Se oikea.. hah!

Olen 23v. nainen, seurustelusuhteita takana. Ensimmäistä kertaa eläessäni tunsin, että tuo voisi olla se oikea(mies 28v). Tapailimme muutamaan kertaan, ja molemmat viihtyivät loistavasti(vai ei sittenkään?) toistensa seurassa. Nyt lauantaina satuttiin samaan aikaan baariin, ja hän tuli viereeni juttelemaan toviksi, sanoi sitten etsivänsä työkaverinsa käsiinsä. Sen jälkeen en herraa nähnytkään, vitutti!

Laitoin sitten pilkun jälkeen viestiä että tässäkö tämä sitten olikin. Vastausta ei tullut, ja koska olin ollut aika hyvässä, laitoin päivällä viestiä että tapahtuiko välillämme jotain sellaista mitä en muista. Ei ollut tapahtunut. Hän oli päätynyt nuoleskelemaan jotain toista naista, ja puhelimessa tänään kertoi ettei tiedä mitä siinä sitten tapahtui, ja että ei ikinä olisi halunnut loukata minua jne. Arvatkaa satuttiko! Pyyteli anteeksi, ja pyysi että menisimme vaikka kahville joku päivä. Mutta että hänen ajatukset on sekaisin. Käskin häntä miettimään ja ilmoittamaan pian minulle, että voin tarvittaessa jatkaa elämääni rauhassa. Se oikea? Kaikkea muuta.. mutta tuntuu helvetin pahalta! Mutta jos hän haluaisikin jatkaa, niin kannattaako minun sittenkään edes harkita?
2592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä olen hiukan sua vanhempi nainen ja voin sanoa sulle,että unohda koko liero. Hän ei selvästikkään kunniota sinua,jos kunnioittaisi ei olisi tehnyt noin.
Jos suostut ovimatoksi,niin sellaisena sinua pidetäänkin. Hanki itsellesi kunnon mies,niitäkin on:)

Äänestä

Se sattuu tajuta ettei ole maailman napa kenellekään muulle kuin korkeintaan itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


murheellisia lauluja kirjoitti:

Olen 23v. nainen, seurustelusuhteita takana. Ensimmäistä kertaa eläessäni tunsin, että tuo voisi olla se oikea(mies 28v). Tapailimme muutamaan kertaan, ja molemmat viihtyivät loistavasti(vai ei sittenkään?) toistensa seurassa. Nyt lauantaina satuttiin samaan aikaan baariin, ja hän tuli viereeni juttelemaan toviksi, sanoi sitten etsivänsä työkaverinsa käsiinsä. Sen jälkeen en herraa nähnytkään, vitutti!

Laitoin sitten pilkun jälkeen viestiä että tässäkö tämä sitten olikin. Vastausta ei tullut, ja koska olin ollut aika hyvässä, laitoin päivällä viestiä että tapahtuiko välillämme jotain sellaista mitä en muista. Ei ollut tapahtunut. Hän oli päätynyt nuoleskelemaan jotain toista naista, ja puhelimessa tänään kertoi ettei tiedä mitä siinä sitten tapahtui, ja että ei ikinä olisi halunnut loukata minua jne. Arvatkaa satuttiko! Pyyteli anteeksi, ja pyysi että menisimme vaikka kahville joku päivä. Mutta että hänen ajatukset on sekaisin. Käskin häntä miettimään ja ilmoittamaan pian minulle, että voin tarvittaessa jatkaa elämääni rauhassa. Se oikea? Kaikkea muuta.. mutta tuntuu helvetin pahalta! Mutta jos hän haluaisikin jatkaa, niin kannattaako minun sittenkään edes harkita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu