Salolaiset

Mä en oo ikinä tavannut yhtä paljon tympeitä, sisäsiittoisia ja omaan napaansa tuijottavia ihmisiä muualla kuin Salossa. Täällä ei toimi mikään. Liikenne on villistä lännestä.Tullaan kolmion ja stop-merkin takaa röyhkeästi eteen ym. Ja missäs on vilkku salolaisten autossa?? Sairaala/terveyskeskus on arvauskeskus, jossa tapahtuu väkimäärään nähden toiseksi eniten hoitovirheitä.
Ja kokemukseni poliisin kanssa ovat uskomattomia..
Kuten eräs kollega sanoi heistä, niin tuntuu, että nämä salolaiset sinivuokot ovat saaneet koulutuksensa apukoulussa.
On tää niin perseestä koko paikka, että onneksi pääsen täältä pois..
233354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suurin osa Salon asukkaista on jostain muualta kuin Salosta. Alkuperäisiä salolaisia on vain murto-osa koko asukasluvusta.
Ihan samanlaista täällä on kuin on ollut muuallakin, missä olen asunut. Itsestä ja omista asenteista on kiinni, miten muut kohtelevat.
Tuosta liikennekulttuurista olen tosin samaa mieltä. Autoilijat ovat täällä omahyväisiä ja röyhkeitä. Jalankulkijoiden takia pysähdytään vain, jos poliisiauto on lähettyvillä, ei muuten.
Poliisin kanssa en ole ollut tekemisissä, joten heistä ei ole edes mielipidettä. Sen kyllä teidän, että mitään apukoulukasvatteja he eivät ole...
Onnea vaan matkaan Jo-hanna80 - noilla asenteilla ei paratiisia löydy maan päältä, vaan kaikki paikat tulevat olemaan perseestä!

Äänestä
  • katselin naapurikaupungissa Paimiossa hiihtoputken avajaispäivänä jonottajien naamoja,
    kyllä teki mieli sanoo, tästähän sais ihan
    hupiohojelman telekkariin niin synkkiä naamoja oli, mie keikistelin hellemekossa, ja pintaliitäjät oli toppahaalareissa kassalla parhaaseen syyshelle aikaan.

    Jos haluat nähdä huomattavasti tympeämpiä, ja tyhmempiä kuin salossa, vieraile paimiossa.

    Ei voi kun nauraa tyypillinen paimiolainen hymyilee vain jos kääntää koko paimiolaisen ylösalasin, ymmärräkkö, tai tekee paimiolaiselle
    kauneusleikkauksen että nahka kiristää korvista
    niin paljon, että suu vääntyy ylöspäin, heko,heko
    heko.........

    Äänestä

  • ykstyttönen... kirjoitti:

    katselin naapurikaupungissa Paimiossa hiihtoputken avajaispäivänä jonottajien naamoja,

    Ihan hyvä, jos porukka on välillä naama peruslukemilla ja hiljaa.
    Itä-Suomessa vituttaa, kun ei saa ruuhkabussissakaan töiden jälkeen vain olla hiljaa ja istua rauhassa vaikka silmät kiinni..Ehei, siellä tuppautuu heti joku ukko tai akka viereen ja alkaa tentata ja "kuulustella", että mikäs mies sitä oikeen ollaan, mistä tullaan ja mihin olla menossa. Siellä juorutaan enemmän ihmisten asioista, ollaan enemmän kaksinaamaisia takinkääntäjiä kuin Varsinais-Suomessa. Savolaisista sanotaankin, että ne iskee puukon selkään, heti kun selkänsä kääntää, ja se pitää paikkansa!

    Äänestä

  • ykstyttönen... kirjoitti:

    katselin naapurikaupungissa Paimiossa hiihtoputken avajaispäivänä jonottajien naamoja,
    kyllä teki mieli sanoo, tästähän sais ihan
    hupiohojelman telekkariin niin synkkiä naamoja oli, mie keikistelin hellemekossa, ja pintaliitäjät oli toppahaalareissa kassalla parhaaseen syyshelle aikaan.

    Jos haluat nähdä huomattavasti tympeämpiä, ja tyhmempiä kuin salossa, vieraile paimiossa.

    Ei voi kun nauraa tyypillinen paimiolainen hymyilee vain jos kääntää koko paimiolaisen ylösalasin, ymmärräkkö, tai tekee paimiolaiselle
    kauneusleikkauksen että nahka kiristää korvista
    niin paljon, että suu vääntyy ylöspäin, heko,heko
    heko.........

    Näin ainakin tuntuu ajattelevan moni kaverini vaikka ikää jo rapiat kolkyt. Ei vissiin paljoo oo avartanut näkemyksiään muualla.

    Äänestä

  • lughg kirjoitti:

    Näin ainakin tuntuu ajattelevan moni kaverini vaikka ikää jo rapiat kolkyt. Ei vissiin paljoo oo avartanut näkemyksiään muualla.

    Samanlainen pikkukaupunki tämä on kuin muutkin vastaavat - ei parempi, eikä huonompi. Kyllä näitä "saloja" Suomesta löytyy.

    Äänestä

  • Ja tämä on ehdottomasti kuppaisin paikka niistä kaikista...

    Äänestä

  • Jo-hanna80 kirjoitti:

    Ja tämä on ehdottomasti kuppaisin paikka niistä kaikista...

    Jos paikka on NIIN tympeä, niin ehkä kannattaisi harkita vaihtoa ;)

    Äänestä

  • Jo-hanna80 kirjoitti:

    Ja tämä on ehdottomasti kuppaisin paikka niistä kaikista...

    Turvaseksi siis olisi kannattanut, ettet olisi saanut kuppaa...sitäkö tarkoitit?

    Äänestä

  • Jo-hanna80 kirjoitti:

    Ja tämä on ehdottomasti kuppaisin paikka niistä kaikista...

    Salo on todellakin kuppainen paikka elää ja asua!! Ihmiset ovat kuin perseelle ammuttuja karhuja päivästä toiseen ja paikasta toiseen. En ihmettele et täällä on narkkareitakin niin paljon. Varmaan ainoa keino viihtyä täällä pahalta haisevassa (sokeritehtaan haju) paikassa.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Sokeritehdas "haisee" viimeistä vuottaan. EIpä olisi pahitteeksi seurata kaupungin asioita, eikä vain moittia, jos kaikki ei ole tai mene niinkuin itse haluaisi. Tietysti, jos koko elämä on kiinni kapakoissa käymisestä, iskuyrityksistä ym. epätoivoisesta räpellyksestä, jolle ei saa vastakaikua, niin kaipa sitä sitten vituttaa!
    Ootko miettinyt, millainen itse olet muille ihmisille? Yleensä sellasta kohtelua saa, kuin mitä on itsekin.
    Salo on niistä asuipaikoista, joissa olen asunut, ihan kärkisijalla. Tänne vois vaikka jäädä loppuiäkseenkin!

    Äänestä

  • Kyllä Hanna on oikeessa, et Salossa on ihmiset vittumaisia. Nykyisellä kotipaikkakunnallani ihmiset tulee juttelee, tervehtii ja hymyilee ventovieraille, Salossa mulkoiltiin, ei tervehditä edes tutuille, eikä kyllä tulla ventovieraille juttelemaan. Ainut hyvää siellä on jotkut ostomahdollisuudet ja muutama kiva kuppila ja tietty Antonio.

    Äänestä

Ennen ihmettelin miksi tätä "kultarannikkoa" nimitettiin suomen persreijäksi. Nyt täällä itse asuneena tiedän, että Salo ja muut varsinais-suomen kylät ovat nimityksensä ansainneet. Onneksi muutan pois täältä viikon päästä!!!!!!!!

Äänestä
  • Älykkyystaso nousee molemmilla paikkakunnilla.... täällä Salossa, että siellä, minne muutat.
    Kiitos vielä, että päätit lähteä!!!

    Äänestä

  • Taitaa vaan olla niin, että se seuraavakin paikkakunta muuttuu sinun mielessäsi persreijäksi.
    Ei noilla asenteilla varmaan olekaan muunlaisia paikkakuntia.
    Ei sitten oo koskaan käynyt mielessä, että omista asenteista ja käytöksestä riippuu paljon, miten muut sinua kohtelevat.
    Tervemenoa vaan!

    Äänestä

  • muutat?? kirjoitti:

    Taitaa vaan olla niin, että se seuraavakin paikkakunta muuttuu sinun mielessäsi persreijäksi.
    Ei noilla asenteilla varmaan olekaan muunlaisia paikkakuntia.
    Ei sitten oo koskaan käynyt mielessä, että omista asenteista ja käytöksestä riippuu paljon, miten muut sinua kohtelevat.
    Tervemenoa vaan!

    Tänä aamuna soitin paikalliseen Nissan huoltoon ja voin avoimesti kertoa ,että aina sieltä saa savolaisellekin sopivaa palvelua.
    Oma sävynsä paikkakunnan mentaliteetissa on ,mutta sehän on vain positiivinen haaste oppia ymmärtämään ,mitä mikin siinä tarkoittaa.Älyllinen ihminen kaipaa haasteita ja jännitteitä.
    Yleensäkin palvelu on korkeinta A-luokkaa menit sitten minne vaan.Ja omalla käytökselläsi voit aikaansaada positiivista muutosta myös vastapelurissasi,jos jossain tökkii.
    Yleensä jos kaksi huonolla itsetunnolla varustettua tapaavat ja toinen jostain syystä alkaa kkuttelemaan ,niin melko varmasti toinenkin suuttuu.Olemalla menemättä mukaan riitelyyn saa sen toisenkin osapuolen rauhoittumaan ja korjaamaan käytöstään.

    Salon seudulla ei yhteenlaskettu väkiluku ole 20 vuoden aikana paljoakaan lisääntynyt-siis näissä Saloon liittyvissä kunnissa.Muuttoliike Saloon on siis tapahtunut lähinnä lähikunnista,koska syntyvyys on seudulla maan keskitasoa olettaakseni.Muualtamuuttaneitten osuus on siis yhäkin alhainen.Olisi mukava tietää ,miten paljon mistäkin maakunnasta tänne on muutettu.

    Äänestä

  • Lentäväsavolainen kirjoitti:

    Onko se syntyvyys todella keskitasoa?

    Äänestä

  • minä vain... kirjoitti:

    Onko se syntyvyys todella keskitasoa?

    Keskimääräinen kuolleisuus riippumatta paikkakunnasta on pitkäaikaisen keskiarvon mukaan
    100%. Tähän keskiarvoon syntyvyydellä on tärkeä merkitys.

    Äänestä

  • minä vain... kirjoitti:

    Onko se syntyvyys todella keskitasoa?

    http://pxweb2.stat.fi/Dialog/Varvalagg.asp?ma=002%5Fvamuu%5F001%5F1980%5F001&ti=V%E4est%F6nmuutokset+alueittain+1980%2D2005&path=../Database/V%E4est%F6/V%E4est%F6nmuutokset/&lang=3&xu=&yp=&nr=1&aggfile(1)=Seutukunnat+2006&prevagg=NNN&mapname=

    v. 1980 oli asukkaita Salon seutukunnassa 58 000
    . 2005 as.luku oli 63 000
    joten onhan niitä muuttajia sitten ollutkin melkoisesti ,koska syntyneet ja kuolleet menevät näköjään +-0

    elävänä syntyneitä v. 2005 oli 647 lasta salon seutukunnassa SYNTYNEITÄ VÄKILUVUSTA 1,03 % (ELI ALLE LÄÄNIN KESKIARVON

