Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, kuinka kso sairaus on vaikuttanut lapseen tai lapsi sairauteen...
Itse olen sairastanut maanis-depressiivisyyttä vuosia, mutta haluaisin kuitenkin perustaa perhettä mieheni kanssa. En silti haluaisi, että lapsi joutuisi kärsimään siitä :)
Itse olen sairastanut maanis-depressiivisyyttä vuosia, mutta haluaisin kuitenkin perustaa perhettä mieheni kanssa. En silti haluaisi, että lapsi joutuisi kärsimään siitä :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
kannattaa tarkoin harkita kannattaako perustaa perhettä...riippuu tietenkin minkälaiset oireet sinulla on siis kuinka voimakkaana
lapsi kyllä tuntee turvattomuutta jos vanhemmat käyttäytyvät "omituisesti" ...se voi olla melkoinen taakka pienelle lapselle
..asialle ei ole estettä, mutta en ole koskaan ollut raskaana niin en osaa yhtään edes arvella miten reagoisin niinkin voimakkaisiin hormonaalisiin muutoksiin.
Ja sen jälkeen vielä sitten lapseen. :( Kuten sanoin, lapselle en halua mitään pahaa.. siksikin tämä on niin vaikea kysymys.. *huoh*
Niin siis meillä mies sairastaa kyseistä sairautta, joten osaan kertoa vain sen mukaan mitä mies on puhunut.
Hankalaa se on sanoa toisesta ihmisestä, että miten kukin reagoi eri asioihin.
Raskaus ja sen mukanaan tuomat muutokset on jo itessään tunteita kuohauttava kokemus, mutta miltä se sitten tuntuu, jos on kyseinen sairaus.. Siitä en osaa sanoa juuri mitään.
Mies on suhtautunu raskauteen positiivisesti ja on innolla mukana odotuksessa. Hän ei kuitenkaan koe samoja muutoksia ja tuntoja kuin minä, mutta yrittää parhaansa.
Tuleva lapsi ei ole vaikuttanut sairauteen oikeastaan millään tavalla.
Enkä usko, että sairaus sen kummemmin vaikuttaisi lapseen. Lapsen suhtautuminen vanhemman sairauteen riippuu pitkälti vanhempien omasta suhtautumisesta.
Jos lapselle kertoo "alusta asti" vanhemman sairaudesta ja yrittää edes vastata lapsen kysymyksiin, saa aikaan varmaankin paljon positiivisemmat tulokset kuin vaikenemalla asiasta.
Kun lapselle opetetaan kotona erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevuutta, on hänellä varmasti hyvät lähtökohdat elämään.
Jos lääkäri on sanonut, ettei mitään ongelmaa ole, niin se on sitten totta. Jos päätätte ruveta hankkimaan lasta, niin muistathan tarkistaa lääkityksen sopivuuden raskauden aikana..?! (Siis, jos sinulla on lääkitys! Mistäs minä tiedän..)
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että minkä ikäsenä sinä sairastuit kyseiseen sairauteen?
Ystavani sairastui 20v ky. sairauteen ja hankin myos halusi perhetta ja toteutti haaveensa. Laakari ei sanonut juuta eika jaata lapsen hankinnalle, mutta kuten tiedat laakkeita vaihdettiin hieman miedompiin jne. Kyseinen ystava oli todella sairas eli han myos joutui useasti hoitoon taman sairauden takia, vaikka laakitys oli paalla koko ajan.
Raskauden alussa han oli positiivinen ja kaikki meni kohtalaisen hyvin, mutta lapsen synnyttya iski armoton masennus ja vasymys. Han ei jaksanut ja paatyi itsemurhaan lapsen ollessa vain 1.5 vuotias. Koska lapsen isa myoskin mt potilas niin hankaan ei voi ottaa vastuuta lapsesta, joten lapsi nainollen jai aidin perheelle. Taman tarinan ei ole tarkoitus peloitella sinua tai muitakaan ky sairaudesta karsivia vaan kertoa, etta nainkin voi kayda, silla raskaus on iso prosessi terveellekkin naiselle saati sitten jos sairastaa vakavaa mielenterveyden sairautta. Harkitse tarkoin ja juttele laakarin kanssa vakavasti, heilla pitaisi olla tietoa miten raskaus etenee ja millaisia ongelmia on tullut muille taman sairauden kanssa elaville, mutta kuten sanoin, jokainen on oma yksilo ja jokaisen mieli ja ruumis taysin erinlaisia. Kaikkea hyvaa sinulle ja miehellesi.
minulla todettiin tämä sairaus yli30-vuotiaana,minulla on perhe ja koko ajan lääkitys,ilman lääkettä en selv iäisi,tuntuisi todella että maailmanloppu on lähellä,jos ei olisi lääkettä.ilman lääkkeitä on *hirveä*elää,ainakin minun tapaUKSESSANI,hARKITSE KUITENKIN TARKOIN TEETKÖ LAPSIA,minulle terapian aikana suositeltiin sterilaatiota,ja vielä synnytysten jälkeenkin sitä topattiin,sairauteni vuoksi..mutta tein lapset......hyvin pärjätään..
ex-vaimolla todettu vaikka mitä, lopulta päädyttiin maanis-depressiivisyyteen vaikeat persoonallisuushäiriöt. Synnytykseen asti osasi naamioda ongelmat jopa itseltään.
Ongelma kulkenut suvussa.
Meidän tapauksessa oli muitakin ongelmia, mutta neuvoisin, että
Älä tee sitä missään tapauksessa,
Mä en toivo sitä helvettiä kenellekään!
mutta minulle helppo vastata. olen "yhm" kanssa samaa mieltä. Olen niin paljon nähnyt tapauksia joista voin sanoa vain huonoja asioita. Kun ja jos se sairaus on suvussa toisella tai molemmilla niin riski on suuri että lapsetkin sairastuvat siihen. Näin on vaimoni suvussa ja sairaus sen kuin jatkuu. Mutta on olemassa erilaisia sairaus asteita jotka vaihtelevat tilanteista riippuen. En pelottele mutta ei lapsi/lapset elämää ainakaan ongelmattomaksi tee. Vaimon sukulainen nuori mies teki itsemurhan lapsenodotus aikana. Se oli syvä masennus ehkä pelko tulla isäksi. Mutta käykää keskustelemassa asiantuntijoiden kanssa, hoitav alääkäri tietää parhaiten kuinka te voitte. Onnellista jatkoa vaikka te kahdestaan onnellisena kuljette elämänne läpi niin olette arvokkaita ja täysin kunnioitettavia ihmisiä.
Hienoa jos jotkut jaksavat uskoa. Tuo on hankala sairaus, joka tuhoaa enemmin tai myöhemmin parisuhteen ja aiheuttaa lapsille hirveitä ristiriitatilanteita kun sairas ihminen on vainoharhainen ja syyttää tervettä puolta mielivallasta ja salaliitosta lääkäreiden kanssa. Itse koin tuon ollessani kymmenen vanha omassa kodissa ja sen jälkeen se toistui vähän väliä. Rakastin kyllä silti molempia vanhempiani, myös sairasta isääni. Oli vain vaikeaa kun aina piti asettua jomman kumman puolelle eikä voinut tietää onko isä todella sairas vai soittaako äiti silkkaa pahuuttaan taas sairaalaan ja pyytää hakemaan.