Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt itselleni uutta kärryä. Nykyinen onneksi palvelee vielä sen verran hyvin, että kiirettä ei ole, joten olen voinut rauhassa kokeilla monenlaista kulkupeliä.
Ajattelin jakaa ajatuksiani teidänkin kanssanne, josko vaikka saisi lisää eri kantilta katsottuja mielipiteitä aiheeseen.
Tässä vaiheessa pääosassa ovat otsikossa mainitut kulkineet, jotka kaikki olen koeajanut muutaman päivän välein.
Ajetut mallit :
Skoda Octavia Ambiente 1.9 TDi
Seat Leon Select 1.9 TDi
Volkswagen Golf Firstline 1.9 TDi
Kaikki kärryt siis samalla 66 kW Turbodiesel koneella, joten sieltä ei eroa synny.
Varusteluun en ota tässä kantaa, sillä ajetuista autoista kaksi on täysin karvalakkimalleja (Seat ja VW) ja yhtä ei edes tuoda tuona varustelumallina maahan (Seat) vaikka sellainen esittelyautona olikin.
Kaikissa kolmessa on periaatteessa sama tekniikka, joten niidenhän pitäisi olla samanlaisia ajossakin eikö vain? Vaan eivätpä ole.
Skodaa palauttaessa tuntui siltä, että tällähän voisi ajella pidempäänkin suurempaa tuskaa tuntematta. Rengasäänet olivat vain vähän häirinneet jo kaupunkinopeuksillakin. Kone veti hyvin ja potkua riitti kaikkiin koeajolenkillä vastaan tulleisiin tilanteisiin enemmän, kuin hyvin. Alusta ja penkit tuntuivat hivenen liiankin kovilta minun makuuni. Kaikki nippelit sopivat hyvin käteen ja toimivat jämäkän oloisesti.
Seatin koeajosta mieleen jäi lähinnä sen äksy kytkin vaikka koeajetun kärryn mittarissa olikin jo yli 5000 km. Muuten aika neutraali kokemus. Moottoritiellä huomasin ajavani kaiken aikaa vähän alle 120 rajoituksen. Seat vain asettui luontevasti siihen nopeuteen. Kojelauta Leonissa on todella tyylikäs ainakin minun mielestäni. Se on kuulemma samanlainen, kuin A3 audissa. Audiin en ole tutustunut, joten en osaa sanoa.
Viimeisin koeajettu oli sitten Golf. Käynnistäessä kuului pellin alta jo tutuksi tullut perinteinen VAG Dieselin tyhjäkäynti, joka liikkeelle lähtiessä muuttui sointuvaksi "jurinaksi" aivan kuten aiemminkin. Heti ensimmäisessä kaarteessa huomasin oudon ilmiön : Golfia ei tarvitse varsinaisesti ajaa. Sille vain kerrotaan mihin suuntaan halutaan mennä. Kummastakaan aiemmin ajamastani ei sama ilmiö tullut ainakaan yhtä selvästi esiin. Moottoritiellä tahtoi nopeusmittarin neula kavuta kuin itsestään 140 kieppeille. Ainakaan siinä vaiheessa ei vauhti tuntunut vielä missään.
Sen verran tuntui vakuuttavalta, että oli ihan pakko poiketa nimismiehen kiharaiseksi tunnetulle soratiellekin kokeilemaan. Sielläkin tuntui Golf kulkevan, kuin kiskoilla. Vain kaikkein pahimmat tärinäpaikat tuntuivat eikä alustasta kuulunut juurikaan kivien rapinaa. Vauhti meinasi nousta nytkin kovemmaksi kuin oli tarkoituskaan. Tällä tiellä en muilla käynyt, joten en osaa niiden sorasuoriutumisesta sanoa mitään, mutta Golf vakuutti minut. Oli oikein haikea olo, kun auto piti palauttaa.
Näiden pikaisten (30-45 min) koeajojen perusteella voisin sanoa, että nyt ymmärrän Golfin hieman korkeamman hinnan. TDi koneinen Volkkari on oikea laiskan miehen sportti, sillä vaihdekeppiin ei juurikaan tarvitse koskea ja silti kiihtyvyyttä riittää normaalitarpeisiin ihan komeasti. Sama pätee tietysti kahteen muuhunkin, mutta niistä puuttuu Golfille ominainen ajamisen vaivattomuus.
Kaikki kolme ovat jämäkän tuntuisia kulkuneuvoja, joista jokainen käy arkikäyttöön mitä mainioimmin, mutta minun vertailussani voittajaksi nousee Golf.
Nyt pitää vain vielä ajaa parin muun merkin edustajat, jotka listallani vielä kummittelevat (Ford Focus ja Opel Astra) niin pääsen sitten valitsemaan tulevaa autoani.
Kommentteja?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kävin viestisi innoittamana kokeilemaan miltä tuo
Golf ja Seat tuntuu kun en ole sellaisilla ennen
juurikaan ajellut, Skodalla takana on jo 150tkm.
Yritin kiinnittää huomiota
mainitsemaasi "ajamisen vaivattomuuteen", yhtä
vaivattomia olivat nuo Golf ja Seat kuin on minun
4v vanha oktaavinikin.. Silmät kiinni niin aika
tutulta tuntuivat kumpikin, ero oli lähinnä
sinunkin mainitsemassasi penkissä mutta muuten en
keksinyt mitään eroa noiden välillä.
Ajopelin laadusta kertonee muuten sekin, että tuo
4 vuotta ja 150tkm eivät ole millään tavalla
muuttaneet sen ajokäytöstä noihin uusiin
verrattuna, syy voi tosin olla osittain siinä,
että alkuperäiset Continentalit ovat vaihtuneet
Michelineihin. Niitä alkuperäiskumeja ei juuri
renkaiksi voinut kutsua.
korostuvat pikkuasiat.
Skodan alusta on ilmeisesti pikkuisen kovempi, kuin Volkkarin ja suuri tavaratila korostaa rengasääniä.
Seatissa kiusasi jo mainitsemani äksy kytkin eikä se jostain syystä tuntunut aivan yhtä suuntavakaalta moottoritienopeuksissa, kuin Golf. Syytä en osaa tuohon sanoa, siltä se vain tuntui.
Auton valinnassa vaikuttavat monet asiat. Jos minulla olisi esimerkiksi lätkää harrastava poika olisi valintani ehdottomasti suurimman tavaratilan vuoksi Skoda. Seat taas on mielestäni tyylikkäin ja urheilullisin noista kolmesta. Golf puolestaan säilyttää arvonsa tästä kolmikosta parhaiten.
Ei ole valinta helppo. Etenkin, kun soppaa hämmentävät vielä erinomaiset kilpailijat Peugeot 307 ja Ford Focus. Kumpikin erinomaisia ajettavia ja hinta/varustelu suhteeltaan Golfia parempia.
Vaihdoin Oktaavin juuri ja rengastus jutussasi
pisti silmään että Contit on joskus ollut
ensiasennus renkaat. Nyt alla näyttää olevan
Oktaavissa Michelinit ensiasennus renkaina.
Myönnettävä että hyvät tuntuu olevan niin kuin
koko auto.
huhtikussa ostamassani octaviassa on goodyearit.
Ilmeisesti autot toimitetaan useilla eri
merkkisillä ensiasennusrenkailla.
..mun oktaavi tuli kaupasta ulos helmikuussa ja
siinä oli Firestonen kesägummit mukana!?! Aika
montaa merkkiä tosiaan vääntävät alle.
mun kesäkuun Octaviassa oli Debican renkaat!
Pisimpään kestävät "japsit" ja mm. Peugeot 307
puuttuivat listaltasi. Ainakin mun mielestä
kannattaisi koeajaa noita muitakin, vaikka focus
varmaan parhaaksi loppujen lopuksi jääkin. Honda
Civic on myös miellyttänyt joitakin autoilijoita.
esim. itseänikin.