    Länsi-Suomen läänissä syntyi 19 915 lasta ja Läänin väkiluku oli 1 860 000

    syntyneitä 1,07%

    Äänestä

Autoilijat ovat todellakin aika röyhkeitä Salossa. Pienellä paikkakunnalla tuollainen onnistuu, mutta ei muualla missä on pakko ottaa muutkin autoilijat huomioon, mikäli nyt Salosssa autoa ajellut sitä osaa tehdä! Salolainen ajattelumaailma sanoisi tuohonkin että mitä sitä muualle autoa ajamaan mennäkään, kun on kaupunki sellainen kuin Salo missä kerrankin voi ajella omilla säännöillä. Kuvastaa hyvin sitä, että ei oteta muita huomioon liikenteessä eikä paljon muussakaan.

Äänestä

syksyn alussa saloon muutin, eikä kyllä ole pahaa sanomista..

olen saanut hyvää palvelua kelalla ja erityisesti terveyskeskuksessa.. kirjastossakin sai asiallista palvelua.. autot pysähtyvät suojatien eteen, mitä aikaisemmalla paikkakunnalla ei juuri tapahtunut..

kaupunki tuntuu eläväiseltä ja juuri sopivan kokoiselta

kiva kaupunki:)

Äänestä

Kumma juttu ett me salolaiset tullaan hyvin toimeen, keskenämme ja muualta muuttaneidenkin kanssa kunhan ne ei vaan ole ton alottajan tapasia. Itse oon lähes koko elämäni asunut täällä, kolmisen vuotta olin pohjoisemmassa ja voi ihme arvatkaa miks tulin takaisin mielelläni-- siellä vasta turhanpäiväst kalkatusta kuuli ja ihan ihme toimintaa. En suosittele kellekään. Siis täältäpäin kotoisin olevalle. Salossa asuu ihan jumalattomasti muualta muuttaneita, eikä siinä mitään, mukavaahan se on, mutta tollaset arvostelijat on syvältä (joo osa varmaan onkin täältä kotosin, joo joo). Ei me sen ihmeempiä olla, jos turhannauramista kaipaat mee savoon. Ja meidän pitää viel suvaita miljoona eri kansallisuuttakin täällä pikkukaupungissa, kuinka usein lukee lehdistä ett salolaiset käy niitten päälle? Se on ihan toisin päin. Sais jokainen muuttaa ihan omaan savimajaansa vaan ja itäpuolelle juomaan sitä vodkaansa jos ei osaa käyttäytyy-- rauhaa hei kaikki!

Äänestä

Muuta hemmettii sieltä, niin kyllä helpottaa.
Itse muutin pois ja aaaahh KYLLÄ ON HELPOTTUNU OLO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

viitsit kuitenkin tulla tänne avautumaan.
Teit juuri itsestäsi säälittävän.
On surullista, että olet noin negatiivinen ja suppea ihminen.
Hei hei...toinen helvetti sinua varmasti kutsuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jo-hanna80 kirjoitti:

Mä en oo ikinä tavannut yhtä paljon tympeitä, sisäsiittoisia ja omaan napaansa tuijottavia ihmisiä muualla kuin Salossa. Täällä ei toimi mikään. Liikenne on villistä lännestä.Tullaan kolmion ja stop-merkin takaa röyhkeästi eteen ym. Ja missäs on vilkku salolaisten autossa?? Sairaala/terveyskeskus on arvauskeskus, jossa tapahtuu väkimäärään nähden toiseksi eniten hoitovirheitä.
Ja kokemukseni poliisin kanssa ovat uskomattomia..
Kuten eräs kollega sanoi heistä, niin tuntuu, että nämä salolaiset sinivuokot ovat saaneet koulutuksensa apukoulussa.
On tää niin perseestä koko paikka, että onneksi pääsen täältä pois..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu