeeni, jossa on ilmeisesti kasvustosta irronnutta allergeenista proteiiniantigeenia varsin paljon, saa aikaan vasta-ainetuotannon, ja itiöt eivät sitä sellaisenaan tee. Itiöt puolestaan voivat herättää voimakkaamman makrofagi-lymfosyytti-reaktion, jossa vasta-aineita ei olekaan mukana tai niiden määrä on vähäinen.
http://www.mela.fi/tt_perussivu.asp?path=694;1654;1684; 1693;1714;1965
Vastaukset 77
Vanhimmat
saataisiin aikaiseksi kosteusvauriomikrobien aiheuttama ASTMA.
LUKEKAA TÄSTÄ:
Merkittävä lisäys veren eosinofiilien määrässä nähtiin niillä eläimillä, jotka olivat saaneet liukoista A. fumigatus-antigeenia.
Tulokset viittaavat siihen, että konsentroitu liukoinen A. fumigatus-antigeeni saa aikaan merkittävämmän vasta-ainetuotannon ja eosinofiilien määrän kasvun verenkierrossa kuin sieni-itiöt. Keuhkotulehduksen kannalta merkittävämpi vaste nähdään puolestaan sieni-itiöillä.
REIJULAN KIRJOITTAMA LAINAUS PÄÄTTYY!
Kosteusvauriokohteessa keuhkoihin joutuu siis ITIÖITÄ!! EI siellä kukaan liukoista A.fumigatus-antigeeniä hengitä. Tätä tehdään TTL:n ALTISTUSKOKEISSA. Toistan he pyrkivät siis aikaansaaamaan KEINOTEKOISESTI astman.
Tässä on syy, miksi alveoliittipotilaita altistetaan Aspergillus fumigatuksella!!!
Tämä on merkittävin tieto pitkään tällä palstalla. Saapas nähdä, kuinka suureksi tämän ketjun kävijälaskuri nousee? Ei varmaan valtavaksi.
koskaan paljastu.
Näyttää siltä kuitenkin noiden kirjoitusten perusteella, että ainakin osa altistetuista saa keuhkoihinsa tulehduksen. Sitä ei nähtävästikään pitäisi tapahtua, eikä tulehdusta kirjata edes ylös.
Miksi tulehduksesta pitää vaieta? Miksi ei kirjoiteta mitä potilaalle oikein tapahtuu noissa altistuksissa. Siksi kait, että altistetuille käy tosi huonosti. Tuo 10 vuotta altistuksen jälkeen elämää tuntuu tosi karulta tiedolta. Mutta se voi olla enemmän kuin totta.
Millaisia vuosia nuo 10 ovat?
sekä siitä, miten pystyy välttämään homeisia paikkoja. Lääkketkin, joita lääkärit määräävät, itse asissa vain tuhoavat toiselta kantilta, vaikka ne tiettyä olotilaa helpottavatkin.
Koska kyse on immuunijärjestelmän sortumisesta, ei kenenkään pitäisi leikkiä enää hyvää työntekijää, mikäli oireilee homeista. Tämmöisen asian kanssa voi huijata ainoastaan itseään. Ei kroppaa.
hymy ja asian hyväksyminen, siihen sopeutuminen pidentää yhtä lailla homesairaan ikää.
jotkut näemmä pärjäävät taloudellisesti, mutta kaikilla tilanne ei ole yhtä hyvä. Ja mitä nuorempi olet sairastuessasi sitä vaikeampi tilanne. On opintolainaa, talolainaa ja pienet lapset ehkä jos on sattunut lykästämään.
Aspergillus fumigatus altistus saa aikaiseksi siis mahdollisesti, jopa astman, jos eosinofiilit viittsittäisiin tutkia. Ovat niin varmoja asiasta, että luottavat vain pellistä tehtyyn pef-mittariin. Erittäin halpaa analysointia.
Sanomattakin on selvä, että tässä "kokeessa" syntyy bronkiitti, joka monella on myös siis ahtauttava ja voi jopa Reijulan USA:ssa suorittamien rottakokeiden perusteella olla jopa aito astma (mutta siis keinotekoinen). Siis tulehduspaikalta on löydettävissä eosinofiilejä. Aivan varmasti löytyisi myös Aspergillus fumigatuksen IgE:tä. Tottakai sitä löytyy, koska suurin osa tästä myrkkypilvestä jää keuhkoputken limakalvolle. Muistakaa, että se on nestemäistä! Ei siis kuivia itiöitä.
Mutta muistakaa, että ennen kaikkea se pahentaa sairastuneen perusssairautta eli yliherkkyyskeuhkokuumetta eli allergista alveoliittia.
Muistakaa myös, että kyseessä on täysin keinotekoinen yritys saada aikaiseki astma A.fumigatus-uutteella. Tämä nestemäinen uute käyttäytyy aivan ERITAVALLA kuin työpaikan tai asunnon A.fumigatus itiö. Sen tiedetään aiheuttavan allergisen alveoliitin.
kun ennen, joten ainakin saa uutta kuulosteltavaa entisten psyykehäiriöiden lisäksi.
Mikäli tutkittavan oirekuva viittaa allergiseen alveoliittiin, niin TTL EI SAA KEUHKOALTISTAA OLLENKAAN.
Mitä tulee tuohon eosinofiilisten valkosolujen kasvuun verenkierrossa, niin minulla oli todettu niitä jo nelinkertainen määrä normaaliin verrattuna ennen altistusta, eli työpaikan aiheuttamana ja IgG vasta-ainetta A. fumigatukselle oli yhdellä plussalla.
Kun olin TTL:llä altistettavana, niin kaikilla muilla potilastovereillani astma oli jo todettu vuosiakin aikaisemmin ennen TTL:lle pääsyä paitsi minulla.
Heille ei siis pyritty aiheuttamaan keinotekoista astmaa vaan toteamaan astma ammattiastmaksi.
Tunnen tälläkin hetkellä monia hometyöpaikalla työskenteleviä, joilla on jo todettu astma, mutta he eivät ole saaneet vielä lähetettä TTL:n ammattiastmatutkimuksiin pyynnöstään huolimatta.
Ja ennen tuon astman toteamista heillä on ollut niin poskiontelo kuin keuhkoputkitulehduksiakin, mikäli näyttää olevan yleisin reagointitapa työpaikan ns. kosteusvauriomikrobeille.
Ja näinhän oli minullakin. ODTS-reaktioita kymmenen vuotta ja siihen liittyvänä poski- ja keuhkoputkitulehduksia ja vasta sitten sain allergisen alveoliitireaktionkin työpaikan uusien ilmastointilaitteiden aiheutaman pitkäaikaisen homepöllytyksen seurauksena.
Ja TTL aiheutti altistuksellaan sen toisen allergisen alveoliitin. Ja sen jälkeen homeinen kukkamulta kotona sen kolmannen. Ja aina tuohon reaktioon on liittynyt myös pitkäaikainen allerginen keuhkoputkitulehdus ja allerginen nuha ja viimiseen myös eosinofiiliset granuloomat.
perustuu siihen, että kaikille diagnosoidaan astma, jos suinkin mahdollista.
Virallisesti astma on keuhkoputken ahtauma. Ahtauman aiheuttajan IgE-ainettä on myös löydyttävä. Samoin myös eosinofiilisiä valkosoluja. Kaikkialla alan kirjallisuudessa kirjoitetaan, että mikrobikontakti aiheuttaa IgG-vasteen. Tästä on tietenkin poikkeus ja ne ovat sellaiset itiöt, jotka kokonsa puolesta voivat tarttua keuhkoputken limakalvolle.
Allergologi Antti Koivikki kertoo vuoden 1993 Allergologia-kirjan sivulla 156 seuraavaa:
LAINAUS ALKAA:
"Vaikka muutaman sieni-itiön (Cladosporium herbarum, C. cladosporioides, Alternaria alternata, Aspergillus fumigatus, Candida albicans) allergeenit tunnetaan melko hyvin, on luotettavien testiuutteiden valmistaminen ja niiden säilyvyys ongelmallista. Kielteinen testitulos nykyisissä ihotesteissä ei sulje pois sieniallergian mahdollisuutta. Spesifisen IgE:n määrittäminen seerumista lienee parempi tutkimusmenetelmä, koska allergeenin säilyvyys laboratoriomenetelmissä on parempi kuin ihotestiuutteissa. Sieni-itiöallergian tutkimisen ongelmana on myös se, että yksilö voi herkistyä epätavallisille homesienille, jota esiintyy juuri hänen työ- ja elinympäristössään.
Tärkeimpiä allergian aiheuttajia maailmalaajuisesti ovat suvut Cladosporium ja Alternaria.
LAINAUS PÄÄTTYY
Allergologi Antti koivikko kuvaa em. tekstissään ulkoilmassa normaalisti eläviä homeita. Nämä juuri saattavat aiheuttaa astmaa. Herkistyminen osoitetaan IgE-vasta-ainemäärityksellä, kuten hän selkeästi kertoo.
Koivikon teksti on kirjoitettu todennäköisesti vuonna 1992, jolloin rakennusten sisäilmaongelmat olivat vasta syntymässä suuressa määrin. Tari Haahtelakin tässä samassa painoksessa toteaa, että 20% rakennuksista on kosteusvaurio. Minä sanon, että vain 20%, koska terveysviranomaisten töppäilyjen ansiosta tämä luku on tänä päivänä ainakin 80 %.
Nämä edellä luetellut homeitiöt Aspergillus fumigatusta lukuunottamatta ovat niin suuria, että ne saattavat jäädä keuhkoputken limakalvolle aiheuttamaan astmaa. Tälläinen astma ei ole kuitenkaan ammattitauti.
Sitten ylläolevassa lainatussa tekstissä Antti Koivikko mainitsee, että yksilö voi herkistyä EPÄTAVALLISELLE homesienelle, jota esiintyy juuri hänen TYÖ- tai ELINYMPÄRISTÖSSÄÄN.
Antti Koivikko tarkoittaa tietenkin näillä epätavallisilla homesienillä KOSTEUSVAURIOHOMEIDEN itiöitä. Juuri näistä Antti Koivikko on todennut vuonna 2004 Suomen lääkärilehdessä, että ne EIVÄT aiheuta IgE-allergiaa. Tottakai Koivikko alan ammattilaisena tietää sen, että ne kokonsa puolesta pääsevät aina keuhkorakkuloihin asti aiheuttamaan IgG-vasteen ja mahdollisesti jopa yliherkkyyskeuhkokuumeen eli allergisen alveoliitin.
Totean yhä edelleen, että TTL altistuskokeiden tarkoitus on keinotekoisesti aikaansaada kosteusvauriomikrobeista sairastuneelle astma. Tämä altistustilanne on täysin erilainen verrattuna aitoon altistukseen. Aidossa altistustilanteessa kuivat itiöt pääsevät keuhkorakkuloihin. Tässä koetilanteessa hengitetään KOSTEATA homeuutetta, joka pääasiassa leviää tasaisesti keuhkoputken limakalvolle. On päivän selvä asia, että tämä kostea höyry, joka on tasaisesti levittäytynyt keuhkoputken limakalvolle aiheuttaa jo ennestäänkin herkkään kosteusvauriokohteessta sairastuneen, aiheuttaa keuhkoputken limakalvolle bronkiitin eli keuhkoputkitulehduksen, joka monella on myös ahtauttava. Melko varmaan, jos nyt tutkittaisiin sairastuneen esim. altistuksessa käytetyn Aspergillus fumigatuksen IgE, niin sitä löytyisi. Sehän on levinnyt tasaisesti keuhkoputekn limakalvolle. IgE:tä syntyy nimenomaan limakalvoilla.
Aspergilluksen käyttö altistuskokeessa on suorastaan pöyristyttävää, koska sen tiedetään aiheuttavan myös allergista alveoliittia. Tämä sen vuoksi, koska sen itiön koko on poikkeuksellisen pieni verrattuna muihin ulkoilman homeisiin verrattuna.
Tähän sitten vielä tulee päälle kosteusvauriokohteen aktinobakteereista (sädesieni) saatu altistus, niin minä sanon vain, että hallelujaa!
Vai on tri Kari Reijula hakenut metkuihinsa know how:n oikein rapakon takaa? Sillä lailla. Siis Reijulan mukaan nestemäinen liukoinen A. fumigatus-antigeeni saa aikaiseksi eosinofiilien tuoton. Siis eosinofiilien, joka on merkki astmasta. Varsin näppärää oli siis valita A. fumigatus yhdeksi altistusaineeksi.
Reijulan samoin kuin Sinikka Mönkäreen tutkimukset on suoritettu "Homepölyn aiheuttamat välittömät tulehdusmuutokset keuhkokudoksessa"-hankeessa vuosina 1983-1999. Nyt tämä hanke onkin paljastunut yritykseksi peitellä allerginen alveoliitti joksikin muuksi sairaudeksi, pääasiassa astmaksi. Hävetkää Reijula, Mönkäre ym.!
Totean sinulle, että en ole kanssasi samaa mieltä, enkä tule koskaan olemaankaan tässä asiassa kanssasi samaa mieltä.
ei ole itsestämme kiinni. Monethan kertovat, että homeiden vaikutukset elimistöön voivat tulla pitkälläkin viiveellä.
Se taas johtuu siitä, että koska kyseessä on rappeumasairauden kaltainen prosessi, elimistö alkaa tuhota itse itseään. Ja lopulta et itse pysty vaikuttamaan tuohon elimisön tilan rappeutumiseen.
Sitä voi ainoastaan yrittää HIDASTAA nostamalla auttajasolujen tasoa suhteessa CD8 soluihin ja antamalla soluille uutta rakennusainetta, jotta vaurioituneet solut korvautuvat jatkuvasti.
Tämä on lääketieteen suuri kysymys, johon virallisten suomalaisoppien mukaan ei ole vielä löytynyt vastausta. Kuka uskoo?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000020583088#22000000020583088
Kyllähän me kaikki altistuksissa olleet tiedämme, ettei siellä TTL:lla hengitetä mitään homepölyä, vaan nestemäistä "litkua". Liian moni meistä tuli erittäin sairaaksi homealtistusten jälkeen liian pitkäksi aikaa.
Altistukset eivät ole turvallisia ja varsinkin Aspergillus fumigatus voi olla vaarallinen ja aiheuttaa ALLERGISEN ASTMAN (katso linkkejä tuossa yllä).
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000020583088#22000000020583088
yritetty opastaa, että tämä Aspergillus fumigatus astma syntyy vain ATOOPIKOILLE. Siis heille joilla on jo ahtauma ennestään jostakin syystä keuhkoputkessa. Jos tällä tavalla sairastuu, niin kyseessä ei ole ammattitauti.
Tämä oli jo varmaan 10. kerta, kun tuputat tätä asiaa! Tätä voi jo pitää tietoisena harhaanjohtamisena.
Opettajia on moneen lähtöön.
Itsellä pitää olla niin paljon perustietoa päässään ja lähdeaineistoa käytettävissään, että pystyy erottamaan oikean informaation väärästä informaatiosta, olkoonpa opastaja kuka hyvänsä.
Minä en ole atoopikko, mutta takaan ja alleviivaan sinulle, että saan kansainväliset kriteerit täyttävän astman itselleni A. fumigatuksen avulla milloin haluan.
Eikä sitä varten edes tarvitse juosta TTL:n altistuksessa.
Voit siis opastaa minuakin vaikka kuinka montaa kertaa, vaan kun uskottava et ole, niin opastuksesi menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
A. fumigatuksesta tule astmaa, ellet ole atoopikko.
TTL:n altistuksesta saat aivan varmasti astman, mutta keinotekoisen. Samalla myös pahennetaan tahallisesti entisestään pahaa allergista alveoliittiä.
Homeguru TV:stäkin tuttu työterveyslaitoksen allergisesta alveoliitista tohtoriksi väitellyt Kari Reijula teki USA:ssa varsin näppärän havainnon:
kun altistetaan A.fumigatus-allergeeni-uutteella, niin jopa eosinofiilit kohoaa altistuskohdassa. Aivan varmasti myös IgE-ainetta löytyy sille. Juuri tähän perustuu TTL:n ylimielisyys: tutkitaan, vaikka eosinofiilit ja IgE:t, kyllä niitä löytyy ja katsos sehän on astma! Tähän todisteluun ei TTL:n ole vielä kuitenkaan tarvinnut vielä mennä, koska eihän poliisi vielä tutki heidän toimiaan.
Mutta ystävä hyvä, tämä on täydellistä huiputusta. Nyt ei ole kysymyksessä kosteusvauriokohteesta saatu altistus. Kyllä näin yksinkertainen asia pitää ymmärtää.
Eikä missään muualla maailmassa olla näin 'tanan tyhmiä, että altistetaan. Kanadan Quebeckissäkin altistetaan vain jos kyseessä on tuntemattomasta syystä johtuvan astman tutkimus. Kosteusvauriomikrobien kohdalla ei ole kyse mistään tuntemattomuudesta: kaikki tietää, että alveoliittiahan se on!
Mulla ei ole näitä vaadittavia..
*
Ahtauman aiheuttajan IgE-ainettä on myös löydyttävä. Samoin myös eosinofiilisiä valkosoluja.
*
IgG:tä kyllä löytyy, runsaasti!! Yli näitten viitearvojen..
HUOMIOI,, OTATIN ITSE IgG TUTKIMUKSET, KUN TTL KIELTÄYTYI!!!
Diagnoosina silti astma?!? HÖH
EI mulla oo mitään hiton atopiaakaan, ei oo ikinä ollut!!
Saan silti alveoliitti oireet... SE ei kiinnosta ketään ammattitautitutkimuksissa.
"ASTMA" sieltä tuli niin että napsahti.
Ei TTL tutkinu multa näitä eosinofiilejäkään.. NEKIN OTATIN MUUALLA..
JEP
EIKÄ OLLUT NIITÄKÄÄN..
??
Menisikö sinulle jo vihdoin viimein perille, että olen ollut TTL:n A. fumigatus-altistuksessa, enkä saanut astmaa.
Ja mitä tulee allergiseen alveoliittiin, niin menisikö sekin vihdoin viimein perille, että se on ohimenevä keuhkorakkuloiden tulehdusreaktio. TTL:n altistus saattaa sen laukaista päälle tai sitten ei.
Sanoit myös, että Kanadan Quebeckissäkin altistetaan vain jos kyseessä on tuntemattomasta syystä johtuva astman tutkimus??? Eihän altistusta astmankaan suhteen suoriteta mikäli astmaatikko ei saa allergista astmareaktiota allergeenistä. Allergeenillä testataan onko kysymyksessä ammattiastma vai ei.
Suomessakin on homeallergikkoja niin keuho- kuin nenäaltistettukin sitten 1960-luvulta lähtien homeallergeeneillä allergisen sairauden toteamiseksi niin ammattinuhan kuin ammattiastmankin toteamiseksi, että se siitä.
Väitteeseesi, että kosteusvauriomikrobien kohdalla ei ole kyse mistään tuntemattomuudesta, koska kaikki tietää, että alveoliittihan se on, niin sanoisin, että mikäli väitteessäsi olisi hitusenkaan perää, niin keuhkosairauksiin kuolleiden tilastokäyrä olisi näyttänyt huimaa kasvua jo sitten 1970-luvun.
Astmaan sairastuneiden tilastokäyrä on kyllä näyttänyt huimaa kasvua sitten 1960-luvun, että se siitä.
millaisessa kunnossa nuo astmasairaat ovat? Kuinka moni käy töissä ja kuinka moni astmasairas on eläkkeellä, työkyvytön tms.
Helpottavalta kuulosti tuo, ettei keuhkosairauksiin kuolleisuus ole nousussa. Toivottavasti astmakuolleisuuskaan ei nouse, eikä astmasairaat ole työelämän ulkopuolella. Jos tilastot näyttävät sitä, on taas helpompi hengittää näiden kirjoitteluiden jälkeen.
tilastos ei oo aina OIKEA kuolinsyy...
suuri "ystävä" "Homeherkkä" on siis jo lokakuussa 2006 tyrkyttänyt sellaista asiaa, jota kosteusvaurio ei aiheuta eli ASTMAA.
Hän siirtyi vihollisleiriin välittömästi sen jälkeen, kun laitoin tälle palstalle näkyviin TYHOSAn poistaman julkilausuman, jossa TYHOSA totesi, että TTL:n astma-diagnoosit ovat huijausta.
Pekka Nikkola
>>Konsentroitu homesieniantigeeni, jossa on ilmeisesti kasvustosta irronnutta allergeenista proteiiniantigeenia varsin paljon, saa aikaan vasta-ainetuotannon, ja itiöt eivät sitä sellaisenaan tee. Itiöt puolestaan voivat herättää voimakkaamman makrofagi-lymfosyytti-reaktion, jossa vasta-aineita ei olekaan mukana tai niiden määrä on vähäinen.
on se, että kostealla A. fumigatus allergeeni-uutteella saadaan aikaiseksi keuhkoputken limakavolle tulehdus, joka todetaan eosinofiileistä. Kyseessä on KEINOTEKOINEN astma, varsinkin jos puhallustehot vielä pienenevät.
Korostettakoon tässä, että ei TTL:n altistuskokeessa hengitetä ITIÖITÄ. Siinä hengitetään laimennusliuokseen liuotettuja A.fumigatuksen allergeenejä, jotka ovat proteiineja. Siis 100% nestemäistä proteiini-liuosta.
Tämän Reijulan "tieteellisen" kokeen tuloksena on A.fumigatus valittu yhdeksi altistushomeeksi. Se on kaiketi ainoa, jota vielä TTL käyttää. Ne kaksi muuta ovat vielä selkeämmin astmaa aiheuttavia kuin A.fumigatus.
On tärkeää myös tietää, että LIMAKALVOJEN allergiat ovat IgE-välitteisiä. Sairauksia meille aiheuttavat tietenkin kosteusvauriomikrobit, jotka kokonsa puolesta pääsevät tunkeutumaan aina keuhkorakkuloihin asti. Tämä kontakti aiheuttaa IgG-vasteen.
ITIÖT saavat siis aikaiseksi IgG-vasteen
Reijulan A.fumigatus-proteiiniuute puolestaan saa aikaiseksi EOSINOFIILIEN synnyn KEUHKOPUTKEN limakalvolle. Tekstistä ei selviä, että onko A. fumigatuksen IgE-aineet tutkittu. Tuskin on edes tutkittu, koska limakalvokontakti aiheuttaa 100% varmuudella IgE:n muodostumisen. Sisään hengitettävä höyry leviää tasaisesti ja erinomaisesti keuhkoputken limakalvolle.
voisitko kuitenkin kommentoida tuota pointtia, jota arvelin yhdeksi tärkeäksi tutkimuksen sanomaksi.
litkussa jo liuenneessa muodosssa, joten vasta-ainetuotantokin on huomattavasti tehokkaampaa kuin KUIVASSA itiö-kontaktissa. Tottakai muukin immuunitoimintaan liittyvä on huomattavasti nopeampaa ja tehokkaampaa, koska allergeenit ovat jo liuenneessa muodossa.
Reaktiot TTL:n altistuskokeessa tulevat siis melko nopeasti. Jos työpaikalla altistetaan, niin ne tulevat huomattavasti vähemmän rajuina ja usein pitkällä viiveeellä, koska allergeenien täytyy muuttua ensin liukoisiksi. Biokemiallinen reaktio tapahtuu aina liukoisessa muodossa. TTL altistuskokeessa on jo mukana tämä liukoinen olomuoto.
TTL:n käyttämä annostus on tietenkin sellainen, ettei potilas sentään kuole rikospaikalle. Sairastunut kuolee vasta myöhemmin. Kuolinsyyksikin patologi voi valita siinä vaiheesssa vaikkapa sydänkohtauksen. Patologi ei tietenkään ole tutkinut sitä, että onko vainajassa interleukiini-6:tta, joka on aktinobateerien eli sädesienien aikaansaannosta.
Homeallergikot, allergikot ja astmaatikot voivat alkaa reagoimaan myös epäsesifeille allergeeneille.
Lapsena en ollut millekään allerginen.
Nyt reagoin myös niille altisteille, joille verikokeiden ja ihotestien mukaan EN OLE ALLERGINEN (=epäsesifit eli "ei tarkat" altisteet, kuten eläimet, tupakansavu, hajusteet ja hajuvedet, Cladosporium Cladosporioides, jolle ei minulla ole IgE-positiivisia vasta-aineita eikä ihokokeissa tullut reaktiota).
Astmani ei ole "keinotekoinen astma".
Ehkä minulla on myös allerginen alveoliitti ja aion "panna koville" tuon uuden yksityisellä lääkäriasemalla työskentelevän keuhkolääkärini ensi torstaina. Hän on työssä myös sairaalassa ja vaadin häntä tutkimaan paperini uudelleen. Onko minulta otettu edes kaikkia kokeita ja mikä diffuusiokapasiteettini oli syksyllä 1999 ja otettiinko minulta silloin ECP.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000020583088#22000000020583088
Hei se "Liisa Lehikoinen", joka pyysi skypen yhteystietoja oli erään erityisopettaja ystäväni keksitty peitenimi. Hän ei ole tällä palstalla kirjoittanut Liisa/.
Terveisin Hilkka
homesairaan Th1-lymfosyyttireittiä kulkevat sairaudet ovat tuhonneet tämän mekanismin. Kun se vielä se toimii ainakin jollain tavalla, niin se estää tehokkaasti Th2-lymfosyyttireittiä kulkevat allergiat esim. juuri astman.
Tällöin myös kaikki ns. epäspesifit äärsykkeet saavat vallan. Tälläinen potilas onkin jo sitten enää saaattohoitoa vailla.
Gammaglobuliinihoito on juuri sitä, että yritetään suunnata allergeenien aiheuttamat sairaudet Th1-reittiä pitkin kulkeviksi. Jos tämä onnistuu, niin Th2-reittiä kulkevät heikkenevät huomattavasti tai jopa estyvät. Ainoastaan tämä varallinen yliherkkyyskeuhkokuume eli allerginen alveoliitti jatkuu, koska se kulkee Th1-lymfosyyttireittiä pitkin. Siihen ei ole hoitokeinoa. Toivottavasti sitä ei ole kellään meistä. Minullakin onneksi todettiin TTL:lla vain astma.
todettiin vain astma, vaikka tulinkin todella kipeäksi noissa kokeissa. En tahtonut pystyä ihan tavallisia kotitöitä tekemään, saati puhumaan hengästymättä. Pitkään kesti parantua, lähes 5 kuukautta. Onneksi tämä on vain ammattiastma.
Sinulle saatiin keinotekoisesti aikaiseksi astma TTL:n altistuskokeessa. Juuri sitä tämä Kari Reijulan artikkeli tarkoittaa.
Sinulla on aivan varmasti alveoliitti. Jos käyttivät A. fumigatusta, niin pahensivat sitä tahallaan.
Jos aiemmin ei ole IgE vasta-aineita.
Mutta ON IgG vasta-aineita.
VOIKO TÄSSÄ kokeessa silloin alkaa muodostua IgE vasta-aineita?
Voiko näitä IgE ja IgG vasta-aineita esiintyä elimistössä SAMAAN AIKAAN.
Lähinnä, jos nyt suostun altistukseen, niin tuleeko mulle IgE A. Fumigatukselle.
Vielä EI ole.
Homepölykeuhkopotilaista valtaosa toipuu viikkojen kuluessa altistumisen loppumisesta, osalla toipuminen vie kuukausia. Tauti aiheuttaa noin neljännekselle pysyvinä keuhkovaurioina eriasteista fibroosia ja emfyseemaa. Toipumista nopeuttaa systeeminen kortikosteroidihoito, mutta se ei juuri vaikuta pitkän aikavälin ennusteeseen.
lähde:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=työperäiset sairaudet&p_artikkeli=sae13040
että toipuu viimeisimmästä altistuksesta.
Näitä tulee jatkuvasti lisää!
Ne loppuu sitten vasta, kun sairastunut kuolee.
Täytyy ottaa myös huomioon, että koko terveydenhoitojärjestelmämme on määrätty vaikenemaan koko homeongelmasta. Niin voiko silloin, enää luottaa siihen, mitä esim. Tari Haahtela kertoo esim. televisiossa. Tosin hän on ollut pitkään vaiti alveoliitista. Hänen johtamansa sisäilmapoliklinikka on määrätty "parantamaan" puolikuolleet alveoliitti-potilaat.
Allergisesta alveoliitista puhuminen on kielletty. Pitää puhua ASTMASTA!
Mitään lääkettä ei ole alveoliitin hoitoon. lääkitys auttaa vain samanaikaisesti yleensä olevaan keuhkoputkitulehdukseen. Tottakai alveoliittikohtaus menee ennenpitkää ohi. Juuri siitä tässä puhutaan. Se vain uusiutuu aina vain helpommin ja aina voimistuen.
olleilla.
että ennuste olisi meille altistuskokeissa olleille heikoin?
palstaa.
kysymykseen noista perusteluista? Huhuja on ollut ja tulee olemaan kautta aikojen. Onko huhujen tilalle saatu jotakin näyttöäkin?
niin tiedät!
Ei alveoliittipotilastaa saisi altistaa A. fumigatuksella, koska se jo itsessään aiheuttaa alveoliittia. Käyttävät sitä, jotta syntyisi keinotekoisesti ASTMA! Pitää tietää tälläinen perusasia, että jos on astma, niin on myös tulehduspaikalta löydyttävä eosinofiilisia valkosoluja. Tällä 'tanan rottakokeella Kari Reijula osoitti, että kannattaa käytttää alveoliitti-potilaiden kusetukseen A. fumigatusta.
Pitää lukea kaikki jutut ajatuksella ennen kuin suinpäin kysyy.
Hmm,mikäköhän noista sairauksista on minun? Väliäkös sillä, kortisoniahan minulle kuitenkin määrättisiin.
Ajattelin kuitenkin jälleen kerran kertoa (jos se jota kuta kannustaisi) että minun tilani on kohentunut vuosien varrella todella paljon. Ei ole astmaa, eikä mitään muutakaan nimettyä diagnoosia, onpahan vain tulehtuneet limakalvot.
Olen käyttänyt flixotide discussia runsaat kolme vuotta. Olin aikoinaan niin sairas, etten jaksanut kävellä kovinkaan pitkiä matkoja lepäämättä. Pysähtelin nojailemaan talojen seiniin. Nykyään vaivaa eniten heikentynyt vastustuskyky, ja joskus kuumepiikit - lienen ollut homeen lähellä.
Vastustuskykyä pönkitän luontaistuotekaupasta ostamallani villityrmimehulla ja muilla vitamiineilla ja sen sellaisilla. Käyn myös homeopaattisessa hoidossa ja vyöhyketerapiassa. Niiden ansiosta olen voinut laskea flixotide discuss määrän 1 000 mg/vrk 500 milligrammaan.
jos astmaa ei ole diagnosoitu?
Forssasakin ole jo lumi maassa. Voisit mennä ulkoilemaan ja saada hetkeksi muutakin ajateltavaa.
elimistössä tulehdustilan, vaikka puhallukset eivät tippuisikaan. Kun solut(=ihminen) ovat riittävän pitkään myrkkypommituksessa, ne vaurioituvat, eivätkä korjaannu. Silläkö selittyy jatkuvan astmalääkityksen tarve, krooninen keuhkoputkentulehdus esimerkiksi?
Jaa-a. Ei taida olla mitään muutakaan lääkettä tarjolla. Saavathan sarkoidoosia sairastavatkin kortisonia. Se auttaa moniin tulehduksiin. Kun silmissäni on ollut iriitti - värikalvontulehdus - siihenkin olen saanut kortisonia tippoina.
Vaan eihän tuo lääke paranna, se pitää oireita kurissa. Se että olen voinut vähentää lääkitystäni johtunee ajan kulumisesta (uskon parantuvani vielä!) sekä vaihtoehtoisista hoitomuodoista.
Minäkin olen saanut itseäni homealtistumisten jälkeen parempaan kuntoon homeopatialla ym. vaihtoehtohoidoilla.Täällä palstalla kävijät käyttävät suurimmaksi osaksi noita kovia lääkkeitä.Mutta vaihtoehdoista ei tule sivuoireita ja kun oikeat "reseptit" löytää,alkaa pikku hiljaa toipua.Se kai on tärkeintä ja todella hieno tunne kun huomaa että elimistö alkaa taas pelittää paremmin.
nyt ainakin. Eli omalla kohdallani tilanne, jossa olen ollut poissa kosteusvauriokohteessa yli 8 kk ja vasta-aineet normalisoitunevat pikku hiljaa kokonaan, näin toivon. Ei tumavasta-aineet olivat pariin kolmeen kertaan otettuna aina 1280 ja nyt pitkän poissaolon jälkeen, ilman mitään immuunivastetta tukevaa hoitoa vasta-aineet 320.
Eli otsonoitu vesi, yms. eivät välttämättä auta sen paremmin kuin mikään muukaan. Vain tuo että pääsee noista kosteusvaurioituneista tiloista huitsin nevadaan auttaneen.
Eli kaikkea voi kokeilla, mutta elimistö voi vielä itsekseenkin parantua ilman mitään ylimääräisiä hoitoja. ...
Toivotaan, että tilanne pysyy vaikka olen töissä ja pysyn töissä.
palaudu: Tila voidaan ainoastaan saada stabiloitua tai kehon ulkoa tulevilla menetelmillä nostaa auttajasolujen suhdetta tappajasoluihin nähden. Mutta jos tuon "menetelmän" käytön lopettaa, palautuu tilanne lähtöpisteeseen. Ei kannata yrittää rakentaa itselleen pilvilinnoja, homeet no. vaurioittavat imm.puol.järj:ää ja tuhot syntyvät sen mekanismin välityksellä.
myöntämisellä. Voitkin päästä lääkityksestä eroon, mutta allergisesta reagoinnista kosteusvauriomikrobeille... Sitä epäilen, mutta aika näyttää senkin.
>> tässähän se vaikutus
Kirjoittanut: on sanottu 30.10.2006 klo 18.34
VAIKUTTAA LYMFOSYYTTEIHIN (Perna, imusolmukkeet keskeisiä paikkoja, joissa ne muodostuvat).
>>Tuloksista ilmeni, että mikrobit aiheuttivat tulehdusmuutoksia koe-eläinten keuhkoissa ja imusolmukkeissa. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi pernasoluihin kohdistuvia haittoja, jotka saattavat haitata immuunipuolustusjärjestelmän normaalia toimintaa ja altistaa siten esimerkiksi infektioille.
olen siis syönyt kortisonia, käyttänyt astmalääkkeitä, sinulairia, tulehduskipulääkkeitä
Kärsinyt päänsäryistä ja oksentanut osan lääkkeistä varmasti joka kerran poiskin. Mutta mikä olisi se ulkopuolinen mekanismi joka olisi palauttanut immuunipuolustustani?
En kysy pahalla, vaan yritän tässä opetella elämään tätä uutta elämämää vaikka EVVK ...
Siis minulla nuo vasta-aineet kyllä ovat palautumaan päin... kait. En kyllä jaksa lukea että 10 vuotta on elinaikaa, ei palaudu immuunipuolustus, ei sitä, ei tätä...
En minä mitään pilvilinnaa rakenna, yritän vain ymmärtää mikä auttaa ja mikä ei...
tarkoittaako tämä kirjoitus, että altistus tuhosi keuhkoni? Tai se pikku hiljaa ne tuhoaa?
- jos olisin hiiri minut siis tapettaisiin ja katsottaisiin miten keuhkojen kävi?
Ensimmäisen antigeenikosketuksen jälkeen vasta-aineita tai tappajasoluja ilmestyy elimistöön rajallisesti ja suhteellisen hitaasti 1-3 viikon aikana. Jouduttuaan toisen kerran tekemisiin saman antigeeenin kanssa elimistö tuottaa NOPEASTI paljon enemmän vasta-aineita tai tappajasoluja. Puhutaan elimistön immunologisesta muistista.
Ylläoleva teksti on lainattu suoraan alan kirjallisuudesta. Sinä olet ollut jo niin monta kertaa antigeenikosketuksessa ja mahdollisesti jopa TTL:n altistuskokeessa. Koska näin on, tulet koko loppuelämäsi reagoimaan päivä päivältä yhä kiivaimmin mikrobeihin. Näin on näreet. Ei kannata elää illuusiomaailmassa.
Kerrot, että vasta-aineesi ovat palautumaan päin! Mitä sitten, valehtelevatko lääkärit sinulle, että se tarkoittaa, että olet parantunut? Sitä paitsi kosteusvauriomikrobit toimivat pääasiassa ei-vasta-aine-mekanismilla. Se on tämä viivästynyt soluvälitteinen mekanismi. Siinä niitä tappajasoluja on. Muista myös, että tällä taudilla ei ole mitään tekemistä astman kanssa.
minulle yhtään mitään.
En itse kysele mitään, koska en halua että lääkäri johon haluan luottaa valehtelisi. En ota sitä riskiä, että kysyn jotakin johon hän ei rehellisesti voi vastata. No tosin lääkärit osaavat puhua samoin kuin politikot, pitkään ja hartaasti sanomatta mitään.
Mutta siis, en keskustellut sen syvemmin lääkärini kanssa noista vasta-aineista. Hain vain reseptiä saadakseni päänsärkyni aisoihin.
Sain lääkkeen nimeltä Migpriv. Ja oli hiton hyvä, että lääkäri kertoi sen sisältävän pahoinvointiin myös jotakin, on meinaan niin pahaa lääkettä että sietääkin olla mukana jotakin pahoinvointiin. Lisäksi lääke on kallis, joten se rajoittaneen käyttöäni myös. Eli pahimpaan hätään tätä ja sitten Panadolia päälle. Käytän lääkettä siis "migreeniin" joka tulee pahasti päälle nyt taasen. Aamua alkaa normaalein lääkkein ja sitten otetaankin jo avaavaa. Mutta tuon Migrpivin kanssa pärjäilen nyt vähän paremmin.
Enkä minä mitään unohda, kun ei ole mitään unohdettavaa. Arkea vain.
Se on selvää, ettei tervehdy, jos siihen ei usko. Olen kaikki nämä vuodet (noin 8) uskonut, että tulen vielä terveeksi. Pelkällä uskolla tämä eteneminen ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Mitä, muuten, tarkoitat tilanteen myöntämisellä? Minkä tilanteen minä myönnän?
Kaikki kunnon homeannoksen saaneet tuntuvat saavan loppuikänsä jonkintason kohtauksia hometta kohdatessaan. Olen itse siinä mielessä onnellisessa asemassa, että en saa niitä kauhean helposti. Kävin esimerkiksi viime kesänä kahdesti sellaisessa rakennuksessa (matkoilla) joissa haisi home todella pahasti. Poistuin paikalta, enkä saanut minkäänlaisia oireita.
Läksin homeopatiaan ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten. Olin siinä vaiheessa sairastellut nelisen vuotta, enkä saanut apua mistään. Olihan se jännä tunne, kun homeopaatin antaman valmisteen jälkeen heräsin (seuraavana aamuna) ensimmäisen kerran vuosiin ilman lämpöä. Muistan ihmetelleeni, miksi tuntuu niin oudolta, ja kokeilin otsaani, joka olikin kylmä!
Sillon monivuotinen lämpöilyni alkoi katkeilla. Olin pari kolme päivää ilman lämpöä, ja sitten se taas tuli. Lopetin hoidon, koska se tuntui silloin jäävän junnaamaan paikoilleen, ja lähdin keuhkolääkärin luokse.
Nyt se tie on loppuunkuljettu, ja tuosta homeopatiasta on jälleen apua. Vyöhyketerapia on palauttanut energiatasoni, joka oli tipahtanut monen vuoden sairastelun tuloksena. Tuntuu jännältä, kun huomaa jälleen innostuvansa asioista, kuten ennen vanhaan!
ongelmat, syövät yms. kun tunnut syövän todella paljon kipulääkkeitä. Onko siinäkään järkeä, jos kipu loppuisi altistuksen lopettamisella?
sillä ihmiset joutuvat vain elämään tuhottujen keuhkojensa kanssa, kun hiiret lopetettiin pysyvien ja vaikeiden vaurioiden vuoksi.
Tiedät todellisen tilasi vasta sitten, kun seuraavan kerran saat aspergillus fumigatusta keuhkoihisi. Jos olet ollut altistuskokeessa, sinusta tehtiin siellä todella allerginen fumigatukselle. Eikä tämä tieto tule kirjoista, vaan omista keuhkoista.
ilman elämää ihan pystyyn. En ole Marttakerhoon hakeutumassa.
Silti oikeassa olet, ei vatsa kauan kestä. Nyt on kyllä vatsasuojalääkkeet, joten ne suojaavat kyllä ainakin vähäsen. Ehkä elimistöni tottuu, on nyt vain järkyttynyt siitä, että taas se idiootti on täällä. ;-9
Ainakin joku kirjoitteli ettei saa noita oireita enää niin helposti. Kyllä tämä sairastuminen voi mennä suuntaan jos toiseen, koska kukaan ei tunnut tietävän tästä yhtään mitään. Miten sitten tiedettäisiin miten elimistö ylipäätään reagoi, kun ei mitään tiedetä vuosikymmenien tutkimisen jälkeenkään.
tosi pahalta, eikä helpota
työelämän ulkopuolella? On ja sitä on paljon. Ei työ ole kaikki, vaan terveys on. Pitkällä sairaslomalla olleena voin kertoa, että vaikka tulot ovat niukat, mutta koska terveys on parempi olo on kaikkea muuta kuin näivettynyt... Töissä olisin kuollut pystyyn, jos en olisi älynnyt lopettaa altistumista.
Hei kuka tämän "10 vuotta elinaikaa" määritelmän meille on laatinut.
Laita hyvä pelottelija-ihminen faktatiedon LÄHDELUETTELO.
Jos se ei ole tutkittua faktatietoa, niin laita sekin, että se on "mutu" (musta-tuntuu) tietoa, "kun monet mun kaverit on kuollu"-tietoa.
Lopetetaan hei tämä pelottelu - jooko?
Minulla on ollut noin 15 piiiiiiiiiiiiiiitkää kortisonikuuria. Viimeisin tabletti kortisonikuuri
oli marraskuussa 2004.
Homeisissa tiloissa ja hometalon hajuisista ihmisistä saan yhä astmakohtauksen, mutta se menee ohi astmalääkkeillä. Grillin sytytysneste, hajusteet, hajuvedet, eläimet, tupakansavu ja kala ovat myös niitä, joita minun ainakin pitää vältellä kun nekin aiheuttavat astmakohtauksen.
Pähkinää, homejuustoa ja viinejä myös on vältettävä. Onneksi inhoan viinejä, joten niitä "ei ole tarvinnut jättää pois", kun en niitä ole käyttänytkään.
Voimia sinulle, jota on peloteltu !
Jatketaan elämistä tämän vaikean sairauden kanssa ja hoidetaan itseämme niinkuin lääkäri määrää.
En ole nähnyt TUTKIMUSTA, jossa homesairaiden loppuelämäksi on määritelty "TUTKIMUKSEN MUKAAN
10 VUOTTA". Jos sellainen tutkimus on, niin laita lähdeluettelo ja ketä ja missä on tutkittu ja onko homealtistunut yhä ollut homeisessa kohteessa!!
Homeisia tiloja meidän tulee välttää koko loppuelämämme. Se on faktatietoa ja kokemukseen perustuvaa tietoa.
Megalomaanikon keskeisiä manipulointikeinoja ovat pelon ja vihan lietsonta.
Pitänee laittaa aina vain se hali-hali juttu ja se että:
KITOS SIITÄ, ETTÄ TULEVAISUUDESSA KIRJOITAT VAIN ASIALLISIA TEKSTEJÄ TÄNNE.
KAIKKI LUKIJAT EIVÄT OSAA VAATIA LÄHTEITÄ JA FAKTETIETOA.
Kiitos tästä tiedosta: "Megalomaanikon keskeisiä manipulointikeinoja ovat pelon ja vihan lietsonta."
Tuota sanaa en ole eläissäni kuulut.
Pelon ja vihan lietsonta taas on käyttökelpoinen keino hajoita-hallitse leikkiä harjoittavalle.
lymfosyyttipuolustus on mennyt vituralle eli Th1/Th2-systeemi on kallistunut allergisen immuunivasteen puolelle eli Th2-lymfosyyttireittiä kulkevaksi, jos kerran on nauttinut 15 piiiiiiiiiiiiiiitkää kortisonikuuria.
Nuo kortisonitabletit ovat ns. immunosupressiivisiä lääkkeitä, jotka vaurioittavat normaalin immuunipuolustuksen (Th1-reitti). Ja kun se on ollut muutenkin alamaissa mikrobimyrkkyjen vuoksi (esim. vain 20 miljoonaa valkosolua/litra BAL-näytettä), niin ei mikäänn ihme, että on voinut syntyä ihan aito astma.
MUTTA HUOMATKAA: se on syntynyt kortisonin liiallisen käytön vuoksi, ei siis kosteusvaurion johdosta.
ystävällisin bakteerimyrkkyterkuin
Pekka Nikkola
Maamme johtavana kosteusvaurioasiantuntijana TV:ssä tituleerattu TTL:n Kari Reijula siis tutki 1990-luvun alussa, mitä tapahtuu hiirien keuhkoille, kun niitä altistetaan Aspergillus fumigatuksen itiöillä ja toisaalta sen allergeeneilla.
Kari Reijula kertoo siis yllä:
Tulokset viittaavat siihen, että konsentroitu liukoinen A. fumigatus-antigeeni saa aikaan merkittävämmän vasta-ainetuotannon ja eosinofiilien määrän kasvun verenkierrossa kuin sieni-itiöt. Keuhkotulehduksen kannalta merkittävämpi vaste nähdään puolestaan sieni-itiöillä.
LAINAUS PÄÄTTYY
Kun TTL käytti tätä uutetta "ammattitautitutkimuksissaan", niin sen tarkoituksena oli lisätä vasta-ainetuotantoa, joka oli vähentynyt kosteusvauriossa sairastuneilla (katso CD19-lymfosyyttiasia HW:n sisäilmastoseminaarin esityksestä). B-lymfosyyteissä, jotka tuottavat vasta-aineita, on juuri tuo CD19-pintamolekyylikompleksi.
Tottakai uutteella altistaminen aiheutti myös tulehduksen keuhkoissa, joten valkosolumäärä kasvoi räjähdyksenomaisesti. Näin tällä altistuskokeella peitettiin tahallisesti kosteusvauriomikrobimyrkkyjen aiheuttama valkosoluvaje. Todellinen tupakoimattomien 20 miljoonaa nostettiin keinotekoisesti n. 300-400 miljoonaan valkosoluun litrassa keuhkojen huuhtelunestettä.
Älkää vaan luulko, että minä olisin ainoa Suomessa, joka tämän ylläolevan asian tietäisi. Myös kaikki maamme ns. kosteusvauriogurut tietävät myös tämän, varsinkin ne, joilla on biokemistin koulutus. He ovat tienneet sen koko ajan ja minä vasta 18.3.2009 pidetyn sisäilmastoseminaarin jälkeen.
Uskotteko että, jos itse sairastunut kosteusvauriomikrobimyrkyistä ja kusetettu TTL:n altistuskokeilla ja on biokemisti/mikrobiologi, niin nämä asiat ymmärtää aika hyvin? Varsinkin tämän viimeisimmän tiedon valossa. Minulla ei ole mitään syytä salata kosteusvaurion vaarallisuutta. Sen ovat tehneet nämä ns. kosteusvauriogurut, joille on maksettu palkkaa siitä.
ystävällisin bakteerimyrkkyterveisin
Pekka Nikkola
"Näin tällä altistuskokeella peitettiin tahallisesti kosteusvauriomikrobimyrkkyjen aiheuttama valkosoluvaje."
Usko nyt ettei kosteusvauriorakennuksissa sairastuneilla ole valkosoluvajetta,
ei kotona sairastuneilla eikä ttl:n altistamilla.
Valkosolujen määrä kasvaa, etkö tunne perusbiologiaa!
Taisi jäädä ne biokemistinkin opinnot sinulla kesken.
Ja mitä meillä sitten tehdään, luetaan tutkimus ja mietitään, että nuo jo vuosikausia tehdyt altistukset jatkuvat.
Uutteen laaduista EI OLE takeita, ikävää siinä on kuitenkin tutkimusta tekevän tahon mielestä se, että sitä on vaikea saada. Pitäisi saada paljon enemmän uutteita ja useammille homeille.
Maallikon päätelmä on, että lankulle kävelemään JOKAINEN joka näitä tutkimuksia on tehnyt ja todennut, että ups "tekeville sattuu"!
Mikä voisi olla tämänkin tutkimuksen jälkeen, altistusta puoltava seikka? Vakuutuslääketiede ja kun ne vakuutuslääkärit tahtoo... eihän me muutoin!
En minä mutta naapurin Janne, - perusteluiden taso on alle kouluikäisten juttuja!
Millainen vastuu tutkimusta jatkavilla on, hehän VÄITTÄVÄT olevansa ÄLYKKÄITÄ! Miten älykäs ihminen toimii?
No me tiedämme kaikki, miten vakuutuslääkärit toimivat, mutta miten ÄLYKÄS ihminen toimii? Tai miten toimii LÄÄKÄRI!
Oliko lääkäreille teksti, jonka he valaehtoisesti allekirjoittavat?
LUETUN YMMÄRTÄMISTÄ haen, mihin nimensä on kirjoittanut, se pitäisi myös LUKEA ja YMMÄRTÄÄ!
Faktalta tuli rikostarinoita tms., siinä kaksi henkilöä teki tuomittavan teon. Toinen tekijöistä oli lääkäri ja toinen tavan murhaaja vain. Lääkärin tuomio oli 50 -vuotta vankeutta ja tavan murhaajan 15-vuotta vankeutta.
- lääkäri on kirjoittanut valaehtoisen paperin, jossa lupaa suojella elämää!
Sama juttu on muutoin poliiseillakin, rikos on aina ankarammin tuomittava, jos LUPAA jotakin ja EI SITÄ LUPAUSTA NOUDATA!
- minusta 50-vuotta vankeutta on aika kohtuullinen määrä, lisäksi siinä oli mausteena se, ettei oikeutta anoa tuomion lyhentämistä ole!
*
http://www.astmaonline.fi/Home.aspx
*
miten paljon noille hiirulaisille olisi astmalääkkeistä ollut keuhkotulehdukseen, siihen että se sieni siellä keuhkoissa kasvoi - APUA?
- kuinka paljon HAITTAA?
Jokaisella on ollut työpaikalla se itiövaihe ja sitten tulee tuo liemivaihe, jossa vedät mömmöt keuhkojesi perälle. Tutkimus jolla haetaan astmaa jopa niiltä, joilla sitä ei ole edes todettukaan!
Suunniteltu, harkittu murha? Vahinko? Tahallista vaiko tahatonta?
tai homeiden, me hengitämme jatkuvasti ja immuunipuolustuksemme selviää niistä helposti. Moneen kertaan on jo todettu, että näitä itiöitä on normaalissa ulkoilmassa enemmän kuin kosteusvauriossa sisällä.
Kosteus saa sitten aikaiseksi aluksi homekasvuston, jonka hetken kuluttua syrjäyttää bakteerikasvusto. Vaikka tässä vaiheessa olisikin saatavilla niitä alkuaineita, joista bakteerit ja määrätyt homeet alkavat valmistamaan keuhkorakkuloille vaarallisia aminohappoantibiootteja, niin niitä ei heti synny.
Bakteerin DNA:n täytyy muuttua, jotta esim. Streptomyces alkaisi tuottamaan valinomysiini-nimistä myrkkyä. Tässä on selostettu, miksi Streptomyces alkaa tuottamaan näitä immuunipuolustuksen vaurioittavia myrkkyjä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6751607/38329942
Katso myös ketjun aloitus, jossa selostus M S-S:n luennosta Oulun yliopstossa tammikuussa 2009.
Streptomyces-sädesienibakteerin tuottamaa streptomysiini-antibioottia annetaan ihmiselle, joko pistoksena tai tabletteina. Sitä ei siis tungeta keuhkorakkuloihin, kuten sen sukulaisaine valinomysiini tunkeutuu.
Tämä koko STM:n ja TTL:n masinoima operaatio on tarkoin harkittu teko. Henrik Nordman ja Tari Haahtela ovat alusta alkaen tienneet, että mikrobi-itiöt eivät sairastuta kosteusvauriossa. He ovat tienneet, että kyseessä on tietysti nämä M S-S:n kosteusvauriosta löytämät mikrobimyrkyt, jotka tuhoavat keuhkoistamme valkosoluja.
Toistan vielä kerran, että H M-R ja Tuula Putus olisivat kertoneet tämän asian jo Majvik-suosituksen erikoisnumerossa 1998, mutta Tari Haahtela esti sen. Tuo em. kahden ( kolmannen) artikkeli on suorastaan loistava, mutta siitä puuttuu vain tuo tieto siitä, että noita valkosoluja olikin vain n. 20 miljoonaa 150 miljoonan asemasta. He mainitsevat kolmesta homepölykeuhkosta. On varsin ilmeistä, että nuo kolme olivat olleet TTL:n altistuskokeissa. Näille kolmelle ei tehty BAL-tutkimusta sisäilmapolilla. Tekstissä mainitaan, että heidän homepölykeuhkonsa oli diagnosoitu jossain muualla kuin sisäilmapolilla.
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
määritelmä
onko se sit
jotenkin
soveliaampaa
lääkäreiden
tehdä ja sallittuakin
kuin
jos murhaaja olisi
vaikka
työtön puuseppä?
Eikös olekin tosi mielenkiintoista.
Ymmärtääkö
kukaan
mitä
tämä
merkitsee
vai
meneekö
jo
yli
kaljun?
kosteusvauriossa sairastunutta Aspergillus fumigatuksella sairastuneen sairaus olisi saatu muutettua vähemmän vaaralliseksi astmaksi. Taisi mennä pieleen, koska lopettivat n. muutaman tuhannen altistuksen jälkeen.
Eosinofiilia on hemeherkän mukaan merkki astmasta.
niitä itiöitä oli TTL varmasti pullollaan, ensin vedetään niitä päivä pari ja sitten otetaan liuos keuhkoihin. Loistavaa lääketieteellistä tutkimusta. ...hengittääkö se vielä...
"Kudosnäytteiden histologiset tulehdusmuutokset olivat selvästi vaikeammat niillä eläimillä, jotka olivat saaneet altistuksen aikana A. fumigatus-homesienen itiöitä kuin niillä, jotka saivat liukoista antigeeniä.
Tulehdukselle oli tyypillistä keuhkojen peribronkiaalinen ja interstitiaalinen tulehdus, jossa lähes poikkeuksetta oli mukana granuloomia.
Lymfosyytit, histiosyytit, makrofaagit ja eosinofiilit olivat yleisimpiä tulehdussoluja keuhkokudoksessa. Jättisoluja, jotka sijaitsivat intra-alveolaaritilassa ja joiden sisällä oli proteiinipitoista massaa, oli nähtävissä lähes kaikilla koe-eläimillä, jotka olivat altistuneet A. fumigatukselle. "
Mitä minä sanoin! Eosinofiilia=astma.
astma.
se menee piiloon aina kun kyse on jostakin jota sairastunut tarvii, ja esiintyy vain silloin kun siitä on potilaalle vain haittaa.
sitä se on toi astma.
"Koe-eläinten seerumin A. fumigatus-vasta-aineet lisääntyivät merkittävästi niillä eläimillä, jotka saivat liukoista A. fumigatus-antigeenia kokeen aikana, mutta vain hieman niillä, jotka saivat itiöitä. Tämä sama havainto todettiin kaikissa tutkituissa IgG-luokissa. Näyttäisi siltä, että liukoinen antigeeni tuotti enemmän vasta-aineita kuin sieni-itiöt.
Kudosten sieniviljelyssä vain niiden koe-eläinten keuhkokudoksessa todettiin positiivinen sienikasvu, jotka olivat aivan viimeisessä vaiheessa (5 pv ennen koe-eläinten lopettamista) saaneet sieni-itiöitä. Muissa kuin keuhkokudoksessa sienikasvustoa ei löydetty.
Kudosnäytteiden histologiset tulehdusmuutokset olivat selvästi vaikeammat niillä eläimillä, jotka olivat saaneet altistuksen aikana A. fumigatus-homesienen itiöitä kuin niillä, jotka saivat liukoista antigeeniä. Tulehdukselle oli tyypillistä keuhkojen peribronkiaalinen ja interstitiaalinen tulehdus, jossa lähes poikkeuksetta oli mukana granuloomia. Lymfosyytit, histiosyytit, makrofaagit ja eosinofiilit olivat yleisimpiä tulehdussoluja keuhkokudoksessa. Jättisoluja, jotka sijaitsivat intra-alveolaaritilassa ja joiden sisällä oli proteiinipitoista massaa, oli nähtävissä lähes kaikilla koe-eläimillä, jotka olivat altistuneet A. fumigatukselle.
"